Helena Kuisman kilpakirjoitus kylätappeluista

[Lähetetty Suomalaisen kirjallisuuden seuran kilpailuun. Tämä kirjoitus sai kolmannen palkinnon. Osallistujia oli 164. Seuraava on laadittu alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan, SKS:n arkistossa E221 Joukkotappelut 3, alkaen sivulta 532. Alkusivulla teksti: Kirvu / Lähettäjä. Emäntä Helena Kuisma / synt. 5.6.1882. / Kirvun pitäjä. / Inkilän kylä. / Nyk. osoite Joroinen. Wehnämylly. / Nämä tiedot olen kirjoittanut omasta muistista.]  [Seuraava teksti on alkuperäisen SKS:ssä olevan tekstin mukainen. Kylätappelut on arkistoitu siellä aivan omiin kirjoihinsa.]

Kylätappeluja Kirvussa.

Helena Kuisma.

Muistini ulottuu viime vuosisadan loppupuolelle, jolloin kylätappelut elivät parhaillaan kukoistusaikaansa Kirvussa. Aikaisemmalla ajalla olivat tapelleet nyrkeillä ja seipäillä, vaan Karjalan radan rakennusaikana tuli tavaksi tapella puukoin ja seipäin, sekä rautapuntarin kansa.

Ensimäiset rautatietyömiehet tulivat Inkilään joulun alla 1889. Ne asuivat vähän aikaa synnyinkodissani, vaan muuttivat sitte naapuritaloon asumaan.

Se oli paikkakuntalaisista suuri ihme, kun miehet jo joulunpyhinä tappelivat keskenään puukkojen kansa. Työmiehiä tuli vähänkerrassaan lisää muusta suomesta.

Aluksi meni kaikki hyvin paikkakuntalaisten ja ratatyöläisten kesken, vaan ensimäiset kahnaukset saivat alkunsa erittäin vähäpätöisestä asiasta. Kun ratatyömiehet kävivät sanomaan Kirvulaisia ”piimäpöksyiksi” syystä, kun siihen aikaan oli vanhojen miesten tapana kesällä pitää valkeita kotona kudotuita pellava housuja. Paikkakuntalaiset eivät sellaista nimitystä hyväksyneet, sillä olihan heillä jo silloin kuuluisa nimi ”kirkkaat Kirvulaiset”. Siitä minun tietääkseni tuli ensimmäinen kaunan alku ja kylätappelu. Eräs sellainen tappelu oli 5.km. Inkilän asemalta Läylölän kylässä Antti Westerisen häissä. Ratamiehiä oli 6-7 miestä menivät häätaloon, lähtiessä uhkasivat, että nyt annetaan ”piimäpöksyille” selkään. Miehet olivat vähän juovuksissa, kun saapuivat häätaloon. Eräs heistä hyppäsi heti pöydälle astioiden sekaan. Isäntä pyysi kutsumattomia vieraita poistumaan, kun he eivät lähteneet, poistui hääväki ulos tuumimaan mitä nyt olis tehtävä häiden häiritsijöille. Siellä oli myös Kirvun kuuluisa voimamies Harjun Matti (Matti Inkinen) hän pyysi hääväkeä olemaan ulkona sen aikaa, kun hän käy yksinään rauhoittamaan miehet. Matti otti aseekseen rautapuntarin, astui tupaan ja alkoi siellä huiskia keneen kulloinkin sattui. Nyt sisällä olijat alkoivat pyrkiä karkuun, eräskin hyppäsi ikkunasta ulos, vaan kun oli pimeää, niin juoksi talon lähellä olevalta kalliolta alas ja sai sentähden sairastaa pitkät ajat. Toiset miehet hoippuivat Inkilään takaisin. Jälkeenpäin olivat sanoneet, etteivät enää ikinä mene ”piimäpöksyjä” pieksämään.

Harjun matilla oli pieni mökki noin kahden kilometrin päässä Ojajärven asemalta Läylölän salolle päin. Matti asui siinä vaimon ja lastensa kansa. Wiellä ei eräs mies uskonut Matin väkevyyteen, vaan vähän humalan hiprakassa kyseli Ojajärven asemalta tietä Harjun Matin mökille. Jonkun matkaa kuljettuaan, tuli mies vastaan jolta myös kyseli tietä, mutta pahaksi onneksi se sattui olemaan Matti itse. Matti kysyi mieheltä, mitä hänellä oli sinne asiaa, mies sanoi menevänsä sen väkevän miehen pieksämään. Matti sanoi, ettei hänellä ole mitään kiirettä, niin hän lähteekin teitä saattamaan, kun muuten voisitte eksyä. Tultua mökille sanoi Matti, nyt ollaankin perillä ja minä olenkin se pieksettävä, niin sanoen vei miehen ulos ja antoi hyvät selkäsaunat ja sanoi, nyt jos viellä tulet toisen kerran, niin sitte minä sinut tapan. Mies lupasi, ettei hän enää koskaan tule sinne päinkään missä Matti asuu.

Toinen pelättävä tappelia oli Lehtolan Jussi, hän aloitti tappelu hulinan siten, että meni tanssimaan poikaparina ja aina kyynärpäällä tyrkki toisia tanssijoita. Siinähän oli alkua kyllä josta hulina sai alkunsa. Lehtola Jussilla oli ollut tapan lyödessään nauraa.

[seuraavaa ei ole alkuperäisessä (voi olla Sylvi Pärssisen itse keksimä täydennys)]

Sanoivat aina: ”Lehtolan Jussi nauraa ja lyö”.

Harjun Matti sai myös kohtalonsa Ojajärvellä Heikki Suutarisen saunassa. Siellä oli miehiä kortinpeluussa ja siellä edellä mainittu Lehtolan Jussi puukotti Matin ja tämä kuoli haavoihinsa.]

Muihin pitäjiin tekemiä tappelumatkoja en tiedä Kirvulaisten tehneen, mutta Kaukolan pojat olivat heidän mielestään kovin epämiellyttäviä. Jos sattuivat yksiin tanssipaikkoihin, niin kohta oli Kaukolaisten lähdettävä, vaikka he muuten olivat arkoja ja siivoa väkeä.

Wiime vuossadan lopussa ja tämän alussa oli yleisenä tapana käydä häitä ja tupakaisia kuokkimassa aina toisista kylistä asti. Pojat, harvemmin vanhempia miehiä, ajoivat usealla hevosella peräkkäin ja laulaa hoilasivat esim. seuraavan laatuisia lauluja.

Liinaharja hevosta,
  olen oppinut valjastammaa.

Tavallissii talon tyttöi
 olen oppinut rakastammaa.

Riijarin hevone on riisuttuna

silat on tallin naulassa,

riijari itse kamarissa

käsi on heilin kaulassa.
 

Riijasin rikasta ja riijasi[n] köyhää

riijasin molempia.

Tuosta mä tulin tuntemaa,

että köyhät on rakkaampia.

 

Rikkaan talon tyttö se on

kaunis kaikkien nähden,

mut naapurista naimaan menen

rakkauuden tähden.

 

Älä sinä heilani nyt viellä sure,

vaan sure sinä sitte vasta,

Kun toisella jalalla rukkia polet

ja toisella keijaat lasta.

 

Kuokkavieraat ajoivat pihaan, kuin häävieraat ainakin, olivatpa useat niin röyhkeitä, että menivät pyytämättä pöytään syömäänkin. Useasti kyllä lopussa, kun hääjoukko oli syönyt, käskettiin myös kuokkavieraita syömään. Illalla tanssien alettua alkoi näkyä juopuneita ja rähinää, mutta puukkotappelua en muista olleen. Tekivätpä yöllä pois lähtiessä ilkeyksiään esim. tätini kotona Worniolassa likasivat saunan eteisessä olevat pellava kuvat pilalle. Saman yönä ottivat naapurin pellolta kauraviisikoita ja ripustelivat maantielle noin kolmen kilometrin matkalla Ihakselan kylään asti.

Ilkeyksiä tekivät myös yöjalkapojat useasti. Kerrankin ottivat Kusti Hämäläisen puuastavan (karhi) ja vetivät ylös korkeaan petäjään. Kusti etsi karhiaan, eikä löytänyt mistään, sitte oli joku sen sattumalta huomannut, isäntä oli ihmetellyt, että millä ihmeellä ne hunsvotit sen karhin sinne petäjään saivat. Kerran taas kaatoivat Kuismalassa yöllä ulkohuoneen nurin.

Sellaisista pienistä ilkeyksistä eivät kyläläiset välittäneet, se meni puoleksi leikiksi.

 Nurkkatanssit vähenivät melkein olemattomiin, kun tämän vuosisadan alkupuolella rakennettiin Inkilään Nuorisoseuran ja Työväentalot, joissa nuoret saivat pitää ilojaan ja tanssia tarpeikseen. Niissä olivat iltamien ja juhlien aikana vankat järjestysmiehet, ettei mitään häiriötä tapahtunut. Wähän kerrassaan tasaantui elämä siivoksi ja yhteiset tappelut loppuivat. Pitoja eivät enää menneet kuokkimaan, kun oikein sanomalehdessä ja papit kirkossa kielsivät ihmisten juhliin saapumasta ilman pyytämättä ja pitivät sitä häpeänä.

Emäntä Helena Kuisma s. 5.6.1882.

(Samanlaisen kirjoituksen, kuin tämän lähetin Helsinkiin, Suomalaisen kirjallisuuden seuralle, joka oli kilpakirjoitus, ja josta sain kolmannen palkinnon, kilpailuun osanottajia oli 164, palkintoja saivat 29 osanottajaa) 1955.

Helena Kuisma.