Vuonna 1942 ilmestyy WSOY:n kustantama kuvakirja Das ist Suomi – Finnland in Bild und Wort (Tämä on Suomi – Suomi kuvin ja sanoin), jonka on toimittanut Maija Suova. Kirjan tarkoitus lienee ollut selvä: saksalaisille kanssasotijoille piti näyttää, millaiseen maahan he olivat tulleet. Kuvatekstit ovat suomeksi ja saksaksi. Koska saksalaiset eivät tulleet turisteina, jäi heille tavallista vähemmän aikaa merkittäviin kohteisiin tutustumiseen, joten kirja oli ainoa vaihtoehto. Teos on nimenomaan kuvakirja, edes minkäänlaista esipuhetta ei kirjaan liity, ellei sellaiseksi lueta ensimmäisenä olevaa runoa ”Sun kasvois eessä Suomenmaa, on isät astuneet” ja käännettynä tunnollisen sanatarkasti saksaksi: ”Die Väter schritten, Vaterland, vor deines Antlitz Schein”. Kääntäjästä ei ole kirjassa merkintää.

Karttaliitteen teksti on ”Suomi ja Itä-Karjala”, joten sitä myöten tulee selväksi, missä mennään. Karttaan ei ole piirretty jo valmistuneita rautatieosuuksia Kontiomäki-Hyrynsalmi ja Varkaus-Viinijärvi ehkä strategisista syistä. Suomen ja Neuvostoliiton rajana näytetään ennen sotia ollut ”vanha” raja Hyrsylän mutkineen. Mitään erityistä merkintää ei myöskään ole Hangon kohdalla, vaikka se vielä kirjan valmistumisen aikoihin oli venäläisillä.

Ensimmäiset kuvat ovat Vuoksesta, josta sanotaan, että sen yli Taipaleessa eivät bolshevikit päässeet talvisodan aikana etenemään askeltakaan. Ryssittelyä ei kirjassa ole, eikä myöskään yhtään mainintaa Neuvostoliitosta. Laatokan rantoja kuvataan kahdella kuvalla. Sitten on kaksi ilmakuvaa Järvi-Suomesta; sisävesihöyrylaiva ja Koli.

Ihmisten toimia ilmaantuu sitten: kalastajat nuotanpyynnissä ja juhannuskokon polttoa. Seuraavissa kuvissa on runsaasti metsää, jota saksalaissotilaat pelkäsivät: Keski-Suomen asutuskeskus näytti varmaan saksalaisista synkältä korpimaisemalta, muutama talo ja sitten metsiä silmänkantamattomiin. Luonto- ja erityisesti tietenkin järvikuvat seuraavat toinen toistaan. Osan lopussa toimeton kansallispukuinen tyttö seisoo hiekkarannalla tähyillen kaukaisuuteen.

Koska saksalaisten toimialueena sodassa oli Pohjois-Suomi, on niiltä tanhuvilta monia kuvia. Kuin yllykkeenä saksalaisille pyromaaneille on Rovaniemen vaatimattoman kauppalan kuva ja komean Pohjanhovi-hotellin kuva. Molemmat tulivat saksalaisten toimesta poltetuiksi. Ulkomaan liput liehuvat Pohjanhovin saloissa ja pienenä rikkeenä mukana on U.S.A.:nkin lippu. Porolappalaisten elämästä on muutamia kuvia ja sitten suksin retkeilevistä kuin opetukseksi – vain harvat saksalaiset osasivat hiihtää. Vielä Lapin polttokohteista esitellään hotelli Pallastunturin kupeessa, jota tuuheatukkainen kiharapäinen kohtalaisen rehevätakamuksinen suoraan kampaajalta tullut neitokainen ihailee kauempaa vaellussauva (Wanderstab) kädessään. Siitä hotellista ei saksalaisten viimeisen hotellivierailun jälkeen paljon ollut jäljellä vuonna 1945.

Alkaa teollistuneen Suomen esittelykuvasto. Helsingistä mukaan tulevat Rautatientori, jossa kulkuvälineitä edustavat yksi raitiotievaunu, yksi henkilöauto ja hevosvossikka. Mannerheimintie Ruotsalaisen teatterin kulmalta pohjoiseen katsottuna näyttää hivenen vilkkaammalta, mutta ei silläkään tiellä suojateitä tarvittu, vaan ihmiset kulkivat mistä sattui. Katu oli silloiselle liikenteelle niin leveä, että kadun keskellä oli autoille vinopysäköinti molemmissa suunnissa. Suurkirkko, eduskuntatalo, Aleksis Kiven koulu ja Tilkan sotilassairaala saavat oman kuvansa. Patsaina esitellään Elias Lönnrot ja J. W. Snellman. Gallėn-Kallelan maalauksia on kolme. Vielä lisää ensinnäkin patsaiden tekijä Wäinö Aaltonen vasaroimassa Sibeliuksen päätä (siis tietenkin veistosta), patsaina samoin Aleksis Kivi ja J.L. Runeberg. Viimeisenä on kuvattu Tieteellisten seurojen talo eli nykyisin valtioneuvoston juhlahuoneisto.

Kulttuurihenkilöistä otettiin tietenkin mukaan Saksassa kohtalaisesti tunnetut Yrjö Kilpinen ja natsi-ihailija V.A. Koskenniemi. Sitten taas neljä kuvaa patsaita ja Turun tuomiokirkko linnan kera.  Turun kaupungista on yksi kuva ennen siirtymistä Tampereelle. Hämeensiltaa näyttää ylittävän kaksi linja-autoa ja yksi henkilöauto. Tampereen kaupunkikuvassa on patsas, jonka edustalla valkoasuinen rouvasihminen istuu oletettavasti hiilihappojään kylmentämien jäätelökärryjen luona myymävalmiina. Lisää kaupunkeja: Rauma, Jyväskylä, Pori, Joensuu. Sitten seuraavat Olavinlinna, Lahden kaupungintalo ja Lahden kansalaisopiston päärakennus ja vielä radiomastot (tosin vain toinen on päässyt kuvaan). Kaupunkikierros jatkuu Porvooseen, jossa WSOY, kirjan kustantajana, tietenkin kuvauttaa oman toimitalonsa ja sen myymättömien kirjojen varaston.

Talvisotaa esitellään otsikon ”Hävitetty Karjala” alla. On Muolaan kirkon rauniot, Viipuri, Sortavala, Helylän tuhottu rautatiesilta. Käkisalmen totaalisesti tuhottu kaupunki saa myös oman kuvansa. Taistelutantereista näytetään tykistön riipimät metsät Salmenkaidassa, Summassa ja Taipaleenjoella. Ehkäpä Kollaanjoen kuvasta saivat saksalaiset esimakua, mihin venäläinen tykistö pystyi ja suomalainen puolustus: kuvassa näkyy se pahainen Kollaan puro josta ei lähdetty ja metsät, joissa ei ole yhtään täysikasvuista tai muuten kokonaista puuta.

Kolme tuhottua teollisuuslaitosta seuraa: Antrean raakasokeritehdas, Enson vanha voimalaitos ja Kalpaan sahan rauniot Suojärvellä. Mutta kuin kevennyksenä on karjalainen muuttokuorma taistelutanner takanaan lehmän kanssa hevosen vetämissä vankkureissa (neljä pyörää) matkalla takaisin kotiin.

”Elinkeinoelämä”-osassa on tietenkin ensimmäisenä suo ja kuokka, sitten kannonraivausta, Pohjanmaan viljelysaukeita, rukiinleikkuuta (traktorivetoinen) ja kyntämistä (hevonen). Lampaita, sikoja ja lehmiä esitellään kuvan kanssa, ja kirkonkylä (yritin etsiä, mutta en löytänyt mikä).

Marsalkan synnyinkoti Louhisaaren kartano on ilman muuta taloesittelyssä mukana samalla aukeamalla rajakarjalaisen pitsitalon kanssa.

Kodinläheistä kuvastoa edustaa (ison) maatalon sisäkuva, ryijynteko, Marttojen kehruuilta, kutominen kutomakoneella, karjalanpiirakoiden paistaminen ja pellavan loukutus. Sitten palataan kansallispukuihin ja viimein Euroopan vuoden 1938 kauneuskuningattareen peräseinäjokelaiseen (vai –jokiseen) Sirkka Saloseen sitomassa ruislyhteitä aurinkoisella pellolla asiaankuuluvasti meikattuna ja lyhythihaisessa puserossa. (Koettakaapa joskus, miten viljankorsi raapaisee paljasta käsivartta). Sirkka Salosen otsalla ei näy hien häivääkään, joten ilmeisesti ruishalmeen korjuu on vasta aivan alussaan. Kuva voi olla otos Suomi-Filmin lyhytelokuvasta ”Heinäniityn tyttö”, jossa kuvaillaan Salosen misseysmatkaa. Matka alkaa symbolisesti Sydänmaa nimiseltä asemalta höyryjunalla. (Seuraava asema on kummallisen niminen: ”Koura”.) Filmi löytyy YLE:n Elävästä arkistosta. Euroopan kauneuskilpailujen takia hänet erotettiin Heinolan seminaarista, mutta opetushallitus kumosi päätöksen. Seminaariin ei kuitenkaan Sirkka Salonen palannut. Sirkka Salonen oli syntynyt 29.9.1917 ja kuoli 11.10.1975. (Lähde: YLE, wikipedia).

Aikaisemmissa kuvissa on kuvaajaksi mainittu ”Foto Pietinen”, mutta pakolliset saunakuvat on kuvannut Foto Borg, silloinen TK-kuvaaja ja myöhempi oopperalaulaja Kim Borg.

Maatalouskoululaiset ovat päässeet ryhmäkuvaan ja nobelisti Artturi I. Virtanen yksinäiskuvaan.

Uskonnoista esitellään ortodoksien praasniekkajuhla ja tsasouna. ”Ruiskukka ja Suomen neito” kesäisessä kuvassa viljapelto taustanaan päättää tämän osuuden.

”Vihreä kulta” esittelee metsiä, ikään kuin niitä ei vielä olisi tarpeeksi ollut. On hevosia tukkirekineen, tukkien lajittelua käsipelillä ja korsun näköinen ahdas metsäkämppä. Tukinuittoa, pöllintekoa ja lautatarhaa seuraa tukinuittoa Saimaan kanavassa proomuissa. Kaukopään sellutehdas, Mäntän paperitehdas ja Sunilan tehdas ovat hienosti valokuvattuina, samoin Sunilan tehtaan ”työläisasunnot”, toisin sanoen kolmikerroksiset rivitalot.

”Kotimarkkinateollisuus” esittelee Outokummun kuparikaivoksen, Arabian tehtaat ja Chrichton-Vulcanin telakan Turussa. Saksankielisessä käännöksessä on häveliäästi jätetty kääntämättä suomenkielisen tekstin lause ”Taustalla näkyvät Turun molemmat suuret vankilat”, tarkoittaen Kakolanmäen vankiloita. Crichton-Vulcan oli saksalaisille merkittävä paikka, koska siellä tehtiin (salaa) kaksi prototyyppiä saksalaisista sukellusveneistä saksalaisten avustamana – saksalaisilla kun ei ensimmäisen maailmansodan rauhansopimuksen mukaan saanut olla ensinkään sukellusveneitä. Tampere edustaa tietenkin kaikkein teollistuneinta Suomea. Loppukaneettina ovat vielä kuvat Harjavallan ja Imatran vesivoimalaitoksista ja sitten Imatran koskesta historiallinen kuva silloin, kun se vielä virtasi vapaana.

”Urheileva Suomi” aloittaa kuvasarjan urheilevasta Suomesta, ensimmäisenä kuvana on Olympiastadionin tyhjät katsomot, vain yksi ihminen antamassa mittakaavaa. Seuraavassa kuvassa liehuu hakaristilippu Mannerheimintiellä – kuva on Saksan-Ruotsin-Suomen yleisurheilun kolmimaaottelun aikoihin syksyllä 1940 otettu, itse kilpailuista näytetään 5000 metrin juoksua, ja nyt ovat katsomot täpösen täynnä. Henkilökohtaiset urheilukuvat ovat Matti Järvisestä keihään kimpussa, ikämiesurheilija presidentti P.E. Svinhufvudista ampumassa käsiaseella (vain maalitauluun) ja 10000 metrin juoksun maailmanennätyksen haltijasta Taisto Mäestä, kiekonheiton Suomen mestarista Kalevi Kotkaksesta, sekä ”2 metrin miehistä” eli korkeushyppääjistä Nils Nicklėnistä ja Lauri Kalimasta.

”Maaottelumarssi” saa kuvansa, jossa Paavo Nurmi ja Tahko Pihkala tekevät osuuttaan. Kirjan mukaan suomalaiset voittivat marssein 1507111 vastaan ruotsalaisten 943952. Mummonikin Helena Kuisma taivalsi tuon viitisen kilometriä.

Talviurheilemassa käydään hyppyrimäissä niin Ounasvaaralla kuin Lahdessakin, mutta vain Lahdessa on perinteinen ilotulitus. Hiihtäjistä esitellään Martti Lähde ja mäkihyppääjistä Paavo Vierto, ”joka liityttyään vapaaehtoisena Waffen SS-joukkoihin kaatui Ukrainan taisteluissa”.

Jottei karu totuus unohtuisi, on viimeisessä osassa ensimmäisenä Mannerheim aitaan nojaamassa tutkimattomine katseineen otsikoimassa osiota ”Suomalainen sotilas”. Mannerheim ristin ritarit Kapteeni Ahti Vuorensola, kapteeni Kivelä, kenraalimajuri Aaro Pajari. jalkaväenkenraali A.E. Heinrichs, kenraalimajuri Ernst Lagus, kenraaliluutnantti Paavo Talvela ja lentomestari Oiva Tuominen ovat saaneet arvoisensa kuvat julkaisuun. Paavo Talvela lienee jotenkin hävennyt kaljuuntumistaan, koska hänen on pitänyt kammata tukkansa kleiniksi, Aarno Pajari sen sijaan näyttää häpeilemättä kaljunsa. Mutta tuskin kovin moni kenraaliluutnantin kleinistä arvasi mennä huomauttelemaan. Sotaherrojen arvomerkit eivät täsmänneet tekstin kanssa, mutta ylennyksiä tuli sotatilanteissa kirjan toimittamista nopeammin.

Sitten on miehiä marssilla, metsässä, tykkejä asemissa, maihinnousu ”Suomenlahden saareen”, konekiväärimiehiä, kaukopartio, panssarintorjunta-tykkien lastausta ja Pohjois-Suomesta taas kuin saksalaisille maalla marssijoille malliksi hiihtojoukko (19 miestä) suksilla jossakin korvessa. Loppukuvan tekstissä on mahtipontisesti ja ajan tyyliin sopivasti: ”Suomen mies Pohjolan tuntureilla vartioi rajaa idän ja lännen välillä”.

Koko kuvakirja tuntuu hiukan kyhäelmältä. Kauniit valokuvat ovat aika kliseemäisiä järvineen ja lahtineen. Todellista tietoa kirjasta saa hyvin vähän, miten Suomella menee ja mitkä olivat meidän todelliset vahvuudet. Mutta ajatellen ajan henkeä, kirja ehkä oli tarkoituksenmukainen tarkoitukseensa, jota tarkoitusta ei tosin kerrota. Vieläpä nykyäänkin saa samantapaisia aivan uutukaisia kuvateoksia käsiinsä, mutta ilman sotilaita ja taistelutantereita, yksi on kuitenkin varma: aina kuvista löytyy kaunis kansallispukuinen tyttönen viljapellon pientareella. Teos on painettu mahdollisimman huonolle paperille ehkä hinnan pitämiseksi myös mahdollisimman alhaalla. Kuvien laadussa ei ole moittimista, sen aikaiseen tasoon nähden. Valokuvat ovat aivan mainioita ja osa suorastaan taideteoksia, miksi ne oli tarkoitettukin.