15.4.1947 Ruth Mundt Waterloosta Iowasta Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan

                                                                                                                                                        Waterloo, Ia                       April 15, 1947

Dear Finland Friends.

First of all to thank you for the lovely book. I intend to let other groups read and see it, but I do hate to part with it. It is wonderful to see that you people go on with doing good and noble things, even though you have lost so much in materials and country. You are the same brave, freedom-loving people that you always were.

From your one letter, I could understand that you received the box which I sent to you and Pietarinen but the minister said they addressed other boxes to you. I did not see them addressed but I had had helped pack as I wrote. They mixed the garments up, so I am not sure what you got and if you got that, at all.

Since, we have packed layettes or baby clothes and a few stocking and other garments. We sent that to you mrs Parssinen, for your sister, who your Tante wrote me, was expecting her 10th baby. We did not have her address, so can you get the clothes to her? If she has plenty and some one in your husbands parish is poor for baby clothes, you know what to do but we did make them for your sister. Mrs Borzek sent me a photo of them (beautiful little ones).

I hope you are well and have spring, like we finally have. We may travel to the West-California – to see our big soldier boy who is there. I will be very sorrowful if they send him away to an Island before we see him. We cannot find a Finnish reader for your letters here. Maybe a Russian lady I know of, could read – it seems like a bit of German and Russian.

I believe food boxes were addressed to you and also to others in Finland. I hope you get them and

Thank for valuable book I hope you can read English

May God Bless you

Mrs Lloyd Mundt

715 W. Parker St

Waterloo – Iowa

P.S. What about the family Piepponen? I have their picture, perhaps we should have sent a box to them. Would you remember them with a little food gift if you get the box?

Thank You.

Did you get our pictures?

We look funny, don’t we?

Hyvät suomalaiset ystävämme.

Ensiksi kiitos teille ihanasta kirjasta. Aion myös lainata sitä toisille, mutta en tahtoisi siitä erota. On ihmeellistä nähdä, että te ihmiset pärjäätte tehden hyviä ja yleviä asioita, vaikka olette menettäneet niin paljon ja maata myös. Olette sitä samaa urheaa, vapautta rakastavaa kansaa, niin kuin aina olette olleet.

Yhdestä teidän kirjeestänne olin ymmärtävinäni, että olette saaneet paketin, jonka lähetin teille ja Pietariselle, mutta pastori sanoi, että he lähettivät toisenkin paketin teille. Sen lähetyksen osoitteistusta en seurannut, mutta olin mukana pakkaamisessa. Ne sotkivat asusteita, joten en ole varma siitä mitä saitte, vai saitteko mitään.

Sen jälkeen olemme pakanneet vauvan varusteita ja vaatteita ja sukkia ja muuta vaatetusta. Lähetämme ne teille, rouva Pärssinen, koska teidän sisarenne, ”Tante”, kirjoitti minulle odottavansa kymmenettä lastaan. Hänen osoitettaan meillä ei ole, joten voitteko toimittaa vaatteet hänelle?

Jos sisarellanne on tarpeeksi, ja teidän miehenne seurakunnassa on puutetta lasten vaatteista, tehän tiedätte, mitä tehdä, mutta me haluaisimme niiden menevän teidän sisarellenne. Rouva Brozek lähetti minulle valokuvan heistä (niin kauniita pikkulapsia). Uskon, että ruokapaketit oli osoitettu teille ja myös muille Suomeen. Toivon että ne tulevat perille ja toivon että te voitte hyvin ja teilläkin on kevät, kuten meillekin on viimein se tullut. Me matkustamme ehkä Länsi-Kaliforniaan – nähdäksemme meidän urhean sotilaan siellä. Olisin hyvin suruissani, jos ne lähettävät hänet jonnekin saarelle, ennen kuin näemme hänet. Me emme löydä täältä suomenkieltä taitavaa, joka lukisi kirjeenne. Ehkä eräs venäläinen tuntemani rouva voisi saada niistä selvää – suomenkieli näyttää muistuttavan vähän saksaa ja venäjää.

Kiitos arvokkaasta kirjastanne, toivon teidän ymmärtävän englantia.

Jumala teitä siunatkoon

P.S. Mitä kuuluu perhe Piepposelle. Minulla on heidän kuvansa, ehkäpä meidän pitäisi lähettää paketti heille. Muistanette heitä, kun saatte lähettämämme ruokapakettilahjan.

Kiitoksia.

Saitteko meidän kuvamme?

Emmekö näytäkin huvittavilta?

2.1.1949 Ruth Mundt Waterloosta Iowasta Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan    

                                                                                       Waterloo – Iowa  Feb 2 - 1949               

Dear Sylvi & Family.

I received your Christmas letter soon after Christmas, and was glad to hear from you. I hope you received your box – but I know there wasn’t baby clothes in it. So I have been trying to get a box ready for you. Maybe your cousin in New York, mrs Brozek sends you better things. Anyway I finally got the things ready to go, will take it to the Postoffice – tomorrow – if the weather isn’t so cold 15º & 20 º [26 – 28 Celsiuksen pakkasta] below zero. Very cold for us here and so much snow. Our United States has had a very bad winter. In the west out on the plains and around mountains where the great herds of cattle and sheep are raised, are many feet of snow. All the modern machinery we have, can’t save them. They are dropping food to both cattle and humans but animals are mostly all frozen in the snows. They are trying to get the roads open – army took over – then new storm came – next will be floods – already are in the Cost. Oranges and such warm air growing things froze in the southland – so God mocks us when we think we are smart – for his weather and his work. He shows us.

I’ll send what I have but please Sylvi write me what you need bad for the baby or other children or what foods you need – like salt, pepper, spices maybe? I heard even matches are hard for you to get?

I wrote you our Robert got married. She is pregnant already, so I must not be [mother] anymore, I’ll have to be a Grandma. It is very hard to feel that old, I feel like I did when I was eighteen and had Robert. Our oldest girl Joanne writes to Pirkko Pietarinen. You know she wants to be a nurse too and Joanne is already in training, so they will have much joy writing to each other, Saimii writes to me too.

The grey dress is from Joanne to Kari, I hope it fits her – else you make it for Helena. The boys must be good size. Our boy Gerald 16 yrs. would have cloths for them, but my brother lives on a farm and he is quite poor, so his boys got those clothes this winter. Sanerva can have the dresses, I’m afraid they will be quite wrinkled and then Elias? A boy is he? Well, he must have a pencil and his box of candy, and little 4 yr Ilmo – the blue little pants. Oh! None of it is good enough but I wrap in it my love. How about your Papa, a necktie, maybe when he needs a shirt so bad.

The baby clothes are mostly from my good friend mrs. Lyler, whose baby we send a picture of. She has grown out of them, and she wants your baby to have them. Say, your sister’s baby clothes – of a year ago we sent to you cause mrs Bozek didn’t have her address so if you didn’t get them, they were lost or stolen. I’m so sorry, because we packed some good things.

You keep the cffee for the two (2) weeks when you have the baby. I’ll send you a food box next, and write back to tell me what you need bad. Please do that now, be careful and keep well, because mothers are very important, I love you as I do my best friends here. I wish the world especially Russia would understand that we love them too.

Goodbye

Ruth Mundt

U.S.A

Our baby Mary Mae will be 7 yr. May the 8th. Hope your baby comes that day.

Hyvä Sylvi ja perhe. Sain joulukirjeenne pian joulun jälkeen, olin iloinen kuullessani teistä. Toivottavasti saitte pakettinne – mutta eipä siinä ollut lastenvaatteita. Niinpä yritän valmistella uutta pakettia. Ehkäpä serkkunne Brozek New Yorkista lähettää jotain parempaa. Joka tapauksessa viimeinkin olen saanut tavarat valmiiksi, ja menen postiin – huomenna – ellei ilma ole edelleen kylmä 15 – 20 nollan alapuolella [Celcius 26 – 28]. Näin meillä on tosi kylmää ja niin paljon luntakin. Koko Yhdysvalloissa on ollut kurja talvi. Lännessä preerialla ja vuorten lähistössä, siellä missä kasvatetaan paljon karjaa ja lampaita, on monta jalkaa paksu lumi. Kaikki se nykyajan tekniikka, joka meillä on, ei voi pelastaa eläimiä. Ne pudottavat ruokaa eläimille ja ihmisille, mutta melkein kaikki karja on menehtynyt lumeen ja pakkaseen. Teitä yritetään pitää auki – armeijan voimin – uusi myrsky tuli – sitten tulevat tulvat – niitä on jo rannikolla. Appelsiinit ja muuta lämpimän ilmanalan hedelmät jäätyvät etelässäkin – näinpä jumala mollaa meitä fiksuja – säiden avulla ja muilla töillään. Hän näyttää meille.

Lähetän teille mitä saan kokoon, mutta kirjoita, Sylvi, minulle mitä eniten tarvitsette pienokaiselle ja muille lapsille ja mitä ruokatarvikkeita – esimerkiksi suolaa, pippuria, ehkäpä kaikenlaisia mausteita? Kuulin, että jopa tulitikuista on pulaa.

Kirjoitin sinulle, että Robert meni naimisiin. Morsian on jo raskaana, joten en ole enää äiti, vaan minusta tulee isoäiti. En tunne olevani niin vanha, muistan kun olin kahdeksantoista ja sain Robertin. Joanne, vanhin tyttäremme, kirjoittaa Pirkko Pietariselle. Kuten tiedät, Pirkko tahtoo tulla sairaanhoitajattareksi ja Joanne on jo valmistavassa koulutuksessa, joten heille on varmaan suurta iloa kirjeenvaihdosta. Saimii kirjoittaa minulle myös.

Vihreä puku on Joannen ja tarkoitettu Karille, toivottavasti sopii [olettaa, että Kari on “her”] – muuten sovita se Helenalle. Pojat ovat jo varmaan kasvaneet. Gerald-pojaltamme, 16-vuotias, on jäänyt pieneksi vaatteita heille, mutta minun veljeni elää farmillaan melko köyhissä oloissa, joten tänä talvena lähetin ne vaatteet sinne. Sanerva saa myös vaatteita, mutta pelkäänpä, että ne ovat melko käytetyn näköisiä. Entä Elias, poikahan hän on. No hyvä, hän saa kynän ja rasian makeisia, ja pikku Ilmo, nelivuotias – siniset alushousut. Oi voi! Mikään ei ole kovin hyvää, mutta käärin ne myötätuntooni. Kuinka teidän ukkinne, ehkäpä kravatti, tarvinnee myös paidan.

Lastenvaatteet ovat suurimmaksi osaksi hyvältä ystävältäni mrs. Lyleriltä, jonka lapsen kuvan lähetin. Lapsi on kasvanut jo ulos niistä, ja hän toivoo sinun lapsesi saavan ne. Muuten, sisaresi lasten-vaatteista – vuosi sitten lähetin ne sinulle, koska rouva Brozekilla ei ollut hänen osoitettaan, joten en voinut lähettää suoraan, ovatkohan ne kadonneet tai varastettu. Kovin ikävää, koska joukossa oli hyvääkin tavaraa.

Pidättäydy kahvista kahden viikon ajan ennen lasten saamista. Lähetän sinulle seuraavaksi ruokapaketin, ja kirjoita, mitä eniten tarvitset. Kirjoita heti, ja ole varovainen ja pidä itsestäsi huolta, koska me äidit olemme oikein tarpeellisia. Rakastan teitä kuten parhaimpia ystäviäni täällä. Toivoisin, että jopa venäläiset ymmärtäisivät meidän rakastavan heitä.

Näkemiin

Ruth Mund.

Lapsemme Mary Mae täyttää 7 vuotta toukokuun kahdeksantena. Toivoisin sinunkin lapsesi syntyvän samana päivänä.

Viimeisin äitini ja isäni yhdessä tekemä jälkeläinen siis syntyi 18.5.1949. Se syntyi Ilomantsissa synnytyslaitoksella eikä kotona. Siellä koira puri Sanerva-siskoani nenään. Lapsen nimeksi tuli Sini Ruth Johanna. Ruth sen takia, koska Amerikan apua virtasi meidän kautta rajaseudulle ja eräs lahjoittajista oli Ruth Mundt Iowasta Waterloosta, USA. Varsinkin lahjoitettu hammastahna maistui suussani hyvälle. Maistelin kyllä öylättejäkin kanslian kirjoituspöydän laatikosta, jotka maistuivat pahville. Öyläteissä oli Kuopion hiippakunnan leima. Hiippakunta oli vähän oudompi sana ja oletin sen olevan tekemisissä jotenkin hippa-leikin kanssa. Hammastahnaa oli peltisessä ovaalin muotoisessa rasiassa jauheena. En kyllä syödessäni tiennyt sen olevan hampaiden harjaukseen tarkoitettua, eikä se oikein pysynyt kädessäkään, se kun oli kuin puuteria, mutta siinä oli kovasti sokeria mukana, että amerikkalaisten hampaiden harjauskin olisi maistunut makealta. Sini huusi kovasti alusta alkaen ja makasi ensiksi makuuhuoneen leveässä sängyssä, kunnes sai lastenhuoneeseen oman kalteroidun sängyn. Ei pikkusiskosta ollut paljon muuta vaivaa kuin ääni: Sini karjui halutessaan aika kovaa. Muutamaan vuoteen sen jälkeen en pannut häntä merkille muuten, kuin hänen taidostaan itkeä itsensä läkähdyksiin ja naamansa sinipunaiseksi, saadakseen tahtonsa lävitse. Minä tapasin Mundtit sitten myöhemmin vuonna 1965 matkallani Amerikkaan, ja Sini sitten, ollessaan vuoden koulussa Madisonissa Ohiossa.