Vicki Baum: Uimaopettaja Urban Hell, Otava 1951 3. painos, 264 s.

Heti aluksi joutuu suomenkielinen käännös vaikeuksiin. Kun sukunimestä Hell genetiivi on Hellin, niin hauskasti Urbanin sukupuoli ikään kuin lennossa häilähtelee miehen ja naisen välillä. Pitää aina muistaa, että Hellin tarkoittaa Urban Hell’n.

Sivulla 7. paljastuu kirjan ilmestymisajankohta: ”… Hell puri yhteen leveät ja hohtavan valkeat neekerinhampaansa”. Kirjan suomennos ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 1951.

Ensikohtaaminen naisen kanssa tapahtuu jo sivulla 8. Kun Hell pikkupojan opastamana vaeltaa asemalta uimalaitokselle, kohtaa hän pariskunnan, jonka naispuolinen jäsen sanoo (Hellistä) ”Tuon me pyydystämme tennisotteluun”. Ei ole vaikea ajatella, mitä kirjassa kohta seuraa (en ole lukenut tämän pitemmälle). Baum luettelee Urbanin varusteita – niihin kuuluu mm. uimapuku, ei siis uimahousut. Smokkinsa oli hän joutunut jättämään Wienissä johonkin ”panttilainastoon” (kääntäjä Unto Koskela). Köyhä uimari siis. Sade vihmoo ankeana seutuja vielä sivulla 9 antaen mahdollisuuden kirkastaa vastakohdalla romaanin seuraavia sivuja.

Käänne tapahtuikin jo kahdcn lauseen jälkeen. ”Tällä hetkellä pilvien ensikertaa hymyillessä, tuntui Hellistä, että jossakin kiintyivät ruskeat silmät häneen ja katselivat häntä”. Vauhti siis kiihtyy kuin Nyyrikin lyhyissä novelleissa.

Pikkukaupungin kahviloista kuului ”keskellä päivää suurkaupunkilaismusiikkia”. Mitähän se sellainen tuohon aikaan lienee ollut. Uimalaitoksen omistajan luokse päästään. Petermannin ravintolassa on töissä ”ovenvartija”!  Uimalaitoksen omistaja Birndl sanoo: ”Uusi uimaopettaja, siinä on mies, kun naiset hänet näkevät, niin kyllä tulee tungosta kassaluukulle.” Näin kuvittelee Vicki Baum ja antaa ennusteen romaaninsa tapahtumille. Kukapa keskeyttäisi romaanin lukemisen tuohon paikkaan juuri kun asiat alkavat olla mielenkiintoisia. Birndl paljastaa myös, että tulevalla henkilöllä on 200 metrin rekordi ja hän uskaltaa hypätä korkealta. Birndl kehuu vielä ovenvartijalle: ”Ylpeä hän on, hyvin ylpeä: ’Minä olen urheilumies’, sanoo hän, ’minä olen amadööri’, sanoo hän.” On Urbanilla myös uimahousut, joita omistajan vaimo ihailee – ne ovat nimittäin vain 10 cm leveät. Tätä Birndlin kehumista kuunteli nuori tyttö, joka oli tullut ”hotellin halliin”.

Vaikka on tuulinen ja viileä sää, yrittää Urban uida järven yli. Hänen on nimittäin kohtapuoliin edustettava seuraansa 1500 metrin uintimatkalla. Urban lähtee järveä ylittämään ja ruskeasilmäinen tyttö seuraa hänen menoan kaukoputkella, joka on Frauenseen kylän jokaisen talon vakioinstrumentti. Tietysti Hell uupuu täysin, mutta pelastajaksi tulee Suomen Joutsen tässä tapauksessa ruskeasilmäisen tytön soutuveneen muodossa. Alkanut myrsky riepotteli sii Urbanin aivan tajuttomaksi, mutta soutuvene selvisi ukkosista ja rakeista kuin liukas luikku. Kun rantaan päästään, pitää tytön torua ja vilvoitella Helliä jälleen henkiin. Kukaan muu sivullinen ei tätä kohtausta tule rikkomaan.  Tytön nimi on Puck. Hänen äitinsä on näyttelijä ja näyttelee itseään Burg-teatterissa Wienissä. Uimahuonekin löytyy, jossa lämmitellään Helliä. Uimahuoneessa tuoksuu ”hyville savukkeille”.

Tyttö etsii kylpyvaipan ja heittää sen Urbanille. Vastineeksi pitää Urbanin antaa uimahousunsa kuivumaan. Tyttö tulee vielä hieromaan Urbania lämpimäksi kylpyvaipalla. Sitten kerrataan Urbanin vaatimattomat naissuhteet, jotka vaikuttavat kovin viattomilta. Tosin yhdestä naisesta sanotaan: ”eräs palvelustyttö oli kiskonut hänet kuin saaliin ummehtuneeseen ullakkohuoneeseen, sitä hän ei mielellään muistellut.” Oliko siis palvelustyttö jättänyt ullakkohuoneen tuulettamatta, jota Urban ei mielellään muistellut?

Sivulla 38 ollaan jo niin pitkällä, että Hell painaa päänsä Puckin syliin. Aika nopeata toimintaa. Sillo sika säkkii ko se o päi. No nyt alkaa palikat muotoutua. Puckin äiti, se näyttelijä, saapuu paikalle ja aletaan valmistella kolmiodraamaa. Paljastuu, että Hell on tohtori, ei siis lääketieteen vaan muun tieteen. Saksassa jos ihminen ei ole tohtori, ei se ole mitään. Kun minä olin Saksassa oli sen hetkisen asiakkaan yhdyshenkilöinä kaksi tohtoria. Ovien nimikilvissä oli aina kunnioittavasti: Dr. se ja se.

Tämä oli vasta alkunamuja Vicki Baumin kirjasta. Paljastan kuitenkin että juoni jatkuu aina vain polveilevampana ja lisää naisia ilmaantuu Urban Hellin elämään. Naisia riittää jopa niin paljon, että loppusivuilla kuvaan tulee May, joka ei aikaisemmin ole ollut mukanakaan. Aletaan puhua häistä ja häämatkasta. Urbanin patentti hyväksytään teolliseen valmistukseen Amerikassa ja hänestä tulee rikas. Kirjassa tavataan mm. Anika. Sivulla 147 tulee vihdoin mukaan koko potin korjaava May.

Vaikka en ole lukenut Nyyrikkiä voin ennakkoluuloisesti sanoa, että kirjan anti vuoden 1951 lukijalle on suurin piirtein sama kuin tuon lehdykäisen tarinat. Eipäs, luin Nyyrikkiä, kun kävin Jyväskylän kaupungin korjaamolla tekemässä kustannuslaskentaohjelmia. Siellä oli joku toimistotyttönen, jolla oli iso pino Nyyrikkejä. Vilkaisin jotakin niistä ja jo ensimmäisen kappaleen kohdalla alkoi tympäistä. Tarinathan olivat seuraavanlaisia: ”vasta kun häiden jälkeen ajoimme kotiin, huomasin olevani kartanon omistaja”. Liian paljon sattuu ollakseen uskottavaa. Vähän niin kuin Siltalan pehtoori -elokuvassa, jossa pehtoori paljastuu lopulta astrologiksi.

Seuraavassa pieni aivovoimistelu, ehkä helppokin. Teksti on Vicki Baumin kirjasta. Olisi pääteltävä, mitkä kappaleet seuraavassa ovat minun tekstiäni ja mitkä Vicki Baumin.

Hellin astuessa junasta sade oli taukoamassa. Siihen asti oli kaikki itkettyneiden vaununikkunoiden takana hukkunut juovikkaaseen märkyyteen, ja vuoret piiloutuivat märkiin, pumpulisiin pilviin. Mutta nyt, kun Hell kulki asemarakennusta kaunistavien, vettävaluvien villiviiniköynnösten ohitse, oli harmaan takana jo aavistus hopeaa, ja kaiken sumun takan lienee aurinko jo kulkenut vaatimattomana ja pelästyneenä.

Kukaan ei ollut tullut vastaan, mutta pensionaatin nimen hän tiesi: Zum See. Tarvitsi vain kysyä. Useita uteliaita melkein tungettelevia katseita seurasi hänen ryhdikästä kulkuaan. Olihan hän tulossa uudeksi uimaopettajaksi tähän pikkukaupunkiin ja sen kylpylään, mutta vain kesän ajaksi ottaen hetken vapautuksen tutkimustyöstään. Kivihiilen katku pisti hänen nenäänsä. Oli aika viileää, ihmiset lämmittivät asuntojaan vaikka pitäisi olla jo täysi kesä. Juna puhkui edelleen vaatimattomalta asemalta jättäen jälkeensä makean hajuisen höyryvanan. Veturin ääni vaimeni hiljalleen ja pikkukaupunki vaipui takaisin oloonsa häiriön jälkeen.

Hän kysyi asemalle osuneelta naishenkilöltä, missä Zum See lienee. Jo melkein työlääntyneenä hän havaitsi naisen katseen ensin kuin hyväilevän häntä ennen kuin osoite selvisi. Mutta Hell oli tottunut tähän. Joskus naisten vaivihkainen lähentely tuntui kiusalliselta, mutta useimmiten miellyttävältä.

Pian hän tavoitti kadun, jossa pensionaatti oli. Emäntä riensi häntä vastaan ylitsepursuvan iloisena ja ilmoitti hänen huoneensa olevan kolmannessa kerroksessa. Iltapalaa saisi ja aamuateria katettaisiin alkaen kello seitsemältä. Sen jälkeen oli hänellä sovittu tapaaminen paronittaren kanssa nimenomaan tässä pensionaatissa. Paronitar tulisi autonkuljettajansa kanssa ja esittelisi hänelle omistamansa kylpylän, jossa hän tulisi työskentelemään seuraavat kolme kuukautta. Berliiniin hänellä ei ollut enää asiaa ennen kuin ratkaiseva kirje hänen Amerikan patentistaan saapuisi.

Huoneessaan Hell kaatoi lasillisen mukaansa ottamaansa viiniä ja vaipui ajatuksiinsa. Oliko tämä sittenkään ollut oikea päätös – tulla johonkin pikkukaupunkiin, jota hän ei ensinkään tuntenut ja ammattiin, jonka hän taisi, mutta joka ei ollut varsinaisesti hänen alaansa. Kesä on kuitenkin lyhyt aika.

Laventelille tuoksuva tyynyt johdatti hänet viimein sinne, missä hän ei ollut sen enempää uimaopettaja kuin kemistikään.