En minä koskaan perustanut puusepänverstasta.  Isäni Joosef oli raksaduunari. Latoi savea ja kalkkia, jotta rakennus valmistuisi. Tienestit Nazareassa olivat tosin pieniä ja päivät pitkiä. Aasi meille kuitenkin ostettiin. Äiti Maria hoiteli pikkuveljeäni. Minä sain kasvaa melko vapaasti. 12-vuotiaana Jerusalemissa olin mielestäni niin itsenäinen, että pakenin vanhempiani Temppeliin. Siellä vanhat herrat alkoivat kyselemään, mitä minä siellä olen tekevinäni. Vastasin, olen täällä suuremmalla asialla kuin luulettekaan. Olen se Daavidin puun verso, jonka tulemista on ennustettu jo viisisataa vuotta ja syntynyt Galileassa. Minä olen tie, totuus ja elämä. Vanhat temppeliin sitoutuneet kavahtivat. Miten voi ja uskaltaa 12-vuotias puhua noin, mitä hyvää Galileasta muka voisi tulla. Eräs pappi tuli ja ojensi minulle Tooran. ”Mitä sanot tästä”, hän kysyi kurillaan. Sanoin: ”Laki on aikansa hyvä, mutta sitten sen täytyy väistyä. Kirjaintakaan laista ei pidä muuttaa. Nyt tulee uusi laki ja se kuuluu: rakasta läheistäsi kuin itseäsi”. Tiesin, että se oli Toora vaikka en osannut lukea enkä kirjoittaa. Vaikka minä myöhemmin sanoinkin, että ”kirjoitettu on”, en minä sitä olisi osannut lukea, vaan olin kuullut joltakin lukutaitoiselta. En koskaan oppinut lukemaan tai kirjoittamaan kun kukaan ei opettanut. Ei kansalle sellaiset taidot kuulu: käskynhaltija Pontius Pilatuksen perheessä kyllä osattiin, kun opettajanakin oli tunnettu Josephus Roomasta. Eräs vanha läskiintynyt liikaa uhrilammasta syönyt rabbi meinasi jo melkein lyödä. mutta sitten kuin vitsinä, pisti roomalaisen rahan kämmenelleen ja vaati: mitä sanot tästä sinä galilealainen ihmisen poika: sanoin, ”Kenen kuva siinä on, antakaa se hänelle”. Temppelissä eivät roomalaiset rahat kelvanneet vaan jos halusi ostaa uhrin, roomalaiset rahat piti vaihtaa temppelin rahoiksi, jotka taas eivät kelvanneet muualla kuin temppelissä. Torilla piti olla roomalaista rahaa.

Äitini ja isäni löysivät minut vihdoin. Vaikka äitini Maria vaalikin muistoa, että jokin pyhä olisi minut siittänyt, niin ihmeenä hän piti raskaaksi tulemistaan, niin kyllä se oli Joosef. Joosefin sukupuuhan meidän piti opetella, eikä pyhän hengen. Isäni teki töitä ahkerasti ja tienasi perheelle niukan elannon, vaikkei Galilea mitään kasvavaa aluetta ollutkaan, syrjäseutua se oli eikä sieltä ollut todellakaan tullut mitään merkittävää. Hyvä että Jerusalemissa edes tiesivät, missä päin Galilea oli. Viimein vanhempani löysivät minut temppelistä ja toruivat. Minä sanoin jotain näsäviisasta, että minun pitää olla siellä missä minun kuuluukin, eikä turhaan kuljeskella kaupungilla aasin kupeella. Lähes jokainen vähänkin tunnettu henkilö oli syntynyt neitseestä. Keisari Augustus, keisari Aleksanteri, Platon ja vaikka kuka muu tahansa: kaikki olivat neitseestä syntyisin. Minun syntymästäni ei paljon puhuttu, eikä tietenkään mistään neitsyistä. Synnyin aivan tavalliseen savimajaan Nasaretissa.

Fanaattinen lopun aikoja ennustava profeetta Johannes kastoi minut jo varttuneena miehenä. Siitä alkoi minun toimiminen Johanneksen seuraajana ja hänen oppejaan myötäillen. Saarnaajia oli Jerusalemissa aivan vaivaksi saakka, oppineita ja oppimattomia. Aluksi piti erottautua muista maailmanlopun saarnaajista. Minä erottauduin, koska puhuin rakkaudesta kun toiset painottivat viimeistä tuomiota, sotaa ja vihaa. Minä kouliinnuin rakennusmiehen hommiin isäni kanssa, kunnes hän kuoli. Sitten tein töitä muutaman porukan mukana kunnes Johannes minut kastoi ja aloin elää almujen ja lahjoitusten varassa. Kumma kyllä lahjoittajia riitti.

Lukutaidottomuudesta oli riesaa opetustoimessani, koska kaikki mitä Toorasta tiesin, piti opetella ulkoa ja jonkun toisen lukemana. Niinpä vieläkin muistan kiusallisen virheen, jonka tein, kun fariseukset moittivat oppilaitani siitä, että he sapattina poimivat pellolta tähkäpäitä ja söivät niitä. Väitin että Davidin sotamiehetkin söivät nälissään sapattina temppelin uhrileipiä silloin kun Abjatar oli ylipappina. Ei se ollut Abjatarin aikana, vaan hänen isänsä, Ahimelek oli silloin ylipappina. Kuka näitä kaikkia voi muistaa. [IP:n huom.: Katso 1. Sam: 21;1-6 ja Markus 2;26] No, ei kukaan fariseuksistakaan muistanut, kumpi nimi oli kyseessä, koska siihen asiaan ei kirjattu vastaväitteitä.

Minä saarnasin vuorella noin viidelletuhannelle miehelle, jotka sanan voimalla saivat nälkänsä tyydytetyiksi. Naisiakin taisi olla mukana, mutta vain miehet laskettiin opetusmiesteni toimesta. Saarnasin sitä mitä ennenkin: rakkautta. Tähän pääsiäiseen ja happamattoman leivän juhlaan saakka on mennyt hyvin. Kunpa menestykseni kestäisi vielä pääsiäisen jälkeenkin ja saisin opettaa yhä enemmän ihmisiä rakastamaan toisiaan kuin itseään. Ehtoo tulee ja käydään porukalla syömään ja juomaan viiniä. Joku tahtoo kunnioittaa minua pesemällä minun jalkani, mutta minä pesen mieluummin hänen jalkansa. Juudaksen minä tiedän, mutta kai sen näin täytyy mennäkin.