Tässä taannoin tuli seurassa puheeksi musiikin kuuntelu. Se lähti siitä, kun kuntosalilla soi suomi-pop yksitoikkoisesti aina vaan: vinkulelun äänellä nenäänsä laulava pikkutyttö, jota säestää kitarakuoro, mutta päällimmäisenä yksitoikkoisen jyskyttävä rumpu. Tämä kelpaa ilmeisesti musiikiksi suurelle enemmistölle. Tuossa em. seurassa tuli myös esiin se, että kaikkea musiikkia ja poikkeuksetta pitää voida kuunnella ja nauttia ilman mitään muuta tietoa kuin kuuloaisti. Minä rohkenin olla ja olen toista mieltä.

Musiikkitunteja on peruskoulussa yllättävän paljon. Mitä siellä opetetaan tai paremminkin opitaan, on sitten aivan toinen asia. Muistan oppikoulun toisen luokan musiikkitunnit. Yleensä käytin ajan kaikkeen muuhun kuin musiikkiin. Nuottiarvot taisin oppia. Yksi ahaa-elämys on jäänyt mieleen: musiikinopettaja Kytö pani minut ja jonkun muun laulamaan moniäänisesti. Ja voi ihme: sehän harjoituksen avulla onnistuikin. Ahaa-elämys oli minulle se, että näin niitä kuorolauluja lauletaan radiossakin: äänissä.

Seuraavassa käyn muutamia asioita esimerkein läpi, joita ei voi oppia, vaikka kuuntelisi kuinka paljon musiikkia tahansa.

Jos nyt joku, kuka tahansa, ei tiedä, että vuorokaudessa on 24 tuntia, menee sellaiselta täysin ohi korvien Bachin aloituskuoro kantaatissa Liebster Gott wann werd ich sterben (Rakas Jumala, milloin minä kuolen). Siinä huilu ja oboe (soittimia) vähän väliä toistavat nopeasti 24 kertaa peräkkäin samaa nuottia, kuvaten ilmeisesti, kuinka nopeasti ihmisen elinaika päivissä laskienoikeastaan kuluu. Myöskin sellainen, joka ei tunne luterilaista uskonoppia, on aivan ymmällä, miten kuoro voi laulaa tuon alkuosan niin valoisasti ja iloisesti. Luterilaisen opin mukaan kuolema ei ole päätös vaan korotus täältä pahasta maailmasta taivaan kirkkauteen ja iloon. Miksi sitten kantaatteja ei lauleta suomeksi, eihän kukaan enää ymmärrä saksaa (minä osaan ja Eeva myös). Bach on tehnyt sävellyksensä niin tiukasti tekstiin, että sen kääntäminen niin eksoottiselle kielelle kuin suomi on tuomittu epäonnistumaan. Epäonnistumisen takaavat esimerkiksi nuo artikkeli der, die das ja sitten sijamuotoja ilmaisevat an, auf, hinter, in jne. Sellaisia ei suomenkielessä ole, vaan meillä sanotaan kukkulalla kun taas saksaksi auf dem Hȕgel.

Monelle saattaa jäädä oudoksi, miksi jokaisessa Richard Straussin laulussa Vier letzte Lieder (Neljä viimeistä laulua) on lopussa selvästi erottuva käyrätorvisoolo. Ei tarvitse olla guru tietääkseen, että sen merkitys on ”perässä tullaan, isä”. Richard Strauss oli 84-vuotias laulunsa säveltäessään ja hänen isänsä oli ollut käyrätorven soittaja – hieno kohteliaisuus edesmenneelle.  (R. Strauss kuoli 85-vuotiaana) Tuota käyrätorvisooloa ei ole siis tarkoitettu soitettavan jotensakin hiljaa ja huomaamattomasti: hiljaa tosin mutta silti kuuluvasti.

Sitten vähän vaikeampaan aiheeseen. Jos joku soittaa Bachin Goldberg-variaation osan 30 kuin hartaana musiikkina, on soittaja ensinnäkin tietämätön siitä, mitä tarkoitti 1700-luvulla Quodlibet sävellyksen nimenä ja toisekseen soittaja soittaa väärin. Quodlibetille ei ole oikein suomenkielistä vastinetta, joten pitää selostaa: se on kohtalaisen lyhyt sävellys, joka perustuu johonkin tunnettuun melodiaan, jota sitten käsitellään vapaasti tai vaikkapa kontrapunktisesti (siirrellään eri korkeuksille sävellajissa). Tässä tapauksessa variaation 30 perustana on aikanaan aivan tunnettu lastenlaulu Kraut und Rȕben haben mich vertrieben (yrtit ja juurikkaat ovat minut hätistäneet pois). Ei siis kovin juhlavaa. Siitä huolimatta on Bach ottanut erääseen kristilliseen kantaattiinsa juuri saman laulun melodian, mutta sanoituksella Was Gott tut das ist wohlgetan. (Minkä Jumala tekee, se on hyvin tehty). Bach oli muutenkin esimerkillinen musiikin kierrättäjä: mitään ei heitetä pois. Eräässä hänen kristilliseen tekstiin säveltämässään kantaatissa esiintyy paholaisen uhkakuvia kuoron esittämänä. Paholaista kuvaa sana Behemont (kuten tarkkaan suomenkielisen Raamattunsa lukeneet tietävät). Sitten tarvittiinkin nopeasti maallinen kantaatti tilanomistajan ylistämiseksi: ei tarvinnut muuttaa kuin Behemont Arnoldiksi, niin täydestä meni. Vähän samaan tapaan, kuin esitin Imatralla kirkossa Händelin rakkauskaipauslaulun kirkkokonsertissa: täydestä meni sekin, koska lauloin italiaksi – sanat olivat kaikkea muuta kuin kristilliset.

Jos ei tunne Ranskan kansallislaulua, jää Schumannin yksinlaulun loppu Kaksi krenatööriä aivan oudoksi – siinä nimittäin lauletaan marseljeesin sävelellä ikuista uskollisuutta keisarille. Mitä – ranskalaisetko muka militantteja? Näin oli silloin laulun säveltämisen aikoihin: oli ranskalaiset militaristit ja Napoleon mutta rauhaa rakastavat saksalaiset maanviljelijät!

Suurin osa musiikin rakennusaineista on aivan yksinkertaista. Monimutkaiseksi musiikin kuuntelun tai esittämisen tekee se, että niitä yksinkertaisia asioita on turkasen paljon. Otetaanpa esimerkiksi joku Bachin viisiääninen fuuga Das wohltemperierte Klavier I (Das wohltemperierte tarkoittaa ”tasavireistä” – toisin sanoen soitin ei ole viritetty mihinkään erityiseen sävellajiin, jolloin sillä voi – epäviereisesti - soittaa mitä tahansa kappaleita). Tuo I tarkoittaa, että Bachilla on kaksi tällaista preludi ja fuuga kokoelmaan kussakin 24 paria kappaleita kaikissa sävellajeissa (kaikki mahdolliset mollit ja duurit). Fuugan soittaminen on kuin kuoro soittimena. Viisiäänisessä fuugassa on viisi ääntä, jotka ovat eri asemissa (kontrapunktissa) toisiinsa ja perussävellajiin. jokainen ääni on yhtä tärkeä. Soittajan täytyy tietenkin osata ensinnäkin lukea nuotteja ja toisekseen löytää koskettimilta vastaavat sävelet. Kun sormia on kymmenen ja ääniä viisi, voi joskus joutua hiukan vaikeuksiin. Sitten pitää koko ajan seurata, että jokainen ääni on todella erillinen ja omalaatuinen luonteeltaan. Aina uusien äänien sisääntulot pitää olla selviä. Hauskuus fuugassa on, että alkuperäinen sävelkulku voi esiintyä kaksi tai neljä kertaa niin pitkinä kuin alkuperäinen. Soittajan pitäisi osata yhtaikaa kuulla kaikki viisi ääntä ja soittaa niin, että ei aivan huippuunsa treenattu kuulijakin kuulee ne. Sitä tässä vielä harjoitelen koko ajan. Joskus vielä vitsikkyyden vuoksi säveltäjä voi ottaa fuugan teeman takaperin tai käännetyin nuottiarvoin (jos semmoisen nuotin kääntää 90 astetta, näyttää sävel alkuperäiseltä).