22.12.1941 –   Arvi Pärssisen päiväkirjasta

 

22.12.1941. Aamulla lähdin lääkärin kanssa kymmenen kilometrin päähän joulusaunaan. Ensin ajelimme viisi kilometriä huoltotietä, sitten jälleen viisi kilometriä Muurmanin rataa pitkin Karhumäkeen päin, kunnes saavuimme radan varrella olevaan kohtalaisen hyväkuntoiseen saunaan. Pataljoonamme jääkärit olivat jo seitsemältä menneet sitä lämmittämään. Sauna oli muuten hyvä, mutta paljon kylpemisen jälkeen se oli peräti siivottomassa kunnossa, etenkin vailla istuimia oleva pukuhuone. Löylyä saatiin lujasti ja kun lämmintä vettäkin oli riittävästi, tunsimme todella olevamme saunassa. Lähimpiin ryssän taloihin oli matkaa viisi kilometriä. 

Tie kulkee rautatietä pitkin ja sitä käyttävät autot, traktorit, tykit, hevoset ja jalkamiehet, mistä johtuen lumi sillä on kokonaan muuttunut jauhomaiseksi. Junat eivät vielä kulje Karhumäestä tänne pohjoiseen päin, vaikka rata onkin ehyt.

Mennessä kävimme pataljoonan huoltoportaassa parturissa tukkaamme lyhennyttämässä. Pöytyän konttorin tarjoamat kermakahvit maistuivat hyvältä monenlaisten leivonnaisten keralla. Tämä konttori oli kuulemma saanut peräti yhdeksän joulupakettia, mikä varmaan on ennätys lajissaan. Pöytyän lotat ovat myöskin olleet ahkeria ja rakastettavia poikiaan kohtaan, sillä jokainen sai lottien lähettämän joulupaketin.

Tänään sain 17.12. lähetetyn kirjeen vaimoltani ja myös siskoltani. Viime yönä meni rintamalohkollamme muutama ryssä miinaan.

23.12.1941. Jouluaatto on illassa. Monet ovat jo tänään viettäneet jouluaan viinan voimalla. Monesta teltasta on illan kuluessa kuulunut laulun mekastusta. Paketteja saapuu runsaasti. Muuta tavallisuudesta poikkeavaa ei sitten olekaan: Päivät menevät ja toiset tulevat, kuten ennenkin, mutta mitä sitten lienee miesten mielissä joulun saapuessa.

Kolmeen kertaan on lentokoneita lennellyt ylitsemme, mutta eivät ne ole tuottaneet häiriöitä. Todennäköisesti synkän kuusikon keskellä sijaitseva majoituspaikkamme on toistaiseksi pysynyt salassa vihollislentäjiltä. Edessä on ollut hiljaista tykistötoimintaa.

24.12.1941. Sotilaan jouluaatto! Ensimmäinen herätys tapahtui jo viideltä aamulla. – Missä vartiomies, joku huusi, niin että korpi raikui. Todennäköisesti eilisen ryypiskelyn vuoksi joku ei muistanutkaan mennä vartioon. Nousimme ylös puhdistimme telttamme ja laitoimme permannolle uudet, tuoksuvat havut. Sitten pilkottiin puita joulun varalle.

Kymmenen aikaan rykmentin valistusupseeri soitti ilmoitellen lottien tuovan korviketta, karamellejä ja pikkupullia. Minun piti mennä opastamaan heitä pataljoonaamme, koska he eivät olleet siellä aikaisemmin käyneet.

Puoli kahdelta lähdin kuuden kilometrin matkalle. Hevonen käveli edellä ja me hipsimme perässä, ja pakkasta oli ainakin 30 astetta. Perillä jaettiin tavarat ja komentoteltassa nautittiin kahvit. Paluumatkalla puolikuu, lukemattomat tähdet ja revontulet valaisivat metsäistä, mutkittelevaa tietämme. Usein tälläkin matkalla ajatus riensi kotiin, omaisten luo.

JSP:llä kohtasi ikävä yllätys: Tohtori ja vt. pataljoonan komentaja ryyppäsivät täyttä päätä teltassamme. Kauan kapteeni Laaksonen pörisi, ennenkuin lottien mukana lähti rykmenttiin.

Yhdentoista aikaan menin 7. komppanian joulua viettämään. Teltan kattoon oli ripustettu pieni joulukuusi ja useita kynttilöitäkin siinä oli. Veisattuamme tutun jouluvirren puhuin pojille vanhan jouluevankeliumin johdosta jouluilosta ja joulurauhasta. Tilaisuuden jälkeen joimme korviketta kaakun ja pikkuleipien kera.

Myöhemmin pidin samanlaisen tilaisuuden viestimiesten teltassa. Siellä ei ollut kuusta eikä ainoatakaan kynttilää, mutta jouluvirsi kajahti siitä huolimatta pakkasiltaan. Vielä myöhemmin pidin lyhyen jouluhetken omalla joukollemme JSP:n teltassa, jota koristi kynttilöin ja pumpulein varustettu pieni joulukuusi.

En saanut sitä pakettia, joka olisi tuonut tuulahduksen kotoa, en saanut. Eihän täällä kyllä olekaan saajan paikalla, vaan antajan. Kunpa edes sieluille osaisin antaa sitä, mitä ne tarvitsevat.

Myös jouluviinaa jaettiin. Muutamat miehet ovat sen liikuttamina ampuneet tuossa teltan vierellä konepistoolisarjoja.

Aamulla tuotiin aattoruoaksi pohjaan palanutta hernekeittoa, mutta päivällinen sitten ylittikin odotukset: Saimme riisivelliä, pari sataa grammaa sian pintaa, karamellipussin ja pari kämmenenkokoista maukasta joululeivosta. Tämähän oli jo jotain. Monessa siviilikodissa ei syödä aattona tuollaisia ruokia.

Kirjettä en kotoa saanut.

25.12.1941. Joulu korvessa!  Herätessäni kurkku oli huonossa kunnossa. Otin pari nappia streptolysiiniä. Aamiaiseksi tuotiin hedelmäsoppaa. Tosin hedelmiä oli vähänlaisesti, mutta kuitenkin sen verran, että hyvin tunsi, mistä oli kysymys. Minun annokseeni eksyi yksi luumu, muutama rusina, joitakin pieniä omenanpalasia ja tietysti vettä.

Kiireesti sen syötyäni istuin rekeen ja aloin ajella pataljoonan komentopaikalle päin, jonne oli järjestetty neljä eri juhlatilaisuutta pojille. Pakkasta oli tavattoman lujasti, kolmen neljänkymmenen asteen välillä. Kun saavuimme erään puron jäälle, ryssän pommitusosasto saapui joulutervehdykselle. Laivueeseen kuului seitsemän pommikonetta ja viisi hävittäjää. Pommikoneet pudottivat lastinsa taaksemme parin kilometrin päässä sijaitsevalle Krivin asemalle, minkä jälkeen ne lensivät aivan matalalla ylitsemme koillista kohti. Heittäydyin kiireesti naamalleni pensaikkoon. Hävittäjät kaartelivat ylläni, mutta eivät kuitenkaan ampuneet.

Kymmenen aikaan pidin hartaustilaisuuden 5. komppaniassa. Juuri kenelläkään ei ollut virsikirjaa. Juuri kun veisasimme alkuvirren viimeistä säettä, huudettiin hälytys. Linjat olivat vain parin sadan metrin päässä. Kun kävi ilmi, että naapuripuolelta oli tulossa vain 14 miehen suuruinen partio, komppanian päällikkö antoi jatkaa tilaisuutta. Sitten yhdeltätoista oli hartaustilaisuus 6. komppaniassa, kahdeltatoista konekivääri-komppaniassa ja kolmeltatoista 30. kranaatinheitinkomppaniassa.

Kaikki viimeksi mainittua lukuunottamatta asuivat taloissa. Kaikkialla pienet joulukuuset muistuttivat joulusta täälläkin rintaman välittömässä läheisyydessä.

Komppanianpäälliköt olivat kokoontuneet komentopaikalle omaa jouluaan viettämään tavallaan, mutta siellä minulla ei ollut mitään tekemistä. Kello 15 palasin takaisin kovasti palellen ja henkisesti väsyneenä. Jouluherkuttelukin loppui siihen, sillä päivälliseksi emme saaneet ruokaa ollenkaan.

On erittäin ikävää! En ole saanut kirjeitä enkä paketteja. Santavirta sai rykmentin lääkäriltä litran pöytäviinaa joululahjaksi, ja sitä pojat nyt mielissään käyvät nauttimaan, kun näkivät minun käyvän nukkumaan.

26.12.1941. Ryssä antoi tänään joulutervehdyksen minuutilleen samaan aikaan kuin eilenkin. Varttia vaille kymmenen kolme pommikonetta hävittäjien suojaamina pommitti järein pommein Krivin seutua. Tuloksista en tiedä. Jouluyönä ryssä oli pommittanut Karhumäkeä viisi kertaa, mutta vähäisin tuloksin.

Pakkasta on ollut yli 47 astetta! Joulut ovat ohi. Todellista joulutunnetta en täällä saanut. Ruoaksi saatiin tänään pohjaan palanutta hernesoppaa ja illalla ruispuuroa.

27.12.1941. Illalla valvoimme tavallista myöhemmin ja vasta puolen yön paikkeilla kävimme nukkumaan. Siitä huolimatta olin aamulla kuudelta ylhäällä. Maha on ollut koko päivän huonossa kunnossa, minkä vuoksi en ole käynyt missään. Olen tässä ajankuluksi lukenut ja jakanut pojille 5000 kappaletta lahjatupakoita.

Sain surullisen ilmoituksen Tapani-veljeltäni: Hän on haavoittunut 14.12. Poventsan lähistöllä ja on nyt Seinäjoen sotasairaalassa hoidettavana. Hän oli saanut viholliskranaatista sirpaleita käteensä, kasvoihinsa ja lonkkaansa, mutta haavat eivät ole hengenvaarallisia. Kirjoitin hänelle kirjeen.

Joulunpyhät ovat auttamattomasti ohi. Tässä vain hämmästellen ajattelen, oliko todella joulu. Entisissä jouluissa on ollut aina jotain erikoista ja onpa tuntunut siltäkin, että on voinut olla ihmisille jonkinlaiseksi virkistykseksi, mutta mitään sellaista tunnetta ei nyt ollut. Seitsemässä eri paikassa pidin kyllä hartauspuheen, mutta sittenkin minusta tuntuu, ettei tämä joulu voinut antaa meille sitä, mitä sen olisi pitänyt. Miehet istuvat yksikantaisina ja totisina ajatusten liidellessä varmaankin kaukana rakkaitten parissa. Hajamielisten joulu!

Sain tänään vaimoni 16. päivänä lähettämän kirjeen. Almanakan mukaan on lauantai-ilta. Kävin pitämässä iltahartauden eräässä konekiväärijoukkueen teltassa.

28.12.1941. Herran pyhäpäivä on jälleen illassa. Lähdin aamulla etsimään lankomiestäni Pärmin poppoosta. Ensin hiihdin yksi parin kilometrin päässä olevalle Pärmin JSP:lle, josta pastori Nevanko liittyi seuraani. Kiemurteleva latu johti huurteisen metsien halki kaakkoa kohti. Pastori Nevanko jäi neljä-viisi kilometriä hiihdettyämme pataljoonansa 2. komppaniaan. Loput viisi kilometriä hiihdin yksin.

Loppumatkalla hiihtelin Hiisjärven poikki, jonka ylittäminen oli jokaisen omalla vastuulla, sillä ryssä on puolentoista kilometrin päässä asemissa ja voi milloin tahansa tulittaa kiväärein ja suorasuuntaustykillä järvelle. Huoltotie kiertää järven. Tavallista vinhempaa vauhtia ylitin tuon kilometrin levyisen järven ja odottelin koko ajan, yrittääkö ryssä ampua. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Loppumatkan hiihdin Pärmin linjoja pitkin huonoa latua. Se kulki yleensä vartiopaikalta toiselle, ja miehet seisoivat tuliaseittensa takana pieni lumivalli suojanaan. Joskus latu pistäytyi ei-kenenkään maalle.

Saavuin Voljärven luoteispäähän, ja sieltä pienestä vankilakylästä löysin Itin. Poika oli kovin hämmästynyt, kun näki minut huurteisena ja märkänä edessään. Kuivattelin itseäni hellan äärellä ja juttelimme kuulumisia. Pian Itti kiehautti Toinin lähettämästä kahvipaketista kahvia, ja kyllä se hiihdon jälkeen maistuikin. Vein pojalle puolitoista laatikkoa Saimaata.

Paluumatkalla hän hiihteli muutaman kilometrin mukanani palaten sitten takaisin. Yksin hiihdeltyäni hämärän metsän halki saavuin takaisin lähellä kuuttatoista. Muutin puhtaat vaatteet päälleni ja pesin kastuneet uutta käyttöä varten.

29.12.1941. Yöllä näin niin kaunista unta, että sen jäljet tuntuivat vielä aamullakin. Tänään sain joululahjan: Todistuksen ylipäällikön minulle myöntämästä neljännen luokan vapaudenrististä.

Ruumiini tuntuu vähän kankealta eilisen pitkän hiihdon jälkeen. Ulkona on kiljuva pakkanen, lähes 50 astetta. Ryssä pommitti jälleen Krivin aseman seutua, niin että tanner tömisi. Laivueessa oli kuusi pommikonetta ja kaksi hävittäjää.

Pidin iltahartauden eräässä 7. komppanian teltassa.

- - -

[Nämä yölliset ”jäljet” esiintyvät sattumoisin Väinö Linnan alkuperäisessä käsikirjoituksessa Sotaromaani, lopullisesta teoksesta seuraava lausahdus on poistettu kustantajan toimesta: ”Loma kaukana ja tohtori Freud saisi joka aamu selittää pakanamaankartan kuviot minun alushousuistani”. Vuoden 1954 normi – siis kustantajan normi -  ei kestänyt sitä, että sankarillisilla sotilailla olisi ollut seksuaalisia fyysisiä kokemuksia, ei vaikka olisivat olleet naimisissakin ja unessa. Tai paremminkin arvelivat, etteivät uskonnolliset piirit olisi tällaista kuvausta sietäneet ja olisivat voineet aiheuttaa harmia, kuten aiheuttivat harmia Hannu Salamalle kahdeksan vuotta myöhemmin Juhannustanssit teoksesta, joten kustantaja oli aavisteluissaan aivan oikeassa. Juhannustansseista etsittiin tosin jumalanpilkkaa myös oikeuden mielestä sitä löytäen, mutta todellisena kohteena lienee olleet realistiset rakastelukuvaukset juhannusyönä rantaniityllä. Presidentti Kekkonen teki sitten ennenkuulumattoman nenänniiston (jota tointa minä kyllä kunnioitan vaikka muuten Kekkonen joutaisikin) kirkollisille piireille vapauttaen Hannu Salaman ensiksikin maallisista rangaistuksista ja siten myös vahingonkorvauksista (kenelle aiheutetuista vahingoista?).]

- - -

30.12.1941. Aamupäivällä kävin tohtorin kanssa kolmannen pataljoonan JSP:llä Paavo Piiroista katsomassa. Olimme ennättäneet olla siellä vain hetkisen, kun tohtorille soitettiin. Oli heti palattava JSP:lle, koska sinne tuodaan vaikeasti haavoittunutta. JSP:lle tuotiin vatsaan haavoittunut mies. Ainakin kahden nyrkin kokoinen suolen kiemura oli tullut ulos eikä sitä saanut painetuksi takaisin. Mies kuolee varmasti.

Ryssä alkoi tänään ampua kranaatteja pataljoonamme etuvartioasemiin, jolloin yksi hevonen kuoli ja toinen haavoittui.

Illalla Toivanen saapui lomalta tuoden monta pulloa viinaa. Nyt kielet käyvät kuin hernepata. Pyysivät minua veisaamaan heille virttä ”Minä vaivainen oon mato matkamies maan”, mutta kieltäydyin tuollaisten miesten kanssa veisaamasta. Kielten tuskin enää kääntyessä miehet sen sitten ammuvainaan nuotilla hoilasivat keskenään. Välillä riitelivät ja taas sopivat.

Pidin iltahartauden 7. komppanian teltassa.

Tänään sain kaksi pakettia: Toisen Iida Luukkaiselta ja toisen Iida Mattiselta.  Kultaisia ihmisiä, kun minuakin muistavat. Sain myös kolme kirjettä, joista yksi oli vaimoltani.

Sotatoimien aktiivisimman vaiheen päättyessä voitiin alkaa laskea tappioita. Hyökkäysvaiheen päättymiseen saakka oli menetetty kaatuneina 25 514 ihmistä, joka oli lähes yhden ikäluokan suuruinen osa miespuolisesta väestöstä. Siviilejä oli kuollut vain 177 henkeä. Työvoimaa tarvittiin maatalouteen ja teollisuuteen. 24.10.1941 Ryti korosti, että sotaa on ruvettava käymään säästöliekillä. Vuoden 1942 alkupuolella kotiutettiin jalkaväkijoukosta vuonna 1908 syntyneet ja sitä vanhemmat ja muista aselajeista 1901 syntyneet ja sitä vanhemmat. Niinpä kotiutettavia oli lopulta yli 150 000 miestä. Jalkaväen miehet Arvi Pärssinen (syntynyt 1907) ja Eino Kuisma (syntynyt 1906) kuuluivat tuohon joukkoon. Eino Kuisma pääseekin takaisin mylläriksi jouluna 1941. Arvi Pärssinen sen sijaan jatkaa vielä. – Hankoniemestä venäläiset olivat lähteneet  vapaaehtoisesti meren jäätymistä peläten 13.12.1941. Vuoden 1942 alussa Suursaari Suomenlahdella vaihtoi taas omistajaa joutuen venäläisten haltuun. Sitten maaliskuun loppupuolella suomalaiset ottivat sen takaisin. Suursaaren valloitus onkin toiseksi suurin Suomen armeijan suorittama merioperaatio myöhemmän Tornion maihinnousun jälkeen.

Sota jatkuu asemasotana, mutta tappioita tuli silloinkin, mutta ei suvun sotijoiden joukosta. Israel Kuisma joutuu muutaman kerran sairaalaan ”Savonlinnan sairashuoneeseen” otattamaan vettä pois vatsaontelostaan – yhdelläkin kerralla kokonaista 13 litraa.

Arvi Pärssinen on edelleen II/JR 35:n pataljoonan pastorina lomauttamiseensa 1.5.1942 saakka.

14.1. - 27.1.1942 Arvi Pärssinen on lomalla Tuupovaarassa (Isosiskoni Sanerva syntyy 17.11.1942). Sitten taas pataljoonan hiihtokilpailun neljäntenä palkintona, sarjassa yli kolmekymppiset, 14 vuorokauden lomalla 23.2.  -  9.3. Arvi Pärssisen sijoituspaikaksi muuttuu Karhumäen-Maaselän radan varsi. Sieltä hän siirtyy noin 12.3. Stalinin kanavan varteen. Toukokuun alussa hänet lomautetaan Tuupovaaraan hoitamaan kirkkoherranvirkaansa. Seuraava komennus tuleekin sitten vasta vuoden päästä rintamalle. Hän käy Tuupovaaralaisten luona Rajajääkäripataljoona 4:ssä muonakuorman kanssa 9.6.

Väinö Kuisma on enimmäkseen Harlussa, mutta ajelee kuorma-autollaan pitkiäkin matkoja rintamalle ja takaisin. Väinö Kuisman Aira asuu Kantalassa, mutta muuttaa sitten anoppinsa ”mamman” luokse Inkilään kesän alussa. Väinö Kuisma on lomalla n. 22.2. – 10.3., joista Airansa luona Kantalassa 12 päivää ja Inkilässä ”kotona” neljä päivää. Sitten taas melko pian lomalla 18. - 29.4  11 vuorokautta, joista vain viimeisen päivän viettää Inkilässä. Väinö Kuisman yksikkö on 5.silta.K.

Ilmari Kuisma on Lempaalan järven rannalla vahtimassa toisen rannan ryssiä. Hän pääsee pääsiäisenä 3. – 12.4. yhdeksän vuorokauden lomalle Inkilään. Ilmarin kahden vuoden varusmiespalvelus loppuu nimellisesti 4.1.1942 Tyk.K/JR 1:ssä, mutta hän jatkaa samassa paikassa reserviläisenä. Kantakortissa mainitaan hänen sijaintipaikkoinaan Keski- ja Itä-Kannas, Valkeasaari, Uusikirkko, ja viimeisenä Viipurinlahti.

Israel (Itti, Ismo) Kuisma armahdetaan kokonaan tuomiostaan päivämäärällä 20.2.1942 – rangaistuksen täytäntöönpanoahan oli vain lykätty, kun hän halusi rintamalle. Itti on aluksi Voljärven pohjoisrannalla Karhumäestä pohjoiseen, ja saa ensimmäisen lomansa puoleen vuoteen 11.2. – 20.2.  jonka ajan viettää Inkilässä. Itti saa siirron pataljoonan esikuntaan kirjuriksi 28.6., joukko-osasto on III/JR 5 (Jalkaväkirykmentti viitosen kolmas pataljoona). Kirjurin virassa hän toimiikin sodan loppuun saakka.

Tapani Pärssinen pääsee haavoittumisestaan parannuttua ensin lomalle ja sitten rintamalle. 20.2. loppuu sairaala-aika. Takaisin näin pitkältä sairauslomalta tullaan Henkilökunnan täydennyskeskuksen kautta – sinne hänet kirjataan 6.3.1942. Hän siirtyy 8 HTK:hon 13.5. ja viimein 24.5. joukko-osastoonsa 2 Km.K ajomieheksi ja it-ampujaksi.  Hän käy Inkilässä ja sitten Tuupovaarassa 3 vuorokautta ennen uuden rintamakomennuksen alkua.

3.1.1942 Sylvi Pärssinen Tuupovaarasta sisarelleen Toini Linjamalle Muurameen

Toini hyvä!

Lähetän nyt Sinulle näitä vauvanvaatteita ja loput sitten muutama päivä myöhemmin. Toivottavasti nämä eivät tule zu spät. En ole vieläkään saanut yhtä kapistusta tehdyksi omalle pojulleni, mutta ei minulla tule ensinkään tehdyksi, ellen laita näitä Sinun vaatteitasi pois. Joulut menivät, ja nyt lähtivät Ukki ja Marikin sukulaisiinsa Joroisiin. Pappi on myös tiessään, tulee vasta loppiaisena ja pieni palvelustyttöni on 4 vrk:n lomalla kotonaan. Olen siis aivan yksin lasten kanssa ja kiire on, sen arvaat. Meillä on täällä sellainen pimeys, ettei ole muuta valoa kuin uunit ja kuutamo. Valoisaa aikaa on vain 8 tuntia. Ja jos perheenäidit kieltäytyisivät työskentelemästä enemmän kuin tuon ”me vaadimme”-sakin 8 tuntia, niin jo olisi loppuveisu kodinhoito- ja kotitalouskulttuurin. En minä ainakaan pysty siinä ajassa tekemään mitä pitäisi, mutta toimeen tullaan, kun illat ja aamut poltetaan uunissa puita. Kuuluu olevan sota-ajalle ominaista myös se, että vedet loppuvat joista. Meidän kylämme dynamomme sai myös voimansa turbiinista, ja nyt ei ole vettä. Sama on laulu Koverossa. Minulla on 2 öljykuponkia, jotka sain kans-huol-ltkunnalta joululahjaksi, mutta kaupoissa ei ole öljyä.Kiittäkää onneanne tekin siellä, että saatte hyvän sähkövalon. Minä taas kiitän onneani, ettei meillä ole Sinun Sinun keskuslämmitystäsi. Mitäpä tulis’ jos ei olis puu-uuneja. Kyllähän me vähän muistamme kiittää, vaikka niin runsaasti on aihetta kiittämiseen. Jo Raamatussakin kehotetaan kiittämään ”joka tilassa”. Mikäpäs on eläessä,ei ole enää ryssän lentokoneita pommittamassa,on lämmintä, vielä lämpimämpi kuin ennen, jolloin eivät uunit lämminneet koko iltoja. Lapsetkin ovat taas terveitä, vaikka juuri joulun alla sairastivat kaikki viisi yhtaikaa. Vauvani nukkuu yöt kuin tukki ja ruisjauhoakin sain taas eilen kaupasta. Kun vain saisin saippuaa, että pääsisin pyykille. (Välikohtaus: puut ropsahtivat keittiön hellan uunista lattialle, olen näet siinä valossa, ja Kari tuli lastenhuoneesta pyytäen kuivia housuja. Hän oli eilen hiukan huonovointinen, ja nyt kävi yöllä vahinko. Kello on nyt 5,30. Kaikki taas korjattu kuntoon.)

Millaista lienee rintamalla. Arvi ei viime postissa kirjoittanut mitään. Jos tänään tule tietoa, niin eivät hänen asiansa ole kunnossa. Ittiltä sain viimeisen kirjeen 21/12 1941. En ole nyt joutanut hänelle vastaamaan.

Kyllähän Sinäkin olet panoksesi pannut yhteiskunnan hyväksi, kun Sinulla on niin paljon lapsia. Selviytyisitpä nyt hyvin. Kuinka Jaakko jaksaa? Entä lapset? Onko teillä käynyt paljon vieraita? Ei niitä vieraita paljon toivoisi tällaisina aikoina.

Minulla olivat illalla vieraina KEK:n pastori Leino, muonituslotta ja alikersantti. Sanoin että tulkoot, jos ovat pimeässä, ja he sanoivat tuovansa valoa mukanaan, ja toivat lyhdyn. He ovat täällä siksi, että sankarihaudasta kaivetaan vieraspaikkakuntalaiset ruumiit lähetettäviksi kotiseudulleen.

No niin. Toivotan Sinulle, Jaakolle ja perheellenne onnellista uutta vuotta.

                             Hyvää vointia!

                                            Sylvi.