20.1.1954 Aarno Pärssinen Raumalta Kari Pärssiselle Immolaan

[Alkuperäinen mustekynällä  tekstattu  kirje Kari Pärssisen hallussa. Vuosiluvun on Kari korjannut 54:ksi, kuten kaikesta muustakin asiayhteydestä käy ilmi. Vuoden 1953 alussa Aarno oli vielä armeijassa.]

                                                          

                                                                                 Rauma 20/1 -53

Herra Oppilas! / Ruk!

Paljon kiitoksia vain kirjeestäsi. Laskin aivan oikein, että vastaat sunnuntaina. Seuraavan kirjeen saan varmasti osoittaa jo Haminaan. Olisi hauska tosiaan kuulla millaista siellä nyt on.

Oli hauska kuulla myös siitä kertomuksestasi. Asia oli niin, että meidän oli käytävä joukkueenjohtajan asunnolla joukkueen kanssa. Mutta ei siihen palveluksesta riittänyt aikaa. Päivä oli taistelukoulutusta ja illalla ruokailun jälkeen mentiin vasta tuolle lenkille. Klo 18.00 lähdettiin kasarmilta ja klo 19.30 oli ehdittävä takaisin iltateelle. Heti kylästä päästyä alettiin sitten hölkätä. Mitään aseita ei kylläkään ollut mukana, mutta kyllä siinä oli vauhtia tarpeeksi. Matkaa oli edestakaisin 12 km. Perillä pidettiin 3 minuutin tauko, ja sitten takaisin. Muutamille tuli tauolla asiaa pusikkoon, mutta eihän se kolme minuuttia mihinkään riittänyt. Housut kintuissa ryntäsivät nämä sitten muun joukkueen perää, Koko tuohon matkaan kului aikaa 1.15 minuuttia. Loppumatkalla juostiin myös ja milloin ei juostu, vedin minä tunnetulla spagaattiaskeleella joukkuetta niin, että joka toinen askel oli juoksua Puoli kilometriä ennen kasarmia kuljimme Voimistelusalin ohi ja siinä käskin erään alikersantin johtaa joukkueen kämpille. Itse painuin jumppaamaan klo 9 saakka. Kirjoittelehan, onko se tämä tempaus, josta olet kuullut. Olen täälläkin joutunut (tosin minimaalisesti sotav. verraten) käyttämään kuntoa. Lauantaina olin askartelu kerhossa klo 19-21. Sitten tulista vauhtia Annelin luo. hän oli kerrankin yksin kotona ja siellä myös söin kolme voileipää teen kanssa. Edellisen kerran olin ollut ruokailemassa päivällä klo 12. Siellä kului aika aamuun klo 6. ilman, että nukuin silmäystäkään. sitten asunnossani torkuin 3 tuntia ja nousin 9:ltä kirkkoon, jonne poikien kanssa teimme kirkkomatkan. sieltä päästyä sitten poikien kanssa menin lennokkeja lennättämään. Luvattu on luvattu, enkä voinut kieltää sitä ja selittää pojille, että olin edellisen yön valvonut. Se oli Rasittavaa! Kilometrikaupalla juostiin koneiden kanssa kilpaa jäällä. Yli 2 minuuttia oli paras aika hienolla omakonstruktiolla A.2 luokassa. 14.30 olin sitten poikien lauluharjoitukseen, joka kesti klo 16.30 saakka. Sitten oli minua pyydetty kylään ja menin sinne, Tauno Salokorven, erään kerhonjohtajan kotiin, Siellä söin teen kanssa muutaman voileivän. klo 19. Menimme sitten Nuorten talolle, jossa oli jäsenilta. Arvaat varmasti, kuinka väsynyt olin sinä iltana. Toiselta puolen on hyvää, että saan vähän painoani putoamaan pystyäkseni paremmin voimistelemaan. Olen nyt paremmassa kunnossa, kuin koskaan ennen.

Ja sekin on vielä kannustamassa, kun Anneli tulee katsomaan kilpailuja. Aika hyvät liikesarjat onkin minulla koossa ja nyt olen niin paljon viisastunut, että otan levon kannalta tämän viikon.

Eilen kävin seminaarilla ja vein nojapuu ja permantosarjat läpi. Tänään kävin saunassa, ja perjantaina käyn vain kevyesti harjoittelemassa. Muistahan sunnuntaina pitää klo 14 jälkeen peukkuja pystyssä. Kirjoittelen tätä saunasta tulon jälkeen ja klo on nyt 16.13. klo 17. on minulla ruokailuaika ja klo 18. on kerho ja senjälkeen kokous.

Kirjoitit lähettäväsi valokuvat kirjeessä, mutta taisit unohtaa ne sulkiessasi kuoren. Mitä muuten pidit niistä, eikö ne ole aika hyvin onnistuneita.

Vieläkin haluaisin muutaman sanan Rukista. Ei se niin kauhea paikka ole, kuin kerrotaan. Monet kokevat pettymyksen huomatessaan, ettei se ole koulua kummempi, ja sen takia täytyy oman kunniallisen aseman säilyttämiseksi keksiä huikeita juttuja simputuksista ym.s. Minä kestin sotaväen ajan hyvin ja voin sanoa, että en koskaan joutunut lähellekään Fyysillistä kestämisrajaa. Kyllä sinäkin varmasti huomaat Ruk:ssa että kyllä siellä toimeen tulee. Yhden asian vain sanoisin, että järjestyssääntöjen ja sotarikoslain kanssa ei ole leikkimistä. Ne ovat ainoat pelättävät.

Varsinkaan sen jälkeen kun tulet kokelaaksi, on hyvä tietää, mikä on luvallista, mikä ei. Minä olin hyvin arka siinä, mutta, milloin tiesin, että se oli luvallista silloin en säälinyt. Kerrankin kun ohjelmassa oli kokelaiden järjestämää maastolenkki, meni joukkueeni Korialla siltojen alitse sellaista kyytiä, että yksi joutui sairaalaankin. En nyt ehdi enempää, sillä klo on 16.50.

Vastaat kai sieltä RAukista, sillä ennustan, että Ruk.sta et jouda viikkoon kirjoittamaan.

Paljon terveisiä, rakas sotaveikko!!

Toivoo Aarno!

- - -

18 vuotta tämän kirjeen kirjoittamisen jälkeen jouduin (tai pääsin) itsekin RUK:n. Olinpa kuitenkin ovelampi kuin Aarno tai Kari. Pyrin ja pääsin RUK:n mieskuoron johtajaksi (naiskuoroa ei ollut). Katsoin sopivimmat harjoitusajat viikkoaikataulusta. Jotenkin korrelaatio maastoharjoituksen ja kuoron harjoituksen kanssa tuli merkittävän positiiviseksi. Toisten jäädessä harjoittamaan maastoa pääsin sateesta ja kylmästä RUK:n päärakennuksen kellariin harjoittamaan kuoroa vaikkapa aamuvarhaisella aamupalan tuovan auton kyydissä. Loppupäivä oli sitten usein vapaata, koska minua ei kukaan halunnut kuljettaa takaisin maastoon, varsinkin kun en toivettani maastoon pääsystä ilmaissut kenellekään. Hyvin harvoin RUK:ssa minun aikanani oli mitään simputuksen tapaistakaan. Ehkäpä syynä oli se, että kouluttajina silloin vuonna 1971 olivat enää pelkästään ammattisotilaat, eikä varusmieskouluttajat. Mitä nyt joskus luutnantti maanantaiaamuna tokaisi, että ”patteri näyttää väsyneeltä, hiljaisuuteen aikaa 5 minuuttia”, jolloin sitten painuttiin pehkuihin ja sitten yritettiin taas uudestaan, mutta vähemmän väsyneenä, aloittaa päivän työt, mitä se sitten lieneekin ollut. Vitsi oli tietenkin jo silloin läpeensä kulunut, mutta ilmeisesti huvitti luutnanttia niin, että joka kurssilla se piti nauraa ja kertoa kotona vaimolle, kuinka hölmistyneet oppilaat yrittivät näytellä nukkuvaa, kun patterille komennettiin hiljaisuus ja yö kello 6.30 aamulla.