[Alkuperäinen Helena Kuisman teksti on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa nidottuna kirjaan KT 110  1936-1938 h.] Kirvu. Inkilän kylä. Emäntä Helena Kuisma s. 1882.

[159]

37.

Kirvussa oli viimeinen piiskuri mustalainen, nimeltä Fretrik Lumberk. Weija nimellä hän kylällä tunnettiin. (Muistan aivan hyvin viellä minäkin Weijan ja vaimonsa Alpun (Alpertiina)).

Patsas, jossa piiskaaminen tapahtui, oli pystytetty aivan kirkon luo Hulkkuo harjulle. Nykyisen pitäjäntuvan luona. Piiskaus tapahtui aina heti kirkonmenon jälkeen, jolloin ihmiset parhaillaan tulivat kirkosta. Piiskattavalla ei saanut olla päällä muita vaatteita, kuin housut. Sitte hän oli patsaassa kiini sillä lailla, että piiskattava seisoi patsaan luona ja otti patsaan syliinsä, sitte toiselta puolelta patsaan sidottiin kädet ranteista nuoralla kiini. Piiskurilla oli varattu niin monta paria vitsoja, kuinka paljon oikeus oli hänen rikoksestaan tuominnut. Nyt otti piiskuri kaksi vitsaa kerrallaan, vetäisi ensin vitsat vasemman kouransa läpi ja samassa läimäytti ylipäänsä rangaistavan selkään, sitä sitten jatkui niinkauan, kuin määrätyt vitsaparit olivat loppuneet. Yhdellä vitsaparilla ei saanut lyödä kuin yhden kerran.

Olipa Weija ollut puolueellinenkin ammatissaan. Jos lahjoi piiskurin, niin pääsi vähemmällä. Sellaisessa tapauksessa oli hän rouhaissut vitsat poikki keskeltä ja poikkinaisilla vitsoilla vaikka oli kovasti lyövinään, niin ei se sentään erittäin kovasti koskenut.

Mutta armahda, jos jollekin rangaistavalle oli Weijalla vanhaa kaunaa, sitä hän oli lyönyt armotta.

Eräs mies oli joutunut talvella rangaistavaksi. Weija oli lyönyt sitä niin kovasti, että joka kerta kun löi, niin aina veri roiskahti vitsan jälestä. Kuin mies päästettiin paalusta irti, heittäytyi hän lumelle pitkälleen ja hieroi lumeen veristä selkäänsä.

(Nämä tiedot olen saanut kotini vanhoilta mummoilta, jotka kuolivat tämän vuosisadan alku vuosina, yli 80. vuotiaina.)

- - -

Ilmo P: lisäys

Kirkonkirjoista löytyy ”Häradspis[k]are” Gustaf Fredr. Lundberg, jonka vaimo oli Lisa Mattsdr. Palma, Gustaf kuoli vuonna 1869 80-vuotiaana. Hänen poikansa peri sitten piiskurin viran. Pojan nimi oli Karl Fredrik Lundberg ja vaimonsa oli Albertina Sofia Hagert (jos kaksi romania menee naimisiin, niin ainakin toisen sukunimi on Hagert). Heille ehti syntyä pari lasta, ennen kuin he virallisesti menivät naimisiin 17.12.1877. Heidän yhdeksästä lapsestaan ilmeisesti vain kaksi eli pitempään. Lapset aikajärjestyksessä: 1875 Maria Lovisa, 1876 Sofia Albertina (kuoli 5 kuukautisena), 1878 Elisabeth (kuoli 1-vuotiaana), 1882 Juhana Reinhold (kuoli 4-kuukautisena), 1884 Wilhelm Alfred ( eli vain 25 päivää), 1886 Emma Maria, 1892 Rosefia  (kuoli 7-kuukautisena), 1894 Alma Lydia Fanny (kuoli 9-kuukautisena) ja viimeinen äitinsä ollessa 41-vuotias vuonna 1895 syntynyt Hulda Maria (kuoli 2 kuukautisena). Ajan tavan mukaan kirkonkirjoihin on tunnollisesti merkitty ”Zigeun.” ja ”inhysare” eli asukki.

Toinenkin ”Zigeunare qvinna” Albertina Lundberg löytyy kirkonkirjoista. Hänen kaikki lapsensa syntyvät ilman merkittyä isää ja vain viimeisestä ei ole kuolinmerkintää (ainakaan ennen vuotta 1900). Tämän Albertinan elämä lienee ollut hiukan huikentelevaista. Lapset olivat vuonna 1878 syntynyt Edla Maria (eli vain 12 päivää), 1882 Juhana Robert (eli 3 kk 29 päivää), 1887 Rosa Serafia (eli 1 v 1 kk 26 pv), 1890 Riitta Maria (eli 3 v 6 kk 23 pv), ja viimeisenä vuonna 1896 syntynyt Armas Nestor, joka ilmeisesti eli pitempään kuin muut sisaruksensa.