Yleisökeskusteluja lehtien palstoilla on pääosin hauska seurata. Moniin ketjuihin tulee jopa yli kaksisataa kirjoitusta. Näistä on vaikeaa poimia jyvät kun akanoita on niin runsaasti. Myös uutisten valikoimiseen kannattaa paneutua, jotta välttyy roskan lukemiselta.

Nopein tapa heittää sivuun kirjoitus lukematta sitä, on katsoa kirjoituksen viimeinen sana. Jos se on ”valitettavasti”, voi jättää kirjoituksen lukematta. Valitettavasti-sana ei kerro muuta kuin että kirjoittaja on taitamaton – hän luulee sanoneensa jotain erittäin älykästä päättäessään tarinansa, valitettavasti. Toisin sanoen hän asettuu kuvaamansa asian yläpuolelle ja viestittää tietävänsä asiasta aivan toisella tasolla kuin yleensä muut. Myös kirosanaksi muuttunut ”kiitos” päättäessään tekstin toimii samansuuntaisesti ja osoittaa kirjoittajan ylimielisyyttä ja arroganttia käytöstä.

Poliittisiin asioihin suuntautuvassa kirjoituksessa on U-käännöksen paikka samoin kuin Helsingistä Turkuun ajettaessa liikennemerkillä TURKU 10. Siinä saa heittää homman sikseen ja palata muihin aiheisiin. Tällaisia U-käännössanoja on paljon.  Aloitetaanpa sanasta ”valtaeliitti”. Mitä se oikein on? Onko jo kunnanvaltuutettu valtaeliittiä vai pitääkö olla eduskunnassa? Onko tavallinen vähäpuheinen rivikansanedustaja  valtaeliittiä (Lasse Viren)?  Toinen vastaavanlainen sana on ”valtamedia”, joka on salaliitossa itsensä kanssa ja aina valehtelee. Tosin ei kerrota, onko valtamedia pelkästään Helsingin Sanomat ja Alma median omistamat muut lehdet, vai pitääkö ottaa mukaan Yleisradiokin. Myöskin kirjoitukset, joissa kerrotaan ”vaihtoehtolääketieteestä”, ovat yleensä täyttä huuhaata.  Samassa yhteydessä lääketieteestä käytetään usein halventavassa tarkoituksessa sanaa ”koululääketiede”.  Olisikin mukavaa, jos vaihtoehtoja olisi. Mutta näin ei ole. Jos noista ”vaihtoehtoisista” yksikin menetelmä toimii, otetaan se välittömästi osaksi varsinaista lääketiedettä. Toimimisen todisteeksi ei kuitenkaan riitä, että anopin setä parantui käytyään siveltävänä homeopraktikolla. Homeopaattiset hoidothan perustuvat siihen, että vedellä on muisti. Muita käytännön sovelluksia veden muistille ei ole. Muistaako Loitimojärvi, että uin siellä ensimmäisen kerran vuonna 1952, täytyypä kysyä?

Vankimpia jankuttajia ovat kirjoittajat, jotka riehaantuvat aina nopeusrajoituksista ja sakottamisesta puhuttaessa. Yleinen harhaluulo on, että poliisi saa sakkorahat itselleen. Tämän ”tiedon” kääntämiseen ei tarvitsisi muuta kuin lukea muita lehtiä kuin Aku Ankkaa. Toinen lujassa oleva harhaluulo on että poliisin ja peltipoliisin pitäisi valvoa risteysalueita, koska tietenkin siellähän niitä onnettomuuksia sattuu eniten. Onnettomuustilastoista selviää kuitenkin, että esimerkiksi vuonna 2013 risteysalueilla kuoli onnettomuuksissa 44 ihmistä, loput 214 liikennekuolemaa eivät sattuneet risteysalueella. Suurin osa kirjoittajista ei lue koskaan tilastoja tai pitävät niitä ”puolueellisina” (minkä puolueen, sitä ei yleensä kerrota).

Lievien ylinopeuksien puolesta puhujat viittaavat kintaalla poliisin tilastoille, jotka vääjäämättä osoittavat, että jos keskinopeus putoaa jollakin tiellä niinkin vähän kuin 3 km/h, näkyy se heti onnettomuuksien vähenemisenä.

 

Monet, ylinopeuksia puoltavat ja nopeusrajoituksia vähättelevät, unohtavat aktiivisesti tai sitten eivät yksinkertaisesti tiedä, miten kävi vuoden 1973 vaiheilla, kun maanteille tuli kattonopeudeksi yleensä 80 km/h. He keksivät kaikkea muuta kuin nopeusrajoitukset selitykseksi sille, että kun vuonna 1972 liikenneonnettomuuksissa kuoli noin 1150 ihmistä, niin vuonna 2006 enää320. Henkilöautoja oli vuonna 1972 noin 800 000, mutta vuonna 2006 2,5 miljoonaa.

Yksi kummallisuus autokeskusteluissa on autoilun hinta. Yksi kirjoittaja äskettäin vertaili edestakaista automatkaa Lahti-Helsinki VR:n lipun hintaan ja totesi, että autolla matka maksoi vain 17 euroa edestakaisen – sen verran siis maksoi polttoaine. Nyt kuitenkin keskikokoisen auton kustannukset ovat – tavanomaisilla ajokilometreillä noin 50 senttiä per kilometri, kun mukaan lasketaan pääoman poisto, korko, vakuutukset, autovero, huollot, renkaat ja kulut autotallista. Matkan todelliset kulut siis noin 100 euroa. Tavalliselle tallaajalle voi pääoman poisto olla tuttu, mutta jo pääoman korko tuottaa vaikeutta. Sehän on se tuotto, joka jää saamatta, koska pääoma on sidottu kulkuvälineisiin eikä esimerkiksi sijoituksiin. Olisihan autoilu halpaa, jos pelkästään polttoainetta sankkoon ostamalla pääsisi liikkumaan. Muita kliseitä kirjoituksissa on alinomaa mukaan tuleva ”alinopeus”. Alinopeudesta pitäisi sakottaa, koska se mukamas on vähintään yhtä vaarallista kuin ylinopeus. Alinopeuden keskusteluun tuovat ovat selvästi asenteeltaan kaahareita, eivätkä ole edes ikinä tavanneet maantiellä väittämäänsä ilmiötä.  Varmaan kymmeniä vuosia on mukana ollut mittarivirhe: jokaisen auton mittari näyttää vähän liikaa nopeutta. Monet kirjoittajat olettavat, ettei kukaan lukijoista tiedä tuota. Minä olen ajanut valtatietä 55 väliä Järvelä-Hollola työ- ym. matkoja noin 9000 kertaa 22 vuoden aikana. Yhden ainoan kerran vuonna 2003 tapasin tiellä kulkijan, jonka nopeus oli 60 km/h. Sehän oli oikein helppo ohittaa. Alinopeudesta puhuvat eivät oikein ymmärrä, että samaa tietä voivat käyttää leikkuupuimurit, traktorit, mopoautot jne. jotka eivät millään edes pääse liikennemerkin ilmoittaman rajoituksen pintaankaan.

Nopeusrajoituksia vastaan purnaavat eivät oikein käsitä liikenteen kokonaisuutta. Eräskin (työkaveri) totesi, että miksi tässä on 80 km/h rajoitus, kun ajettiin valtatietä jossakin Forssan tienoilla. Hän ei huomannut alueen kolmea risteävää tietä eikä kahdeksaa tonttiliittymää puhumattakaan neljästä bussipysäkistä. Tiehän oli lähes suora, miksi rajoituksia.  Myöskään yöaikaan ei tarvitse nopeusrajoituksista välittää. Eihän silloin ole liikennettäkään. Tästä luetaan sitten uutisia sitä seuraavan päivän lehdessä: viiden nuoren miehen auto metsään kello puoli neljä aamulla, eikä vauhtia ilmeisesti ollut tarpeeksi, kun kaksi selvisi hengissäkin. Ei myöskään ajatella lainkaan hirviä ja peuroja. Kyllähän ne väistää.

Uutisten lukemisessa on myös maltti valttia.  Jos yleensä on aikaa lukea Ilta-Sanomia ensinkään, niin seuraavanlaisten otsikoiden takaa löytyy yleensä vain tyhjää. ”Nyt puhuu Hontelo Mähönen” on tyypillinen usein esiintyvä otsikko. Hontelosta on ehkä ollut juttua aikaisemmin, mutta nyt itse Hontelo paljastaa, että hänestä kertovat jutut ovat juuri yhtä tyhjänpäiväisiä kuin hänen ”nyt puhuu” juttunsa. Legendojen esiinmarssi on mahtavaa. Ilta-Sanomien mukaan jokainen vähänkin kiekkokorista pelannut on legenda malliin: kiekkolegenda Otteli Vähänen avautuu. Luultavasti et ole Ottelista ikinä kuullutkaan. Samoin on laita muusikoiden suhteen, mutta he ovat legendoja vasta kuoltuaan. ”Laulajalegenda Kalevi Joki on kuollut". Hyvä jos olet jotain Kalevista kuullut, mutta luultavasti et yhtään hänen kappalettaan. Konserttimusiikin säveltäjä eivät ole legendoja, koska heistä ei kerrota mitään. Ainut legenda, Sibelius, kuoli jo aikoja sitten. Sitten ovat nämä etpä-tiedämitä jutut. ”Etpä arvaakaan, mitä käytetyllä tiskirätillä voi tehdä”. Sitten on vielä ”mitä-aina-olet-tehnyt-väärin”. Esimerkiksi ”mitä aina olet tehnyt vessassa väärin”. Sitten paljastuu, että vessaa ei pitäisi huuhtoa kuin kerran päivässä. Kliseiksi ovat muuttuneet esimerkiksi lakkouutiset. Niissä aina työväki marssii pois työpaikaltaan – ei koskaan kävele tai juokse. Urheilujuhlien lähestyessä otetaan taas kisakone hangaaristaan. Kisakoneeseen tarvitaan passi. Kisakoneesta voi pudota (ilman laskuvarjoa). Adjektiiveista jokapäiväisessä käytössä ovat karu ja raju. Ilta-Sanomiin parempia juttuja, kiitos, mutta se taitaa olla turha toive, valitettavasti.