Melkein jokainen on joutunut tilanteeseen, jossa hänen itsensä esittämä melko varmasti totta olevan väitteen on kumonnut toinen joko auktoriteetillaan (esimies) tai vakuuttavuudellaan (narsisti ei voi olla koskaan väärässä). Minullakin noita tilanteita on ollut useita. Tilanteiden luonteeseen kuuluu, että ne ovat olleet niin epämiellyttäviä ja epäoikeudenmukaisilta tuntuvia, että ne jäävät tarkasti mieleen. En tässä suhteessa tee lainkaan poikkeusta.

Joskus nuo raivostuttavilta tuntuvat hetket ovat aivan banaaleja. Kerran esimieheni ja toisen työtoverini kanssa oli puhe meidän ohjelmistomme hinnoista. Siihen väliin satsasin vanhan jutun Voltairesta, joka muka kutsuilla äityi vierustoverinaan olevan daamin kanssa seuraavanlaiseen keskusteluun: ”Voltaire: Jos maksaisin tuhat taaleria, tulisitteko kanssani sänkyyn? Nainen vastasi: voisin harkita. Voltaire: jos maksaisin taalerin, tulisitteko vieläkin sänkyyni? Nainen: Millaisena naisena minua pidätte? Voltaire: ”Sen tiedän jo, nyt on kyse pelkästään hinnasta!”. Esimieheni oli minua nuorempi ja sanoi siihen vakavana: ”Eiköhän se ollut Kennedy (tarkoittaen John. F. Kennedyä), joka sanoi noin”. En ruvennut kinaamaan, mutta juuri tänään tilasin tuon suuren kaskukirjan (Tauno Karilas), josta tuon jutun luin. Kirja on painettu vuonna 1952, jolloin Kennedyistä ei tiedetty mitään. Siitäs sait.

Esimerkiksi vuonna 1993 esitin oopperajuhlien harjoitusten loputtua pienessä illanistujaisissa, että Oskar Merikannon Op. 1 (Kesäillan valssi), on kuin Säkkijärven polkka valssiin siirrettynä. Kaikki kuoronjohtajaa myöten olivat sitä mieltä, että näin ei ole. Katsokaapa itse samoja teoksia. Samat intervallit läpikotaisin, mutta polkka on muuttunut valssiksi. Minä olen oikeassa.

Onko tuo oikeassa olemisen sietämätön kipeys sukuvika. Äitini muistelmista löytyy seuraava pätkä, jossa pohdiskellaan kasvien tieteellisiä nimiä.

 

1.6.1985 Sylvi Pärssinen Imatralta Helena Lepistölle Turkuun [Alkuperäinen kirje Helena Lepistön hallussa. Kirjekuori ei ole tallessa. Kirje kirjoitettu allekirjoitusta lukuun ottamatta koneella. ]

 

Imatralla kesäkuun ensimmäisenä tuntina 1985

Rakas Helena!

En voi nukkua, kun nuoriso pitää ulkona niin paljon ääntä. Ovathan koulut juuri loppuneet, litviikit on saatu, ja nyt voi lämpimässä kesäyössä ryypätä ja rakastella. Tämä Urhonkatu tuntuukin olevan erikoisessa suosiossa. Ajattelen, millainen Sinun ja Johannan ylioppilasjuhla lienee tänään ollut. Tiedän, että katkeraa Sinusta on, kun jouduit nyt juuri tuohon tapaturmaan. Siitä huolimatta minussa elää aavistus, että Sinä lienet ehkä sittenkin könkkyyttänyt vaikka kainalosauvoilla Johannan lakinsaantia katsomaan. Lienetkö ollut mukana? Tämähän on nyt viimeinen suuri merkkitapaus, jonka jälkeen perheesi koulutusasiat ovat Sinun kohdallasi ohi. Johannakin on aikuinen ja päässyt jollain lailla leivän syrjään kiinni. Kyllä totisesti Sinä oletkin saanut kokea erilaisia asioita. – Että piti tämäkin Sinun jalkasi murtuminen sattua, ja vielä kodissa. Kirjeestäsi päättäen Sinä et vieläkään ole antanut periksi: yrität vain säilyttää rohkeutesi ja kontata eteenpäin. – Mutta oliko Sinun nyt jo pakko tehdä kaikkia kotitöitä, niinkuin kirjoitit: tiskata, siivota huoneita, pestä pyykkiä jne. Eikö Johanna olisi voinut ja voisi nyt antautua kodin ja Sinun hoitamiseesi? Toivon, että sieltä huoltoviraston kautta olisit saanut jotain apua. Sekin kyllä tuntuu vähän epätodennäköiseltä, onhan Sinulla kaksi tervettä lasta siellä Turussa, joiden pitäisi auttaa Sinua. Mainitset kirjeessäsi, että minullekin on sattunut niitä onnettomuuksia. Tottahan se on, ja siellä Kajaanissa, kun jouduin polven takia olemaan liikunta-kyvyttömänä, oli vaikeinta. Olinhan poissa koulustakin tammikuusta pääsiäiseen asti, ja vieläpä pienemmällä palkalla. Täällä Imatralla ja Tohmajärvellä sain kyllä apua, ja täällä varsinkin lapsiltani ja Evalta. Ajatteles, kun Eva laittoi minulle sukkanauhatkin kiinni, kun en kyennyt. Se minua ilettää vieläkin. Nyt Sini ja Sani lisäksi ovat viime vuosina aivan kilvanneet, miten parhaiten auttaisivat minua. Myös kaupungilta olen saanut siivousapua milloin olen pyytänyt. Koettakoon Johanna nyt jättää omia turhia menojaan vähemmäksi, vaikka hänellä onkin se kioskityö, ja auttakoon Sinua. – Ei se sen jalan liiallinen ”voimisteluttaminen” tervehtymistäsi nopeuta, minä kun olen sitä mieltä, että lepoa se myös tarvitsee. – Olen minä hiukan jännittynyt kuulemaan, miten Harri on asiaan suhtautunut. Onko hänellä aikaa edes kuulostella vointiasi. Minun on vaikea tulla luoksesi. Kun milloin käyn Kouvosilla, väsyn ihan tavattomasti. Ja se on ihan vanhuuden väsymistä, töitähän tuskin jaksan mitään tehdä. Sinin luonakin istun vain ja olen ”tyhjää parempi”, katsomassa, ettei lapsille mitään vahinkoa tapahtuisi. Kuten jo mainitsin aikaisemmin, Sininkin ja tietysti Heikin hermot ovat usein katkeamispisteessään. Minua niin kovasti säälittikin se Erno, joka usein saa syntipukin osan, ja itkee sitten kovasti, ja vanhemmat huutavat ja räiskivät sitä pientä. Nyt tulee parempaa, kun lapsilta ovat ne koulut loppuneet ja ilmat ovat lämmenneet. Syksyllä Heini sitten aloittaa peruskoulun. Viulukoulua jatkavat tytöt, ja Ernokin joutuu sinne. Mutta se on niistä lapsista mieluisaa hommaa. Sinille on maailman suuri synti, jos joku hiekan- tai leivänmurunen joutuu lattialle, mutta taloustyöt ja lasten vaatteiden huolto jää vähälle. Näin sivusta katsoen Kouvostenkin perheellä on liian paljon tekemistä sen lapsilaumansa kanssa. – Mutta niinhän Sinullakin oli kolme pientä lasta yhtaikaa huollettavina ja vielä sellainen hunsvottimies kuin se Tomperi! Pari vuotta Sinilläkin, niin elämä helpottuu. – Minusta ei ole hänellekään apua, ihmettelen vain, kuinka kauan minun sydämeni jaksaa työskennellä. Tässä joku yö sitten minä taas sain sen oksennus- ja pyörtymiskohtauksen ja pelkäsin, että täytyy soittaa jo ambulanssi. Toivon, että Sinun nilkkasi alkaa parantua vähitellen, mutta anna sen olla myös levossa. Hyvä, että Johanna voi jo nyt osallistua edes ruokansa maksuun.

Minä siis menin sinne Veikonpolulle onnittelemaan Panua, mutta koululle en jaksanut lähteä. Siellä kävivät ne tavanmukaiset vieraat. Olivat Ollilaiset, Joensalot, Sunit, Hyvöset, Vieno Nikkanen, Helli Seppänen, Panun joitakin kavereita ynnä Helka, Kouvoset, Sani poikineen ja minä. Kari Hammarbergkin kävi eilen Imatralla (Sani antoi hänelle autonsa lainaksi Helsinkiin), mutta ei ehtinyt käydä Panun luona. Kukkia tuli vähän, mutta näyttivät antavan ”onnittelu-kortteja”. Tarjoiltiin ensin sampanjalasit tai pommacia, ja sitten tietysti kahvia ja suolaista. Eva ja Kari olivat yhdessä paistaneet kolmenlaisia sämpylöitä ja tehneet paljon salaattia. Tietysti oli myös kakkuja ja pullaa. Kaikki oli paistettu kotona. Minua alkoi kovasti väsyttää, ja niin pyysin Laurin viemään minut kotiin. Nukuin kello 21 asti, eikä nyt siitäkään syystä uni tule. Ulkona kuuluvat jo hiljentyneen. – Voi Helena rakas, miten minua harmittaa ja kipunoittaa, että Sinun odotettu juhlasi Johannan kanssa meni nyt tällä tavalla, ja myös se Harrin temppu suututtaa aivan sydänjuuriin saakka, mutta se toki on hyvä asia, että Sinulla on siellä omassa koulussasi hyviä ystäviä, jotka juuri nyt eivät ole unohtaneet Sinua. Kun minä siellä Tohmajärvellä jouduin sen olkavarren takia sairastamaan viikkokausia, niin eipä rehtori rouvineen edes kertaakaan pistäytynyt luonani, vaikka heidän päivittäinen tiensä vei ikkunan alitse.

Yritän jällen käydä levolle. Toivottavasti Sinun jalkaasi ei pahasti kolota.

Jatkoa saman päivänä 1. kesäkuuta, nyt kello 12.

Enpä yöllä saanut unta ennenkuin aamu-Vipunen tuli kello 4. Mutta yhä kuului joskus riemuisaa naurua ulkoa. Ei se minua enää häirinnyt. Ajattelin niitä Palestiinan, Afganistanin ym. ihmisiä, äitejä ja lapsia, jotka saavat yöt pelätä vihollisia, pommituksia ym. ja olla hengen hädässä. Tai kuvauksia esim. ”Rion” karnevaaleista, joissa meno on paljon raisumpaa kuin meillä täällä jäykässä Suomessamme. – Eikö ollut siellä Hollannissakin se jalkapalloilijoitten tappelu kauheaa? Päivi ja Orazio ovat varmasti olleet kovasti suutuksissa Juventuksensa takia. –

Heräsin kello 9, keitin kaurapuuroni ja nyt olen kuunnellut radiota ja olenpa aika virkeällä päällä. Eilen siellä Panun juhlissa olin tuntevinani itseni joskus aivan loukatuksi, mutta eihän siihen paljonkaan syytä ollut. Vieno oli tuonut lahjaksi kukkapuskan, jossa tuomenoksan hankoihin ja päihin oli kierrellyt joukon kympin seteleitä kukiksi. Hauska se oli, ja minä tietysti aloin jälleen tuoda esille itseäni ja omia viisauksiani ja kerroin, että ihmeellistä on, miten nuorena opitut asiat pysyvät kauan aikaa muistissa. (Oli ollut keskustelua myös siitä, onko koulussa eri aineista päntätyillä tiedoilla mitään merkitystä, ja sitä minä olin puolustanut.) Niinpä minun piti kertoa, että muistinpa yhä, että tuomen tieteellinen nimi on ”Prunus padus”, se kuuluu Rosaceae heimoon ja Polyandria luokkaan heteittensä puolesta. Toiset alkoivat sitä epäillä ja Karinkin kanssa aloimme arvella, että josko se ”Prunus padus” olikin luumu tai joku sellainen. Ja se Hyvönen (terveystalon taloudenhoitaja) nauroi ivallisesti ja sanoi minulle: ”Taitaa alkaa muisti heikentyä.” Tiedätkö, minulle tuli oikein ikävä mieli, ja kohta lähdinkin sitten pois, vaikka ennen muuta sen vuoksi että olin huonovointinen. – Mutta piti minun kotoa katsoa kirjoista, ja niinhän se tuomi vaan onkin ”Prudus padus”. Tietysti soitin heti oikaisun Evalle. Eikö olekin lapsellinen ja herkkä vanha äiti! -   [Prunus padus = tavallinen tuomi ja heimo on täsmälleen oikein kirjoitettuna niin kuin äitini sen kirjoitti ”Rosaceae”]

Olen myös nauraa hohotellut Ylä-Vuoksen viisaille tietoilijoille, vuorostani minäkin, kun kirjoittivat PCB:stä suurella otsikolla: ”PCB:ssä on jopa kaksi bentseenirengasta”. Lieneekö kirjoittaja edes tiennyt, mikä tuo rengas on ja miten se vaikuttaa reaktioissa. Minähän sen tiedän, mutta otapa Sinäkin siitä selvä. [Bentseenirenkaassa  on kuuden hiiliatomin rengas, jonka joka toinen sidos on kaksoissidos ja joka toinen yksinkertainen sidos, joten bentseeni on hyvin aktiivinen aine varsinkin liuottimena.]

Olen viivytellyt tämän kirjeen lähettämistä joitakin tunteja odotellen, että ehkä posti toisi jotain tietoja Turun yo-juhlista. Kirjoita nyt pian. – Täällä yleensä tuntuvat ostavan vähemmän ruusuja, nehän niin pian lakastuvat. – Meidän pihamme on nyt oikein rehevä. Kun aamulla menin parvekkeelle, niin koivujen tuoksu on parhaimmillaan, ja linnutkin ovat uskaltautuneet aivan lähelle laulamaan.

Koetan nyt valmistella kotoani odottamaan Päiviä ja Oraziota, ja jos Johanna tulee, niin sen mukavampaa.

Meidän sukukokouksemme on sitten Muuramessa elokuun 11 päivänä. Toini toivoo kovasti, että yhä enemmän meikäläisiä tulisi sinne ”tapaukseen”. Suunnittelevat, että pitävät samana iltana kirkossa konsertin. – Älä välitä, jos vaikka minä kirjoittelen samoista asioista toisemman kerran, sittenhän pysyy mielessä. – Minä en kyllä tänä kesänä tee mitään muita matkoja. Yritän jälleen saada sen fysikaalisen hoitokuurini jatkoon. Kaksi kertaa kävin, mutta sitten tulivat nämä lentsut sun muut harmit.

Toivon, että Sinä nyt levolla ja pienellä voimistelulla koetat auttaa sen jalkasi parantumista. Paljon terveisiä!

[käsin] Äiti