17.3.1943 Sylvi Pärssisen päiväkirjasta (Tuupovaara)

Keskiviikko 17.3.1943

Arvi joutui rintamalle yksikköön 5870 eli JR 35 lokakuussa 1941. Rykmentti oli silloin menossa Karhumäkeen, ja Arvi joutui pataljoonan pastoriksi, kun se oli Mundjärven tienoilla. Taistellen he kulkivat maantien suunnassa eteenpäin aina Karhumäen porteille saakka, siirtyen siitä koilliseen suuriin metsäerämaihin varmistaen sieltä käsin Karhumäkeen tunkeutuvien joukkojen sivustan. He kulkivat aina Krivin luo, missä viettivät joulun 1941. Jsp:n lääkärinä ja siis Arvin lähimpänänä toverina oli lääk.kand. Osmo Santavirta Helsingistä. V. 1942 alussa heidät kuljetettiin taas itäänpäin Stalinkanavalle, Voljärven rannalle, missä se pataljoona vieläkin on. Arvi kävi kolme kertaa lomalla rintamalta. Hänet vapautettiin toukokuun 4 p:nä 1942. Pataljoona 5870 oli muodostettu varsinaissuomalaisista. Kronikassaan he lauloivat ”Alastaro, Pöytyä, Vampula ja Oripää, hyvästi nyt Aurajoen rannat jää!”. – Ainoa kotipitäjäläinen oli Heikki Ikonen [Sylvi Pärssisen huom.: Kinnasniemestä päin]

Veljeni Itti joutui toisten mukana kulkemaan saman tien Karhumäkeen, kuuluen edellisten kanssa vuorotellen taisteleviin joukkoihin tien-puhdistusjoukkoihin, ja he tapasivat myös Arvin kanssa. Välimatkaa heillä oli noin 10 km. Itti on yhä siellä, pataljoonankirjurina.

Ilmari on edelleen Inkerissä, patterinkirjurina. Väinö kuljettaa omaa autoaan etelä-Aunuksessa, vaihtaen usein olinpaikkaansa.

Sota siis jatkuu osoittamatta heikentymisen merkkejäkään. Saksa on kärsinyt tappioitakin viime aikoina. Stalingradin tuho viime kuussa oli suurin vastoinkäyminen, jolloin saksalaisten piti perääntyä Ukrainassa aina Donetsille saakka, mutta nyt ovat saksalaiset vallanneet takaisin Harkovin, ryssien pidettyä sitä hallussaa kolme viikkoa. Kovasti ryssät ovat hyökänneet koko Saksan rintamalla. Suomen rintamalla onkin oltu asemasodassa jo toista vuotta.

Täällä pappilassamme elettiin silloin Arvin lähdettyä aika sekavaa elämää. Pastori Jaakko Turunen oli hoitavinaan Arvin virkaa Tuupovaaran kirkkoherrana, mutta itse asiassa asiat olivat minun huostassani, ja kanslia antoi minulle paljon lisätyötä. Pastori osoittautui hyväksi mutta aika saamattomaksi mieheksi, ja kävi esimerkiksi niin, että hän kun ei osannut kyynärpäätaktiikkaa, hän ei päässyt eräänä sunnuntaina linja-autoon ja jumalanpalvelus Tuupovaarassa jäi pitämättä. – Kerran minä luin saarnan vähäiselle seurakunnalle kirkon sakastissa. Pastori ei myöskään yleensä koskaan selvinnyt ajallaan mihinkään, ei ruokapöytäänkään, ja minun piti pitää huolta, että hän joutui edes suunnilleen kirkkoon määrättynä aikana. Pastori nimittäin matkusti seurakuntaamme vain pitämään toimituksia. Muistan myös, miten kanslian paperikoria tyhjentäessäni huomiotani kiinnitti rutistettujen papintodistuskaavakkeiden joukko, ja uteliaisuudessani oioin joitakin: pastori oli ollut epätietoinen, kirjoittaako erääseen todistukseen ”elää naimattomana” vai ”elää naimatonna”, ja harjoitteli sitä! Tämä viranhoito näytti tulevan hänelle ylivoimaiseksi, ja niinpä piispa vapauttikin hänet siitä nimellisestikin. [Sylvi Pärssisen huom.: Huom! minun pyynnöstäni]. Pastori Turunen vietti koko aikana täällä yht. 60 vrk.

Maaliskuussa 1942 toimitettiin useiden kymmenien Tuupovaaran sankarivainajien ruumiinsiunaus, jolloin Arvikin pääsi lomalle. Pastorit Kiviniemi ja Kauko Kanervo, joka Arvin jälkeen oli määrätty PKar suojeluskuntapiirin piirikenttäpapiksi, ja valistusohjaaja Wegelius olivat silloin myös täällä minun kestittävän[nä]ni. Kanervo leuhki, että koko tämän rintaman papit ovat hänen alaisiaan, ja hymyilyttävää oli, että hänellä oli täällä Tuupovaaran hautajaismatkallaan pitkä miekka vyöllä kalisemassa.

Arvin lomaillessa tuli meillä myös käymään pastori Pentti Evijärvi, joka oli piispalta saanut määräyksen Arvin viransijaiseksi Turusen jälkeen. Näinä aikoina olivat myös Saaran miehen Eino Vatasen sanakarihautajaiset, joissa Arvin ja Pentin lisäksi oli sattumalta Tkl:n pastori Eetu Rissanen.

Arvi palasi sitten rintamalle, ja viikon perästä Pentti Evijärvi muutti meille perheineen. Näiden rakkaiksi tulleiden vieraiden avulla tuli raskas elämäni iloisemmaksi. Irmasta tuli hyvä ystäväni. He muuttivat toukokuussa 1942 Ilomantsiin, sillä Pentin piti olla myös Nike Railan apulaisena. Edellisenä päivänä kuin he lähtivät, matkustivat myös Arvin isä ja sisar Mari Inkilään, ja Aivan samana päivänä Arvi saapui kotiin lomautettuna toistaiseksi virkaansa hoitamaan. Illalla veisasimme yhdessä Pentin, Irman ja lasten kanssa, ja Arvi luki iltarukouksen. Niin sitten aloitimme taas elämän omassa perheessä (4.5.42).

Arvin omaisten täälläolo oli tullut minulle taakaksi, sillä olin fyysisesti huonossa kunnossa, jopa aivan vuodesairaanakin viikon päivät. Olin myös kokenut suuren järkyttävän surun, mikä oli luhistaa minut henkisestikin. Huomasin, että mieheni suhteen olin elänyt aivan pimeässä ja valheiden verkossa. Elias oli nyt alle vuoden ikäinen, ja odotin taas uutta vauvaa, mutta sen tuottamaa iloa sumensi mainitsemani surusanoma.

Piristyin siitä, ja kesä tuli. Teimme maatöitä puutarhassamme. Arvi kalasti tuoden siten tervetulleen lisän niukkaan ruokavalioomme. Kanslia-asioistakin selvittiin minun tarvitsematta enää niihin kuluttaa aikaani. Syyskuussa tuli jälleen ristiriitaisuuksia, mutta nekin ajat olkoot nyt unohduksissa. Tämän ajan raskain kausi oli loka-marraskuu, jolloin jouduin aivan raskauden viime aikoina työskentelemään ilman palvelijaa taloudenhoidossa. Marraskuun alkupäivinä Arvi kunnan miesten kanssa teki retken Syvärille tuupovaaralaisten luo vieden tuomisia.

Lapsissa ei ole ollut vakavampia sairauksia. Elias on suloinen pallero, erikoisesti isän kultapoika. Helena on pitkä tyttö, lettipää. (Letit leikattiin marraskuussa 42). Kesäkuussa 1942 matkustin juhannuksen jälkeen Inkilään, ensi kerran lapsuudenkotiin kevään 1939 jälkeen, jolloin kävin siellä matkallani papinemäntien kokoukseen Helsinkiin. – Merkillisiä yhteensattumia tapahtui matkalla. Jo Matkaselässä tapasin Ittin, joka saapui lomalle, ja jälleennäkeminen Muuramen tapaamisen 1941 jälkeen oli iloinen. Jatkettiin sitten matkaa sotilaita täynnä olevassa junassa tietämättä, että Elisenvaarassa sivuutettiin Toini sisko, joka hitaammassa junassa oli Joukon ja Pirkon kanssa myös matkalla Inkilään. He saapuivat perille kaksi tuntia meidän jälkeemme. Ja kun oli oltu perillä joku tunti, tuli sinne Ilmarikin, ja niin oli mammalla vieraina koko liuta lapsia! Siitä tuli hauska loma. Aarno jäi tältä matkalta Inkilään, kunnes Arvi toi hänet lokakuussa kotiin Tuupovaaraan. Silloin Arvi sattui mummolaan Ittin kanssa yhtaikaa.

Inkilässä oli vielä sodanjälkiä. Vankiryssät kävivät taloissa töissä, mutta heitä kohdellaan inhimillisesti ja heitä syötetään myös.

Siitä tultiin talveen, ja marraskuun 17 p:nä syntyi minulle tyttönen, joka painoi 3,5 kg ja joka kastettiin joulupäivänä 1942 Sylvi Salme Sanervaksi. Hän täyttää juuri tänään 4 kk ja on kehittynyt hyvin. Hänelle on tuotu lähes kolmetkymmenet rotinat, joten vieraita on käynyt aika paljon. Tänään iltapäivällä kävivät vielä rotinoilla Sanervan kummit op. Tuulikki Lehikoinen ja kapt. Aimo Määttänen, jotka samalla pantiin kuulutukseen, kihlapari.

Tämä talvi on kulunut kotona rauhallisissa töissä. Arvi on hoidellut virkaansa. Lapsista kolme, Aarno, Kari ja Rauno käyvät kansakoulua. Helenan vei Mari helmikuun 11 päivänä Inkilään, missä hänen on lupa olla kesään asti. Elias oppi 1 v 4 kk ikäisenä kävelemään, mutta ei osaa vielä puhua. Minä olen tietysti hoidellut vauvaa.

Tänään (17.3.43) päivällä olivat alakoululaisten hiihtokilpailut. Kävin katsomassa Eliaksen kanssa Raunon kilpailua.

Iltapäivällä käytiin Arvin kanssa Pomilossa. Tapasimme Aarnen, [Vatanen] joka juuri oli tullut lomalle. Hän kertoi joutuneensa eräällä lentopommitusretkellä lumimyrskyyn ja tekemään pakkolaskun, mikä kuitenkin onnistui hyvin omalle puolelle rintamaa. Kaikki miehet selvisivät vahingoittumattomina.

18.3.43

- väsynyt -

19.3.43

Aamulla kävin kaupassa ja onnistuin suuressa tungoksessa saamaan ostetuksi yhden miesten paidan ja kolmet sukat sekä sakariinia. Paidan myin heti opettaja Veikko Pietariselle, koska Arvi ei sanonut tarvitsevansa sitä.

Nyt meidän täytyy jonottaa melkein kaikkea muuta tavaraa paitsi jauhoja, pesupulveria ja voita. Saimme tähän asti 1.750 g sokeria, 600-700 g voita, pussin 4 [k]g sakariinia, 1.000 g vehnäjauhoja kuukautta ja henkeä kohti. Huhtikuussa on sokeriannos 500 g. Saippuaa saa aniharvoin. Kotiapulaisemme palkka on 600 mk/kk, mutta nyt hänkin lähtee pois, jään siis yksin.

Tähän asti on Herra auttanut. Minä kiitän Sinua hyvistä hetkistä, anna voimaa kiittää myös pahoista ajoista! Suo meille sekä ulkonainen että sisäinen rauha!