Kummallinen perheen hajoaminen alkaa vuoden 1948 syksyllä jopa ennen kuin kaikki lapset ovat syntyneetkään, kun sisareni Helena aloittaa oppikoulun ensimmäisellä luokalla Riihimäellä asuen mummonsa Helenan luona. Mamma-Helenahan oli jäänyt leskeksi kaksi vuotta aikaisemmin ja asusteli yksinään. Nyt siis kotiin Tuupovaaraan jäivät vain Elias, Sanerva ja minä. Aarno, Kari ja Rauno käyvät oppikoulussa Joensuussa ja vain kesäisin on koko pesue pitempään koossa.

Voi tietysti kysellä, mikä ajatus siinä oli, että yksi lapsi piti laittaa kotoa pois. Ehkä mallia saatiin Linjamien lapsista (serkuista), joista monet (varsinkin Pirkko) asuivat pitkiä aikoja mummon luona Inkilässä. Silloin oli tilanne kuitenkin aivan toinen: silloin mummo oli varakkaan talon emäntä isossa talossaan, nyt taas yksinäinen 66-vuotias ilman ansiotuloja vinnikamarissaan.

Mummon hoidosta kyllä maksettiin mutta varmasti hyvin paljon vähemmän, kuin mitä täysihoidosta Joensuussa olisi joutunut maksamaan. Helena kävi kotona vain pitempien lomien aikana: jouluna ja pääsiäisenä. Niinpä Helena oppi hyväksi kirjoittajaksi kun kirjeet olivat ainoat kommunikointivälineet kotiin päin. Tietenkin kun Helena tuli kotiin lomalle, oli se aika outoa varsinkin kun alkujaan 11-vuotias kasvoi vauhdilla. Matkoja Riihimäki-Tuupovaara pyrittiin minimoimaan, mutta kun lapsen piti joskus päästä käymään kotonaan, ei niistä ihan kokonaan voinut luopua. Onneksi suurin osa Helenan lähettämisistä kirjeistä on tallella, joten niistä voi lukea tuon exoduksen tunnelmia.

Pahaksi onneksi jo keväällä 1949 Helena-mummo muuttaa Riihimäeltä poikansa talouteen Joroisiin. Helenalle joudutaan sitten etsimään toinen asuinpaikka. Viiden vuoden ajan Helenan pääasialliset kasvattajat olivat jotkut muut kuin hänen vanhempansa. Oliko se hyvä vai huono asia, en osaa sanoa. Seuraavassa muutama Helenan tuona eristysaikanaan kirjoittama dokumentti ja kirjeitä tuolta ajalta.  (Viittaus lantakaivoon: putosin meidän navetassa lehmien lietelantakaivoon erään toisen kaverin kanssa. Sanerva oli saman altaan vierellä ja tukasta repimällä piti meidät pinnalla kunnes joitakin vanhempia tuli apuun. Siinä oli sellainen siedätyshoito, ettei minulle tullut mitään allergioita minkään aineen suhteen myöhemminkään.)

18.9.1949 Helena Pärssinen (12-v.) Riihimäeltä Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan [Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje Helena Lepistön hallussa.]

Maanantaina 18,9,49

Äiti hyvä!

Kiitoksia oikein paljon paketista, jonka sain joitakin päiviä sitten.

Kuinka teidän aikanne kuluu siellä kotona? Onko Sini Ruth Johanna terve? Minä olin eilen täällä Lehtosilla perunannostossa. Oletteko aloittaneet perunannoston meidän pellollamme?

Antmannin täti on ollut matkoillaan nyt pari päivää. Raili on ollut minun toverinani yöt. Tänään läksimme aamulla seitsemän maissa Helsinkiin. Tulimme pois sieltä kolmen aikaan. Minä ostin sieltä itselleni pitkät sukat ja sukkien parsimislankaa. Kävimme Stokmannilla. Railin isä tapasi Helsingissä yhden isän kanssa koulua käyneen ”ihmisen”. En muista hänen nimeänsä nyt.

Äskettäin olin Marja-Liisan nimipäivillä. Joko Sini Ruth Johanna istuu? Onko teistä kukaan ollut sairaana?

Minulle ei enää ole koskenut päähän pitkiin aikoihin. Mutta usein koskee vatsaan. Olen Antmannilla saanut syödä omenoita paljon.

Onko Ilmo urheillut lantakaivossa? Osaako Sanerva ja Elias koulussa läksynsä? Miellyttääkö Sanervaa yhäkin koulunkäynti? Minusta täällä koulussa on aika helppoa saksankieli. Kuinka pojat koulussa menestyvät? Saavatko he perunalupaa? Me saimme ainoastaan kuukausiluvan.

Kun isä tulee tänne, niin voisiko isä tuoda sen minun sinisen lyijytäytekynän, ja siellä on myös minun laulukirjani.

Kun äiti lähetti minulle sen paketin, niin äitihän kirjoitti että, hän lähettää minulle lankaa sukkia varten, niin unohtuiko se kotiin? Se ei ollut paketissa.

Terveisiä Sinille, Sanervalle, Ilmolle, Eliakselle, Kaarinalle, Isälle ja sinne kaikille.

                 Helenalta.

Terveisiä sedälle ja tädille sekä pienelle Sini tytölle sinne Tuupovaaraan toivoo Raili

xx.9.1949 Helena Pärssisen esitelmä [Kun kirjoituksessa mainitaan Sinin olevan neljän kuukauden vanha, ollaan siis tapahtuma-ajassa syyskuun 1949 alussa.]

Esitelmäni

Y k s i   y ö   s i s a r e n i   k a n s s a .

Eräänä viimekesän päivänä päättivät äitini ja isäni lähteä Loitimo-jarvelle kalastamaan. Mutta äidille tuli pulma eteen: Kuka hoitaisi sisartani 4:n kuukauden vanhaa Siniä? Sen tehtävän antoi äiti minulle.

Hän neuvoi minulle Sinin kauraliemikannun ja antoi paljon varoituksia ja neuvoja. Vihdoin he lähtivät.

Sini nukkui rauhallisesti vuoteessaan. Oli jo aika myöhäistä. Minäkin paneuduin nukkumaan.

Vuoteessani oli hyvin luisuva patja ja heti saatuani unenpäästä kiinni, vierähdin lattialle. Panin sänkyni patjasta lähtien kuntoon. Nyt nukuin pari tuntia, ja heräsin Sinin huutoon. Kompuroin hitaasti, käsilläni tunnustellen sähkönappulan luo ja sytytin valon.

Sitten kiiruhdin Sinin luo, hän itki ja potki vaunuissaan. Silloin arvelin vaunun työntelemisen auttavan, mutta ei, minun oli otettava Sini syliini. Sitten aloin hitaasti kävellä.

Aloitin makuuhuoneesta, jossa olimme. Hiljaa keinuen kuljin seuraavan, lastenhuoneen läpi, luulin Sinin jo nukkuneen ja laskin hänet varovasti vaunuun. Silloin Sini heräsi!

Voi sitä huutoa! Samassa muistin äidin neuvon ja menin ruokasäiliöön. Valoa en voinut sytyttää, koska illalla olin vienyt lampun pois. Sain käsiini liemikannun. Kaadoin siitä kauralientä pulloon ja menin Sinin luokse. Hän oli koko ajan tarmokkaasti huutanut ja oli saanut käsiinsä pöytäliinan, jolla ei onneksi ollut muuta kuin joitakin kirjoja. Sini söi mielellään ja luuli[n], että hän myös mielellään nukkuisi. Aloin kannella häntä sylissäni. Sini alkoi rauhoittua, mutta ruokasalissa kiinnosti suunnattomasti makuu-huoneesta tuleva valo, joka oven raosta tullessaan loi vastapaiselle seinälle valojuovia. Kyllästyin siihen. Vihdoin katsoin parhaaksi tuudittaa hänet nukuksiin. Kello oli silloin 4:n tienoissa. Sinin nukuttua päätin minäkin nukkua. Muutin Sanervan sänkyyn. Se oli hieman lyhyt, mutta kuitenkin nukuin hyvin. [jatko puuttuu, tai sitten koko tarina päättyi tähän]

20.9.1949 Olga Lehtonen Riihimäeltä Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan [Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje Helena Lepistön hallussa. Ei kirjekuorta, vain ensimmäinen arkki]

Riihimäki 20. 9. 49.

Hyvät papilan ystävät.

Kiitokset taas kirjeestä jonka saimme. Helena kun toi sen niin koko perhe kiistelimme kuka sen saa. Ja minä olin niin itsekäs, että valloitin sen itselleni luin sen kyllä kovaa Isän ja Railin kuunnellessa. Kaikki olemme voineet hyvin siis Helena myös. sunnuntaina meidän piti kirjoittaa vaan sitten oli kaunis päivä ja olimmekin perunamaalla koko perhe ja wiellä veimme pappilan mamsellinkin. Niin, että anteeksi vain jos opetamme synnintekoon. Tytöillä oli lupa päivä maanantaina. Menimme kaikki Helsinkiin ukkoni oli junan mukana siis saimme vapaan kyydin. Helena valitsi kaupunki reisun ennen teatteri iltaa annoimme valita tyttöjen kumpaan mennään katsomaan Tukkijoella illalla vai kaupunkiin niin tuli reisu. menemme joskus toiste sitten huvittelemaan. Neiti  oli matkoilla ja minä olen pitänyt tytöstä huolta koska silloin lupasin, että jos hän jonnekin menee pidän silloin täällä Ruokahuolen, että siitä ei ole hänelle mitään vastusta. Ja kovin hän pitää Helenasta sanoi, että hän pitää kaiken niin järjestyksessä ja on hyvin kasvatettu tyttö. siis äidille iloksi. Vaan nyt täydyn tässä kertaa varmasti vähän harmillista. Kun hän sanoi, että hän lupasi liian halvalla sen kuukausi maksun. Minusta tuntui aivan, että on mennyt ahneuden synti häneen. Siellä oli käynyt niitä kysyjiä nyt jälkeen päin ja sanonut että ottavat 5,000 toisissa paikoissa. Ja Helena meillä sanoi, että pojat maksaa sen. minä koitin kyllä sanoa, että nehän ovat melkein miehiä paljon enemmän ne kuluttavat kun pienet tytöt. Olin niin harmissani, että en osannut nukkua yöllä. Ihan noiduin että pitää olla näin vähän tilaa koska muuten pitäisin tytön itse en sitä muille antaisikaan. Me myös pidämme kovin Helenasta, en siis viitsinyt enää kysyä mitä hän sitten ottaisi kuukaudessa Sanoin nyt kun Kirkkoherra tulee niin sopi kai hänen kansaan. Helena myös on käynyt siellä Marjaleenan luona se on kyllä tahtonut sitä sinne asumaan, vaan se taitaa olla vain sen tytön omia meininkiä koska se Äiti oli sanonut, että mihin hän laittaisi nukkumaan. Ensin aijoin mennä sinne katsomaan, mutta sitten päätin että olkoon siksi kun se Isä kerran pian tulee käymään kain se jollain tavalla saadaan selvitettyä

[kirje päättyy, toinen arkki kateissa]