7.2.1944 Ilmari Kuisma rintamalta Helena Kuismalle Inkilään

[Alkuperäinen käsin musteella kirjoitettu kirje Seija Norannan hallussa.]

            7.2.44.

Mamma hyvä.

Parhaat terveiseni nyt pitkästä aikaa kotiin ja tuhannet kiitokset hyvästä korppupaketista sekä sen edellisestä piirakka, voi ym. paketista. Hyvää ne olivat, etenkin korput, koska ne eivät vanhene. Voita, jota toin lomalta on vielä jäljellä ja olen sillä paistanut perunoita pellillä. Kun ei ole suuriakaan ruokahaluja säästyy eväät.

Kiitos myös kirjeestänne, sen sain tänä iltana. Mainitsitte lähettäneenne sinne sairaalaan paketin, ehkä sen palauttavat tai tulee se jälkeeni tänne.

Pääsin viime viikolla sairaalasta ja hyvin olenkin voinut. Ne paiseet jättivät äkämiä ja kun kävi oli tukalaksi menin vastaanotolle, josta laittoivat Viipuriin parantelemaan. Ei ne ehtineet tarkkaan parantua, mutta ei nyt tälläkertaa ole noussut uusiakaan viellä. Ei ole leikin asia kun yli puoli vuotta jo ovat vaivanneet.

Jos uskotte sen saippuapullon säilyvän ehjänä paketissa niin käärikää sen ympäri vahvalti paperia, olisi tarpeen sekin lääke.

Hyvähän se on kun myllyssä on töitä vielä kevätpuoleenkin vaikka vähemmän. Laittaisi Eino velkoja sujuksi kaikkien korvausten edestä. Jos sodan jälkeen jää olinpaikka niin eihän olisi niin suuria velkataakkoja ahdistamassa. Vai sai Itti loman ja ylennyksen [ylennettiin alikersantiksi 15.1.1944], totta hän on jo sen edestä tätä puulaakia palvellut ja kärsinyt kaikesta hyvästä palkaksi. Sitten on Väinön lomavuoro jo nokan edessä. Autoahan hän on kai entisekseen ajanut Äänisen partaalla. Mihin aikaan mahtanee saada Itti vuorolomansa? Minä saan maaliskuun alkupäivinä loman.

Pitkään kestää Teidän sormenne kipeinä, ne vaatis Teitä olemaan vähän helpommalla, jotta paranisivat. Isän kunto on siinä entisissä maissa, ei taida auttaa pitempään lääkkeetkään, kun paljon joutuu käyttämään.

Talvi on mitä parhain, lunta ei ole paljon muttei ainakaan minun hommani kaipaa talvea enempää kuin kesää, olen entisessä hommassa kiinne vaikka vähän päästä pyydän eroa.

Vai kävi Sedän Tyyne siellä. Mitä hän mahtoi puhua minun heillä käynneistään? Liisalta en ole saanut kahteen viikkoon minkäänlaista kirjettä, ehkä hän on löytänyt siviilistä uuden kamraatin. Ajattelin Liisaa pyytää sinne Inkilään ensilomalla, mutta senkin hyväkäs kun ei edes kirjoita.

Hyvää kevään tuloa ja parhaimmat voinnit.

Paljon terveisiä kotiin, Ilmari.

17.2.1944 Toivo Kempas rintamalta Helena Kuismalle Inkilään

[Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa, kirje kirjoitettu lyijykynällä kirjepaperille]

                                                        Korsussa 19 17/2 44

Päivää kiltti emäntä!

Aloin taas tässä yönhiljaisuudessa koota ajatuksiani kun on tunti kumminkin valvottava täällä korsussakin.

No niin: ja parhaat kiitokset taas siintä suuresta ja monipuolisesta paketista, sain sen tässä kolme päivää sitten ihan yllättäen vastaan ottaa.

Kyllähän ne paketit hyviä on täällä mutta tuntuu kovin yksipuoliselle kun sieltä tulee niin usein näitä Herran antimia ja täällä ei meikäläisen järjellä pysty kyhäämään mitään vasta puolta.

Nytkin oli korppuja korvikkeita ja sian lihaa oikein kosolta pistetty pakettiin  sehän on kallis paketti nykysin jos tämän sota-ajan hintoihin lasketaan. Olisin mielestäni suuressa velassa teitä kohtaan mutta näin ollen en osaa sanoa enkä toimia muuta kuin kertoa näitä parhaita kiitoksia näistä teidän hyvistä lahjoituksistanne.

No niin asiasta toiseen: elämä täällä kulkee vaan sitä samaa latuaan kuin ennenkin toiset täällä pärjää oikein hyvin ja toisilla on taas kovaa onnea, taitaa mennä samaan malliin tämäkin sota kuin talvisota.

Jenkan ”Jehvi” näyttää käyvän kovin keljuksi kaveriksi niin siellä kotirintamalla kuin täälläkin mutta eipä tässä osaa muuta kuin ottaa kaikki ilolla vastaan mitä tuleman pitää.

Jos tämä sota loppuu ja terveenä pääsee täältä pois niin kyllä käyn siellä Inkilässä ja saattaa olla että pistäännyn loma aikanakin, eihän mulla ole väliä missä sitä pistelehtii kun ei ole vakituista kotia, se on vaan siellä vietettävä aikansa missä näyttää parhaiten kuluvan. Jospa lopetan taas tällä kertaa tään sotkuni.

Terveyttä ja hyvin vointia teille Inkilän täti

    Toivo Kempas

16. – 26.2.1944 Helena Kuisman kirjepäiväkirjasta helmikuun lopun 1944 merkinnät

16.2. Ittille laitoin paketin No. 14. sis. rinkeliä, voita ja lihaa.
Ilmarille ja paketti No. 20. sis. rinkeliä, voita ja lihaa.

18.2. Ittiltä sain kirjeen.

18.2. Ilmarille laitoin paketin No. 1. sis. voita, pullaa, rinkeliä, pullosaippuaa ja tuntolevyn.

20.2. Ittille laitoin kirjeen, siinä  natsanauhaa.

21.2. Sylviltä sain kirjeen.22.2. Toivo Kemppaalta sain kirjeen.
Ittille laitoin paketin No. 15. sis. pullan, voita ja lihaa.

24.2. Ittiltä sain kirjeen.

25.2. Toinille laitoin paketin. sis. kenkiä ja vaatteita, myös vähän pullaa.

26.2. Toinilta sain kirjeen.
Ilmarille laitoin paketin No. 2 sis. pullaa, voita ja lestyleipää.

25.2.1944 Ilmari Kuisma rintamalta Helena Kuismalle Inkilään

[Alkuperäinen käsin musteella kirjoitettu kirje Seija Norannan hallussa.]

            Korvessa, 25.2.44.

Mamma hyvä.

Terveiseni pitkästä aikaa kotiinpäin! Jo on kulunut kuukausi kirjeiden väliä ja tällä aikaa olen saanut monta hyvää pakettia, niin en muista tarkalleen miten useita mutta sen, jonka alkuviikosta sain oli N:o 1. Tuhannet kiitokset paketeista, hyvää ne ovat sisältäneet jos kuinka paljon.

Olen voinut hyvin, toistaiseksi olen pysynyt terveenä ja viimein uskon päässeeni eroon paiseistakin.

Miten mahtaa aika mennä kotipuolessa? No, pianpa pääsee käymään lomalla, kahden viikon kuluttua ja ehkä 7 tai 8 pv. Maaliskuuta. Kyllä nämä loppupäivät taas kuluvat mukavasti lomaa odottaissa.

Ei sitten olekaan tämän kummempia. Pyytelin sitä Sedän Liisukkaa Inkilään käymään ensi loman aikana, vaan jos ei häntä haluta niin olkoon tulematta, en minäkään puolestani lähde heille. Niin se asia selviää siihen jo tuon takia on joutunut reisuamaan, en kehtaisi enää lomaa hänen takiaan hukata matkusteluun.

Hyvää vointia ja paljon terveisiä.

                                       Ilmari.

2.3.1944 Ismo Kuisma rintamalta Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan

[Kirjeen on koristellut joku kirjoitusta opetteleva lapsi harakanvarpaillaan Tuupovaarassa. Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa, kirje kirjoitettu mustekynällä kirjepaperille]
                                                                                         2.3.44

                 Sisko hyvä!

Reippaat terveiset taas täältä ja kiitos viimeisestä. Olipa taas mukava kuulla uutisia sieltä teidän kulmakunnalta. – Nyt on kyllä jo hyvin myöhäinen kun aloitin tämän preivini ja väsyttääkin aika hyvin, mutta taitaa olla niin, että jos en minä täältäpäin vastaile niin saan odottaa kirjeitä sitäkin harvemmin sieltä päin, joten lähetän tässä nyt muutaman sanan Sinulle.

Eipä tässä osaa taaskaan mitään mainittavimpia kirjoitella, aika menee noin vain pikkuhiljalleen eteenpäin kohti kevättä ja riemuisaa kesää. Vaikka eihän sitä tiedä, millaiseksi ensi kesä tulee muodostumaan, saattaa olla päinvastoin ikäväkin, mutta näin ennakolta kuvitellen kesä näyttää kaikinpuolin valoisalta ja ihanalta.

 

25.3.1944 Sylvi Pärssinen Tuupovaarasta Helena Kuismalle Inkilään

[Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa.]

                                                                                 Tuupovaara 25.3.44

                                       Mamma hyvä!

Täällä oltiin aika hermostuneita silloin kun pelättiin eduskunnan tekevän rauhan  ryssän kanssa , mutta nyt tuntuu taas helpoittavalta. Niin vain kuuluvat rintamilla ajattelevan, että ei vielä rauha tule, ja siellä linnoitetaan täysiään uusia rajoja. Jokohan pojat ovat nyt päässeet lomalle. Tänne ainakin saapuu lomalaisia ihan niinkuin ennenkin.

23.4.1944 Sylvi Pärssinen Tuupovaarasta Helena Kuismalle Inkilään

[Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa.]

                                                                    Tuupovaara 23.4.44.

Mamma hyvä! Kiitokset kirjeestä ja paketista! Rinkelit olivat oikein maukkaita, samoin muut lähetyksenne hyviä. Se vain ei ollut hyvä, että kieltäydyitte tulemasta tänne. Esteitä oli paljon ja kyllähän ne olivat päteviäkin. Minun ajatellakseni te voisitte jättää sen karjanhoidon ja ottaa sen sijaan miniöiltä maitoa sen minkä isän kanssa tarvitsette, mutta miten se järjestynee, sitä en tiedä. Heikin voi ainakin toukokuun loppupuolella viedä pois ja sitten minä pyydän taas, että tulisitte tänne pariksi viikoksi. Jos vielä isä sattuisi sairaalaan, niin ei teitä mikään kiinnittäisi sinne, vaan voisitte tällä kertaa ajatella sitten minuakin ja meidän lapsia vuorostanne. Ei meillä ole mitään hätää, emmekä me työapua tarvitse, sillä sen puolesta tulemme hyvin toimeen, mutta kyllä minusta on vaikeaa, ettette te ole nähneet vielä Eliasta ja Sanervaakaan, eikä Raunokaan tunne teitä. Raunon muistossa säilyy vain se, että ”mummo kerran otti halkolaatikon päältä piiraita pois matkalaukusta” . Elias on nyt hauskimmillaan, kun hän puhuu lapsenkielellään, ja Sanerva on myös oikein lysti likka. Minä kun olen oikein ajatellut teidän tuloanne, niin viime yönä Helena herätti minut, kun huusin ”mamma” keskellä yötä unissani. Nyt täällä on oikein huono keli ja autoliikenne on rajoitettu vappuun saakka, mutta silloin kai selkenee. Aarno oli pelännyt siellä pommituksessa, kun heillä ei ollut mitään suojaa siellä sairaalassa, mutta Kari oli kellarissaan nukkunut niin ettei kuullut pommien putoamistakaan. Samaan hälytykseen kuoli J:n kanttorin rouva [Sylvin lisäys konekirjoitettuun toisintoon: Ristinharju], saaden sydän-halvauksen järkytyksestä.

Arvilla alkaa rippikoulu huomenna. Uukuniemen kirkkoherranvirka on auki, mutta Arvi ei taida hakea sinne. Minä kyllä haluaisin, että hakisi. Olisi se parempi, kuin tämä, vaikka mikäs täälläkään olisi ollessa, ihmiset ovat hyviä ja kärsivät meitä huonoja pappilan asukkaita.

Kyllä Toinilla ei taida olla muuta kuin pahaa sanottavaa muuramelaisista, ja nyt niistä Sairaalalaisista ja vieläpä inkeriläisistäkin. Turhaanhan hän kävi heidän puheittensa takia intoilemaan. Jos he kiittävät entisiä olojaan ja kotiseutuaan, niin niinhän karjalaisetkin tekivät kadotettuaan kotinsa. Jokaisesta on se paikka hyvä, missä ei ole. Jos ne inkeriläiset ovat olleet hyvin palkattuja, niin heillä on ollut kaikkea saatavissa ostamalla! Meidän inkeriläiset kehuvat myös oloaan ennen, mutta valittavat sitä palkatonta pakkotyötä. Kun Eugeniakin kehuu kotiaan, annan minä kehua ja otan vastaan, mitä tuo koditon lapsiraukka nyt muistelee. Voi, miten suuri on kotiseuturakkaus Se saa kaiken harmaankin näyttämään kullanhohtoiselta, ”Oi-Oi miten kaunis kylä meidän oli!” sanoo Eugenia usein. Tuntuu, ettei missään ole niin kaunista lampea, ei niin kaunista lehtimetsää, eikä mitään, ei niin kaunista ja hyvää-hyvää astiakaappia ja sellaista peiliä kuin heillä, oi oi oi. Ja minä kuuntelen ja Eugenia kertoo. Tulkaapa tekin tänne, niin minä kutsun niitä inkeriläisystäviä, niin jo saatte kuulla mukavia ja jännittäviä juttuja. Me olemme hyvissä väleissä keskenämme.

                 Terveisiä paljon teille kaikille! Sylvi.

[Kirjeen sivussa] Minä sain Tuupovaaran rintamamiehiltä lahjaksi puukauhan, oikein siron.

7.5.1944 Sylvi Pärssisen päiväkirjasta, toinen kirja (Tuupovaara)

Tuupovaaran pappilassa 7.5.1944

Yritän jatkaa päiväkirjani muistiinpanoja 19.3.43 lähtien, jolloin edellinen kirjoitteluni keskeytyi.

Kevät lähestyi (1943) luvaten meille kaikkea hyvää, mutta se toikin mukanaan suuren yllätyksen. Arvi joutui lähtemään jälleen rintamalle toukokuun 15 pnä. Hän joutui ensin Rukajärvelle, mutta siirrettiin sieltä kohta Uhtualle yksikköön 5026 pataljoonan pastoriksi, ja palveltuaan kolme ja puoli kuukautta hänet elokuun viimeisenä päivänä jälleen vapautettiin.

Hänen rintamalla ollessaan tuli tänne Tuupovaaraan vt. kirkkoherraksi sotilaspastori Martti L. S. Honkanen, ja hänen jouduttuaan Joensuuhun tuli meille vanha ystävämme Pentti Evijärvi, joka hoiti Arvin virkaa Ilomantsista käsin. Penttikin määrättiin elokuussa rintamalle, jolloin muutaman viikon ajan oli vt. kirkkoherranamme lomautettu sotilaspastori Antti Koljonen, Ilomantsin kappalainen.

Kesä [1943] oli minulle raskas, kun minulla ei ollut muuta apulaista kuin pieni Taimi Määttänen Kauravaarasta, ja vieraita pastoreita oli pitkin kesää. Toukokuun lopussa opettaja Veikko Pietarinen kuljetti Aarnon ja Karin tutkinnoille Joensuun lyseoon, johon he tulivatkin hyväksytyiksi. Muistavatkohan pojat koskaan, miten opettaja kuljetti heidät kaksi poikaa pyöränsä päällä Koveron Metonlouhelle, josta vasta pääsivät johonkin autoon kyytiin? Syksyllä toki oma isä joutui järjestämään heille asunnon Joensuussa. Pojille on lähetetty kaikki eväs kotoa, samoin myös kaikki pyykki pestään kodissa. Jouluarvostelut olivat aika heikot, väliarvostelut hieman paremmat. Aarno sairastui kevättalvella lievään kurkkumätään, jota epidemiana on tämän talven aikana liikkunut sekä aikuisissa että lapsissa. Aniharvat lapset ovat kuolleet siihen. Koululaiset oli rokotettu sitä vastaan, ja kuvaavaa on, että Kari suostui rokotukseen. Aarno ei edellämainituin seurauksin. Aarno sairaalassaollessa joku yksinäinen vihollisen kone pommitti Joensuuta. Kari oli silloin pappilan sirpalesuojassa ja onneksi oli nukkunut koko hälytyksen ajan. Samassa pappilan rakennuksessa asuvan kanttori Ristiharjun rouva oli kuollut säikähdyksestä. – Rauno on nyt kansakoulun III luokalla. Kari menestyy koulussa vähän paremmin kuin Aarno.

Yhä jatkuu sota. Suomen miehet vartioivat edelleen samaa rajaa, jonka saavuttivat silloin hyökkäysvaiheen aikana. Kevättalvella on rauhasta puhuttu paljon, mutta ryssän välirauhanehdotkin kuuluivat olleen sellaisia, ettei niihin voitu Suomen puolelta suostua. Ryssän lentokoneet pommittivat ankarasti Helsinkiä, Kotkaa ym. paikkoja. Me elämme täällä rauhassa. Itti, Väinö ja Ilmari ovat edelleen rintamalla. Eino Inkilässä myllärinä. Syksyllä 1943 kävimme Arvin kanssa Inkilässä, kun hän vapautui sotahommista. Inkeriläisiä on tuotu suomeen n. 70.000. Joitakin perheitä on Tuupovaarassakin, ja meilläkin on helmikuun 19 päivästä 1944 ollut inkeriläistyttö Eugenia Aleksandrova ollut toistaiseksi kotiapulaisena.

Saksa on perääntynyt kovasti muualla itärintamalla paitsi täällä Suomessa. Nyt Eurooppa elää maihinnousukuumeen merkeissä. Odotetaan englantilaisten ja amerikkalaisten tuloa Euroopan mantereelle yli Kanaalin.

Kevät (1944) on myöhäinen. Nyt toukokuussa on vielä ainakin kolmas osa maasta lumen peitossa. Arvi on alottanut kalastuksen Loitimolla, ja vapunpäivänä saatiin pataan ensimmäiset kalat.

Ilkka-Elias opettelee näihin aikoihin puhumaan. Hän on enimmäkseen kiltti ja hiljainen poju, mut raivostuu joskus ihan kauheasti omasta mielestään! Hänen puheensa on ”lapse kieltä”. – ”Minä meen halkotiiteliin ja tuon hilmupaljon puita!” – ”Hilmukovatti” ja ”voi kamana” ovat hänen tavallisia sanojaan. – ”Annotta on kamanan ikävä, tulit Aano-Kali tänne.”. Sanerva on pikkuinen laiha tyttönen, pirteä ja kekseliäs villikko. Hänkin opettelee puhumaan: ”tyttö”, ”tätä” (äiti), ”kökkä” (ukko), ”Henna” (Helena), ”Elja” (Elias), ”Ailja” (Airio), ”peipee” (lepä), ”teetä”, ”anna”, ”kakka”, ”tetä”, ”poppa”. – Ikä on 1 v 5 ½ kk.

Helena viruu pituutta, hameet jäävät lyhyiksi. Hänen surunsa on, ettei kukaan opeta häntä lukemaan (7 v).

Tänään 7.5.44 olen soitellut paljon harmoonia.