Hevosen askelista pellolla ei tullut mitään ääntä. Valjaat sen sijaan narisivat ja kyntöpelto pölisi, kun siihen vakoa syntyi. Järvi näkyi vuoroon edessä ja vuoroon takana. Pelto oli mäenrinteessä. Naapurissa kynnettiin myös. Oli jo myöhäistä kesää, mutta kuumaa vielä. Hevonen hengitti raskaasti ja väliin päristeli kuolaa kurkustaan. Hevosen nimi oli Siro. Siro se ei kyllä ollut, vaan aivan tavallinen – naapurin orin ja kylän laitamilla asustelevan hyvän tamman tuotos. Hevonen kyllä tunsi minut. Ei sitä tarvinnut paljon käskeä, kun aura jo alkoi liikkua. Oli minulla taskussa porkkanakin hevoselle, kun työpäivä kohta päättyisi. Se haistoi sen porkkanan heti ja oli innokas pääsemään pellolle. Saraimet pellolla piti väistää. Niissä oli vielä paljon heinäkuussa niitettyä heinää. Kyllä meidän kolme lehmää niillä pärjäisi yli talven. Oliko tämä nyt minun vika. Minun pitäisi lukea saksaa, mutta ukko pisti minut pellolle, vaikka toisin oli puhe. Tuleekohan minusta ylioppilasta ikinä. Hevonen alkaa hiota minun sitä hoputtaessa ja sen tahti hiljenee patistamisestani huolimatta. Mitään vitsaa tai ruoskaa ei tälle hevoselle anneta. Ukko osaa jotenkuten lukea, mutta minun pitäisi osata kaiket saksat: an, auf hinter, in, neben, yber, vor zwischen vai mitä pahuksia niitä onkaan. Tai sitten epäsäännölliset tai oikeastaan ne joissa oli Umlaut: Die Axt, die Bank, die Braut, die Kunst, Die Frucht. Minä en eläessäni tule tarvitsemaan tätä saksaa. Olisiko ollut parempi, että veli Tapani olisi saanut tämän Käkisalmen vaivan, tai Simo. Peronius Käkisalmen koulussa saa kyllä jankuttaa, mutta ei meille saksalaisia tule. Ennen Peroniusta meillä oli opettajana ukko, jonka olisi jo pitänyt olla haudassa. Ensimmäisillä tunneilla ukko uhkaili jotakin ja sanoi ”komm hier”. Oppilaalla, jota uhattiin, oli sukunimenä Hiiri. Hiiri rupesi muka hämmästyneenä mäkättämään: ”mis’ tääl’ o hiir”. Hiiri sai mennä ulos.

Elokuvista minä pidän. Kaikki Majakka ja Perävaunu filmit ovat mykkiä, joten ei niissä paljon ymmärtämistä tarvita kun Matti Pellinen epävireisellä pianolla rämistelee kaavamaiseen tapaansa kaikki traagiset kohtaukset peräpenkinkin kuuluviin iänikuisilla tremoloillaan.  Tiedetään kyllä, että äänielokuva on keksitty, mutta ei niitä vielä täällä ole kuultu. Joskus poruhka räjähtää nauruun, mutta luulen enneminkin, että salakuljetetun ja nautitun pirtun voimalla kuin huumorista. Minä en juo viinaa ja halveksin kaikkia viinanjuojia. Ihmettelen vain, kuinka meidän luokan tytöt pitävät viinanjuojia rakkainaan. Voisivat käyttäytyä siistimmin.

Pelto vihdoin on kynnetty ja pistän hevosen talliin. Kyllä minä osaan hevosen. Vemmel ja kaikki. Hevonen katselee minua kuin odottaen. Pistän sille suuhun taskussani odottaneen porkkanan, jonka hevonen on haistanut jo aikoja. Hevonen röhähtää ja sinne jää rouskuttamaan. Josko huomenna pääsisin lukemaan saksan ehtojani?

Sypy ei ole kirjoittanut. Minä sen sijaan olen. Millainen ihminen hän oikein on. Kenelle tällaisesta puhuisin, kun minulla ei ole oikein yhtään ystävää. No on tietysti Erkki, mutta vain koulussa ja etenkin luntatessa. Kotiini en voi kutsua ketään, kun ei siellä ole tuolejakaan,. Vain yksi rahi tuvassa. Puku minulla sen sijaan on. Rippipuku. Se tosin alkaa olla aika pieneksi käynyt, kun olen hiukan kasvanutkin ja partakin alkaa vihdoin kasvaa. Kun on koti köyhä, niin samaa karvalakkiakin saa käyttää monta vuotta. Kirjoitan kirjeen Sypylle, mutta vain kohtuullisen. Eihän sitä tiedä, mihin suuntaan tästä lopulta käydään. Kirjoitin kyllä runonkin, mutta sen olisin vetänyt heti seuraavalla hetkellä takaisin, jos olisin voinut, mutta postijuna sen vei. Ei minusta ole runoilijaksi. Mihinkähän minusta lopulta oikein on.

Taas on tanssit. Niihin pitää mennä. Minä tanssin hyvin. Tytöistä hyvin harvat minua kiinnostavat. Sypy ei käy tansseissa. Niinpä täytyy tukeutua mielenkiinnottomiin. Onneksi on odotettavissa pitkä matka Vaasaan raittiusjuhliin, joihin minut on valittu Käkisalmen yhteiskoulun edustajana, kun tunnetusti olen raitis. Sitä sietää odotella. Koulu maksaa matkat, joten sekään ei ole ongelma. Vielä on tietysti kärsittävä kevätlukukauden päättävä matka Konevitsaan, jolla taas tapaan monta juopottelevaa luokkatoveriani. Voi että minua ällöttää tuo tuollainen. Salakuljetettua pirtua nautitaan lähes avoimesti. Ja pojat ovat vasta häthätää 19-vuotiaita. Miltähän se tuntuu herätä pohmelossa.