Rautatieaikataulut ovat oman aikansa kuvastin, jos osaa lukea kellonaikojen välistä. Käsiini sattui mielenkiintoinen opus nimeltä Suomen Kulkuneuvot ”Talvituristi” 1943. Tai ei oikeastaan sattunut, koska eräs harrastuksistani sattuu olemaan rautateiden aikataulut ja niiden historia. Tämä nimenomainen kappale löytyi erään purettavan talon sahajauhotäytteistä ja päätyi minulle työtoverini avustuksella. Turismia siihen aikaan kovin harvat Suomessa pääsivät harrastamaan, mutta olihan väliaikaisesti osa väestä mielenkiintoisessa Itä-Karjalassa. (Enoni Eino Kuisma kirjoitti kirjeessään silloin päässeensä olosuhteiden ansiosta ensimmäisen ja tiettävästi viimeisen kerran käymään ulkomailla. )

Talvisodan aika oli junakalustolle tuhoisaa: 237 veturia vaurioitui ja 1800 vaunua. Puolet menetettiin junaonnettomuuksissa, joita talvisodan aikana sattui 73, siis vähän useammin kuin joka toinen päivä. Vihollisen valtaamalle alueelle jäi tai tuhoutui lisäksi mm. noin 1254 tavaravaunua ja 6 veturia. (Jopa rähmällään olon aikoina vuonna 1962 virallinen Valtionrautateiden historiikki uskalsi puhua sentään vihollisista, kuitenkaan erikseen yksilöimättä, keitä mahtoivat olla.)

Välirauhan aikana oli päivittäinen vaje tavaravaunujen osalta noin 4000 vaunua. Kun kivihiiltä ei saanut, jouduttiin pelkästään vetureiden halkovarastojen täydentämiseksi käyttämään joka päivä 1000-2000 vaunua; kivihiili tiukempana polttoaineena olisi vaatinut kuljetuksiin vain puolet tuosta määrästä.

Jatkosodan alettua ja siirtoväen palatessa takaisin kotiseuduilleen, alkoi vaunuvaje tuntua. Huoltoreitit etenevälle armeijalle pitenivät huomattavasti. Pohjois-Suomessa majailevien saksalaisten huoltaminen vaati 10% vaunuista. Vaikka vaunupulaa olikin, niin ruuhkautui lähinnä huonon johtamisen takia Matkaselän tienoo kokonaan vuoden 1942 alkupuolella. Esimerkiksi sotilastavarajuna voi joutua odottamaan eteenpäin pääsyä Joensuun-Matkaselän radalla jopa kuukauden, lastina ehkä tykin ammuksia. Vasta kun Päämajan rautatieosasto otti johtoonsa junien käytön, alkoivat ruuhkat selvitä ja odotusajat vähetä.

Koko vuosi 1943 ja pitkälle vielä vuoteen 1944 oltiin asemasotavaiheessa rintamilla. Niinpä sotilasliikenne kohtuullistui silloin vain noin 20 prosenttiin kokonaisliikenteestä. Veturipula näkyi kuitenkin siviililiikenteessä. Karkeasti ottaen vain alle puolet rauhanajan junista voitiin ”suorittaa”. Kun vuoden 1943 aikataulut olivat painetut säästeliäisyyssyistä vanhoilla laatoilla, niin noin puolet juna-aikatauluista näyttää tyhjää, vaikka junan numero onkin näkyvissä. Kuljetustarve oli moninkertainen rauhan aikaan verrattuna. Sotilaita kulki lomilla ja siviilit olivat sijoitettuna kovinkin eriskummallisiin paikkoihin ympäri Suomea. Haavoittuneita varten tarvittiin erikoisjunia. Esimerkiksi panssarintorjuntajoukkueen johtajana toiminut vatsaan Gavrilovskajassa 19.10.1941 haavoittunut vaimoni isä Hannes Iivanainen kuljetettiin Poriin parantumaan kolmeksi kuukaudeksi. Junat olivat lähes poikkeuksetta aina täynnä.

Autoja tarvittiin rintamalla. Kun vuonna 1939 rekisterissä oli 3160 linja- ja seka-autoa, niin vuonna 1942 niitä oli koko maassa yksityiskäytössä vain 1121. Suonenjoen-Iisveden välinen linja-autoaikataulu vuodelta 1943 on karu: ei yhtään vuoroa. Henkilöautojen katoaminen sotilaskäyttöön oli vielä rankempaa. Vuonna 1939 rekisterissä olleista 29000:sta henkilöautosta oli yksityiskäytössä vuonna 1942 enää vain 3500. Juuri ennen sotia moottoriajoneuvoilla tehtiin 20% enemmän matkoja kuin junalla. Vuonna 1943 junat kuljettivat peräti 80%. ihmisistä. Sotilaskäyttöön joutui myös Eino-enoni ”herrasauto” ja Väinö-enoni kuorma-auto. Autojen omistajille jotka usein olivat myös autonsa kuljettajia, maksettiin mitätön korvaus. Ovelalla kuljettajajärjestelyllä taattiin, että autoa kohdeltiin parhaalla mahdollisella tavalla. (Väinö Kuisman kuorma-auto palasi sodasta kuin uutena, mutta Einon ”virtaviivasta” ei ollut kuin romuksi. )

Vuoden 1943 aikatauluissa sota on kuin vaivihkaa siellä taustalla. Viipurin ja Antrean välille ei ole merkitty kulkevaksi yhtään junaa. Rataosat Viipuri-Valkjärvi, Matkaselkä-Naistenjärvi ja Jänisjärvi-Pitkäranta-Uuksu olivat merkityt lisämääreellä ”sotilaskäytössä”.

Junien vähentämisen johdosta sai matkalle ottaa runsaasti evästä, yhteydet toimivat vain sattumanvaraisesti. Inkilän ja Hiitolan välille oli merkitty yksi junavuoro päivässä. Kun Inkilästä lähti kello 18.01 oli Joensuussa seuraavana aamuna kello 7.29. Takaisinpäin matkaan kului vielä enemmän aikaa, noin kuutisentoista tuntia.

Sotilaina lomailevia varten oli varattu yksi erikoispikajuna Helsingistä Raivolaan saakka. Siinä eivät ”sivilit” saaneet matkustaa; junassa oli jopa makuuvaunut. Lähtö oli Helsingistä klo 23.08 ja Raivolassa juna oli klo 9.35. Kun laskeskelee Raivolasta olleen Leningradiin matkaa noin viitisenkymmentä kilometriä, niin junalla pääsi jos ei nyt juoksuhaudan viereen, niin ainakin töpinään saakka. Toinen sotilaslomajuna kulki Suojärveltä Pieksämäelle; siinä ei ollut makuuvaunuja, koska matka taittui (aikataulun mukaan) päivän aikana.

Itä-Karjalan suunnassa olivat aikataulussa nimet Karhumäki, Äänislinna ja Syväri lähtien Suojärven asemalta. Ehkäpä pommitusten pelossa ei niin kovin tarkkaa aikataulua haluttu antaakaan – tuloaika vain mainittiin. Kuten isäni päiväkirjasta jäljempänä huomaa, ei aikatauluilla tuossa suunnassa ollut niin paljon merkitystäkään. Vallatun alueen radat olivat niin heikkokuntoisia, että junien nopeudet piti pudottaa alle 25 kilometriin tunnissa.

Koska vain kolmannes linja-autoista oli liikenteessä, niin kaikki pikkuradatkin liikennöitiin. Esimerkiksi radoilla Härmä-Kaupinkangas (10 km), Pännäinen-Pietarsaari (11 km), Kiukainen-Kauttua (14 km), Vilppula-Mänttä (9 km), Virasoja-Immola (6 km) ja Riihimäki-Loppi (14 km) pääsi silloin matkaamaan junalla.

Pommitusten, etuoikeutettujen sotilasjunien ja muiden epäsäännöllisyyksien takia siviilijunat kulkivat silloin kun pääsivät kulkemaan. Isäni Arvi Pärssinen kertoo junamatkastaan 11.3.1942 Joensuusta Karhumäkeen mm. seuraavaa

Uuden vuorokauden aloitin Matkaselän parakki-odotushuoneessa odotellen Helsingistä tulevaa junaa, jonka on määrä mennä Äänislinnaan. Sain odotella yli kaksi tuntia, ja parakki oli täyteen sullottu ihmisiä. Aika tuntui pitkältä istuskellessani makuulavitsan reunalla täysin tuntemattomien ihmisten joukossa. Sitten seisottiin ainakin 40 minuuttia ulkona pyryssä odottamassa Helsingin junaa valmiina ryntäämään jo ennestään täysiin vaunuihin siinä toivossa, että löytyisi joku vapaa paikka.

Minä en onnistunut tällä kertaa ryntäyksessä. En saanut paikkaa, vaan jouduin muutamien muiden upseerien tavoin viettämään yöni matkalaukun kannella istuen. Matkaselästä lähdimme liikkeelle vähän vaille neljä ja Suojoelle saavuimme kello 10.30. Autoon minulla sentään oli tilattu paikka, joten siihen pääsin vaivatta.

”Helsingin juna” oli pikajuna nro. 1; lähtöaika Helsingistä klo 12.25. Juna ajoi Lappeenrannan, Virasojan, Elisenvaaran ja Sortavalan kautta Matkaselkään, jonne saapumisajaksi aikatauluun oli merkitty 0.16, Äänislinnassa oltiin kello kahdeksan jälkeen aamulla.

Toinen isäni päiväkirjassa kuvattu matka on Lieksasta Hyrynsalmelle ja sieltä edelleen Rukajärvelle. Tämä matka on tehty 6.6.1943.

Yö upseerien majalla kului unettomana ja rauhattomana. Koetin soittaa kotiin, mutta sanottiin, ettei Tuupovaaraa saada vastaamaan. Yritin nukkua, mutta aina uudet tulijat keskeyttivät uneni.

Kolme viikkoa sitten olin samalla tavalla Lieksassa odottamassa kuljetusta. Nyt vain on suunnistettava yhä pohjoisemmaksi. Jos tätä jatkuu, niin enköhän syksyyn mennessä ole jo Heinäsaarilla.

Nyt olen vilkasliikenteisellä Kontiomäen asemalla, jolla aivan vilisee lottia, saksalaisia ja suomalaisia sekaisin kaikista aselajeista. Sattumalta tapasin upseeri- ja lottaruokalassa tuupovaaralaisen lotta Koljosen Eimisjärveltä. Junassa tapasin kauppias Parviaisen Piippukivestä. Hän oli matkalla Rovaniemelle. Kuinka paljon tätä armasta Suomenmaata onkaan!

Lähdin Lieksasta kello 5.40 ja Kontiomäelle saavuin kello 10.30. Kun katselee junan ikkunasta maisemia, niin täytyy hämmästellä, kuinka suuri ero on näiden ja Rukajärven maisemien välillä. Täällä elämä lyö kaikkeen leimansa, siellä kuolema; tämä on mielestäni valtavin ero. Täällä eteen avautuu viljeltyjä, vihreitä peltoja ja kukkien peittämiä värikkäitä niittyjä, joita siellä ei ole ainoatakaan. Pienet lapset kurkistelevat talojen ovista ja vilkuttavat ohi kiitävälle junalle. Vallatulla alueella  näkyy kaikkialla vain kuoleman ja hävityksen merkkejä.

Juna lähtee aivan pian Hyrynsalmea kohti. Kello 13.45 saavuimme vihdoin Hyrynsalmelle. Kyllä täälläkin on vilskettä. Sotilaita ja aina vain sotilaita, sekä suomalaisia että saksalaisia. Tämä tuntuu olevan kovin äveriään näköinen paikkakunta. Suomussalmellekin on tästä vielä matkaa 40 kilometriä. Se on ensimmäinen tavoitteeni. Siellä minun pitää ilmoittautua sotasairaalan pastorille eteenpäin ohjaamista varten.

Vuoden 1943 aikataulun mukaan junan numero 809 lähtöaika Lieksasta oli 5.38 ja Kontiomäellä oltiin 10.26.; niinpä juna näyttää pysyneen hyvin aikataulussaan. Junassa oli vain 3. luokka. Kontiomäestä Hyrynsalmelle matkaavassa junassa oli 2. luokka, jonne upseerin litteralla pääsi. Juna numero 733 lähti aikataulun mukaan Kontiomäeltä klo 11.45 ja perillä Hyrynsalmella piti olla klo 13.01.