10.6. Arvi Pärssisen päiväkirjasta

10.6.1943. Ensimmäinen yö täällä uudessa paikassa sujui rauhallisesti. Aamulla kello 10 ilmoitettiin erään miehen haavoittumisesta Turisti-nimisellä kukkulalla. Lähdin heti kahden paarinkantajan kanssa kiirehtimään paikalla, mutta me jouduimme kuitenkin väärälle tielle ja kun pääsimme perille, vatsaan haavoittunutta miestä oli jo toista tietä lähdetty kantamaan JSP:lle. Taas ennenkuin ennätimme sinne, haavoittunutta oli autolla lähdetty viemään kenttäsairaalaan.

Ikävä on odottaa kirjettä kotoa. Siitä on jo viisi vuorokautta, kun viimeksi sain kirjeen rakkaalta Sylviltäni. Keskipäivän lepäilin auringossa korsun seinustalla lukien.

Päivällisen jälkeen pidin 10. komppaniassa iltahartauden ja aamulla kävin tapaamassa Kattila-ahosta kotoisin olevaa korpraali Heikki Ikosta. Heidän ryhmänsä asuu Tervahovi-nimisessä korsussa 45 metrin päässä ensimmäisistä juoksuhaudoista. Poika oli aika tavalla ällistynyt kun näki minut korsun ovella.

Sain paketin Marilta. Tuntuu hauskalta saada jotain vaihtelua ja virkistystä yksitoikkoiseen elämään. Ruoka on huonoa.

Täällä edessä liikuttaessa tarvitaan ihmeellisesti Jumalan varjelusta, sillä vähän väliä tuolla harjuilla kävellessä luoti viheltää ohitse. Se saattaisi milloin tahansa osua, ellei Jumala varjelisi.

11.6.1943. Upseerit pelasivat korttia yhteen saakka. Minä yritin nukkumaan jo kello 22 aikaan, mutta tulos jäi heikoksi, kun toiset räiskivät korttia vieressä.

Aamupäivällä paistattelin päivää korsun luona. Ihoni on jo punainen kuin kravun pinta. Myöhemmin menin tutustumaan Makkara-kukkulan tukikohtaan. Tie kulki sinne Miljoona-kukkulan läpi. Kukkulalle on annettu tuollainen nimi siitä syystä, että ryssä on syytänyt sinne miljoonien edestä kranaatteja. Makkara-kukkula on nimensä kaltainen. Useita asuntokorsuja on rakennettu sen juurelle ja sisäänkin. Meidän täytyi panna kukkulan juurella päähämme kypärä, sillä muuten ei saa kulkea kukkulan monisokkeloisissa ampuma- ja yhdyshaudoissa.

Kukkula on parin sadan metrin pituinen ja viidenkymmenen metrin levyinen ja se on aivan täynnä juoksuhautoja. Makkara-kukkulasta oikealle on Ryssän kukkula ja vasemmalla Munakukkula, joka sekin on ryssien hallussa. Ne ovat noin puolen kilometrin päässä. Monessa kohdassa sai juosta pienen matkan juoksuhaudasta toiseen, ettei ryssä ehdi saada tähtäimelle. Yhdessä kohdassa pari luotia viuhahti aivan pään ohi, mutta ei sattunut. Ryssä oli ilmeisesti huomannut meidät ja yritti ampua, mutta vielä ei ollut Herran aika.

Virsilauluharjoitukset aloitettiin kello 20 Messuhallissa ja senjälkeen oli hengellisen kuoron harjoitukset. Kun oli veisattu joku virsi, joku läsnäolevista papeista piti lyhyen puheen. Minunkin täytyi puhua. Tulin asunnolle vasta kello 22.30.

Yöt ovat täällä tavattoman valoista eikä oikein osaa mennä nukkumaan, kun on ainainen päivä. Täällä voi todella puhua Pohjolan valoisista öistä. Aurinko nousee kahden paikkeilla ja laskee kymmenen jälkeen.

15.6.1943. Lähdimme aamulla yhdeksän aikaan kalamatkalle. Ensin mentiin hevosella viisi kilometriä, sitten autolla pohjoiseen toistakymmentä kilometriä ja vihdoin lähdimme kävelemään ryssien hakkaamaa linjaa pitkin länteen. Kahdeksan kilometrin patikoimisen jälkeen saavuimme yksinäiselle korpilammelle, johon varmasti harvoin ihmisiä osaa.

Suot ovat valkoisenaan lakan kukkia ja niiden joukossa punaiset suokukat nousivat valoa kohti.

[Rauno Pärssisen huomautus: Sotapäiväkirjan loppuosasta on sieltä täältä poistettu väliltä lehtiä, mistä johtuen kerronta on jossain määrin katkonaista.]

16.6.1943. Puolen yön aikaan kävimme laittamaan itsellemme ruokaa. Hiilillä paistettu kala maistui perunoiden kanssa erinomaiselta. Yhden aikaan yöllä otimme pyydykset lammesta ja valmistauduimme paluumatkalle. Pyydykset piti laskea ja nostaa aivan tilapäisesti kokoon kyhätyltä lautalta.

Kahden paikkeilla aloitimme paluumatkan ja neljältä tulimme sivutien varteen josta autojen piti kulkea ohi. Kun ne tietojemme mukaan tulisivat vasta seitsemältä, menimme erääseen hirsimajaan aamua odottamaan. Majassa kaikki olivat nukkumassa, mutta eräs lavitsa oli tyhjänä, ja sille ojentauduin nukkumaan. Toiset loikoilivat penkeillä.

Tunnin perästä tuli niin kylmä, että piti nousta virittämään takkaan tulta. Selkä oli tullessa kastunut reppua kantaessani ja siitä syystä rupesi palelemaan. Keitimme myös korviketta. Majan varsinaiset asukkaat alkoivat heräillä ja ihmetellä vieraiden läsnäoloa.

Seitsemän aikaan menimme tien varteen autoja kyttäämään, mutta vasta yhdeksän aikaan päästiin kyytiin. Kun yöllä emme olleet yhtään nukkuneet, olimme kovin väsyneitä. Meitä oli kolme miestä tällä matkalla ja aseinamme vain pari kivääriä. Kaloja saimme kymmenen kiloa. Perille saavuttuani nukuin pari tuntia ja sen jälkeen otin aurinkoa. Kiukkuisten hyttysten puremat haudottiin sitten vähän myöhemmin saunassa.

Kahdentoista aikaan lähdin 15 kilometrin päässä olevaan sotilaskotiin kuoron harjoituksiin. Paikkaa kutsutaan Puumalan kankaaksi. Joudumme tekemään näin pitkiä harjoitusmatkoja sen vuoksi, että kuoro on muodostettu koko divisioonan miehistä, joten on vaikea koota aina kaikki laulajat yhteen paikkaan. Harjoitukset pidetään vuoron perään alueen eri puolilla.

Sotilaskoti sijaitsee luonnonihanalla Biolojeozero-järven rannalla. Uhtuan suunnan kauneutta ylistävät laulut ovat syntyneet juuri täällä, Valkeajärven rantamilla, jonka vesi on niin kirkasta, että pohjaan näkee aina viiden metrin syvyyteen. Nytkin maisema näytti tavattoman kauniilta, kun Valkeajärvi kylpi ilta-auringon valossa. Vain leikkivät kalat rikkoivat tyynen veden pinnan.

18.6.1943. Tänään perjantaiaamuna kauan kaivattu sade tuli vihdoinkin. Sitä ei tosin kestänyt kauan, mutta maan pinta kostui kuitenkin niin paljon, ettei se enää pölyä. Koko aamupäivän olen valmistanut sitä kirjoitusta ”Pohjan poikaan”.

 [Päiväkirjasta revitty lehtiä pois ]

…syytää kranatteja kaikista käytettävissä olevista kranaatin-heittimistä ja tykeistä. Niitä tulee aivan satamalla.

Ryssän keskityksen alkamisesta oli kulunut tuskin kymmentä minuuttia, kun vuorostaan oma tykistömme alkoi syytää ryssän puolelle tulta ja kuolemaa. Taivaan kansi oli kuin tiukalle pingoitettu kalvo, johon sadat moukarit valtavan äänen aiheuttaen takoivat. Ilma oli täynnä pauhua, jyskettä ja vinkunaa. Multapatsaat kohosivat korkealle ilmaan. Siihen samaan tuli vielä kolme ryssän hävittäjää, jotka ahdistelivat takamaastoa räjähdys- ja palopommein.

Ryssän keskitys kesti pitkälti toista tuntia, ja sinä aikana laskettiin sen ampuneen yli 5000 kranaattia. Keskityksen aikana ryssän jalkaväki yritti kolmesta kohdasta tunkeutua pataljoonan vahvuisin joukoin asemiimme, mutta tykistömme voimakas sulkutuli löi sen hajalle ja teki tyhjäksi hyökkääjien aikeet. Ihmeellinen oli taas Jumalan varjelus, sillä tuossa teräsmyrskyssä kaatui vain kaksi miestä ja kuusi haavoittui.

Lähdin divisioonan pastorin kanssa heti kuuden jälkeen Turistikukkulalle, jonne ryssän hyökkäyksen painopiste oli suuntautunut. Ilma oli täynnä ruudin katkua ja silloin tällöin vielä joku ”römpsä” räjähti lähellämme. Maa oli mustalla mullalla ja paikoin oli aina viiden metrin matkalla neljä kranaatin kuoppaa.

Pidimme pojille muutamassa korsussa lyhyen hartaustilaisuuden ja kehotimme heitä kiittämään Luojaa hänen ihmeellisestä varjeluksestaan.

Kävimme viidentoista aikaan saunassa. Samoihin aikoihin ryssä vielä ampui kranaatteja ja jatkoi sitä iltaan saakka. Kahdenkymmenen aikaan kävin lääkintämiesten kanssa hakemassa kaksi vaikeasti haavoittunutta Horsman tukikohdasta. Toinen oli saanut sirpaleita päähänsä, keuhkoihin ja takamuksiinsa. Toinen oli menettänyt silmänsä.

[Päiväkirjasta revitty lehtiä.]

22.6.1943. [päiväkirjasta revitty lehtiä] Nämä päivät alkoivat eilen tuloseuroilla ja ohjelma jatkui aina 22 saakka. Majoituspaikaksemme oli järjestetty kolme telttaa ja kaksi hirsimajaa Pitsjoen varrelta. Ensin arvelin mennä nukkumaan hirsimajaan, mutta kun havaitsin siellä olevan luteita, pakenin telttaan. Sielläkään ei nukkumisesta tullut mitään, sillä hyttysten surina korvien kohdalla oli niin valtava, etten osannut nukkua. Neljän aikaan pojat savustivat telttaa, minkä jälkeen voi jonkun aikaa nukkua.

Päivä on nyt jo luiskahtanut puoleen. Koko aamupäivän olemme istuneet autokorjaamolla, joka on tilapäisesti muutettu kokous-huoneeksi. Seiniä koristavat monenlaiset autonosat, joiden lisäksi sinne on ripustettu pieniä koivuja.

Minun esitykseni siirtyy seuraavaan päivään.

23.6.1943. Illalla pidettiin seurat tuossa lähellä sijaitsevassa sahan kanttiinissa. Senjälkeen papeille ja kuorolle tarjottiin korviketta korppujen kera. Sahaporukan johtaja ja lotat toimivat isäntinä ja emäntinä.

Yö oli samanlaista taistelua hyttysiä vastaan kuin edellinenkin. Pari-kolme kertaa savustimme yöllä telttaa, mutta aivan pian sen jälkeen se taas oli niin täynnä hyttysiä, ettei nukkumisesta tullut mitään.

Kello 8 pidin esitykseni seurakunnasta ja se kesti tunnin. Eilen keskusteltiin avoimesti ja luottamuksellisesti sukupuolisiveydestä.

Kello 16 oli yhteinen ehtoollinen. Koetin siinä minäkin kantaa kylmää elämääni ja kovaa sydäntäni uudistettavaksi. Varmasti vakavin mielin ja totta tarkoittaen miehet astelivat vuorollaan sille paikalle, jolla ennen oli autoja korjattu, mutta johon nyt tuotiin synnin särkemät sielut Herran korjattavaksi. Herra ei todellakaan katso aikaa eikä paikkaa, vaan on aina valmis armonsa jakamaan siellä, missä särjetty sydän häntä avuksensa huutaa.

Ruokailun jälkeen kokoonnuimme viettämään juhannusjuhlaa ruohikkoiselle kunnaalle Pistojoen rannalle, jossa vilja ennen oli lainehtinut, mutta jonka nyt sota oli raiskannut. Maa kasvoi rehevää ruohoa ja siellä täällä sen joukossa lemmikki ja leinikki kurkottelivat kaulaansa taivasta kohti saadakseen elämälleen tarpeellista valoa.

Pistojoen rannalla kasvillisuus on rehevämpää kuin missään muualla Uhtuan seudulla. Täällä maa on paksua savikkoa, kun se muualla on hiekka- ja sorakangasta.

Tässä aattojuhlassa pidettiin pari puhetta ja kuoromme lauloi laulut ”Soi kiitokseksi Luojan” ja ”Ei mikään niin voi virvoittaa”. Juhlan jälkeen nousimme odottaviin autoihimme ja lähdimme paluumatkalle yksikköihimme. Kuoron täytyi kuitenkin matkan varrella pysähtyä Vaaralassa, jossa oli divisioonalle järjestetty aattojuhla ja jossa lauloimme viisi laulua. Vaaralan rinteille oli kokoontunut ainakin 500 miestä aattojuhlaa viettämään. Meidän laulujemme loputtua torvisoittokunta jatkoi ohjelmaa. Me saimme sotilaskodista korviketta ja sen lisäksi saimme ostaa pussillisen karamellejä.  Heti tämän jälkeen noustiin autoon ja lähdettiin jatkamaan keskeytynyttä kotiinpaluuta. Soitin Vaaralasta yksikkööni ja pyysin lämmittämään saunan. [päiväkirjasta revitty lehtiä]

24.6.1943 Helena Kuisma Inkilästä Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan

[Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa.]

Juhannuksena 24. 6. 43.

Lämpöisin Juhannus terveisin!

Nyt on Helena kotona ja aillaisella höyryllä, ettet usko. Oli sillä emännällä ränttyä jos vähänkin viellä oli hänellä omia viemisiä. Minä laitoin täältä paketin, mutta en itse joutanut asemalle, vaan laitoin Airan ja sanoin, että kuin Mari tulee Helenan kansa, niin jättäköön Helenan vaatteita tänne ja sen pulla paketin vie mukana. Se menikin sillä lailla, että se Saara Watanen tulikin suoraan junassa Wiipurista ja Mari Helenan kanssa joutui asemalle viime tingassa, kuin juna oli ollut jo asemalla ja siinä ei ollut muuta kuin työntää kaikki sillään junan rapuille emännän käteen ja niin sitä läksivät. Miten liene emäntä Elisenvaarassa selvinnyt junan muutossa. Aira kyllä sanoi, että olkaa huoletta, kyllä se niin touhukas ihminen aina selviää ja kaikkineen ne varmaan tulivat perille.

Mannaryyniä ei meillä ollut kuin noin 5. kg. ja niistä ei enää ollut antaa.

Arvilta sain kirjeen, jossa hän kiittelee paketista, vaikka ei siinä mitään kiittämistä ole, mutta hyvä minusta on, kuin saa vähän tietää hänenkin retkistään. Sinä päivänä siellä olikin ollut kova tykistö taistelu, mutta meidän puolella vähäiset tappiot.

Arvi sanoi olevan sinua ja lapsia ikävän.

Toivo Kemppaalta sain ja kauniin kirjeen, hän sanoo olevan nyt Syvärillä komennuksella.

Itti ja Ilmari tulivat yhtenä päivänä, viime perjantaina lomalle. Ilmarilla on 9. vuorokauden ja Ittillä liki 20. vuorokauten loma. Wiime yönä, siis juhannus yönä olivat saaressa, nyt tämän aamupuolen nukkuivat, vaan Itti läksi nyt ongelle Kuunustaiselle.

Nyt on Ilmari Raivolassa, siellä kuuluisassa lehtikuusi metsässä, eikä enää Wiipurissa. Ei siellä mitään perääntymistä ollut, muuten vain miesten vaihto. Ihmehän se olisikin jos suomalainen antaisi ryssälle sovinnolla minkä kerran on saanut. Missä Ilmari on, sieltä on rintamalle 30. kilometriä.

Oletko sinä siellä saanut yhtään kankaita, huonoa se on ollut täälläkin, mutta Aira ja Jenny ovat kyllä saanut jonkun verran ja Eino toi minulle kaksi leninki kangasta, toisesta olisin teettänyt toiselle pojalle paidan, mutta määräys kuului, että se kuuluu sinulle.

Toini ja Jaakko kuuluvat taas jo olevan koululla. Kyllä se on hänenkin elämänsä kaikkea muuta kuin rauhallista, ensin väkisin muutettiin koululta pois ja sitte, kuin toiset saivat pesäpaikan kuntoon, ei muuta kuin taas räntyt säkkiin ja takaisin koululle. Sellaista se on tämä maailman elämä.

Jos vaan Sylvi saat, niin ota palvelia, ethän miten ihmeessä tule yksin lapsien kansa toimeen.

Hyvää ja rauhallista kesää toivottaen. Mamma.

[Kirjeen sivussa] Simolan Pekka kuoli äkkiä. Illalla meni aittaan nukkumaan ja aamulla oli kuollut. Wiime pyhänä olivat hautajaiset. Meitäkin oli sinne pyydetty.

[kirjeen sivussa] Laita Sylvi minulle ne tämän kuun leipäkortin kannat, jos ei tätä ole sensuroitu.