Nykyään näköjään kirjojen suhteen jännittävimmät löydöt voi tehdä ABC-liikenneasemilta. Niillähän on kuin nimeksi sentään bensan jakelua varten tarvittavat pumput, mutta jos haluat ostaa lampun autoosi, ei sellaista ehkä löydy, ja vaikka löytyisikin, et itse osaa lamppua vaihtaa, koska etupyörä pitäisi ensin kokonaan poistaa ja koko auto pitäisi nostaa pukille. Tässä kehitys on kehittynyt toivottomaan suuntaan, mikäli ajatellaan auton huoltoa omana työnä. Kohta kaiketikin tarvitaan joku eteiskäypä, että henkilöauton oven saa edes auki.

Tämä ei tietenkään ollut asiani, kuten kohta selviää, vaan tarkoitus oli kirjoittaa Donnerista ja Elmer Diktoniuksesta. Tuolta ABC-huoltamolla parasiittinä majailevasta jätekirjojen myymälästä löysin, en kovin pitkään etsittyäni, Jörn Donnerin kirjoittaman kirjan, jonka nimi oli lyhykäisesti ”Diktonius. Elämä”. Lyhykäisyyteen ehdottelee sekin, että hyllyssäni on jo aikaisemmin Donnerin julkaisemat Diktoniuksen kirjeet, jotka muutama vuosi sitten luin mielenkiinnolla. Donner aikoi kirjoittaa väitöskirjan Diktoniuksesta, mutta hämmästyksekseen kuuli, että inttämiseen vaaditaan paljon muitakin opintoja, kuin pelkkä väitöskirjan kirjoittaminen. Niinpä Donner jätti akateemisen opinnäytteen sikseen ja kirjoitti vain kirjan.

Tämä ”Elämä” kuitenkin on luokkaa paremmin mielenkiintoinen. Donnerilla on silloin tällöin jopa maneeriksi tullut pohdiskelun tarve: jos joku pyysi rahaa lainaksi, oli siinäkin jokin salattu filosofinen tarkoitus, jonka vasta Donnerin terävä haukankatse naulitsee tietoisuuteen. Diktonius oli elämässään, varsinkin sen loppupuolella, hyvinkin epäonnistunut ihminen. (Hän kuoli Nikkilän sairaalassa pari kolme vuotta siellä majailtuaan. Melko varmasti hän tunsi Ilmari-enomme, joka oli siinä sairaalassa hoitajana.) Hän ei esimerkiksi koskaan onnistunut saamaan vakituista työpaikkaa, vaan eli avustuksilla ja satunnaisilla pakinoilla ja musiikkiarvosteluilla Ruotsin ja Suomen sanomalehtiin. Lisäksi, koska Diktonius kirjoitti enimmäkseen ruotsiksi, oli hän jo sen takia tuomittu vähemmistöistä vähäisempään. Tietysti, jos vielä lisään, että hän oli hyvin vasemmistolaisesti suuntautunut, niin ollaan Suomen mittapuun mukaan vähemmistöjen vähemmistön kanssa tekemisissä. Lisäksi Diktonius oli lyhyt, mutta suuripäinen. Niinpä hän miellytti lukuisia naisia (eräskin nainen 1920-luvulla lensi Englannista Santahaminaan yksityiskoneella vain tavatakseen Diktoniuksen – se noteerattiin silloin sanomalehdissäkin -  tuo lento), ei niinkään ulkonäkönsä, vaan älynsä ja erinomaisen verbaalisen lahjakkuutensa takia, joka joissakin hänen runoissaan äityi jo yli äyräittensä kasvavaksi koirankakkojen kokoelmaksi kolehtihaavissa (Diktoniuksen ärsyttäviä sanontoja vapaasti mukaellen). Mutta modernistina hänet selvästi tunnettiin. Moderni ruotsinkielinen runoilija, lähes kommunisti, 1920-luvulla – paljonko sellaiseen olisitte satsanneet?

Donnerin arvio Diktoniuksen runotuotannosta on: epätasainen. Mutta, kenellä ei taiteellinen tuotanto olisi sellainen ollut. Otetaanpa musiikin puolelta Bach, Mozart, Beethoven tai Schubert. Samantapainen epätasaisuus sieltäkin on löydettävissä. Bachin muutamat nuorena säveltämä klaveeritoccatat ovat enimmäkseen melkeinpä tylsiä. Mozartin sinfoniat noin numeroon 30 saakka eivät paljon omaperäisyydessä loista varhaista g-mollisinfoniaa lukuun ottamatta. .Beethovenin Liedit ovat melko harmaata tuotantoa. Kaikkein kuivimpia kappaleita on kuitenkin säveltänyt Schubert: esimerkiksi oktetto puhaltimille vetää vertoja unilääkkeelle: jos kymmenen minuutin ajan sitä kuunneltuanne ette ole nukahtanut, kärsitte uniongelmista. Kappale kaiken kaikkiaan kestää 50 minuuttia. Kuulin sen joskus Kuhmossa, mutta en muista siitä mitään – ehkä minäkin nukuin, koska en kärsinyt (ainakaan silloin) unettomuudesta. Schubertin varhaistuotannossa on esimerkiksi 25 minuuttia kestävä piano+laulu yhdistelmä jostakin oudosta balladista, joka on onneksi jäänyt pois ohjelmistosta kokonaan. Ainoastaan Dietrich Fischer-Dieskau on sen laulanut, kun kaikki Schubertin laulut levytti joskus 1970-luvulla. (Tuo edellinenhän ei mitenkään aiheeseeni kuulu.)