Tekstiviesti oli tavallisin kommunikointiväline 1950-luvun alussakin. Koulussa se rajoittui myöhemminkin vain tyttöjen väliseksi. Toisaalta, miten tyttölyseossa olisi voinut kirjoittaa lappuja pojille. Kirje Sylvi Pärssiseltä Helenalle kertoo, mitä kirjoittaa tyttärelleen, jota ei näe kasvokkain kuukausimääriin. Viimeisenä viesti minulta Helena-sisaren kortteerin pojalle (8-vuotiaita kumpikin), kävin joulukuussa 1952 Riihimäelläkin.

Lukuvuonna 1951-1952 (tyttölyseon IV luokka) Anja V koulutoverilleen Helena Pärssiselle (n. 15-vuotias) Riihimäellä, käsin kirjoitettu lappunen, käteen

Kotona t:na klo 21

Heipä hei taas Helena!

Miten sinun aikasi Hesassa kului? Missä sinä olit ja oliko Sinulla hauskaa? Kerro nyt joskus minullekin asioistasi. Sinä kerrot aina muille, mutta et koskaan minulle. Voi suo anteeksi taas minä alan keljuilemaan. Mulla on ollut aika tylsää. Mä olen ollut Lintan kanssa kuvissa ja vähän kauppalassa, mutta Seppoa ei ole näkynyt. Tänään, kun sitten läksin yksi kauppalaan, näin heti ensimmäiseksi Fiksun, mutta kun sitten aloin etsiä Sinua ja Mantaa niin teitä ei näkynyt missään. Mä kyllä näin ikkunasta, että te menitte kauppalaan ja näin kauppalassakin, kun menitte Riihilinnaan, mutta mä en viittinyt tulla perässä. Sitten mä menin himaan päin ja kun Rape ja Ritu tuli mua vastaan, niin läksin heidän kanssaan takasin ja näin sitten taas tiedätkin, mutta ikäväkseni huomasin että Sinusta oli tullut leuhkan näköinen Hesassa ja kai Hollon seurakin vaikutti Sinuun niin, että näytit mun silmissäni hirveän leuhkalta. Suo anteeksi taas, minä naljailen Sinulle. Saisit oikeastaan suuttua, kun mä olen näin ilkeä. Toivottavasti et lue tätä kirjettä muille. – Ansku kävi eilen meillä ja kertoi muka suurena uutisena, että hän tietää kuka Fiksu on. Mut toivotettiin tervetulleeksi sukuun, mutta mä ajattelin, että se on vähän ennenaikaista, eikö! Ansku sanoi, että ei Seppo huoli Multasesta eikä Anskukaan huoli häntä sukuun. Älä nyt viitsi kertoa Multaselle, sillä hän voi vaikka suuttua mulle ja sitä mä en tahdo. – Löysitkö Sinä Hesasta komean kaverin itsellesi? Musta tuntuu, että Sinä löysit. Olenko oikeassa? Mukavaahan se olisi, jos olisit löytänyt. Metson Pena oli sunnuntaina ja eilen kauppalassa. (yksin). Jappe ja Erkki on ollu joka ilta.

Osaathan sinä tietysti englannin ulkoa ja käsityön olet myös tehnyt niin pitkälle kuin pitikin. Mä en osaa, enkä ole tehnyt. – Ei maar, nyt kello on jo 21.30 ja mun on mentävä sänkyyn tai muuten faija tulee remmin kanssa ajamaan.

Hyvää yötä, nuku hyvin. Älä ota tätä preiviä niin vakavasti omalta kohdaltasi. En tarkoita pahaa. Suo anteeksi rakas Helena. Minä olen ilkeä.

Ankka ilkeä.

Silmä meinaa mennä väkisin kiinni. Good night ny dear friend!

 

8.2.1952 Helena Pärssinen (14-v.) Riihimäeltä kotiväelle Tuupovaaraan

 

Riihimäellä 8.2.52.

Hei taas!

Kiitos kirjeestä ja paketista, jotka sain jo kauan aikaa sitten. Ei ole taaskaan tullut aikaisemmin kirjoitetuksi, kun ei ole ollut mitään erikoista asiaa.

Täällä sujuu kaikki entiseen tapaan. Koulussa on muuten mennyt kaikki kohtalaisen hyvin lukuunottamatta saksankirjoituksia, joista sain 2. Taso on yleensä kehno siinä aineessa luokallamme. Ruotsista tuli 7+, suomesta 6 ½ ja englannista 10- j.n.e.

Minua ihan itketti, kun se puhelinsoitto meni myttyyn, - olisinhan minä ollut huutamatta sitä haloota, jos suinkin olisin kuullut, että sinne kuului hyvin. Mutta kun ei kuulunut, niin ei. – Onko teistä siellä hauskaa, kun muutamme pois Tuupovaarasta? Minusta se on ikävää.

Olin siinä konventissa, josta puhuin ja sain lainaksi tädin kengät. Viime viikolla oli eräässä kenkäkaupassa alennusmyynti ja satuin menemään tädin kanssa sinne. Koska täti on sen kaupan omistajan tuttava, tinki hän itselleen eräät korkekantaiset juhlakengät alennusmyyntihintaan, vaikka niiden hinta ei ollutkaan alennettu. Kun tulimme kotiin, koetteli täti vasta sitten (!) kenkiä, ja huomasi, että ne olivat hänelle ja Sirkalle liian suuret. Täti tarjosi minulle kenkiä ja nyt olen hänelle velkaa niistä 1800 mk. (Alkuperäinen hinta oli 2.450:-.) Kengät ovat kiiltonahkaiset ja paksupohjaiset, joten ne eivät ole vaikeat minulle korkeakantaisina. – Joensuusta ostin puolikorkea-kantaiset, mokkanahkaiset saappaat, joiden hinta oli 1500 mk, - halvimmat, mitä voi saada. Sinikalla on sellaiset ollut jo 2 vuotta, ja yhä hän käyttää niitä.

Ensi perjantaina olisi maksettava lukukausimaksu (1.500 mk) ja vuokra, jota en ole tarkkaan vielä laskenut, mutta se on noin 4.500:-

Onko Mari-täti meillä vielä? Hänelle terveisiä. Isälle, Ilmolle, Sinille ja muille myös paljon terveisiä.

Helena.

PS. Onko ne valokuvat saatu jo? Voitteko lähettää minulle niitä?

 

10.2.1952 Sylvi Pärssinen Tuupovaarasta Helena Pärssiselle Riihimäelle

Tuupovaarassa 10 päivän helmikuuta 1952

Helena tyttö.

Kirjeesi tuli eilen, ja kiitokset siitä. Hauskaa, että Sinulla menee taas aika paremmin kuin ennen. Kunhan vain onnistuisit myös läksyissä.

Pappilasta lähtivät jo putkityömiehet pois, ja kaikki muu on heillä kunnossa paitsi kaksi matalaa lämpöpatteria salissa ikkunoiden alla. Luulen, että muut meidän perheestämme ovat jo käyneet siellä uudistamassa sen WC:n paitsi minä. Sinikin tahtoi tänään istua siellä. Valitsimme tänään isän kanssa tapetit, vaikka kyllä nyt mielelläni haluaisinkin ne juuri sellaiset kuin itse ajattelen.

Oletko Sinä nähnyt viimeistä Kotiliettä? Siinä on mukavasti puhuttu koulutytön puvustosta. Eikä se ollutkaan ihan viimeinen. Katselin sitä ja laskeskelin, ettei Sinun puvustosi sentään aivan mahdoton ole. Puseroita pitäisi kyllä saada. Oletko vienyt sen punakirjavan kankaan ompelijalle? Sukkatilanne on myös huononlainen. Kyllä minä hankkisin kaikki mitä Sinä välttämättömästi tarvitset, jos vain minä voisin. Toivon nyt pian saavani Sinulle sen punaisen hameen, kun menen taas ensiviikolla kaupunkiin.

Pojat olivat molemmat kotona tänä pyhänä. Kari meni jo postiautossa Joensuuhun mutta Rauno jäi huomisaamuun asti kotiin. Hän on kuulemma pyytänyt rehtorilta luvan. Kari olikin vasta ensi kerran joulun jälkeen käymässä kotona. Ja tiedätkö, että Sini ei osaa eroitta[a] heitä toisistaan. Hän sanoo Karia Raunoksi, eikä muista, vaikka kuinka opetetaan. Miten lie menneet ”rätingit” sekaisin.

Kari harjoitteli innokkaasti uutta laulua, jonka aikoo laulaa teinien kulttuurikilpailuissa. Eihän hän taida siinä alalla pärjätä, sillä siellä on hurjan hyviäkin laulajia, mutta osoittaahan se, että useampi yrittää, että on intoa, innostusta.

Tänään oli täällä paljon lapsia, sillä vietettiin Raijan [Honkavaara, nimismiehen tytär, asui toisessa päässä samaa taloa, jossa olimme tilapäismajoituksessa.] nimipäiviä. Meidän lapset olivat siellä puolella aamusta iltaan. Minä olenkin nyt ollut edelleen hyvin väsyksissä. Koko ruumista on kolotellut, mutta isä sanoo sen johtuvan siitä, etten minä tee tarpeeksi paljon ruumiillista työtä. Pesimme tällä viikolla pyykinkin, ja Aarno nosti minulle vedet. Jennykin oli kaksi päivää meillä. Viime pyhän seutu meni vieraiden kanssa. Meillä oli Helsingistä opettajat Kärnä ja Loiri, ja lisäksi uusi kanttorimme, joka oli vaalia laulamassa. Meiltä meni isän kanssa monta päivää heille. Oikein suututti, mutta minkäs sille voi. Sitten keskiviikkona piti meidän mennä Herajärvelle Mikko Monosen 50-vuotispäiville. En olisi millään mennyt, mutta Maija sanoi, että jos nyt jään pois, niin hän ei milloinkaan enää tule meille työhön, ja se oli sellainen ultimaattumi, joka tehosi. Mikäs, mukava siellä olikin, mutta päivä meni. Ja niin ei myöskään minun matontekeleeni edisty yhtään. Eilen, lauantaina, kun odotin koulupoikia, kävin pitkästä aikaa taas piiraan tekoon, ja aioin lähettää teille sinne Riihimäelle, mutta jo aamulla heti autolta tuli ensin pastori Kyntäjä – hauska asia muuten että hän tuli – , ja sitten alkoi virrata ihmisiä, niin että kun minä sain pellillisen aina paistetuksi, piti se taas syöttää vieraille, kun sattui aina sellaisia kestittäviä vieraita. Ja niin ainakin kahdeksan vierasta maisteli niitä ”teoksia” kuten niitä täälläpäin nimitetään, ja päiväauto meni, ja te jäitte kerran taas ilman piiraita. Voit arvata, että jo minua suututti. Ja ne kun olivat vielä riisipiiraita. Kaiken huippu oli, että siinä viiden tienoissa, kun vielä olin piiraiden tekohommissa, tupsahti keittiöön kahdeksan romaania novelleineen, ja piti järjestää lapsen kaste. Ne vieraat kyllä eivät saaneet yhtä ainoata piirasta. Se Hagertin Mannen Hilja lisääntyi jälleen, joten hänellä on nyt jo neljä lasta. Nimismiehen Mirjat olivat kummeina. Minä kieltäydyin jyrkästi, sillä minulla on jo kokemusta siitä, mitä on olla niiden Unelmien kummeina. Hiljalla on näes yksi ”Unelma” ja äidillään Saimi Nymanilla kaksi, Kirsti Unelma ja Seija Unelma. Nyt tehtiin tyttärestä Milja Marita.

Niin, se Amerikanpaketti saatiin. Siitä oli sekin kaakao. Muuten siinä oli syötävää, rasvaa, marmelaadia (vain yksi pieni purkki), saippuaa, j.n.e.

Sanerva ja Sini tahtovat nyt joskus itselleen laitettaviksi pienet letit. Kyllä he ovat sitten hassun näköisiä.

Tytöistä on myös hirveän hauskaa leikkiä matonkuteitten kanssa. Raija ja meidän lapset pukevat itsensä vanhoihin ikkunaverhoihin, pitkiin hameisiin ja kaikkiin räsyihin ja leikkivät perähuoneessa monet leikit. Ilmo on nyt oikein innostunut pukeutumaan tytön vaatteisiin, ja tässä oli pari päivää melkein yhtämitta[a] tyttönä.

Täällä sataa lunta aivan joka päivä. Aurinkoa emme ole nähneet viikkokausiin. Kun lauantaina Ratisen Vihtori tuli lapsineen tänne kirkolle, pyysi hänen pieni Pirkko-tyttönsä: ”Näytä, isä, aurinko.” – Vihtori hommaa Heinäahoon raamattukursseja, ja se on hauskaa.

Oli se viime viikkoinen lumisade meidän Sanervallekin suuren pettymyksen aiheuttaja. Viime viikolla piti tänne tulla lentokone antamaan ihmisille kyytiä. Ja Sanervalle antoi isä valita, että haluaako hän lentää vai mieluummin ostaa suksensiteet, ja arvaathan, että se pyryharakka asetti lentämisen etualalle. Ja kolmesataa markkaa taskussa meni tyttö toivorikkaana kouluun, ja toisten kanssa jäälle, mutta kone ei tullutkaan, kun oli niin paha ilma. Tiesinhän minä, että lentokone ei saapunut, mutta kumminkin kysyin, että lensikö tyttö. ”En”, kiljaisi hän niin kovasti kuin jaksoi.

[jatkettu käsin]

Jäi vähän kesken, mutta en jouda kirjoittamaan. Näytä tämä myös Lehtosen tädille – Terv. Äiti

1.6.1953 Ilmo Pärssinen (8-vuotias) Tuupovaarasta Risto Virtaselle Riihimäelle

TUUPOVAARA

1.6 1953 KESÄ KUU

HEI RISTO KIITOS KIRJEESTÄI MINÄ PÄÄSIN

LUOKALTA ja HELENA PÄÄSI MYÖS ANJA KERTOI

HELENAN KIRJEESÄ ETTÄ HÄN YRITTI NAURAA

SINUN KIRJEILLESI SILLOIN MINÄ HÄPESIN VÄhäN

VAIKKA MINULLA EI OLLUT MITÄÄN SYYTÄ HÄVETÄ

MUTTA MINÄ HÄPESIN KUITENKIN ANJAN TAKIA.

NIIN MUTTA MISTÄ SYYSTÄ SINUN

PITI MENNÄ SAIRAALAAN? HELENA AINAKIN SANOI

ETTÄ SINULLA OLI MUNUAISISSA (!) VIKAA.

MINÄ EN YHTÄÄN TIEDÄ SIITÄ TULIKO TEILLE

KESÄ VIERA[I]TA RISTO. MEILLE TULI SERKKUNI

RAIJA JUNNA