Sotasyylliset armahdetaan ja kommunistien blokki alkaa hajota vuonna 1949

 

Presidentti Paasikivi tekee rohkean elkeen ja armahtaa sotasyyllisyyttään vankilassa vankeusvankeina sovittavat Risto Rytin, Kivimäen, Linkomiehen, Tannerin ja Rangellin. Siitä ei vasemmisto pidä, ja niinpä Paasikivi onkin toistaiseksi ainoa kokoomuslainen presidentti, kun Sauli Niinistö juuri tänään (28.1.2006) hävisi Tarja Haloselle.

Kommunistinen itäblokin leiri ei säily yhtenäisenä. Jugoslavian Tito vetää omaa linjaansa, ja kommunistiset maat toinen toisensa jälkeen katkaisevat kaupalliset ja muut suhteensa Jugoslaviaan. Paavi Pius XII panee vielä paremmaksi, hän panee pannaan kaikki maailman kommunistit. Minulla ei ole tietoa, onko pannaa koskaan peruttu.

Suomen rahapolitiikkaan kiinteästi liittyvät  devalvoinnit alkavat (ne loppuvat vasta yhteisvaluutan käyttöönottoon), markka devalvoidaan 17 prosenttia: ulkomaan tuotteet kallistuvat, mutta kotimaisille toivotaan halvempien hintojen takia menekkiä, mikä myös onnistuukin. Yleensä kuitenkin Ruotsi seuraa perässä, jolloin Suomen taloudelle tärkeisiin metsäteollisuuden tuotteisiin kilpailuetu on melko vähäinen.

Suomi ei kansainvälisessä politiikassa ole edelleenkään suosiossa. Neuvostoliitto veto-oikeudellaan sanoo, etteivät Itävalta, Ceylon, Suomi, Islanti, Italia, Jordania ja Portugali saa kuulua YK:hon.

Neuvostoliitto näyttää oikeustoimissaan mallia Unkarissa, katolinen Unkarin arkkipiispa Mindszenty tuomitaan elinkautiseen vankeuteen ”Unkarin demokraattisen järjestyksen häiritsemisestä” – kova tuomio tyhjästä. Pelkkä häirintä riitti tuomioon (mikähän olisi tullut rangaistukseksi, jos arkkipiispa olisi kokonaan kumonnut Unkarin demokraattisen järjestyksen?). – Itävalta on edelleen jaettu Englannin, Ranskan ja Neuvostoliiton alueisiin, mutta rauhansopimuksesta neuvotellaan. Sopimus syntyy 20. kesäkuuta. Rauhattomuuden vähentämiseksi Yhdysvaltain johdolla perustetaan NATO, jolla puolustusliitto-nimestään huolimatta on aikamoinen sotavoima myös hyökätessään. NATO:n liittyvät heti Yhdysvallat, Kanada, Englanti, Ranska, Belgia, Luxemburg, Alankomaat, Norja ja Italia. Suomessa ei opita nykyään historiasta mitään ja Suomi ei tänä päivänäkään ole NATO:ssa (tämä päivä on 2.1.2009).

12. toukokuuta Neuvostoliitto lopettaa Berliinin saarron, ja kuljetukset voivat tapahtua myös maata pitkin ja myös Berliinin miehitysalueiden välinen liikenne vapautuu. 23. toukokuuta Länsi-Saksa syntyy, kun sen perustuslaki hyväksytään. Vastaavasti itävyöhykkeen valtiosääntö hyväksytään ja ”vaalit” pidetään neuvostotapaan. Itä-Saksa on syntymässä. Varsinainen syntymäpäivä on 12. lokakuuta. Maan nimeksi tulee Saksan demokraattinen tasavalta, joka nimestään huolimatta ei kata Saksaa, eikä ole demokraattinen, eikä tasavalta. (Kuten Savon Sanomien kulttuuritoimittaja kommentoidessaan mieskuoro Puijo-kvartetin konserttia kirjoitti, että siinä oli nimensä mukaisesti 60 miestä.) Suomi pihtaa tämän Itä-Saksan tunnustamista ”valtioksi”, vaikka kommunistit sitä tunnustamista kovasti penäsivät.  Vasta vuonna 1972 tunnustus tuli pahimman rähmälläänolon aikoihin Kekkosen nuolemistoimenpiteenä… - mutta senhän kaikki muut paitsi Juhani Suomi nykyään tietävät. Sen sijaan Viron suhteen kävi toisin. Kun Viro itsenäistyi vuonna 1989, huomattiin, ettei Suomi ollut koskaan tunnustanut Neuvosto-Viroa, vaan diplomaattisuhteet olivat kunnossa ilman tunnustamisia alusta lähtien, kun itsenäinen Viro uudestaan elpyi.

Mao voittaa Kiinassa ja hallitsee pitkään, Tsiang Kai-sek saa tyytyä asumaan saarellaan Kiinan kansallisena presidenttinä, jotka molemmat nimitykset ärsyttivät Kiinan kansantasavaltaa kovasti (joka taas, kuten Itä-Saksan kyseessä ollen, ei ollut koko Kiinan eikä kansan eikä tasavalta, vaan kommunistisen diktatuurin mielivaltavaltio).

Kommunistien puhdistus johtopaikoilta jatkuu Suomessa. Hella Wuolijoki erotetaan 22. kesäkuuta yleisradion pääjohtajan paikalta.

Amerikkalaisten kommunistikammo paljastuu 7. kesäkuuta pidetyssä oikeuden-käynnissä. FBI-raportit, jotka perustuvat huhuihin, leimaavat kommunistimyönteisiksi (joka sinänsä olisi rikos Yhdysvalloissa) mm. Frank Sinatran, Charlie Chaplinin, Danny Kayen, Gregory Peckin ym. Oikeudenkäynnissä paljastuu kaikkien ”paljastusten” olleen täysin perättömiä.

Suomessa on henkilöautoja vuonna 1950 23167. Niistä muutama Ukko-Pekka Vatasella Tuupovaarassa. Ukko-Pekan auton merkki on ”Mersu”. Yksi auto jokaista 200 henkeä kohden. Tasan laskien Tuupovaarassa olisi pitänyt olla autoja noin neljäkymmentä. Mutta ei ollut. Tuupovaarassa autoja oli Vatasilla, Ronkaisella ja nimismiehellä sekä Karhapään veljeksillä. Meillä ei ollut autoa, mutta isällä oli ajokortti. Kahvi oli samoin kortilla, mutta sokeria jo sai. Henkilöautoja juuri ennen sotia vuonna 1939 oli rekisterissä 29000, joten siinä mielessä ei oltu vielä päästy kymmenen vuotta aikaisemmin olleeseen lukumääräiseen tasoon. Henkilöautojen tuonti oli kovasti säännösteltyä, koska kaikki ylimääräinen piti panna Neuvostoliittoon suuntautuvaan ilmaiseen vientiin: sitä vientiä sanottiin sotakorvaukseksi. Neuvostoliitto ei koskaan korvannut Suomelle mitään itse aloittamansa talvisodan tuhoja.

 

Kesän loppu ja loppuvuosi 1950

 

Minulla oli hinkuyskä. Muistan olleeni sängyssä ja yskineeni. Muuta en muistakaan. Yskiminen koski. En laulanut tämän yskän jälkeen yhtään mitään neljään vuoteen. Kirkossakin vain pihisin hiljaa jo tutuksi käyneitä virsiä. Vanhin veljeni Aarno sen sijaan lauloi ja aina kovaa. Hänen harmoonilla soittamansa marssi kaikuu vieläkin korvissa ”Kaunis karjala, isiemme maa…”, johon oli vähän toisenlaisetkin sanat: ”paistinmakkara, sitä me popsikaamme kunnes sitä kyllin saamme”. Aarno soitti aina harmoonin paisuttimet auki ja oktaavikaksinnukset päällä. Aarno kävi myös soittamassa kirkossa urkuja.

Pyhä alkoi siihen aikaan kello kuusi lauantai-iltana, kun suntio soitti iltakelloja. Sitten yleensä mentiin saunaan. Kirkonkäynti oli lähes pakollista. Jos ei ollut kirkossa, ei kuitenkaan kirkonmenojen aikaan saanut tehdä mitään, ei edes vuolla puukolla lastuja. Suntio tosin valitti muunlaisestakin kirkonkäynnistä, kun kirkon tapulista alkoi hiljalleen löytyä unohdettuja naisten alusvaatteita. Näkymät tornista olivat hyvät, oltiinhan Tuupovaaran harjanteen huipulla. Sodan aikana tornissa oli ollut ilmavalvonta-asema.

Meillä laitettiin kotona melko tavallista ruokaa, kun ei ollut vieraita. Sitten suuremman vierasryhmän tullessa piti palkata jo apulainen, ja herkkujakin oli enemmän. Isän tekemä karjalanpaisti ovaalissa mustassa valurautakasarissa oli aina erinomaista. Vanhempikin ruisleipä siihen liemeen kastuessaan maistui taivaalliselta. Kalaa oli runsaasti: suolakalaa, kuivattua tai savustettua kalaa ja kalakeittoa. Mökillä syötiin hiilikalaa. Perunavelli oli mieliruokiani. Joskus saatiin köyhiä ritareita. Eipä voissa paistetut vanhentuneet leivänpalatkaan maistuneet hullummilta. Juomista oli parasta oikea kaakao maitoon tehtynä. Teetä juotiin ja joskus harvoin oikeaa kahvia. Meillä ei käytetty enää tähän aikaan kahvin korviketta. Lihapullat olivat ehdoton huippu kuitenkin. Jouluna tehtiin laatikot ja kinkkua. Jouluruuat eivät olleet kuitenkaan kovin muistamisen arvoisia paitsi piparkakut. Leivinuunissa hautuneet nauriit olivat erityinen herkku, mutta sitä ei saanut kuin syksyllä. Meillä oli myös puutarhavattuja, mutta niistä en erityisemmin innostunut.

Matkailuakin harrastetaan. Sylvi ja Arvi Pärssinen tekevät kahden viikon matkan Lappiin, ensiksi Kolarin Kihlankiin, jossa asuu Arvi Pärssisen serkku, ja sitten pohjoisemmaksi Pallastunturille. Lapset ovat sen ajan kotona.

Kesän yksi kohokohtia minun osaltani on kesäleiri Töppyniemessä, jonne pääsen melkein nuorimpana mukaan asumaan kyllästysaineen hajuisessa teltassa ja kokemaan kaikkea jännää.

Rajaseutua elvytetään myös seurakunnan toimesta: Hoilolan rajaseutukirkko vihitään 3.7.1950. Se rakennettiin osaksi amerikkalaisten kirkkojen lahjoitusvaroilla. 

Pappilan pojista vain Rauno ja Kari jatkavat syksyllä. oppikoulua: Rauno V luokalla ja Kari VII:llä. Aarno kyllästyi kokonaan kouluun, viettää välivuoden, eikä jatka enää oppikoulussa. Aikamoiset kärhämät tähän varmaan liittyy, mutta kun tietää Aarnon itsepäisen luonteen, niin ei sille vanhemmat mitään ole mahtaneet.  Helena sisko aloittaa III luokan asuen edelleen Riihimäellä.

17.12.  mainitsee Sylvi Pärssinen, että Arvin isä, Simo Pärssinen on Mommilassa poikansa Tapanin luona ja huonossa kunnossa. Kesän alussahan hän oleili Tuupovaarassa muutaman viikon.

Väinö Kuisma perheineen muuttaa Elimäen Raussilaan mylläriksi ja sahan hoitajaksi 7.7.1950.

Pääsin kesällä 1950 ensimmäiselle yksinäiselle matkalleni Imatralle Raija Junnan mukana. Pikkuserkkuni Raijan – tai paremminkin hänen vanhempiensa - talo oli junanradan varressa. Pelkäsin ja rakastin höyryvetureita, mutta kiireesti pinkaisin radan varresta pois, kun sellainen kulki. Talossa asuivat vanhemmat ja lapset yhdessä. Pääsin Saimaalle ja höyrylaivan kyytiin lyhyelle matkalle. Höyryn makean hajun voin tuntea vieläkin. Onnettomuuskin sattui läheisellä maantiellä: auto ajoi pojan päälle. Yksinäinen kenkä oli jäänyt tielle kuusiaidan viereen. Naapurin pojat soittivat jazzia. Kiinnostuneena kysyin ”mitäs virlttä tuo on”, ärrän kanssa oli pieni vaikeus. Oli mukavaa olla kun kukaan ei paljon komennellut. Pihalla oli iso kasa sahatessa ylijääneitä laudanpalasia, niistä sai rakennelle kaikenlaista, kunnes piti taas juosta sisälle junaa karkuun. Läheisen metalliverstaan pihalta löytyi metallista sorvattuja spiraaleja, joiden reunat olivat terävät ja jotka suuhun pantuina maistuivat metallilta. Leikkitoveriksi löytyi samanikäinen tyttö naapurista. Kiipeilimme lautatapuleilla, sitten joku mies karjaisi, mitäs te siellä teette – minulta tuli säikähdyksestä pissat housuun ja piti pakoilla kauan marjapuskien seassa, ennen kuin ilkesin palata sisälle taloon housujen kuivuttua. Kyllä nolotti ja vielä tytön seurassa. Minun kieroista silmistäni ei kukaan sanonut mitään. Pissat muuten kuivuvat housuun kesällä puolessa tunnissa, joten ei ehkä niin kauan.

 

Opin lukemaan viisivuotiaana. Suurin saavutus oli kun sain luettua läpi Heidi Krohnin Karvakuonokirjan. Sen lopetettuani (päiväkausia tavattuani) tunsin uuden ajan koittaneen minulle. Voin lukea itse ja kuvitella kaiken tarvitsematta tulkkia. Tämä kirja oli hieman pelottava vähän liian naturalistisine koirankuvineen ja vankilaakin sivuttiin. Mutta kuten sanoin, kun lopetin viimeisellä sivulla, olin jo toinen ihminen, ja vieläpä tiesin olevani. Kaikki maailman kirjat (suomenkieliset) olivat nyt minulle avoimia. Ohessa ensimmäisen lukemani kirjan kansilehti – siitä se lähti. Pääsin opettamaan leikkitoverilleni Raijallekin lukemista – juuri oppinut on se innokkain opettaja. Raijan isän Martti Honkavaaran kanssa oli heidän keittiönsä pirtin pöydän ympärillä puhetta, mitä minusta sitten isona tulisi. Sanoin, että varmaan tohtori. Siihen Martti totesi, että on niitä muitakin tohtoreita kuin lääkäreitä. Ajatus jäi minua ihmetyttämään, minkälaisia sairauksia ne muut tohtorit sitten hoitaisivat, kun eivät olleet lääkäreitä, mutta ei sillä kertaa se selvinnyt.

Meillä oli kirjahyllyssä Aarno Karimon Kumpujen yöstä. Sen melkoisen pelottavat kuvat ja vielä pelottavammat sotaiset kertomukset eivät ehkä sopineet 6-vuotiaalle, mutta kyllä minä ne kaikki luin läpi, kaikki neljä osaa alusta loppuun. Varsinkin jännittävät taistelukuvaukset tuli luetuksi moneen kertaan. Kuvat siitä kirjasta syöpyivät lähtemättömästi mieleeni. Sain hankituksi Kumpujen yöstä ensimmäisen painoksen – samanlaisen mikä oli Tuupovaarassa – joskus vuonna 1995.

 

4.8.1950 Sylvi Pärssinen Tuupovaarasta Toini Linjamalle Muurameen

[Alkuperäinen koneella kirjoitettu kirje IP:n arkistossa]

 

                                                                                  Tuupovaarassa 4.8.1950.

Toini hyvä.

Kesä on nyt jokatapauksessa mennyt. Lieneekö plussa vaiko miinustilillä, sitä on vaikea sanoa. Sinäkin ihmettelit joskus minun kesääni, että kuinka minä mukamas jaksan…. ja niin edespäin – niiden lasten kanssa, kun vielä vieraitakin haalin sieltä sun täältä. Ja kyllä sitä joku muukin sanoi nähdessään meidän perheemme lainalapsineen. Mutta usko tai älä: en yhtään henkeä viimekesäisistä asukkaistamme toivoisi jääneen tulematta. Kesäni oli rikas ja hauska. Tosin minun täytyy sano, että se oli myös työntäyteinen ja raskas, mutta hauska, oi, niin kiva kesä kaikkine nuorten kepposineen ja leikinlaskuinen. Melkeinpä itse tunsi nuortuvansa, tietysti jos ei olisi ollut niin väsynyt. Ja kaiken kruununa oli sitten tämä syksyinen lomamatkani Lappiin. Jätimme lapset omin voiminsa lähtemään kouluihinsa, ja painuimme tai oikeammin nousimme ylös pohjoiseen kahdeksi viikoksi. Ja se oli erittäin hauskaa. Vietimme viikon Kolarin pohjoispuolella olevassa Kihlangin kylässä, jossa Arvin serkku on naimisissa, sitten menimme Muonioon, kävimme Pallastunturilla, ja viiletimme autossa Kemijärvelle Rovaniemen kautta. Oulussa olimme yötä tullen mennen. Kaikkiaan teimme matkaa 2103 km. En ollut yhtään pahoinvoipa koko matkalla. Ehkä vaikuttavin elämys oli nousu Pallastunturille. Pistäysimme myös Pajalan puolella Ruotsissa. Ilman matkalupia. Rahaa meni hurjasti, mutta kai meillä oli oikeus sen verran menettää, kun lapset ovat aina olleet etualalla ja me vain teemme työtä ja uhraamme heille.

Juu. Kesä on takana ja kesän ansiot menetetty niin että koira saisi kintuille laskea. Voi niitä hurjia kauppalaskuja.

Aarno teki sen tempun, ettei mennyt suorittamaan ehtojaan, vaan jäi kotiin lukemaan niitä koko talveksi. Se tekee erinäisiä kymmeniätuhansia tappiota. Minua se kyllä helpottaa tämän talven aikana, sillä Aarno on isäkseen avulias ja taitava.

Raija vei mennessään Ilmon Vuoksenniskalle. Nyt pitäisi jollain muotoa saada sieltä pois. Ka, kun eivät tuone niin pitäkööt siellä. Ikävä minulla kyllä on.

Mamman kanssa en ole ollut paljon missään yhteydessä. Joskus olen soittanut puhelimella.

Sinulla on taas pian esissä se vaikein koetus. Täytyy vain toivoa ja luottaa siihen, että selviät synnytyksestä hyvin. Ja nyt se on sitten viimeinen lapsi joka teille tulee. Kyllä Sinulla on menemistä sen joukon kanssa. Joko sinulla nyt on loma? Meidän opettajatar täällä aloitti myös samaa kyytiä, nyt tulee toinen vauva, eikä ensimmäinen taida ehtiä edes vuoden ikäiseksikään. Ja on siinä omat vaivansa myös miehellä suuresta perheestä, ja minusta onkin väärin sellainen asennoituminen, että muka nainen on sorrettu ja mies tyranni. Ei, kyllä meidän miehemme saavat myös harmaita hiuksia päihinsä tämän jokapäiväisen elämän murheen takia.

Mitä Pirkko tykkäsi kesästään? Tietysti oli tyytyväinen. Ja Jouko sai vielä matkustaa Ruotsiin. Kirkon rakennustyö viivästyy yhä, sillä urakoitsijoilla on vaikeuksia lämmityslaitteiden hankkimisessa. Kalle Parviaiselta hukkui meidän matkamme aikana pikkulapsi vesisaaviin. Siinä oli ollut vettä vain noin 7 cm.

Ulkona on niin satumaisen kaunis kuutamo. Arvi ja Aarno ovat nyt juuri Loitimolla yötä. Sinne se luonto vetää aivan kuin tikanpojan puuhun. Niin minä sanoin Arville, että ei surra jos Aarno jää kotiin talveksi, sillä eihän tiedä, etteikö sekin ole Jumalan johdatusta: saamme pitää luonamme vaikeimmalla ikäkaudella olevaa lastamme, ja voimme koettaa hoitaa häntä. Kehoitin Arvia erikoisesti huoltamaan esikoistamme. Minähän olen niin huono ja typerä, etten ymmärrä kasvatusta. Aarnolla on nyt se aika, että hän on --- yksinäinen. Raija serkku taisi käydä vähän vaaralliseksi nuorelle sydämelle. Niin minusta tuntuu. – Yö on jo pitkällä. Ei nukuta, kun Arvi on poissa. On kovasti ikävä häntä. Pane lapset kirjoittamaan tänne uutisianne, ellet itse jouda tai jaksa. Muistan usein sinua. Parhaat terveiset nyt Jaakolle ja teille jokaiselle.

                 Ja hyvää syksyä. [kirjeessä ei ollut allekirjoitusta]