Jörn Donnerista lähes kaikilla minun entisistä työkavereistani oli järkkymätön mielikuva: seksiä, seksiä ja aina vaan seksiä. Hyvähän se on, että on järkkymätön. Tuskin kukaan heistä – entisistä työkavereistani – oli lukenut ensimmäistäkään Donnerin kirjoittamaa kirjaa. Niitä olisi ollut tarjolla 60 nimikettä. Meidän kirjahyllyssämme on kahdeksan nidettä Donneria, osa alkukielellä eli ruotsiksi. Niinpä minun mielikuvissani näen Donnerin nimenomaan kirjailijana. Siksi oli mielenkiintoista lukea hänen laajat muistelmansa otsikon Mammuten alla – ruotsiksi tietenkin, enhän turhaan jo oppikoulussa lukenut ruotsia yhdeksän vuoden ajan ja käynyt työnantajan tarjoamilla ruotsin kielen viikottaisilla tunneilla usean vuoden ajan. Mammuten tässä yhteydessä tarkoittaa todella suurta sivumäärää, yli 1100 sivua.

Noin suureen sivumäärään mahtuu tietenkin paljon täytettä, jopa hupakkomaista muistelua (joka varmasti ei ollut kirjailijan tarkoitus), mutta paljon mielenkiintoistakin. Hupakkomaisuus näkyy esimerkiksi tarkoissa selostuksissa päivällisillä tarjotuista ruokalajeista, kuinka monta osteria tuli syödyksi ja keitä tunnettuja henkilöitä oli läsnä.

Matkustamisen tärkeyttä korostetaan. Matkaksi luetaan vain ulkomaanmatkat, joissa lähtöpaikkana on joko Ruotsi tai Suomi. Matkan kohteet ovat usein sellaisia, joista voi ikään kuin bridge-korttipelissä esitetystä ässästä kertoa siihen sävyyn, että ette varmasti ole niin syvällisesti voineet matkustaa kuin hän. Kirjan ilmestymisen aikoihin – 2011 – olivat kuitenkin jo matkat ja matkustaminen tuleet lähes jokaisen kansanluokan huviksi, eivätkä olleet enää mitään elitismiä (tämä jää Donnerilta huomaamatta).

Kirjassa toistuu aina muutaman sivun välein Donnerin mielisanat inbilla, pippa ja knulla melkein yhtä usein kuin intelligent – en laskenut, kumpia oli enemmän. Kirjassa on paljon saksankielisiä ja latinankielisiä sitaatteja, jotka kirjailija uskollisesti kääntää ruotsiksi. Kirja ei siis ole tarkoitettu intelligenteille, vaan selvästi vähemmän ainakin kielitaidoissa sivistyneelle kuin Donner.

Joskus Donner kuitenkin lankeaa allikkoon siteerauksissaan. Kirjassa jopa kahteen kertaan sanotaan, että ”vanhat roomalaiset sanoivat vestigia terrent” eli suomeksi jäljet pelottavat. Tätähän eivät vanhat roomalaiset sanoneet, vaan teksti on eläinsadusta, jossa Aisopos kertoo puhetaitoisen ketun kieltäytyneen astumasta leijonan luolaan, koska luolan edustalla oli vain luolaan johtavia jälkiä eikä yhtään ulos kävelleen jälkeä. Että mikä vikana. No se, että Aisopos kirjoitti kreikaksi ja tämä terrent on latinankielinen käännös kreikasta.

Jörn Donnerin seksielämä oli melko ailahtelevaista. Hänelle tuli  kuusi perillistä, mutta kovin monien vaimojen ja muiden naisten kanssa. Ehkä ennätys oli, että yhtenä vuonna syntyi kaksi avioliiton ulkopuolista lasta. Yksi lapsista on jo kuollut. Ehkäpä Donner otti oppia Raamatusta ja Jakobista Mooseksen kirjoissa – kirjoittihan hän kirjankin nimeltä Jakob ja kylmä rauha. Mitäpä oppia Donner lienee Raamatusta saanut, voi tietenkin joku kysyä. No, pyhäkoulussa näitä asioita tuskin paljoa vatvotaan, mutta Raamatun mukaan Jakobin perilliset syntyivät seuraavasti. ensiksi neljä poikaa Lean kanssa, sitten kaksi poikaa Raakelin orjattaren Bilhan kanssa, sitten kaksi poikaa Lean orjattaren Silpan kanssa, sitten palataan vanhaan ja kaksi poikaa ja tytär Dina Lean kanssa ja vihdoin Josef ja Benjamin Rakelin kanssa. Kun Donnerin muistelmissa paljon käsitellään hänen naissuhteitaan, on tietenkin luonnollista, että kuvaliitteessä on ikuistettu Donnerin pippan sensuroimattomana.

Donner esittäytyy kovin mielellään intelligentsijan edustajana. Yksi hänen toistamistaan mietelmistä on "menestyvän miesten munat kiinnostavat naisia". Hän analysoi sujuvasti Lähi-idän tilannetta. Kun näitä analyysejä lukee, tulee selväksi, että Donnerin mielestä palestiinalaisten ja israelilaisten välillä on jotakin kahnausta. Tämän terävän havainnon hän tekee vierailtuaan Jerusalemissa. Myös hänen Sverige-analyysistään käy selvästi ilmi, että Ruotsissa on kuningas. Suomen tilanteesta syntyy neulanterävä katsaus: Suomi on harvaanasuttu ja kesälauantaisin Helsingissä on autiota. Lisäksi Suomessa on ollut pitkäaikainen presidentti nimeltä Kekkonen ja sotapäällikkö nimeltä Mannerheim.

Noin laajassa kirjassa luulisi olevan siellä täällä huumoriakin. Tässä suhteessa kirja on autio kuin eduskunnan istuntosali (plenum) Donnerin puhuessa. Ei yhtään edes anekdootin tapaista, mistään muusta hauskuudesta puhumattakaan. Huumori on viljelty puhtaaksi koko kirjasta kuin Aki Kaurismäen filmeistä. Ei mitään huumoria, ellei siksi lueta kohtausta, jossa Donner ei jossakin tilaisuudessa tuntenut entistä vaimoaan, mutta niitä entisiähän oli niin paljon.

Donnerin käyttämä ruotsin kieli on kuitenkin (mielestäni) hyvin luettavaa. Vaimoni arveli, että suomenruotsi olisi jotenkin yksinkertaisempaa kuin ruotsinruotsi. Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan yhtälailla kielen saa vaikeaksi suomeruotsilla kuin riikin. Itse työvälinettään eli ruotsin kieltä Donner käsittelee kirjassaan mielenkiintoisesti. Vaikka hän oleili Ruotsissa (Filmi-instituutin toimitusjohtajana) useita vuosia, ei hän oman kertomansa mukaan oppinut laulamaan ruotsia, vaan puhui omaan tyyliinsä, joka oli (hänen kertomansa mukaan) lähellä Lapissa tai Gotlannissa puhuttua ruotsia.

Minulle uusi ruotsin kielen lauserakenne esiintyi muutamaan kertaan kirjassa. Esimerkiksi ”få undantag när” tarkoittanee suomeksi ”muutama poikkeus siinä suhteessa (että)”.

Donnerin muistelmat on alusta loppuun pitkä hyvästijättö pitkälle elämälle (86 vuotta). Kirjassa esiintyy kolme persoonaa, jotka lopuksi alkavat muistuttaa kaikki Donneria. Minä-sanaa ei kirjassa käytetä, vaan joko fiktiivinen J tai Koch haastattelee tai puhuttaa JD:tä. Keinoahan käytti jo aikoinaan 1950-luvulla Mika Waltari kirjassaa Neljä päivänlaskua, jossa toinen henkilö (Waltarin sydän) analysoi kirjailijan tekemisiä ja haastattelee Mika Waltaria.

Ostin Mammuten kirjan joa aikoja sitten, mutta vasta nyt sain sen luetuksi. Kun olin aloittanut ja hyvän matkaa kirjassa menossa, kuulin, että Jörn Donner on kuollut.