Papin perhe Pärssinen muutti vapun tienoilla 1936 Pyhäjärvelle Vpl., jossa pappi oli saanut kappalaisen paikan. Pappien tavanomainen siirtoikkuna aukeni silloin vapun aikoihin. Jo ennen Pyhäjärveä Arvi Pärssinen oli hakenut Tuupovaaran kirkkoherran virkaa. (Omituista sinänsä nämä kirkolliset virat, koska kirkkoherra ei ole viranomainen muulloin kuin pitäessään henkikirjaa. Kirkkoherrakin nimityksenä on huono väännös ruotsin kirkonpaimenesta, kyrkoherde. Samoin seurakuntien hallintopaikka, tuomiokapituli, olisi pitänyt olla suomeksi pääkoti.) Viran saaminen näytti hyvin todennäköiseltä, sillä kyllähän naapuriseurakunnan,  Korpiselän, kirkkoherra tunnettiin hyvin. Etuna oli vielä hänen hyvä messuäänensä, sitä ei kirkkoväen tarvinnut hävetä.

Arvi Pärssinen sitten valittiinkin Tuupovaaraan. Tuupovaaran seurakunnalla ei ollut kovin pitkä historia. Pitäjä erotettiin Ilomantsista Kovero-nimisenä vuonna 1910, mutta seurakunta aikaisemmin, vuonna 1902. Tuupovaaran papin virka tuli avoimeksi, kun virkaa hoitanut Antti Hakala (entinen Hakanen) vaihtoi seurakunnan vuonna 1937 Vuolijoeksi, jossa hän oli kirkkoherrana vuoteen 1944 saakka. Mielenkiintoista on, että Arvi Pärssinen seurasi Hakalan jalanjälkiä valiten vuonna 1955 seuraavaksi paikakseen Vuolijoen. Kirkko ja pappila oli rakennettu Tuupovaaran korkeimmalle kohdalle vuonna 1914. Molemmat hirsirakennukset olivat siis vain 22-vuotiaita. Ensimmäiset papit Tuupovaarassa olivat olleet Erland Pispala 1913-30, mutta hänen sairastuttuaan vuonna 1925 virkaa hoiti vt:nä Artturi Honkanen ja Vilho Valtari. Niilo Syvänne oli kirkkoherrana 1931-34 ja sitten em. Hakala.

Tuupovaaran pappila oli jo huomattavasti modernimpi, kuin perheen aikaisemmin asuttama Korpiselän pappila. Täällä olivat sähköt olleet kytkettynä jo vuodesta 1930. Puhelin toimi aivan hyvin, jos yhteyksiä malttoi odottaa. Keittiö oli kuitenkin surkea ja vanhanaikainen uunin osalta. Joku vanha valurautainen leivinuuni siellä oli, mutta ei kunnollista leivän paistamiseen sopivaa uunia ennen kuin vuonna 1949, jolloin valmistui leivinuuni kahdella paistinarinalla Nunnanlahden vuolukivestä.

Tuupovaaran kuntaa hallitsi Vatasten dynastia. Metsää oli niin paljon, ettei aina muistanut, mitä kukin omisti. Niinpä Ukko-Pekka Vatanen hakkautti puuta vanhalta (1700-luvulta) hautausmaalta, muistamatta, ettei suinkaan omistanut Suvensaaren maita haudoista puhumattakaan. Seuraavassa kuvaus kirjassa Suomen maatilat vuodelta 1932. (Pojat olivat jo saaneet omat tuhannet hehtaarinsa.)

Konnunniemen kylä. Konnunniemi, 41 km Tohmajärven asemalta ja 60 km Joensuusta. Omistajat Pekka Vatanen v:sta 1890 ja puolisonsa Anna (o.s. Könönen) v:sta 1897. Ollut isännän suvulla 63 vuotta. Erotettu 26 ha:n torppa. Pinta-ala 3200 ha, josta puutarhaa 0,2, peltoa 40, luonnonniittyä 25, viljeltyä laidunta 15, metsämaata 2619,8 ja joutomaata 500 ha. Pellot länteen ja itään jyrkästi viettäviä multamaita. Talouskeskus niiden keskellä. Päärakennus (11 huon.) v:lta 1903. Karjakartano, jossa on 40 lehmän navetta ja 9 hevosen talli, rakennettu kivestä 1906. Sikala tehty kivestä ja 100 kanan kanala puusta 1929. Karjasuojassa vesijohto ja navetassa myös automaattiset juomakupit. Vapaa viljelys. v. 1930 oli ruista 3 ha, kauraa 5 ha, sekaviljaa 1, perunaa 1, pellavaa 0,12, rehujuurikasveja 1, heinää 24,88 ja kesantoa 4 ha. Kotieläimiä: 6 hevosta, 32 lehmää, 2 sonnia, 8 sikaa, 26 lammasta ja 35 kanaa. Karja ISK- ja lampaat maatiaisrotua. Myydään lihaa, voita ja rehuja paikkakunnalle sekä maitoa Koveron osuusmeijeriin. Hoidettu sekametsä. Metsämaata ojitettu 50 ha ja istutettu 0,5 ha:n ala. Kotitarvemylly ja pärehöylä, niitä käyttää polttomoottori.

Vuonna 1936 elettiin Suomessakin pula-aikaa, paitsi Konnunniemen Vatasessa. Kuitenkin pankkinero Risto Ryti oli ennakoivalla rahapolitiikallaan pehmentänyt suuren laman vaikutusta. 24.10.1929 suurta pörssiromahdusta ei seurannut suuri romahdus Suomessa, koska rahan määrää markkinoilla oli tietoisesti vähennetty eikä sellaista rahakuplaa ollut kuin Amerikassa. Suomen markka luopui kultakannasta 1931 ja sitoi rahan vaihtoarvon puntaan vuonna 1933. Vielä Ryti Suomen pankissa toimi niin ovelasti, että Suomi maksoi vuonna 1930 kaikki ulkomaiset velkansa. Palkkioksi näistä taloustoimistaan Ryti, kuten tiedätte, sai sodan jälkeen kuritushuonetuomion, joka vei hänen terveytensä ja johti lopulta hänen kuolemaansa.

Suomessa ei ennen ymmärretty eikä ymmärretä vieläkään mitään, mikä liittyy alkoholiin. Eikä varsinkaan pohdita päätösten seurauksia. Päätöksistä vastuullisia ei myöskään löydy, jos kaikki näytti menneen pieleen. Niinpä vuonna 1932 oli kumottu neuvoa-antavaan kansanäänestykseen tukeutuen 1919 säädetty kieltolaki, jonka säätämishetkellään ajateltiin tekevän suomalaisista limpparikansaa. Ei tullut limpparia. Ensinnäkin Ranska pisti kaikki Suomen tuontitavarat boikottiin, samoin Portugali suomalaisen paperin. Kaljan ja viinin sijaan juotiin väkeviä – kuka nyt 10 pulloa olutta raahaisi, kun saman vaikutuksen saisi kaatamalla varpusesta (1/4 litraa) lasillisen pirtua. Alkoholin verotulot häipyivät, kuten tänäänkin, Viroon. Tuonti Virosta rehotti niin, että poliisin yhtenä vuonna takavarikoimat miljoona litraa salakuljetettua pirtua eivät montaa miestä selvemmäksi tehneet. Röyhkeimmät salakuljettajat voivat tuoda kerralla laivalastillisen pirtua Suomeen. Kieltolain aikana nelisenkymmentä poliisia sai surmansa asetaisteluissa salakuljettajien kanssa. Muukin rikollisuus kasvoi siinä sivussa. Niinpä kieltolaki kumottiin kuuluisan numerosarjan 543210 mukaan, kun kello 10 alkot avattiin 5.4.1932.

Lapsuusiän amnesian ajatellaan kestävän neljänteen ikävuoteen saakka - vasta sen jälkeen alkaa muistiin kertyä loogisia yhtenäisyyksiä koetusta. Ilmiöllä pitää olla nimi ja merkitys ennen kuin sen voi painaa mieleen. Niinpä kun Pyhäjärveltä Tuupovaaraan lähtiessä Aarno oli 4 v. 9 kk,, Kari 3 v. 2 kk, Rauno 1 v. 11 kk ja Helena ei ollut vielä syntynytkään, ei noilla sisaruksillani liene paljonkaan muisteltavaa sen enempää Korpiselästä kuin Pyhäjärvestään. Aarnolla voisi olla joku pieni häivähdys mielessä Pyhäjärveltä, mutta hän on jo kuollut. Niinpä voi sanoa, että meidän kaikkien sisarusten muistiperäinen lapsuus alkoi Tuupovaarassa. Sinikin oli jo kuusivuotias sieltä lähtiessämme. Minun ensimmäinen yhden tapahtumakulun kokonaan sisältävä muisto on siitä, kun matkustin pikkuserkkuni Raijan sylissä viisivuotiaana Joensuusta Vuoksenniskalle. Huomattava on, että matkustuksesta veljeni Aarnon kanssa takaisin ei ole mitään mielikuvaa: hän ei varmasti pitänyt minua sylissään.

Isosisko Helena syntyi Viipurissa yksityissairaalassa  Hänet kastoi niinkin merkittävä mies kuin piispa Vilho Loimaranta. Se oli ollut mm. opetusministerinäkin. Tulevaisuutta ajatellen paha särö Arvin ja Sylvin avioliittoon ilmaantuu juuri Helenan ristiäisten aikaan. Sylville nimittäin selviää, että Arvi on ollut uskoton. Kenen kanssa sitä emme tiedä, emmekä sitä, mistä äitimme tuon tiedon oli saanut. Ei varmasti Arvilta itseltään, joka tuskin olisi tunnustanut, vaikka olisi rysän päältä tavattu, mutta joka kylällä on jonkinlainen juorutäti, joka haluaa välittää ikävätkin tiedot asianomaisille, jopa ehkä nauttiikin tiedon levittämisestä. Siitä tapauksesta vuonna 1937 Sylvi-äitimme kertoo kirjeessään Helenan silloiselle miehelle 11,7,1960 (osana muuta avioliittoneuvontaa - Helenan toiseen rintaan tuli synnytyssairaalassa paise ja se jäi aavistuksen verran toista pienemmäksi.)

Muistan omaa elämääni silloin kun Helena oli kahden viikon ikäinen. Meillähän oli silloin piispantarkastus, ja piispa Loimaranta kastoikin hänet samojen juhlallisuuksien aikana, mutta pari päivää sen jälkeen minulle selveni, että Helenan isä oli uskoton minulle, ja silloin lähdin pois kotoa Karjalaan kotiini. Ne olivat kauheita aikoja minulle, kun en sellaista ollut koskaan ennen kokenut juuri niin vaarallisessa muodossa, ja Helenan rintakin oli silloin kipeänä – tiedäthän, millaisin seurauksin. Arvi haki minut sitten takaisin kotiin, mutta yhtä kaikki hän jatkoi samaan tyyliin. 

Tuupovaaran pappilassa olivat laajat pellot, navetta ja kasvimaa. Pellot oli annettu arennille ja arenteeraaja asui pappilan pihapiirissä omassa talossaan. Navettaan sopi hevosia ja lehmiä enemmänkin, mutta vuonna 1936 oli asukkeja vain yksi sika ja lehmä. Karjanhoidosta Sylvi piti – olihan hän siihen tottunut jo pienestä pitäen, mutta sian pito oli pakkopullaa. Sika tapettiin heti kun siitä saatiin kunnon lihat. Silloin siat tapettiin, eikä teurastettu. Kanojakin oli ja arenteeraajan hevonen. (Navetasta tuli myöhemmin minunkin leikkipaikkani, joka takasi, etten vanhempana saanut mitään allergioita varsinkin kun vielä myöhemmin putosin lehmien lietealtaaseen.) Piispantarkastuksen yhteydessä tarkastettiin mm., että pappi hoiti puutarhaansa riittävän tehokkaasti.

Tuupovaaran pappila oli tuulisen mäen päällä. Vieressä oli Postinmäki, joka oli melko jyrkkä ja tarpeeksi pitkä mäenlaskua varten. Ei tarvinnut mennä kuin sadan metrin päähän, niin hiihtomaastot olivat mitä loistavimmat.

Sen sijaan kauaksi oli pitkä matka Tuupovaarastakin. Linja-autoyhteydet (1936) olivat hieman paremmat kuin Korpiselästä ja lähimmälle rautatieasemalle Värtsilään oli vain 41 kilometriä. Linja-autolla matka taittui tunnissa ja vartissa. Talvisaikaan ei kaikkia linjoja liikennöity ensinkään. Esimerkiksi pitkää 305 kilometrin reittiä Joensuusta Tuupovaaran kautta Suojärvelle vain vapusta joulukuun loppuun. Viisi kuukautta vuodesta piti vain möllöttää kotona. Ensimmäisiä vakituisesti auratuita teitä oli reitti Joensuu-Ilomantsi. Jos auto pääsi kulkemaan, niin Joensuusta pääsi sentään 7 kilometrin päähän Tuupovaarasta eli Koveroon. (Sotatalvina posti kuljetettiin hevosella yhdeksän kilometrin päästä Metonlouhelta Tuupovaaraan.) Linja-autoliikenne oli kovassa kasvussa 1936, 1936 aikataulun mukaan Matkahuollolla oli jo 26 linja-autoasemaa ja lisäksi 9 toimipaikkaa. Joensuussakin oli vuonna 1932 linja-autoasema. Kaikilla asemilla oli puhelin. Kun Joensuun numero oli 311, niin Helsingissä paikallispuhelu piti ohjata numeroon 38772 ja kaukopuhelut nimihuudolla ”Linja-asema”. Linja-autoliikenteen aikataulukirjassa ei kukaan näyttänyt mainostavan hotellia Joensuussa, vaikka siellä sellainen oli. Sen sijaan helsinkiläiset hotellit Kämp,. Metro, Kaisaniemen hotelli, Bristol, Cosmopolitan ja Hospitz halusivat houkutella myös linja-auton matkustajia asukeikseen. Jos sivistyneemmin halusi asua, niin Helsingistä voi valita hotellien Agricola ja Lönnrot välillä.

Heti saavuttuaan Tuupovaaraan äitini joutui mukaan lottatyöhön. Papin rouvalle lankesi myös puhevelvollisuuksia juhlissa. Pääsipä hän esiintymään johonkin juhlaan runonlausujanakin. Näistä aktiviteeteistaan Sylvi-äitimme kertoo kirjeessään 18.2.1938 sisarelleen Toinille. Samassa kirjeessä kerrotaan valistuksen tuomasta vastoinkäymisestä noin 3 v 3 kuukautta vanhalle Raunolle:

Arvi on ollut eilisen ja tämän päivää henkikirjoituksessa. Ylihuomenna ovat sitten ne suuret S-k:n juhlat ja päivälliset. Ollaan lottapuvuissa. Harjoittelen ahkerasti runoa, minkä jo Aarnokin on oppinut. Eilen hän kuunteli hartaasti ollessamme kansliassa, mutta kaipa se pahalta tuntui, koska hän kainosti pyysi kesken kaiken: ”Äiti, käydään lukemaan Terveydenhoitolehteä!”.

Raunolle on ollut tällä viikolla harmin aiheena se, että tohtorinna piti viime pyhänä marttojen iltamissa esitelmän. Se käsitteli vitamiineja ja etenkin porkkanan käytön hyödyllisyyttä lapsille. Maanantaina kun Rauno tapansa mukaan meni naapuriin, ei hänelle annettukaan karamelliä, vaan porkkana. Hän oli kovin nolo tullessaan kotiin ja sanoessaan: ”Eivät antaneetkaan kalamallia, tanovat jotta nut pienten latten pittää tuuva polkkanaa”.  

Lottatyön lisäksi työllisti sellainenkin kummallisuus kuin Kotilieden kummikerho. Aikakauslehti oli masinoinut laajan avustustyön, jonka kohteena olivat etenkin rajaseudun köyhät. Silloin ei ollut sossun luukkua, mistä hakea avustusta. Kunta voi jotain pientä antaa aivan surkeimmassa asemassa oleville, mutta muuten ei ollut mitään toimeentulotukea, jota olisi vakituisesti saanut nostaa. Seuraavanlaisia kirjeitä lukiessa piti vastaanottajalla olla kestävyyttä toimia ja auttaa. Tämä on Hannan kirje osoitettuna Sylvi Pärssiselle syyskuussa 1938:

Hyvää päivää teille te pyysitte minua siellä käymään vaan en minä jaksa olen sairas ollut siitä asti kun kirkko herra ja te kävitte täällä vaan jos paranen vielä niin sittä tulen ja meiltä Väinö kuoli puol seitsemän aikana tänä amunna hänellä oli selvä järki kuolemaan asti ja pyysi kahteen kertaan jumala auta ja sitten hän kuoli en jaksa enempää kirjoittaa terveisiä paljon

Hyvästi

Kotilieden kummikerho ei ollut mitään nappikauppaa. Yhdenkin kerran jaettavaksi tuli 300 kg tavaraa, enimmäkseen vaatteita. Sylvi-äiti hoiti hommaa pitkään ja jopa kirjeystävystyi Kotiliedessä asioita organisoivan Ida Salomaan kanssa.

Iloisempiakin asioita sattui. Sylvin Eino veli pääsi Elisenvaaran myllyn rakennuskiireiltään pienelle virkistysmatkalle kuorma-autollaan veljensä Ilmarin ja muutaman rakennusmiehen kanssa. Täydennettynä Arvi Pärssisellä seurue jatkoi Tolvajärvelle kalaan. Silloinhan kalastaa sai niin paljon kuin tahtoi ja missä vain halusi. Pitkä siima vetämään ja herrat nukkumaan. Kaikilla oli kalastusretkellä puku päällään ja kravatti kaulassa. Siis herrasmiesten retki kaiken kaikkiaan. Kalaa tuli 60 kiloa. Jotkut ottivat rannalla gramofonin soidessa (vieterillä vedettävä) vieläpä III veroluokan yhdysolutta. Arvi Pärssinenhän ei mistään alkoholijuomasta perustanut.

Sitten tuleekin vuosi 1939. Kuin rauhan aikaan ikään Eino Kuisma, Sylvi-äitini veli, tekee herrasautollaan matkan Inkilästä Kolille ja takaisin juuri samana päivänä, 1.9. kun Saksa hyökkäsi Puolaan. Herrasauto eli virtaviiva pääsi sekin myöhemmin sotaan.

Sotaa aletaan aavistella myös Suomeen, vaikka mitään ”sivileille” näkyvää ei vielä satukaan. Kesällä 1939 usea enoni joutuu kertausharjoituksiin ja sitten syyskuussa on YH eli ylimääräiset harjoitukset, joihin määrätään melkein koko sotaväki. Harjoitukset olivatkin tarpeen, koska sota sitten sytytettiinkin Neuvostoliiton tapaan mielipuolisella propagandatempulla, että kolme ja puolimiljoonainen Suomi olisi haastanut satamiljoonaisen Neuvostoliiton sotimaan kanssaan, ampumalla tykillä Mainilassa neuvostosotilaita.

Vaikka Tuupovaara ei ollutkaan aivan rajaseutua – välissä oli Korpiselkä – evakuoitiin pitäjä. Pärssiset siirtyivät 30.11.1939 ensiksi Muurameen Sylvin sisaren luo, joka miehineen ja lukuisine lapsineen olivat siellä kansakoulunopettajina – tietysti vain vanhemmat - ja sitten myöhemmin Karttulaan. Paasikivi esikuntineen matkusti Moskovaan 9.10.1939 kuullakseen Neuvostoliiton vaatimukset, joihin ei voitu suostua. Karttula oli Tuupovaaran pitäjän väistötila sodan sattuessa.