Helena Kuisman muistelemaa toisesta evakkomatkastaan [Muisteltu n. 1950-1955. Seuraavassa on käsin kirjoitettu teksti, joka löytyi Helena Lepistöltä 20.12.2013.]

Toinen evakko matkamme.

Kirvun Inkilän takaisin valtaus tapahtui elokuussa 1941. Miehelleni Israel Kuismalle ja minulle annettiin lupa tulla kotiin jo syyskuussa. Olimme ensimäiset kotikylän asukkaat taas puolentoista vuoden perästä ja vähänkerrassaan alkoivat kylän asukkaat saapua koteihinsa, alkaen siivous töitä. Oli tosin jo ennen meitä komennettu pitäjiin puhdistus joukot, mutta työtä riitti vielä jokaiselle sillä niin siivotonta oli kaikkialla, huoneissa ja kartanolla.

Omat 4. poikaamme olivat viellä rintamalla. Kolme heistä oli Itä-karjalassa, nuorin kannaksella Walkeasaaressa. Wenäläisten suur-hyökkäys alkoi kesällä 1944 jolloin nuorin poikani oli lomalla. Ratiot ja sanomalehdet ilmoittivat että kaikkien lomalaisten on heti saavuttava joukko-osastoihinsa, niin läksi poikamme kesken lomaa rintamalle ja löysi joukkonsa perääntymässä jo Wammeljoelta. Toiset kolme poikaamme olivat myös komennettu Itäkarjalasta Kannakselle. Wanhin poikani oli omalla henkilö-audolla, ja toinen poikani samoin omalla kuorma-audolla sotatoimissa. Kolmas poikani tuli, joka myös oli komennettu itä-karjalasta kannakselle, tuli äkkiarvaamatta puoleksi omavaltaisella lomalla kotiin. Hän sanoi tulleensa pakkaamaan tavaroita valmiiksi uudelle evakkomatkalle lähtöä varten. Ensimmäiselle evakkomatkalle lähtiessä 9.3.1940 jäi suurin osa tavaroitamme kotiin koska ei voinut ottaa mukaan kuin murto-osa, niistäkin viellä osa katosi matkalla. Ne olivat viety Jalasjärvelle jossa paljaan taivaan alla oltuaan pari kuukautta oli pahoin turmeltunut ja kadonnut. Wähäiset tavaramme olivat pakatut laatikkoihin ja naulatut kiinni. Ismo läksi takaisin rintamalle, mutta jo Sairalan asemalta (5. km. Inkilästä) soitti puhelimella kotiin, että alkakaa kiireesti lähteä rajalle päin vaikka jalkaisin, tai työntäkööt Jenny ja Aira lapsia kärryissä, että ehditte rajan yli Suomen puolelle, sillä ryssät ovat jo Wuoksella (30. km. Inkilästä.) Siinä tuumaillessa ja lähtöä tehden huomaammekin, että Wäinö toinen poikamme joka oli kuormaaudolla rintamalla ajaakin kartanolle, hän kuljetti ylimenoveneitä Wuokselle ja tuli omavaltaisella lomalla sivumennen hakemaan kotijoukkoa ja tavaroita yli rajan. Niin sitte korvikkeen juotuamme ja tavarat autoon lastattua nousimme autoon ja läksimme uudelle evakkomatkalle. Matkamme kulki Punkasalmen asemalle, johon jouduimme yöllä ja aamupuolen yöstä lepäsimme erään pienen mökin lattialla, jossa oli jo ennestään matkalaisia nukkumassa. Seuraavana päivänä muutimme lähellä olevaan kunnantaloon jossa melkein kaikki ihmiset olivat Inkiläisiä. Paikkakunnan Lotat jakoivat kerran päiväs[sä] keittoa ja leipää suurelle kansanjoukolle. Suuret kiitokset viellä vuosien takaa Punkasalmen lotille. Inkiläiset läksivät parinpäivän kuluttua matkalle, nyt Jalasjärvelle, joka oli silloin määrätty Kirvulaisten sijoituskunnaksi. Matka oli ilmainen, ja täpötäysi juna läksi taas viemään karjalaisia muuhun suomeen. Vanhimman poikani Esko poika jäi sairashoitoon Kirvun luonnonparantolaan, joka silloin oli kenttäsairaalana ja oli luvattu yhden viikon perästä pois. Me jäimme häntä odottamaan. Kunnan miehet kyllä kävivät montakertaa meitä käskemässä pois, sanoen syyksi, että olemme niin vaaravyöhykkeessä ettei voi sanoa milloin sattuu pommitus niin emme teidän hengestänne vastaa ja nyt olisimme saaneet ilmaisen matkan. Selvitimme heille, että odotamme sairasta poikaamme ja jos nyt läksisimme pois, niin mihin hän sitte joutuisi, kuin tulee, pommitusta emme myös pelkää koska sitä kyllä näimme jo kotona ja pääsemme matkaan omilla varoillamme. Sitte kunnanmiehet jättivät meidät rauhaan, antoivat myös yhden kamarin jossa saimme asua. Wiikon perästä kävi Wäinö taas sivumennen hakemassa Eskon sairaalasta ja toi luoksemme. Seuraavana päivänä läksimme jatkamaan matkaamme, ei Jalasjärvelle, vaan Muuramen kirkonkylään, jossa vävyni ja tyttäreni ovat kansakoulun opettajina. Sieltä saivat pienet asunnot kahden poikani joukot, vaan minulle ja miehelleni ei annettu asuntoa, vaan sanottiin, asukoot koululla, mutta sairaan mieheni oli vaikea olla suuressa lasten hälinässä ja niin olimme päättäneet [muuttaa] asunnosta pois. Nyt oli jo määrätty Kirvulaisten sijoituskunnaksi Hyvinkään maalaiskunta ja vanhin poikani kävi sieltä etsimässä minulle ja isälle asunnon, sai Nuppulinnan aseman [läheltä] pienen vinni kamarin. 5. päivänä helmikuuta 1945. muutimme sinne. Asuimme siinä vähän kolmatta vuotta. Siellä ollessamme kuoli mieheni tasan kahdeksan vuotta sairastettuaan Helsingin Kirunkisessa sairaalassa maaliskuussa 1946. Yksin jäätyäni muutin kahden poikani Wäinön ja Ismon luo Riihimäelle, jossa olivat Oravan tehtaalla työssä. Sieltä taas muutin vanhimman poikani luo Joroisiin keväällä 1948. johon poikani perusti vehnämyllyn.

23.6.1944 Kari Pärssinen Putikosta Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan [Tämä on Sylvi Pärssisen kirjoittama toisinto. Kari oli noin kuukautta vaille 11-vuotias.]

Putikossa 23.6.44

Rakas äiti!

Minä olen täällä Putikossa Hakalassa. Postin Esterin sisaren kotona. Tulin ukin kanssa ensin autolla Inkilästä ja ajoimme yöllä sieltä Parikkalaan, jossa nukuimme muutamia tunteja. Aamulla heräsimme noin kello 7 aikaan ja nousimme junaan ja meinasimme mennä Putikkoon mutta juna ei seisahtunutkaan ja minä jo ajattelin, että nyt sitä kierretään sen seitsemät Jyväskylät ja Haapamäet, mutta ukki meni junamiehen – Konduktöörin luo (on junissa vielä miehiäkin) ja selitti että meijä pitäs jäähä Putikkoon mutta kuin ei seisattunut niin seisottaisittekö tyä sen jotta päästäs pois junast. Ja juna pysähtyi Punkasalmelle. sieltä saimme auton joka vei meidät Putikon asemalle ja sieltä talsimme tänne Hakalaan. Täällä on piano, jolla voin tyydyttää soittohaluni. Täällä on asumassa  - ei vakit. – evakoita. Mainitsen, että meidät käskettiin lähteä klo kahdeksitoista (12) erääseen paikkaan josta 12ta aikaan läksisi auto ja me menisimme siinä Mutta auto tuli – klo 20,20.

Lähetän vielä täältä Aarnolle kirjeen joka on kirjoitettu 19. pvä tätä kuuta 1944. Elkää hakeko minua täältä ukki tuo kyllä Minut. Lähettäkää kirje heti tänne osoitteella Putikko, Ylätalo, Hakala Kari Pärssinen. Terveisiä Ukilta.

JK ja minulta.

Kummin Isä ja äiti haluavat, tuleeko isä tänne tai lähteekö ukki täältä minua viemään? Kulkeeko Joensuu-Tuupovaara välillä autoa ja mihin aikaan? Me odotamme ukin kanssa Maritätiä joka tulee lehmien kanssa.

24.6.1944 Sylvi Pärssisen päiväkirjasta:  Juhannus 1944 vietettiin sydän ahdistuksessa maamme ja kansamme, sotilaittemme ja omaistemme puolesta. Laaja evakuointi Itä-Karjalasta on käynnissä, samoin Suomen rajapitäjistä. Karjaa ja hevoskolonnia kulkee tästä ohi.

25.6.1944 Helena Kuisma Punkasalmelta Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan

[Alkuperäinen kosmoskynällä kirjoitettu kirje: IP:n arkisto/1944_1946]

 

Punkasalmella 25.6.44

Sylvi hyvä!

No, nyt se taas alkoi se toinen ristintie ja olemme jo näin pitkällä, kuin Punkasalmella.

Ensin kerron Karista. Kari ei kerennyt olla meillä kuin yhden viikon. Hänellä oli puhtaat vaatteet Pärssisellä, hän läksi niitä lauantai-iltana muuttamaan ja sanoi sitte Mari tädin kansa sunnuntaina menevän tädin Toinin häihin, jossa olikin. Sen jälkeen en ole Karia nähnyt. Nyt sanoivat Pärssis ukkoa nähneen täällä Punkasalmella. Sen jälkeen, vaikka kuinka olisin etsinyt ja kysellyt, en ole tavannut. Olisin Karin ottanut meidän sakkiin. Ja olisin mennyt Putikon asemalta etsimään, mutta jalkani ovat nilkasta turvonneet, joten en voinut seitsemää kilometriä kävellä, ja niin se jäi. Nyt on minulla ihan tunnonvaiva Karista. Tässä nyt tuumailtii, että jos se ukko Karin kanssa menikin sinne Tuupovaaraan. Mari kyllä kävi keskiviikkoaamuna meillä kysymässä, millä kyydillä menemme, silloin ei meillä ollut viellä mitään tietoa ja hän sanoi pitävänsä Karista huolen, ja tännepäin tulevaan autoon oli Kari ja ukkonsa kanssa käynyt.

Läksimme kotonta keskiviikko iltana 9. aikaan. Kotona emme enää voineet olla sen jyrinän tähden, koska ikkunat aina helisivät ja ryssän lentokoneet olivat aina päällä, ei ne muuta kuin pari pientä pommia pudottivat  aseman puolelle, mutta lentokoneista papattivat kuolemaa useasti ympärilleen.  Illalla jo ajattelimme lähteä työntämään lapsia kärryillä jalkapatikassa ja silloin pistää Wäinö päänsä tupaan ja kiireen kaupalla autoon ja matkaan, yöllä sitte yhden aikaan olimme täällä. Woi, miten minua harmitti Kari, mutta ketään ei ollut, joka olisi lähtenyt juoksemaan Pärssiseen. Eskoa nyt odotamme Kirvun kenttäsairaalasta, jossa hän  on korkeakuumeisen ripulin takia. Tänään hän pääsee sieltä pois ja odotamme häntä minä hetkenä tahansa tänne. Esko oli niin heikko, että pelkäsimme pahinta. Astiallekin piti nostaa ja pitellä kiinni.

Woi sitä ruuhkaa, mikä maantien täydeltä nytkin tuosta kulkee, hevoskuormia naisia ja lapsia kuorman päällä, autoja kuormat kukkuroinaan, lehmiä jono jonon jälkeen, siinä pyörämiehet ja sotilaskuljetukset, vielä pitkät jonot ryssän vankeja, joita viedään vanhaan suomeen.

Hyvää vointia toivotan teille ja Jumalan rauhaa. Mamma.

  • - -

Esko Kuisma muisteli sairaalassa oloaan (15.10.2007, puhelimessa) seuraavasti: Hänessä oli punatauti, joka vei raavaita miehiäkin rintamalla, mm. Vilho Virolainen kuoli siihen tautiin. Tautiin liittyi verinen ripuli ja mies meni tosi heikkoon kuntoon. Hoitona annettiin oopiumia, joka, Eskon sanojen mukaan, ”vähäksi aikaa nostatti seitsemänteen taivaaseen, mutta sitten alkoivat taas hirmuiset vaivat”. Esko päästettiin kenttäsairaalasta 25.6.1944, vaikka ei jaksanut kävellä kuin kolme askelta kerrallaan. Kenttäsairaalaan ei tietoja tilanteesta tihkunut – esimerkiksi ei tiedetty, että koko Inkilän kylä oli jo muutama päivä sitten evakuoitu. Eskon tarkoituksena, tietämättä tästä, oli päästä takaisin Inkilään, mutta 10 kilometrin kävelyn arveli arvostelukykyinen 15-vuotias poika itselleen ylivoimaiseksi urakaksi. Kun sairaalaan pihalla oli pakettiauto, kysyi hän niiden parilta kuljettajalta, minnepäin matka. Kuultuaan, että auto kävi jatkuvasti Vuosalmella hakemassa haavoittuneita, pyysi hän päästä mukaan ja vielä tinki 7 kilometrin matkan tavanomaisen ajoreitin varrella olevasta Sairalasta Inkilään. Esko otettiin mukaan ja Inkiläänkin poikettiin. Esko muistaa, että tuo seitsemän kilometriä sateen ja epätavallisen runsaan pakolaisliikenteen vetelöittämillä teillä vei toista tuntia aikaa. Inkilän kylä oli tyhjä, mutta onneksi myllylle oli jäänyt vielä hänen isänsä Eino.

 

1.7.1944 Sylvi Pärssisen päiväkirjasta1.7.44. Meillä on nyt käynyt lepäilemässä Suojärven evakoita, karjojaan kuljettaen. Heille on lottien puolesta järjestetty ruokailu sk-taloon. Meidän pappilassa ovat yöpyneet mm. Sanni Siikanen, Nina Kostiala sekä Polja Salmelan perhettä ym. He ovat yllättyneitä, että ystävällisesti otamme heidät vastaan pappilaamme. He kävelyttävät karjansa edelleen Joensuuhun päin. Arvin isä ja Kari ovat nyt Putikossa. Mari kulkee lehmiensä kanssa. Meille on tuotu korpiselkäläisten tavaroita.

3.7.1944 Sylvi Pärssisen päiväkirjasta: 3 tai 4.7.44. Kari ja ukki tulivat tänne väsyneinä ja pölyisinä. Ruokolahtelainen Viljo Karttunen toi terv. Aunuksesta!

5.7.44. Pappilamme otetaan sotilasmajoitukseen. Meille itselle jäävät vain kanslia, ruokasali, lastenhuone ja keittiö. Armeijakunnan papit majailivat meillä jonkun yön ruokasalissa. Suuri joukkojemme perääntyminen on nyt menossa. Luutnantti, khra Olavi Vuorela jää vähäksi aikaa näille seuduille, samoin sot. pastori Heikkala. Tänään kävi pappilassamme myös luutn. Wahlquist. Ja vielä Arvin RUK aikuinen tupakaveri ja tämän sodan aseveikko majuri Ahtimo. – Valkoruusumme kukkivat.

31.7.1944 Sylvi Pärssisen päiväkirjasta

Maanantai 31.7.44. Helenan päivä ja Karin syntymäpäivä. Kari täyttää 11 vuotta. Lapset olivat kutsuneet vieraitaan: Veijo ja Kauko Piipponen, Väinö, Aune ja Sylvi Laakkonen, Esko ja Oiva Kuivalainen, Terttu ja Eila Pesonen. Meidän aikuisten vieraina olivat mm. sot.pastorit Loimaranta, Vuorela ja Heikkala. Pienillä vierailla oli hauskaa, vaikka taisivat välillä tapellakin. Ainakin Terttu lähti itkien pois. Yksi majoitusjoukko lähti tänään, mutta 4.7 tullut Tsto IV jatkaa pappilassa oloaan. Tämä lähtevä oli: Kapt. S.T.Kangasaho, luutn. J Kirves, Aarno Nuorvala, Pauli Rissanen, luutn. Paavo Maisniemi ja heidän kunnollinen lottansa Sinikka Turunen.

4.8.44 oli jälleen pappien päivä. Viljo Elonheimo, Vilho Loimaranta, A J Heikkala ja K Kava.

”Minä” saa alkunsa

Kun ihmisen raskausaika lasketaan 265 päiväksi eli syntymä on 40 viikkoa viimeisten kuukautisten jälkeen, on laskettavissa – ja kun otetaan huomioon, että tulin pari viikkoa liian aikaisin –  että minut, Ilmo Pärssinen, tehtiin joskus elokuun 24. päivän tienoilla. Tekopaikkakin tiedetään: Loitimon mökki. Kastevedeksikin piti tuoda vesi Loitimolta. Minun historiani alkaa siis siitä päivästä. Munasolu tietysti oli ollut valmiina Sylvi Pärssisen syntyessä vuonna 1909, joten puolet minun historiastani alkoi jo silloin, kuten esipuheessa 1900 sivua aikaisemmin jo mainitsin.

6.9.1944 Ismo Kuisma rintamalta Helena Kuismalle Muurameen [Kirje Rauno Pärssisen muistiinmerkitsemä]

                                                            6.9.1944

Hyvä kotiväki

”Wälirauha on solmittu Wenäläisten kanssa” näin kuuluivat sen puhelinsanomat ensimmäiset sanat, jotka minä jouduin 4.9.44 klo 5.40 vastaanottamaan. Se tuntui aluksi aivan uskomattomalta näin pitkän ajan kuin yli kolmen vuoden rätinän ja räiskeen jälkeen, mutta nyt siihen alkaa jo hiljalleen tottua. Näin takanakin, missä minä olen, tuntuu tämä hiljaisuus ihmeelliseltä, entä miltä sitte mahtoi tuolla edessä tuntua.

Mutta totta se näkyy nyt kuitenkin olevan. Saa sitten nähdä minkälaiset rauhanehdot meille sanellaan, niillä ei voi olla kyllä paljonkaan hurraamista, mutta eihän meillä ollut luultavasti muutakaan mahdollisuutta tällä hetkellä.

Mutta tuo välirauhan hetki, tai oikeammin tieto siitä, oli sellainen, että se kannattaa viellä merkitä toistamiseen tähän paperille. Niin, olin tuona neljäntenä yhdeksättä 1944 noin kello 5.37 niin unen pöpperössä, etten ensimmäistä puhelinsoittoa kuullutkaan, tai tajusin kyllä että se oli soinut, mutta vaivuin heti uudelleen uneen. Wasta toisen kerran hälytettäessä hyppäsin pystyyn ja puhelimeen, sillä esik. vääpelin sijaisena vastaaminen kuului minulle. Meidän ”kakkosemme” ilmoittaa, että ”ottakaa vastaan puhelinsanoma”. En arvellut sen olevan mitenkään erikoisemman, mutta kun jo kolmannen kerran kysyttiin ”kuuleeko Sira 11, kuuleeko 12, kuleeko 27 jne.” arvelin siellä olevan jotain erikoista. En ehtinyt toistaa (joutuin toistamaan) kuin kaksi ensimmäistä sanaa, kun meidän ”koiraslottamme” Laukaalainen kansakoulun opettaja Sumiainen (täällä kanttiininhoitajana) hyppäsi petiltä silmät pyöreinä ja samalla alkoi nykiä toisiakin hereille. Yhdessä hetkessä oli koko porukkamme pystyssä ja voi sitä riemua. Kaikki olivat kuin mielipuolia, huusivat ja hyppivät ja sitä kesti oikein hetken aikaa. Siinä tarjoiltiin rauhantupakoita ja jotkut taisivat päästää jo panoksetkin pois kivääreistään. Ja kyllähän se olikin iloinen hetki kaiken tämän kolmen vuoden kiirastulen jälkeen. Ainut joka ei hyppinyt eikä huutanut oli allekirjoittanut, sillä tiesin, mitä se minulle ja meille Karjalaisille merkitsee. Mutta jos tämä rauha saadaan edes hiukankaan siedettävä niin ainahan sitä sitten jollakin tavalla pärjäillään.

Niin, nyt on kaikki hiljaista ja rauhallista. Mekin olemme tässä entisellä paikalla, mutta lähtökäsky tästä saattaa tulla minä hetkenä hyvänsä. Mutta tuonenpana sitte taas lisää, nyt en jaksa oikein kirjoittaa.

12.9.1944 Simo Pärssinen Karijoelta Arvi Pärssiselle Tuupovaaraan [Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa.]

                                                                 Karijoella 12 / 9 / 1944

Arvi hyvä

Rupen tässä vähän kirjoittaman sinulle kun olen aivan yksin kotona nin tuntuvat aiat niin pitkältä kuin on Maikkikin [Tytär Mari Pärssinen] siellä Inkilässä viljoja korjaamassa van En tietä miten kauvan hän saapi siellä olla kun täyty lähte sieltä pois kun tule ryssät sinne meiän lehmät ovat talon hoitossa niin kauvan kun maria pala kotia talo otta maiton sihe asti kun hän tule Itse hoitaman ne lypsävät nyt vähän kun syksyllä poikivat Ensimäinen hieho poiki mikon jälkisellä viikolla Ja toiset vähä myöhemmin minä olen saanut talosta maiton mitä olen tarvinnut voita olen ostanut meijeristä. Ja sain vähäse osta sianliha siitä naapurista Ja talosta olen saanut keiton minä sain hyvän talon meillä on sähkövalot Ja suuri kamari huostassa mutta siinä Ei ole muuta kun hellehuone leipä unia ei ole sitä en tietä miten se on talvella lämmin, mutta täyty tytyvä siihen kun tänne tule jokapäivä usija sirtolaisia nytkin on Karijoen asemalla viisisata henke Jakkiman pitäjän ihmisiä tulossa tänne Karijoelle mihin saanevat mahtumaan minä olen ollut tervenä ja voinut hyvin mutta en ole vielä Pässyt sinne helsinkin mutta kun tule maikki kotija sitten lähten sinne läkärin hoiton sitä en tietä miten kalliksi se tule van meinasin mennä ainakin joksikin aika jotta näke mitä se toimitta mitä  sinä olet jaksanut onko pojat ollet tervenä Ja jokos pojat ovat koulussa Jeonsuussa Ja onko Sylvi ollut tervenä ja tytöt  miten on teitän pitäjän laita saapiko se olla paikallassa vai Pitikö teitänkin lähtte jonnekin pois kotonta Tapani kirjoitti jotta hän oli siellä komennuksella onko vielä siellä vai onko mihi muutettu kyllä tämä tuntu minusta melkein katkeralta kun piti näin vanhana menettää oma koti Ja jäätä Iäksi vieraiten huostan mutta Eihä sille mahta mitän Se on Jumalan tahton tytyttävän vaikka sinä olisikin ollut nyt jo paljon parempi olla kun ensi vuosina nyt kun on velat melkein maksetut mutta Hän I[s]än Jumalan tahton tyytyen otottaman mikä minun osani on hän on minua vienyt näin pitkälle Jotta täytän kevällä seitsemän kymmentä kaksi vuotta Ei hän hylkä vieläkän Nyt täyty lopetta tällä kerta lämpimin terveisin ja jokaselle henkelle ja luojan siunausta toivoen Isäsi Simo Pärssinen