Salme Aejmelaeus (18.1.1920 - 22.3.2013) oli tuomari Lars Aejmelaeuksen (1918-2008) vaimo ja mukana miehensä käräjämatkoilla Tuupovaarassa. Siitä alkoi sitten monivuotinen ystävyys Sylvi-rouvan kanssa. Minäkin käväisin Aejmelaeuksialla vuonna 1952 joulukuussa. Kari-veljeni asui heidän luonaan Teknillisen korkeakoulun karsintakurssin ajan vuonna 1953. Salmesta tuli myöhemmin filosofian tohtori aineenaan suomenkieli. Hän on kirjoittanut monta sukuaan ja Terijokea muistelevaa kirjaa. Ehdin lähettää Aejmelaeuksen pojan Paul Eliaksen kautta Salmen kirjoittamat kirjeet myös äitinsä luettavaksi, niistä tuli vielä kaunis kiitos minulle. Liekö Elias-nimi tarttunut mukaan Tuupovaaran pappilan käynneiltä. Kirjeen tyyli on sitä, mitä helsinkiläiseltä hienostorouvalta voi odottaakin. Aikakauden voi tunnistaa siitä, että naiset teitittelevät toisiaan, vaikka ovat tavanneet useammankin kerran. 10.1.1950 Sylvi-äidin kirjeestä näkyy, että avioparin välit ovat palautuneet ainakin tyydyttäviksi myllerrysten jälkeen. Minun yhteydessä maininta ”vinosilmä” tarkoittaa karsastamista. Asiaa ei ymmärretty mitenkään vakavaksi eikä sille tehty mitään ennen vuotta 1952, joten näkö toisessa silmässä supistui 0,1:ksi normaalista.

 

6.11.1949 Salme Aejmelaeus Helsingistä Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan

[Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje: IP:n arkisto]

 

[Kirjeen  alkuun vinottain kirjoitettu] Täytekynäni on jotenkin epäkunnossa, kirjoitus tulee niin vaaleata ja epäselvää.

                                                                 Helsingissä 6. 11. -49.

Hyvä Rouva Pärssinen!

Sydämelliset kiitokset ystävällisestä kirjeestänne! Olen lukemattomat kerrat aikonut vastata siihen, mutta tämä jokapäiväinen touhu on nyt vienyt aikani aivan tarkkaan. Myös tätini – äitini nuorin sisar – on ollut kaupungissa muutaman viikon lääkäreiden tutkittavana. Hän on pahasti sairas, hänellä on jokin kasvain suolistossa. Päivää ennen miehenne meille tuloa tätini matkusti kotiinsa Pohjanmaalle joksikin aikaa kohentaakseen yleiskuntoaan ja kootakseen voimia leikkausta varten.

Oli tavattoman hauska, että kirkkoherra Pärssinen ehti pistäytyä myös meille! Tulin pahoilleni, kun kuulin, että hän asui hotellissa, hän olisi niin mainiosti sopinut asumaan meillä. Nyt ensi kerran, kun Te tai joku perheestänne tulee Helsinkiin, niin minä toivon sydämestäni, että ilman muuta tulette meille asumaan. Ruokasaliin ja mieheni työhuoneeseen voimme vaivatta sijoittaa 3 henkilöä, eikä suuremmankaan määrän majoittaminen tuota ylimääräisiä vaikeuksia. Tulkaa nyt, rouva Pärssinen, käymään täällä, kun tyttärennekin on niin lähellä kuin Riihimäellä! Meillä olisi varmasti hauskaa, ja näyteikkunoiden katseleminen tuottaa taas huvia. Täällä on monenlaisia mielenkiintoisia tilaisuuksia ennen joulua, taidenäyttelyitä ynnä muita, jotka varmasti kiinnostavat Teitä.

Ymmärrän kyllä, että Teillä on äärettömän paljon työtä, varsinkin nyt, kun miehenne kertoi, että olette jälleen ilman apulaista. Nykyään on lapsiperheisiin niin tavattoman vaikea saada pysyviä apulaisia. Meillä on oma uskollinen Mirjamme, tuskin osaan olla tarpeeksi kiitollinen hänestä. Mirja tuli kotiini jo 5-vuotiaana, minä olin silloin 12. Mirja on erään erittäin kunnollisen, mutta köyhän ja monilapsisen perheen keskimmäisiä. Äitini on hänen kumminsa ja otti hänet 5-vuotiaana meille. Olisimme kouluttaneet Mirjaa, mutta hänen taipumuksensa viittasivat selvästi käytännöllisille aloille. Muutama vuosi sitten Mirja kävi konttoriopiston, mutta ala ei häntä miellyttänyt, vaan hän tuli mieluummin kanssani Helsinkiin. Mistään apulais- ja rouvasuhteesta ei välillämme voi puhua, vaan Mirja kuuluu perheeseemme, hän on pikemminkin kuin pikkusisareni. Mirja laittaa erinomaista ruokaa ja on hyvin kiintynyt lapsiimme. Meillä on työnjakona, että Mirja hoitaa keittämisen ja siivouksen, minä taas lapset, lasten pyykin ja ompelemisen. Minulta jää aikaa myös omiin harrastuksiini: tuntien antamiseen ja kieliopintoihin. Minua aivan hävettää, että joskus, tosin harvoin, olen nurkunut muka liikaa sidonnaisuuttani, kun verrattuna moneen muuhun, esim. juuri Teihin, rouva Pärssinen, työni on monta vertaa helpompaa ja vapaampaa. Toivon niin kovin, että kuitenkin joskus voisitte irroittautua niin paljon, että pääsisitte käymään täällä. Muuten pelkään pajoin, että pikapuoliin voin menettää herttaisen pikkusisareni, sillä Mirjamme, joka nyt on 22-vuotias, on jo puolisen vuotta sitten saanut uskollisen ihailijan.

Miehenne kertoi, että teidän Sini-tyttösenne on lihavampi kuin Synnöve, ja että hän istuu jo tyynyjen varassa. Synnöve onkin jäänyt suhteellisen hennoksi, puolivuotispaino oli vain 7830 gr, mutta koska hän on rauhallinen ja tuntuu kehittyvän muuten hyvin, en ole antanut pienten painonlisäysten huolestuttaa itseäni. Pari kolme kertaa Synnöve on päässyt istumaan vaunuissaan vaivalloisen työn jälkeen; tyynyjen varassa hän istuu kyllä jo. Jos asetamme vauvelin lattialle huovan päälle, niin jonkun ajan kuluttua hän on jo aivan toisessa kohdassa. Hän pääsee eteenpäin joko pyörähtämällä ympäri ja myös ilmeisesti jonkin verran ryömimällä. Suussa on Synnövellä 3 hammasta, jotka ovat tulleet aivan huomaamatta. Liitän tähän pienen kuvan, joka on otettu Synnöven ½-vuotispäivänä.

Voin käsittää, että Tuupovaarassa on kaunista myös syksyllä! Minusta tuntuu, että osa sydäntäni jäi sinne, tulen varmasti vielä kerran sinne. Minusta ei tule koskaan oikeata kaupunkilaista, en osaa juurtua tänne, kaipaan omaa pihamaata, läheisempää kosketusta luontoon. Minusta lastenkin elämä  täällä kaupungin kivipihalla on jotenkin luonnotonta. Siellä Teidän luonanne näki yhdellä ainoalla katseella niin paljon kauneutta. Miehenne kertoi, että ainoa varjopuoli siellä on lasten koulutuksen hankaluus, ja sen ymmärrän kyllä hyvin. Nykyäänkin perustetaan paljon uusia kouluja, kenties sinnekin lähiympäristöön tulee ennen pitkää.

Irmi-tyttö häärii jaloissani ja keskeyttää kirjoittamiseni lukemattomilla kysymyksillään. Pikku Synnöve naapurihuoneessa ääntelee ruokaa odotellen. Täytyy mennä sinne. Lopetan kirjeeni toivoen saavani pian kuulla uutisia teiltäpäin ja myös pian näkeväni Teidät täällä.

Sydämelliset terveiset meiltä kaikilta teille jokaiselle!

Salme Aejmelaeus.

10.1.1950 Sylvi Pärssinen Tuupovaarasta Toini Linjamalle Muurameen [Alkuperäisen käsin kirjoitetun kirjeen kopio: IP:n arkisto]

                                                                                       Tuupovaarassa 10/1 1950.

Toini hei!

Ja nyt pistän tämän postiin, vaikk’en saisi kuin vajaan arkin. On jo entisiä aloituksia tarpeeksi [kirje käsittää lopulta kymmenen arkkia].

Kiitokset lähetyksistäsi! Valokuva oli erittäin hyvä, vaikka omistus olisi pitänyt olla koko perheellemme, eikä vain ”Sylville ja lapsille”. Me olemme yhtä Arvin kanssa, muistapa se vastedes kaikessa ystävyydessä. Minä en tiedä, lieneekö kirjeeni mennyt perille, mutta lähetin Kotilieteen, ja kerroin Sinusta ja perheestäsi, että jos he haluavat nähdä nykyaikaisen virkamies-suurperheen, niin käykööt Muuramessa katsomassa. Saa nyt nähdä, innostuvatko he. Vahinko, ettei minulla silloin ollut tätä viimeistä perhekuvaanne. – Se oli ennen joulua.

Meillä on vauva valvonut nyt nelisen kuukautta joka ainoa yö niin, että olemme molemmat Arvin kanssa melko näännyksissä. Ennen joulua lähti myös apulainen pois, ja nyt teemme itse työmme. Välistä se on vaivalloista, varsinkin milloin tulee vieraita, mutta sitten taas on hauska olla omassa perheessä.

 

Jatkoa seuraa 15/1. Kari ja Rauno lähtivät viime sunnuntaina saattamaan Helenaa Riihimäen matkalle Joensuuhun asti. Oli julman kylmä, -37ºC, ja autossa oli jäähdytysneste jäätynyt (!) Kiihtelyksessä, ja matka kesti hirvittävän kauan. No, ei se tyttö sentään oksentanut autossa. Ei ole vielä kuulunut, että pääsikö kunnolla perille. Aarno lähti kotoa vasta maanantaina! Lasten lähtökiireiden ohella toi lisää vaihtelua Koveron Sallisten (2 + 3) vierailu. Tulivat lauantaina ja matkustivat takaisin sunnuntaina. Sinä yönä sain betata 15 vuodetta. Suuren talon tyyliin. En kerinnyt muuta kuin huoahtaa maanantaina, kaiken sotkun keskellä, kun tuli taas kaksi mieluista vierasta: Sallisen Hilkka ja Petsalon Vellamo. – He viipyivät iltaan ja mobilisoivat Ension ja Yrjönkin tänne, ja illalla mentiin kaikin (Sini plus) nimismiehelle kylään Sotainvaliidien Veljesliiton Tuupovaaran alaosaston naisjaoston kokoukseen, minä olen p-joht. Soitettiin pianoa ja haitaria niin, että seuraavana päivänä kanttorska seinän takaa oli haukkunut meitä aikatavalla. Mitäs tiistaina tapahtui? – Jaa, tuli ennakon pidätyksen valvoja Reijo Näreneva kierrokselleen – hän asuu meillä ja on hyvä poika, ja samana päivänä uusi Korpiselän pastori Pekka Kyntäjä, jonka Arvi vei Hoilolaan. Ja sitten kävi yksi ja toinen ja perjantaina tuli Niittylahden opiston pastori Mikkonen (Eero) ja oli taas yötä. Ja lauantaina tuli taas se Kyntäjä j.n.e. Ja lauantaina lähti Reijo Martti pois ja illalla me Arvin kanssa pesimme pyykkiä myöhään yöhön. Tänään ei ole käynyt muita kuin Kari, joka äsken palasi linjurilla Joensuuhun. Yksi niistä minun kalleista pitkistä viikoistani on nyt kulunut ja se on mennyt vieraiden kanssa. Minulla ei nyt ole karjaakaan, mutta aika menee kuin siivillä, vain taloustöissä. Joko olen kertonut – en kai, että olen nyt päässyt elämäni suurimpaan saavutukseen: päässyt kirkkovaltuusmieheksi.  Viime pyhänä oli ensimmäinen kokous kirkossa. Arvi lausui juhlallisesti uudet jäsenet, Sallisen Ension ja minut, tervetulleiksi ja lausui kohteliaita toivotuksia. Öhön, virkani puolesta! Ja uusin innostuksin me pantiin töpinäksi: päätettiin ostaa urut kirkkoon, laittaa keskuslämmitys ja betonialustalla saada kirkko lämpimäksi. Ja vaatimattomasti aiotaan Kirkkohallitukselta pyytää 5 milj. mk:n lahja. Arvi ja Ukko-Pekka Vatanen lähtevät heti kohta H:kiin kerjuureissulle. Ensi kesänä tulee meille tänne kirkkoon suuret remontit, jotka kestävät n. 2 kk. Lattia puretaan kokonaan j.n.e. Mieltäni on kivistänyt pitkän aikaa eräs juttu, josta haluaisin kirjoittaa Sinulle. Olemme Arvin kanssa puhuneet ja arvelleet kirjoittaa Sinulle ja Jaakolle, että jos ei mitään ihme estettä tule, niin pyydämme teitä lähettämään Joukon tänne kesällä siihen kirkonkorjaustöihin. Aiomme panna siihen Karin ja Aarnon ja niin olisivat pojat kotoa käsin ansiotöissä. Eihän siinä pääse kuin vain noin 300-400 mk:n päiväansioille, mutta siinäpä alkaisivat tottua töihin, ja olisivatpa tässä silmän alla. Joululoman aikana pojat pilkkoivat kirkolle halkoja. Meille tarjosi Junnan Kaisa sitä Raijaansa myös kesäksi, ja sitten on tulossa viimekesäinen vieraamme Raili Riihimäeltä. Tulossa on siis virkeä kesä jos suunnitelmat pitävät paikkansa. Ja työn välillä odottaa rakas Loitimomme pahvimajoineen pappilan väkeä. Minä aion myös ottaa ”ilon irti elämästä” ensi kesän aikana. Lehmä otetaan kevään tullessa, että maitoa riittää, mutta en minä aio sitä yksin hoitaa, vaan panna nuoriso vuorotellen lypsy- y.m. hommiin, poika ja tyttö aina kerralla ”piioiksi”.

Meillä on nyt tehty keittiössä remontti ja laitettu iso leivinuuni vuolukivestä. Nyt se antaa enemmän lämpöä kuin se entinen Kastor-uuni. Saa myös leipoa reilummin kuin ennen.

Teidän perhekuvanne on herättänyt yleistä ihastusta ja ihmettelyä, mutta Sinä ja minä tiedämme parhaiten, miten suunnattoman työn ja vaivan takana sen hyvinvointi on. Kyllä minäkin olin joululoman aikana vallan riepuna, mutta nythän sitä taas saa jotenkin ottaa voimia takaisin. Sini on herttainen pallero, painoi 7-kuukautisena 10 kiloa. Syö paljon ja kakkii vähän, ja sekin kovia papeloita. Olen keittänyt vielä 2/3 maitoseoksen. Tyttö on liian lihava. Nyt hänellä on 2 hammasta, ja nousee vaunussa seisaalleen. Hän on koko perheen pieni sydänkäpynen, jonka luona jokainen käy noutamassa sydämeensä lämpöä ja kasvoilleen iloisen hymyn. Todellinen päivänpaiste, mutta Isä vain moittii minua, kun sen ruoka-ajat ”viiraavat” yhtään määräajoistaan, tai vuode on kosteana tai housut poissa jaloista. Ja jos minä oikean perhesalaisuuden ilmoitan – vain teille omaisille, jotka tunnette meidän elämämme muitakin salaisuuksia, niin voitteko uskoa, että Isä aivan vaanimalla vaanii vauvan pyykkiä ja on pessyt sen aivan monopolinaan siitä saakka kun palvelija lähti pois. Minun pitää olla aika tarkka vauvan hoidossa. Se yövalvominen on joskus tullut tuskaksi meille Arvin kanssa, kuten jo mainitsin. Vauvan tavallisin sana on ”bähh, bähh” ja ”väyvväyv”, mikä joskus kuullostaa aivan kuin ”hyvähyvä”. Miten paljon Markus painaa?

Miten Heikki jaksaa? Muistakaa olla Heikille oikein hyviä, häntä ei pidä mitenkään vieroa. Joko hän osaa kirjoittaa? Sanerva osaa lukea ja kirjoittaa paljon paremmin kuin Elias. Siitä tytöstä kyllä tulee rivakampi kuin toisista.

Ilmo-poika se katselee vinosilmillään maailmaa edelleen luottavaisena, ja laulelee uljaasti: ”tuloiteetta tuomettamme—”, minkä laulun lapsemme oppivat joulun aikana kokonaan. Viime kesänä oli Ilmon paras toimi kerätä romuja ympäri maailmaa. Mistä tahansa hän tulikin, niin aina oli jotain ruosteista rautaa mukana. Lumen mukana jäi se touhu, ja nyt on mieleisin tehtävä viritellä lankoja – antenneja – ympäri huoneita pöydän jaloista oviin, ikkunoihin, j.n.e. Se on aika kiusallista, mutta minkäs sille voi.

Helena on virunut pituutta ja on haaveellinen neitosen alku, vaikka ei käykään puuterirasia mukana, kuten Sanerva, eikä laittele hiuksiaan pinneillä saunan jälkeen. Helenalla on letit, ja isot rusetit korvilla. Hänen osoitteensa on Riihimäki, Aseveljentie 6 (Lindroos). Keskiarvo oli joulutodistuksessa muistaakseni 7,6. Aarnolla oli 6,3, Raunolla 6,5 ja Karilla 6,4. Aarnolla neloset saksassa ja ruotsissa, Karilla saksassa 4, ruotsissa 5. Semmottia poikia! Karilla piirustus 9 (ennen 10), laulu 10, Raunolla laulu 10, Aarnolla voimistelu 10. Kari ottaa osaa maalauksessa koulujen kulttuurikilpailuun, ja ajatelkaa, kun tuo 16-vuotias lapsikulta aikoi ottaa nimimerkin ”Äidin poika”. Minua se hymyilytti ja ehdotin sensijaan ”Kuisma”, mutta nyt hän oli pannut ”Kari”. Opettaja oli pyytänyt itselleen jonkun hänen piirustuksistaan luvaten öljyvärimaalauksensa sen sijalle! Aarnon kärpänen on telinevoimistelu. Kyllä sitä viime kesää pappilan pihalla pyörittiin ja hypättiin! Pihalla olivat nojapuut, tanko, renkaat, korkeushyppytelineet ja palloja, ja kyllä ne tytötkin – kaikki melkein nuorinta myöten kieppuivat kuin väkkärät. Ja Aarno oli Lastensuojeluliiton uimaopettaja.

Minä olen leikkauttanut tukkani entistä lyhyemmäksi ja ottanut kylmäpermanentin. Ensi viikolla lähden kaupunkiin laitattamaan hampaitani – ellei tule kovin pakkanen.

Kuule, minä keksin uuden joulunviettotavan, jota suosittelen Sinullekin. Pitkin joulunalusviikkoa minä syötin perhettä. Keitin riisipuuroa ja rusinasoppaa, tein piiraita, paistoin runsaasti pullaa j.n.e, tyrkyttämällä tyrkytin, suorastaan kyllästytin sianlihalla y.m., myös piparkakut syötiin suurinpiirtein ennen joulua, enkä tehnyt paljon mitään jouluruokia (enkä tonttuja tehnyt), vain päällisinpuolin. Ja kun tuli joulu, niin perhe oli kylläistä ja tyytyväistä, kun iskin kinkun, lanttulootan ja pullataikinasta tehdyt lihapiirakat kerran toisensa jälkeen pöytään, eikä kukaan ahnehtinut nälkäisenä, eikä edes kaivannut sen suurempia herkkuja. Ellei joulupäivänä olisi ollut 6 vierasta päivällisellä, olisin ollutkin vähillä töillä. Ja saunassa käytiin aatonaattona, ja käydään aina, niinkauan kuin lapset ovat pieniä, ja ehdottomasti se on parasta. Syötä Sinäkin samoin se joukkosi kylläiseksi ennen joulunpyhää ja saunassa käykää päivää ennen aattoa, niin saat nähdä, että kaikki sujuu helpommin. Ja min viis’veisaan niistä vanhoista tavoista. Sitten meillä on suursiivo ennen uudenvuodenpäivää, jolloin meille tulee vieraita. – Niin tänä jouluna minua vaivasivat vielä paiseet, niin että tapaninpäivänä olin kokonaan vuoteessa. Nyt on yhä joitakin ajoksia. Joululahjoja en saanut tehdyksi kenellekään, mutta ostin kyllä jotain. Näitä toi meidä joulupukkimme! Arville parranajovehkeet ja jättiläispullon Eeau de Colognea, minulle villahousut ja huopatöppöset, rautalusikan, helpon-Heikin paperia, omatekoisen kuvakirjan (Rauno), karamellia, Aarnolle voimistelukengät ja sarkahousut, Karille puseron, Raunolle herätyskellon, Helenalle sukset, pienemmille minkä mitäkin. Ei siis ollut ylellisyyspukki meilläkään.

Ja nyt pitäisi kirjoitella kaikellaisia toivotuksia ja kauniita asioita, mutta Sinä tiedät ne kuitenkin, joten sanon vain lyhyesti

                      Terve!

                                            Sylvi.

Jos viitsit, niin lähetä tämä lukemisen jälkeen Airalla Multialle, ja sinne myös julmasti terveisiä, ja se sana, että täällä on allright!

                                            Hei hei!

                                            Obs! Werte!

Oheistan pari lehtileikkelettä ”Karjalan Maasta” anno Domini 1950.

Olen nauranut katketakseni Nikolai Toivosen kirjoitukselle. Ajatteles näitä ”rajan kiroja”, kun täytyy käydä – ”Puuceessä” eikä WeeCee:ssa ”37 ast. C” pakkasessa. Ja se kun on ainoa asia, josta minä täällä iloitsen, se kun pakosta karaisee meitä velttojakin. Olin minä kyllä nyt hirmupakkasten aikana jäätyä, kun olivat vieneet lukemattoman sanomalehden sinne, ja minun piti siellä lukea se. Oli se jännää!

Pyydän säästämään sekä tämän kirjeen, että kirjoitukset sitä minun uutta Kiljusen perhettä esittävää teostani varten, kun en ole taas puoleen vuoteen saanut kirjoitetuksi päiväkirjaani.