Kuten sanottu, minua on kiinnostanut pitkään englanninkielen historia, ja olen muutamia asiaan kuuluvia kirjojakin lukenut. Englannin historia on täynnä muutoksia niin kieliopissa kuin sanastossakin. Jos ymmärtää saksaa, näyttää vanha englanti (OE; Old English) kovin paljon muistuttavan kieliopiltaan, taivutukseltaan ja sanastoltaan saksaa. Esimerkiksi nykyinen doughter oli vanhassa englannissa dohtor, joka nykysaksassa on Tochter (tytär).

Wilhelm Valloittajan jälkeen (1066) englanninkieli painui rahvaan kieleksi, yläluokka puhui ranskaa ja kirkko tuli toimeen latinallaan. Vasta Henry V:n aikana (1413-22) nousi englanti hallintokieleksi; Henry V itse kirjoitti englanniksi ja hänen hallintokoneistossaan lordikanslerin (Chancery, jotain sellaista kuin nykyisin sisäministeriö) virasto käytti systemaattisesti englantia samalla luoden standardin alemmille hallintoviranomaisille.

Vasta kun kirjanpainamisen taito tuli Englantiin, alkoi kieli vakiintua; toisin sanoen oli jokin ”oikeakielinen” perusta johon verrata ”murteita”. Kirjanpainajaksi tuli mannermaalta englantilainen Willian Caxton, joka siellä opittua taitoaan alkoi harrastaa Englannissa. Kirjanpainamista sinänsä oli harrastettu jo aikaisemminkin, mutta ne kirjat olivat latinaksi käsitellen joko kirkon asioita tai tiedettä. Caxton teki periaatepäätöksen, että hän painaisi vain englanninkielisiä kirjoja. Pian nuo latinistit saivatkin panna painokoneensa talviteloille: latinankielisillä kirjoilla oli vain vähäinen volyymi, kun taas englanninkieliset levisivät muuallekin kuin vain oppineiden tai kirkonmiehien luettaviksi.

Ensimmäisen englanninkielisen kirjansa Caxton painoi vuonna 1474. Sen nimi oli History of Troy. Ohessa näyte William Caxtonin pohdinnoista. Tämä on esipuheesta hänen vuonna 1490 painamaansa kirjaan Eneydos. (Katkelma on kirjasta A History of the English Language, Cambridge University Press, 2006/2010, sivulta 277. Kirjan ovat toimittaneet Richard Hogg ja David Denison.)

 

“And certainly our langage now used varyeth ferre from that whiche was used an spoken whan I was borne, for we Englysshemen ben borne under the domynacyon of the mone whiche is never stedfaste but ever waverynge: wexynge one season, and waneth & dyscreaseth another season. And that camyn Englysshe that is spoken in one shyre varyeth from another. In so moche that in my dayes happened that certain marchauntes were in a shippe in Tamyse for to have sayled over the see into Zelande.  And for lacke of wynde thai taryed atte forlond and wente to lande for to refreshe them. And one of theym named Sheffelde, a mercer, cam into an hows and axed for mete and specially he axyd after egges. And the wife answered that she coude speke no Frenshe. And the marchaunt was angry for he also coude speke no Frenshe, but wolde have hadde egges; and she understonde hym not. And thenne at laste another sayd that he wolde have eyren; then the good wyf sayd that she understood hym wel. Loo! what sholde a man in thyse dayes now wryte, ‘egges’ or ‘eyren’? Certaynly it is harde to playse every man bycause of dyversite & change of langage. For in these days every man that is in only reputacyon in his countre wyll utter his commynycacyon and mater in suche maners & termes that few men shall understonde them.”

 

”Varmasti nykyisin käyttämämme kieli eroaa paljon siitä kielestä, jota käytettiin ja puhuttiin minun syntymäni aikoina, koska me englantilaiset olemme kuun vaikutuksen alaisena, joka ei koskaan ole paikallaan pysyvä, vaan alati vaihteleva: kasvaen yhtenä jaksona ja pienentyen ja häviten toisena jaksona. Niinpä eri maakunnissa puhuttu yleisenglanti eroaa toisistaan. Vieläpä niin paljon, että  minun aikanani tapahtui sellaista, että muutamat kauppiaat purjehtivat Thamesia pitkin aikomuksenaan purjehtia Zeelandiin Alankomaissa. Koska tuulta ei ollut he jäivät ankkuriin, ja menivät maihin saadakseen pientä syötävää. Eräs kauppiaista, Sheffelde nimeltään, tuli erään talon luo ja kysyi, onko heillä lihaa ja erityisesti onko kananmunia (egges). Talon emäntä vastasi, ettei hän osannut ranskaa. Kauppias närkästyi, koska hänkään ei osannut puhua ranskaa, vaan tahtoi kananmunia eikä emäntä ymmärtänyt häntä. Vihdoin eräs toinen seurueesta sanoi, että he halusivat munia (eyren, saksaksi Eiern). Silloin hyvä emäntä sanoi, että häntä hän ymmärtää hyvin. Oivoi! Mitä pitäisi miehen nyt näinä päivinä kirjoittaa: ’eggs’ vai ’eyren’. Tietenkin on hyvin vaikeaa olla kaikille mieliksi, koska kieli vaihtelee ja muuttuu.  Koska näinä päivinä mies joka on tunnettu vain paikkakunnallaan, voi kommunikoida hyvin sellaisin ilmaisuin ja termein, niin että useat häntä ymmärtävät.” [käännös IP]

 

(Otsikko on vanhaa englantia noin 900-luvulta ja kertoo jotensakin “Kymmenentenä päivänä täydenkuun jälkeen on hyvä ylhäisten miesten kokoontua”.)