23.5.1951 Rauno Pärssinen Joensuusta  Raija Junnalle Imatralle. [Alkuperäisen käsin kirjoitetun kirjeen koneella kirjoitettu toisinto: IP:n arkisto.]

 

Joensuu 23.5.1951

Keskiviikko klo 20.15

Torstai klo 11

Heipä hei, kultainen pieni Serkku!

Kiitos taas oikein paljon kirjeestäsi! Nyt on sitten loppu käsissä. Koulua ei meillä ole enää kuin kuusi (6) päivää. Huomenna on viimeinen päivä ennen opettajainkokousta. En ole avannutkaan huomisen päivän kirjoja. Tulin juuri pelaamasta verkkopalloa, ja käteni ovat aivan kohmeessa. Niin, kohmeessa, vaikka on toukokuun 23. päivä. Kun tänä aamuna menin kouluun, oli lunta maassa. Täällä on ollut jo kauan aikaa kylmää. Ei ole yhtään kesän tuntua.

Kun sinä kirjeessäsi mainitsit Tuupovaaran ihanista maisemista, tuli mieleni aivan haikeaksi, sillä en ole pariin viikkoon käynyt kotona. Olin siellä sentään äitienpäivänä. Menin sinne, kuten tavallisesti keväisin, pyörällä. Vauhti oli aika hyvä, sillä ensimmäinen 20 kilometriä meni tuntiin. Kotiin tulin hyvissä ruumiin- ja vieläpä hengenkinvoimissa. Sunnuntaina ei ollut ainoastaan äitienpäivä, vaan myös isän syntymäpäivä. Tarkoituksemme oli keittää aamulla kahvit äidille, mutta kun nousin hiukan yli viiden vuoteesta, olikin Hän jo ylhäällä. Lauloin sitten Karin kanssa kaksiäänisesti sekä kärein äänin ”Taas leivokset ilmassa toisiaan syö”. Aamupäivän toimittelimme kaikki pojat äidin askareita ja sitten lähdimme, Kari, Elias, Ilmo ja minä, Loitimolle. Siellä purjehdimme vastatuulessa Käräjähiekalle. Siellä söimme, joimme, leikimme, etsimme lintujen pesiä (tuloksetta), kiipeilimme puissa, kiikaroimme ja lopuksi uimme. Aivan niin, uimme. Sen keksi Elias. No, tuumasta toimeen. Kari sytytti suuren nuotion rannalle, ja sitten ryysyt pois ja karvaisia koipiamme kastelemaan. Vesi oli kylmää, kuten arvaat, sillä metsissäkin oli vielä lunta, mutta kun Ilmo luuli asiaa todeksi ja alkoi porskutella käsipohjaa, niin häpeähän olisi ollut olla uimatta. Ja eihän se itse asiassa niin kylmältä tuntunutkaan, kun vain oli kastautunut. Uimisen jälkeen palasimmekin suorinta tietä kotiin, jonne oli jo keräytynyt suuri joukko vieraita. S.P.S (Sen pituinen se)

Viime sunnuntaina olimme luokkaretkellä Kuopiossa. Lähdimme matkaan sunnuntaiaamuna klo 8 autolla Almin Kallen johtamina. Kuopioon tulimme klo 12. Siellä menin Lauttamuksen Leevin kanssa autoasemalle tapaamaan herra Sihvolaa. Hän oli isän ja äidin hyvän tuttavan poika. Puhui samaan tapaan kuin Joke, mutta vielä fiksummin. Äiti oli aikaisemmin kirjoittanut, että minä saan olla heillä yötä. Katselimme sen kaverin kanssa kaupunkia, kävimme heillä syömässä, sitten koko luokan kanssa Kuopion aika laajassa museossa, elokuvissa ja menimme till slut heille nukkumaan. Talon rouva on sokea ja hän soittaa mainiosti pianoa. Herra Emil Sihvola on opettajana Suomen parhaassa sokeain koulussa, johon myös sain tutustua. Seuraavan päivän aamuna kävimme koko luokka tutustumassa Kuopion oluttehtaaseen. Siellä tyhjensimme maistiaisina runsaasti yli 50 pulloa. Se oli menoa eikä nykytystä. Paluumatkalle lähdimme klo 3. Joensuuhun saavuimme klo 8. Tulomatkalla kävimme vielä Outokummussa.

Jaa, ettäkö mitenkö minun koulu on mennyt? Huonosti, perin huonosti. Voi tulla yksi nelonenkin, jos hyvin sattuu ja vielä saksaan. No, eihän se muuta merkitse, kuin että keskiarvo laskee hiukan. Ruotsiin saan luultavimmasti viitosen. Matikat pysyvät siinä kuutosen ja seitikon vaiheilla. Maantiedon kokeista sain hiukan yli yhdeksän, joten siitä on odotettavissa pientä nousua. Kasvioppiin voin saada myös numeron. Kiitos kasviston. Tuo hyvän numeron saanti maantietoon on sentähden niin hauskaa, kun minulla ei ole ollut koko vuonna kirjaa. Olen lukenut tuntien alussa tovereitteni kirjoista, ja nyt ennen kokeita sain lainatuksi kirjan ja paukuttelin yhdessä illassa päähäni osan vuoden kurssista ja hyvin onnisti. Käytös on tietysti kymppi, kuten koko luokankin, mutta voi B-luokkalaisia, jotka tehtyään ilman opettajaa luokkaretken (kukaan ei halunnut lähteä heidän kanssaan) saivat jokainen 2 tuntia istumista ja käytökseen 9!

Karin koulunkäynti on myös hiukan lupsahtanut. Hän sanoo saavansa ehdot ruotsiin ja saksaan. Sillälailla!

Nyt, kun kesä on jo aivan lähellä, suunnitellaan, kuten tavallisesti, kaikenlaisia retkiä. Kari ja minä olemme päättäneet, että jos isä antaa meille 4000:-, niin me lähdemme pyörillä Kilpisjärvelle. Se olisi hauska retki, mutta haaveeksi kai jää.

Ai joo. Sie lähet kohta sinne Tanskaan. Kuule, saanko minä kirjoittaa Sinulle kesällä? Kuten arvaat, niin kirjoittaisin hyvin mielelläni. Jos saan niin kirjoita minulle sieltä Tanskasta tai vielä Suomesta osoite, mutta jos ei, niin ei.

Olen yrittänyt parhaani mukaan laatia pitempää kirjettä kuin ennen. Ja olenhan saanut jo jotain aikaan.

No, kaikki loppuu aikanaan…

Paljon terveisiä Kaisa-tädille, Leeville, isällesi ja Eskon perheelle ja yleensä kaikille sukulaisille siellä sekä hauskaa kesän alkua Sinulle. Onnea matkalle!

                                                                                  Rauno

Pihalla ikkunan edessä tallusteli tällainen otus. Mikä se on?

[Raunon huomautus konekirjoitukseen:] (Piirretty varis)

- - -

Ensimmäisen kerran Tuupovaaran vuosien jälkeen kävin Käräjähiekalla 28. – 29. toukokuuta vuonna 2005, siis 54 vuotta Raunon mainitseman käynnin jälkeen. Mukana oli edellisestä retkueesta vain Elias, lisäksi siskoni Sanervan ex-mies Olof Hammarberg. Majoituimme Uffan kanssa telttaan ja Elias pressun alle. Raunokin kävi siellä tyttärenpoikansa Eero Alasuutarin kanssa silloin pistäytymässä ja souti saman reitin kuin pojat silloin Möykynkankaalta Käräjähiekalle. Paistoimme makkaraa ja joimme valko- ja kuohuviiniä ja kalastelimme. Nämähän olivat epäviralliset 60-vuotispäiväni.

Käräjähiekalla kävi edellinen seurue yöpymässä uudestaan kolmen vuoden päästä 22.- 23.7.2008. Elias, Kari, Rauno ja minä-Ilmo (Rauno vain käväisi), lisäksi Uffa. Söimme kaksi haukea (Uffan ja Karin) ja söimme lisäksi (Karin) kantarellimuhennosta tai oikeammin keittoa. 57 vuotta oli vierähtänyt. Ei käyty uimassa. Koko ajan (melkein) satoi. Taitaako sen paremmin  sanoa, että perinteet velvoittavat.

Uimaan opin kesällä 1951, mutta Möykynkankaalla. – Sihvola tuli minun kuvioihini vuonna 1983 kun muutin Kuopioon. Odotellessani parempaa asuntoa, asuin heillä pienessä huoneessa Kuopiossa pari viikkoa, ennen kuin muutin Rypysuolle.

Loitimolla opin uimaan, sen vedellä minut on kastettu ja luultavasti (varmistui muuten, ettei luultavasti; samaa perua on Sinikin) siellä siitettykin, siellä kalamökissä. Vieläkin vuonna 2006 sen rannat ovat suurelta osalta asumattomat, ampiaiset sihisevät Honkasaaren (en taida koskaan oppia käyttämään sen nykyistä nimeä Papinsaari) männyn kukinnoissa ja hauet polskahtelevat etsiessään päivittäistä ruokaansa särkiparvista. Olen nyt viime vuosina ollut siellä monta kertaa telttailemassa, jopa kaksi kolme kertaa vuodessa, kuuntelemassa havupuiden neulasten putoamista teltan kattoon, ja hiipuvan nuotion rapsahtelua, ja laineiden taantumista Möykynkankaan rantahietikkoon. (Minun mielessäni saarta sanottiin Honkisaareksi, mutta ehkä Honkasaari on sen oikeampi nimi.)  

Aamuaurinko nousee. Korkealla taivaankannella sinisen värin sironnassa kulkee reittikone Kööpenhaminasta Tokioon, jumbojet piirtää pakokaasuillaan siinä korkeudessa hyiseen pakkasilmaan jääkiteisen viirun. Ajattelen ihmisiä tuossa koneessa. Ehkä joku vilkaisee alas ja näkee tuhansien päilyvien, aamua odottelevien järvien syvän sinen, vaihtaa jalkaa ja tilaa tuoreen kahvin lentoemännältä. Me maatiaiset käännämme kylkeä, kun jetin melu hiukan häiritsi. Sitten herätään. Yleensä Elias on jo laittanut nuotion ja kahvit.