Asemapaikat vuoden 1942 loppupuolella heinäkuun alusta lähtien

Heinäkuun alussa Arvi ja Sylvi Pärssinen tekevät matkan Inkilään ja vievät samalla 11-vuotiaan Aarnon asumaan Pärssisen Simo-ukille.  Aarno onkin Inkilässä sitten peräti kolme ja puoli kuukautta. Sylvi Pärssinen palaa Tuupovaaraan 12.7. Elisenvaarassa Inkilään mennessään he yhyttävät Ittin, joka on matkalla kotiin lomalle. Inkilässä käy myös Sylvi Pärssisen sisko Toini Linjama ja tuo sinne tyttärensä Pirkon asumaan mummolaan. Toinin Heikki asuu Vappotädillä. Molemmat lapset ovat mummolassa ja tätilässä vuoden loppuun saakka.

Israel (Itti,Ismo) Kuisma on edelleen III/JR5 esikunnassa kirjurina. Hänet korotetaan jälleen korpraaliksi 28.9.1942, arvohan meni edellisenä vuonna. Itti on siis kahden viikon lomalla Inkilässä 3. – 16.7. Itti kirjoittaa 10.9. pääsevänsä kuukauden päästä lomalle ja on seitsemäntoista päivän lomalla Inkilässä 5.10. – 21.10. Itti on myös joulun kotona Inkilässä 14. – 31.12.1942.

Ilmari Kuisma on koko tämän vuoden (niin kuin seuraavankin) yksikössä Tyk.K/JR 1. Ilmarilla on 12 vuorokautta lomaa 4.-15.7., siis samaan aikaan Helena-äidillä on viisi kuudesta lapsestaan Inkilässä – vain Väinö on heinäkuun alussa rintamalla. Ilmari on jälleen syyskuussa lomilla 9 vuorokautta 13. – 21.9 Inkilässä, lomatodistuksen mukaan hän on saanut litteran matkalle Valkjärvi – Inkilä. Lomatodistuksen on allekirjoittanut yksikön päällikön vs. luutnantti Toivo Ahvenainen. Osoite on 2.Kpk./2712.

13.7. Israel Kuisma on taas Savonlinnassa sairaalassa. Vettä otettiin pois vatsaontelosta 10 litraa.

Syyskesällä 16. 8. Väinö on vuorostaan 12 vuorokauden lomalla Inkilässä, Airahan on muuttanut Kantalasta Inkilään anoppinsa Helena Kuisman luokse yhteen kammariin. Väinö tulee uudestaan syys-lokakuussa 14 vuorokauden lomalla, siis yllättävän pian.

Syyskuun alussa Arvi Pärssinen tekee taas muonitusretken rintamalle. Kirkkoherran ominaisuudessa Arvi Pärssinen matkustaa Kuopioon, sieltä Helsinkiin ja takaisin tullessaan ottaa Inkilästä poikansa Aarnon mukaan Tuupovaaraan 15.10. Toinen muonitusmatka Rajajääkäripataljoona 4:n tapahtuu ennen joulua, 15.12.

Toini Linjama vie lapsensa Riitan ja Heikin Inkilään siellä mummolassa olevan Pirkon lisäksi. Riitta menee asumaan mummolaan, mutta Heikki Wappo-tädin luokse.

Sylvi Pärssisen muisteluksia heinäkuun 1942 alusta [muisteltu n. 1980]

Ja niin me menimme Inkilään, ja sattuivat mukavasti, kun Elisenvaarassa tapasin junassa Itti-veljen matkalla kotiin. Emme voineet puhella, muuta kuin katsoimme toisiamme ja nauroimme. Muistaakseni tapasin matkalla myös joko Ilmarin tai Väinön, mutta oltuamme jonkun tunnin Inkilässä tuli Toini Jyväskylästä, vai oliko niin, että Inkilän asemalla nousimme ihan samasta junasta. – Se oli ihana loma, eikä vähimmin mammalle. – Jätin Aarnon Pärssiselle, jonne Marikin jo oli kotiutunut sotahommistaan. Toinin Pirkko jäi mummolaan.

23.9.1942 Ismo Kuisma rintamalta Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan

[Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa.]

                                                                                 23. 9. 42.

Sisko hyvä!

Terveisiä taas täältä ja samalla suuret kiitokset Sinulle siitä hyvästä paketista. Kyllä oli tomaatit maukkaita ja samoin se sitruuna, olit kai saanut ne Joensuusta, kerroithan siellä käyneesi. Oikein paljon kiitoksia myöskin siitä korvikepaketista, kyllä riittää nyt korvike pitkäksi aikaa.

Täälläpäin tämä elämä jatkuu niinkuin ennenkin, nyt alkaa aika tuntua aika hyvin pitkältä, sillä lomani alkaa taas lähetä ja enää ei olisi kuin noin pari viikkoa lähtöön, ensikuun alkupuolella sen pitäisi tapahtua. Ilmat alkavat tuntua ja muuttua hyvin syksyisiksi ja tässä 19 pv:nä satoi jo hieman luntakin. Saa nähdä millaiseksi ensitalvi tulee muodostumaan, sillä kaiken todennäköisyyden mukaan me saamme viellä talvi tapella täällä. Mutta mikäpä siinä, ollaan jos niin tarvitaan.

Teillä siellä kotona on nyt juuri kiireimmät ajat käsillä viljan leikkuu on kai jo niinkuin ohitse, mutta peruna ”sesonki” on kai juuri parhaimmillaan. Kunpa edes ruoka riittäisi ensitalvena kummallakin rintamalla.

Kerroit Vatasen Aarnen lennellen siellä teitä tervehtimässä, jos hän sattuu tulemaan sinne lomalle, niin sanohan hänelle terveiseni.

Taaskos Arvi sai hyvän kalansaaliin, kunpa minäkin pääsisin viellä tänäsyksynä käymään kalastamassa, mutta taisi nyt jo ne toiveet jäädä ensikesään.

Älä tilaa nyt minulle lehteä, sillä nykyisin tulee meille tänne tstoon Hels. sanoma joka päivä ja siitä kyllä näkee uutiset ja oman maamme tapahtumat me tiedämme ehkä paremmin, kuin te, siellä siviilissä. Silloin keväällä se oli kyllä hyvä, kun meille ei tullut minkäänlaista lehteä.

Jos Arvi sattuu tulemaan vaikka talvellakin tännepäin niin tulkoon tänne meillekin, olisi niin hauska tavata.

Juuri parhaillaan (klo 22,00) alkoi tykit taas laulaa tuolla ”itärintaman etelä-osassa”, siellä on kai jotain taas tekeillä.

Ulkona on nyt taas niin ihmeen kaunis kuutamo, päivällä satoi vettä ja taivas oli pilvessä, mutta nyt on sade lakannut ja ilma on oikein mukavantuntuinen. Teräskirnut pitää kyllä aikamoista jytinää, mutta tuntuu, niinkuin nuo olisi etupäässä omia.

Taitaa pitää taas lopettaa tältä kerralta, kirjoitan sitten taas myöhemmin. Rakkaat terveiset Teille kaikille sinne T:vaaraan ja kiitoksia kaikista.

                 Itti

26.9.1942 Valtion tiedoituslaitoksen Tarkkailuosaston mielialakatsaus N:o 37

              I Yleinen mieliala.

 Siihen, mitä viikko sitten kirjoitettiin, ei ole paljoakaan lisättävää. Hiipivä defaitismi, josta viime katsauksessa oli puhetta, ei suinkaan ole vähentynyt, pikemminkin päinvastoin. On todettu useissa tapauksissa, että vankat yhteiskunnan tukipylväät, taloudellisen, poliittisen tai sivistyselämän arvovaltaiset edustajat, joukossa tunnettuja oikeistolaisia, tuttaviaan tavatessaan kuiskaavat: ”Kuinkahan tässä oikein mahtaa käydä?” On sanottu, että lehdet eivät enää löydä uusia sanamuotoja ilmentääkseen otsakkeissaan Stalingradin kuolinkamppailun vaiheita kyllin toivorikkaalla tavalla. Tästä itäisen rintaman polttopisteestä on tullut eräänlainen avainsana mielialakehitykselle. Kehityksen selitys voitaneen supistaa muutamiin sanoihin: Yksilöiden optimismia horjuttavat henkilökohtaiset vaikeudet ja kärsimykset, alkanut paleleminen, ravinnon puute, huoli kaiken (ennen kaikkea vaate-) tavaran loppumisesta, rahahuolet ynnä n.s. ajattelevia kansalaisia vielä huoli valtion finanssien kestämisestä; sanotaan, että kun kahden sodan aikana poikkeuksellisissa oloissa on jouduttu korjaamaan itsenäisyysajan laiminlyönnit sotatalouden, puolustuslaitoksen ja koko valtakunnan sotapotentiaalin organisoimisessa, ei kestokykyä voi riittää moneksikaan vuodeksi. Toiveet on rakennettu Saksan pikaiseen voittoon idässä, koska on laskettu sitä seuraavan meidänkin irtaantumisemme sodasta; demobilisointi taas helpottaa työvoima-, tuotanto- ym. tilannetta ja Venäjän raaka-ainevarastot tulevat Euroopan ja meidänkin käyttöömme. Nyt nämä toiveet alkavat horjua tai ainakin niiden toteutumisen nähdään lykkääntyvän. – Tämä hiipivä defaitismi ei ole kuitenkaan niin laaja eikä niin syvälle syöpynyt, etteikö tieto Stalingradin valtauksesta sitä hälventäisi ainakin joiksikin viikoiksi.

[Kuvaliitteestä Seppo Myllyniemen kirjassa Suomi sodassa 1939-1945 s. 324. Otava 1982. Stalingradiin liitetyt toiveet saivat melko karmean lopun.]

12.11.1942 Ismo Kuisma rintamalta Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan

[Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa.]

                                                                                 12.11.42

Sisko hyvä

Pistän tähän muutaman sanan sinullekin. Kiitoksia paljon kirjeestäsi, olipa hauska, kun taas kirjoitit.

Täällä tämä elämä menee niinkuin ennenkin, ei ole tapahtunut juuri mitään erikoista, ainakaan minun kohdallani.

Kerroit että lähettäisit minulle romaaneja, mutta kyllä se on niin, niinkuin Jaakko sanoi, ettei täällä tule juuri luettua mitään, niin että parasta on ettet lähetä niitä ainakaan viellä tällä kertaa.

Nykyisin minulla ei ole suhteita kehenkään tyttöön, ei Muuramelaisiin, eikä muuanne, jos joskus lienee ollutkin, niin nykyisin en ole halunnut kirjoitella kellekään vieraille. Kukapa siellä Muuramessa enää minua muistelisi, Teitä lukuunottamatta, muuta kuin pahalla, muistat kai sinäkin viellä viimesyksyisen elämän vaiheeni. Minä olen ajatellut, että kun sota loppuu ja pääsen siviiliin, niin en viitsi mennä Inkilään. Mutta sittenhän sen näkee.

Nyt minulla on ikää jo 26 vuotta – ajatella – ja koko paras aikani on mennyt täällä sotahommissa.

Kyllä tämänkin on alkanut pistää jo vähän vihaksi, tätäkö varten me olemme syntyneet, täällä tulee joskus niin alakuloiseksi.

Kunpa Te, siellä kotona tulisitte edes hyvin toimeen, mutta kun tämä sota tuo kurjuutta sinnekin, Kyllä tämä saisi jo loppua.

Nyt minä olen niin pahalla tuulella että en viitsi enää tälläkertaa kirjoittaakaan, tästä tulee niin huono kirje.

Tammikuussa minä ehkä pääsen lomalle, niin että virkistäähän se taas vähän. Lopetankin nyt tämän. Parhaat terveiset nyt vain Sinulla ja voihan hyvin.

                                       Itti

Karjalainen 8.12.1942

Lehdessä kerrotaan etupäässä itsenäisyyspäivän vietosta Pohjois-Karjalassa. Jokainen kunta on saanut oman lukunsa, mutta Joensuusta oli erillinen artikkeli. Tässäkin kronikassa aikaisemmin vilahdelleet papit esiintyivät. Luterilaisessa kirkossa toimittivat alttaripalvelusta sotilaspastorit J. Kuurne ja J. Kuoppala. Päivän saarnan piti lääninrovasti A. Pärnänen tekstinään Luuk. 12:32-40. Kreikkalaiskatolisessa kirkossa saarnasi rovasti M. Fiilin ja kanttori N. Meriala johti kirkkokuoroa. Kaupungintalon itsenäisyysjuhlaan oli tullut puhumaan peräti opetusministeri Antti Kukkonen.

Tuupovaaran itsenäisyyspäivän vietosta kerrottiin seuraavaa

                               Itsenäisyyspäivänä Tuupovaaralla

oli jumalanpalvelus klo 10, missä saarnasi seurakunnan kirkkoherra Pärssinen. Liturgina toimi sotilaspastori K. Kanervo. Seurakuntalaisia oli kirkkoon saapunut runsaasti. Invaliidien hyväksi koottu kolehti tuotti 168 mk. Jumalan-palveluksen jälkeen kokoonnuttiin sankarihaudoille, jossa puhui sotilaspastori Kanervo sankarivainajien muistolle. Kotirintaman seppeleen laskivat luutnantti Tietäväinen ja alikersantti Kärkkäinen. Klo 12 soitettiin kirkonkelloja ja tilaisuus päättyi yhteisesti veisattuun virteen.

Klo 13 oli itsenäisyyspäivän juhla suojeluskuntatalossa. Juhlavieraat lausui tervetulleeksi alikersantti Kärkkäinen. Ohjelmassa oli sen jälkeen sekakuoron laulua opettaja Määttäsen johdolla. Kuoro esitti pari isänmaallista laulua. Juhlapuheen piti sotilaspastori Kanervo. Tilaisuus päättyi yhteisesti laulettuun ”Oi kuningasten kuningas”.

Sankarihautaus Tuupovaaralla.

Eilen maanantaina siunattiin Tuupovaaran sankarihautaan sotamies Otto Palviainen. Ruumiinsiunauksen toimitti kirkko-herra Pärssinen. Suojeluskunta lippuineen oli haudalla kunniavartiossa. Omaisten ja ystävien seppelten lisäksi kunnioittivat Tuupovaaran suojeluskunta ja lotat vainajan muistoa aseveliyhdistyksen kukkasrahaston kautta.

- - -

Tuo yllä mainitussa tekstissä luutnantiksi tituleerattu Tietäväinen oli sen aikainen Tuupovaaran nimismies Eevert Tietäväinen. Hän johti Tuupovaaran poliisikuntaa, johon kuuluivat konstaapelit Mikko Kuusaro ja Otto Parviainen. Kun talkootoiminta valtakunnallisesti polkaistiin pystyyn, tuli sen Tuupovaaran talkootoimikunnan johtoon sen aikainen myös suojeluskunnan paikallispäällikkö Eevert Tietäväinen. Tuupovaara oli valtakunnallisestikin hyvin talkoohenkinen ollen monena vuonna kärkikymmenikössä, kun laskettiin kuinka paljon talkootunteja per asukas kunnissa tehtiin. Halsua vei yleensä aina voiton, mutta Tuupovaara oli joskus viiden ahkerimman kunnan joukossa.

Kolehdin tuotto 168 markkaa häviää vertailussa esimerkiksi Viinijärvellä kerättyyn, siellä saatiin 500 markkaa. Polvijärvelläkin tuli 425 markkaa, joten siihen nähden kovin köyhää on ollut.

Pikku uutisessa juhlan vietosta kertovan vieressä kerrotaan käräjistä: siellä mies sai ”savukkeiden myynnistä kohtuuttomaan hintaan” 300 markan sakkoa. Hän oli myynyt 4 savuketta yhteishintaan 10 markkaa. Tosin samaisen miehen ”väkijuoman myynnistä” saama sakko oli tuhdimpi 750 markkaa.

Tavaraa aina vain katoaa tai ei katoa, mutta sen olinpaikka muuttuu tuntemattomaksi kadottaneelle. Joulukuun 8. päivän lehdessä etsitään ilmoituksin seuraavia kadonneita: lapsen ruskeaa päällyskenkää, paperista patjakangasta sisältävää kääröä, naisten nahkarukkasta ja vielä oravannahkaa. Muut kuin patjakangaskäärön kadottanut pyytävät rehellistä löytäjää toimittamaan tavaran takaisin tunnettuun olinpaikkaan. Kun käärön löytäjälle annetaan palkkio, niin ei tarvitse erikseen mainita rehelliseksi. Epärehelliset ihmisethän eivät löytämiään arvoesineitä palauttele.