Joskus on ollut sellaisiakin mietteitä Raamatusta, että siellä kuvailtaisiin kahta eri jumalaa: vanhan testamentin jumala oli kostonhimoinen ja mustasukkainen, uuden testamentin tai paremminkin evankeliumien jumala oli armollinen. Jos oikein tarkkaan lukee esimerkiksi Jobin kirjan, voi hyvin helposti tulla tuohon mainittuun johtopäätökseen. Onneksi ihmiset eivät lue Ramattuaan ensinkään, vaan säilyttävät vain mielikuvia, jotka heitä itseään miellyttävät. Bart D. Ehrman aloittaa (omien sanojensa mukaan) Raamatun eksegetiikan luentonsa muutamalla kysymyksellä: Ensimmäinen kysymys on ”Onko Raamattu jumalansanaa” – lähes kaikkien opiskelijoitten kädet nousevat – opiskelijoita on noin 300. Toinen kysymys on ”kuka on lukenut Raamatun kokonaan läpi” – vain muutamia käsiä nousi. Sitten Ehrman ihmettelee: jos te oletatte, että Raamattu on jumalansanaa, niin miten ihmeessä voitte jättää sellaisen Jumalan kirjoittaman kirjan lukematta? (Niin minäkin ihmettelen.). (Mustasukkainen jumala tulee muuten esiin heti kymmenen käskyn selityksissä, ellette aikaisemmin ole sitä tienneet. Tämä nimenomaan King Jamesin Biblian käännöksessä: ”God was jelous – thou shalt not have any other gods.”

Onko kärsimyksellä mieltä?

Seuraavanlaisia ajatuksia tuli mieleen luettuani Bart D. Ehrmanin kirjasta lukua Does Suffering Make Sense, ja siitä Jobin kirjaa koskevaa osuutta. Olen jo tästä Ehrmanista kertonut aikaisemminkin, mutta muistin virkistämiseksi: hän on raamatunselityksen professori North Carolinan Chapel Hillin yliopistossa, toiminut pappina ja sitten menettänyt uskonsa mihinkään persoonalliseen Jumalaan. Hän on kirjoittanut useita kirjoja; nämä minutkin Jobin kirjan lukemiseen innoittamat sanat löytyvät Ehrmanin kirjasta God’s Problem. How the Bible Fails to Answer Our Most Important Question – Why We Suffer. Tiettävästi hänen kirjojaan ei ole käännetty suomeksi, vaikka jotkut niistä ovat olleet Amerikassa Best Seller listoilla.

Ehrman käsittelee em. kirjassaan Raamatun eri osista löytyviä kärsimyksen selityksiä: kärsimme syntiemme tähden, muiden ihmisten tähden, tai sitten kärsimme muuten vaan. Koska Jumala on kaikkivaltias, on hän kaiken kärsimyksen takana ja sallii sekä aiheuttaa turhaa kärsimystä. Jobin kirja on Jumalaan nähden, voisiko sanoa, limbo. Tällaista Jumalaa, mikä Jobin kirjassa esiintyy, Ehrman kutsuu vastenmielisimmäksi, mitä voi kuvitella.

Jobin kirja jakaantuu kahteen osaan: kerronnalliseen ja runomuotoiseen. Runomuotoinen osuus lienee kirjoitettu jälkeenpäin. Runomuotoisen osan lopussa on sekavuutta, ilmeisesti puuttuvien säkeitten takia. Runomuotoinen ja kerronnallinen osa ovat lisäksi ristiriidassa Jobin kärsimysten syistä kertoessaan.

 

Kerronnallisessa osuudessa, heti alussa kerrotaan Jobin olevan (lainaukset uudesta raamatunkäännöksestä) ”kunnon mies, rehellinen ja jumalaapelkäävä, ja hän karttoi kaikkea pahaa.” Omaisuuttakin oli karttunut muhevasti. Poikien pitojen jälkeen hän uhrasi puhdistusuhrin ajatellessaan, että jospa ”Poikani ovat hyvinkin voineet tehdä syntiä.” Poikia oli seitsemän ja vielä lisäksi kolme tytärtä.

Sitten seuraa rivoin osa kirjoituksessa. ”Jumalan pojat tulivat koolle ja asettuivat Herran eteen. Myös Saatana oli heidän joukossaan.” (Oma huomautus: ei sanota että Jumalan pojat ja Saatana, vaan sanotaan Jumalan pojat, joista yksi oli Saatana. Siis Saatan on Jumalan poika. Tämä sanahan on myös sitä vastaan, että Jeesus olisi muka ollut Jumalan ainoa poika. Ei kerrota, kuka oli Jumalan ja hänen poikiensa puheita muistiin kirjoittamassa!) Tämä Saatana ei suinkaan ollut mikään outo vieras Jumalan luona, vaan pikemminkin hänen käskyläisensä. Jumala itse sanoo Jobista ”Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa.” Nyt tulee sitten se iljettävin osuus; Saatana lyö vetoa Jumalan kanssa siitä, että kun Jobilta viedään kaikki, niin hän lakkaisi ylistämästä Jumalaa. Jumala tarttuu vetoon ja sanoo ”Hyvä on. Saat tehdä mitä haluat kaikelle mitä hänellä on.” Jumalan kaikkitietävyys romutetaan tässä kohdassa; Jumala ei tiedä kaikkea, eikä varsinkaan sitä, mitä ihmiset ajattelevat. Jos Jumala olisi tiennyt kaiken, olisi tällainen vedonlyönti tietenkin ollut aivan turha, lopputulos olisi ollut selvä jo ennen vedon aloittamista. Niinpä Ehrman kutsuukin Jobin kirjaa  ”kansantarinaksi” (folktale).

Niinpä sitten Saatanan, Jumalan pojan, alkaessa toimensa tuli tätä tunnettua Jobin postia: ensiksi sabalaiset ryöstivät jutussa luokittelemattomat eläimet (lehmät?) ja samalla tappoivat paimenet. Jumalan tuli poltti vuohet ja lampaat tuhkaksi. Kaldealaiset veivät kamelit ja tappoivat kamelinajajat. Pojat ja tyttäret jäivät tuulen kaataman rakennuksen alle ja kuolivat. Näin siis Saatana, Jumalan poika, Jumalan myötävaikutuksella aloitti testin. Mitähän tämän inhottavan Jumalan päässä, jos hänellä sellaista päätä olikaan, mahtoi pyöriä.

Sitten taas Jumalan pojat ja Saatana kokoontuvat tarkastelemaan välitulosta. Jumala sanoo Jobia ”viattomaksi”. Jobiin ei aikaisemmin saanut koskea, mutta koska Job vielä vain uskoo, antaa Jumala Saatanalle valtuudet koskea ruumiillisesti itse viattomaan Job-parkaan. Job sai paiseita, joita hän sitten jätekasan päällä istuen kaapi ruukunpalalla.

Sitten alkaa runomuotoinen osuus. Siinä ”ystävät” (enpä haluaisi itselleni tuollaisia ystäviä) selostavat Jobin ahdingon ja kärsimyksen syitä. (”Ystävät” eivät kerro lainkaan, mikä oli Jobin lasten kärsimysten ja kuoleman syy.)  Eräskin ystävä todistelee, ettei Jumala luota kehenkään, saati sitten savimajassa asuvaan Jobiin, jne. Sitten keksitään Jobista vikoja, vaikka itse Jumala on sanonut aikaisemmin, että Job on viaton. Lopulta Job häpeää puheitansa, koska hän on uskaltanut pyytää Jumalalta audienssia, jossa Jumala selostaisi, miksi Jobille kävi näin.

Lopulta kaikki tulee hyväksi kuin Hollywoodin sippuaoopperoissa. Job saa saman verran lapsia kuin hänellä oli aikaisemmin ja suuren omaisuuden, ja elää yltäkylläisyydessä sataneljäkymmentä vuotta lisää. Vai tuliko kaikki hyväksi? Jumala voitti vedon Saatanaa vastaan, Job ei luopunut uskostaan. Sen sijaan ne aikaisemmat Jobin lapset kuolivat surkean kuoleman. Sitä ei Jumala kadu eikä selitä. Kamelinajajat ja paimenet tapettiin samoin Jumalan tahdosta. Oliko kamelinajajien mielestä hyvä asia mennä Jobin palvelukseen, jonka seurauksena oli raakalaismainen ennenaikainen kuolema; heiltä ei kysytty. Kun Jumala lyö vetoa, ovat panokset aika suuret, eikä hyvä seuraa. Mitä tällaisessa Jumalassa on palvomisen arvoista tai hyvää? Jobin kirjaan perehtymällä voi päätellä, että ei mitään.  Välttäkäämme kaikki Jumalia, jotka lyövät vetoja Saatanan kanssa, vaikka Saatana olisikin Jumalan poikia.