Helmi Krohn: Karvakuono ja Luppakorva

WSOY 1993 Yhdeksäs painos. Hipsuvarvas-sarja

 

Synopsis

 

Karvakuono ja Luppakorva lähtevät seikkailuun Karvakuonon kehotuksesta. Luppakorva kun tiesi, että seikkailuista tuli aina jotain kommellusta, ei olisi halunnut, mutta lähti kuitenkin. Luppakorva ja Karvakuono näyttävät koirilta, mutta puhuvat kuin ihmiset.

Rannalta löytyi laatikon kansi ja Karvakuono oli ottanut mukaansa talutusköytensä. Luppakorva vain kyytiin ja Karvakuono uimaan, vetämään Luppakorvaa  talutusköydellään ja etsimään saarta. Välillä oli jo vaarojakin kun ”suuri aalto vyöryi suoraan lautan ja molempien seikkailijoiden yli ja heitti heidät umpisokkeloon”. Vihreä saari kumminkin löytyi ja siihen rantauduttiin. Luppakorva oli lähtenyt omille teilleen, eikä siitä seurannut ensinkään hyvää.  Luppakorva huusi jo jostakin apua. Luppakorva oli ahtautunut kallion kylkeen ja neljä rottaa uhkasi häntä keihäillään (kuva): ”Jos päästät vielä äänenkään suustasi”, sanoivat he, ”niin tapamme sinut näillä myrkytetyillä keihäillä”. He sanoivat ”kuningas Mahti ihastuu, kun tuomme hänet mukanamme kaupunkiin”. Karvakuono ei peräytynyt ylivoiman tiellä vaan päätti: ”Parasta lienee seurata heidän perässään kaupunkiin”.

”Rotat laahasivat Luppakorvan-paran rannasta kaupunkiinsa”. Luppakorva kuiskasi itsekseen matkan varrella; ”Voi päiviäni, voi poloisia päiviäni! ” Luppakorva kuuli kuitenkin haukahduksen ja kolme hännän läimähdystä maahan, joka oli Karvakuonon merkinanto: ”Ole huoleti . kyllä minä pelastan sinut”. Vankilaan ilman oikeudenkäyntiä Luppkorva sitten laitettiin: ”Ja kun he saapuivat vankilaan, heittivät rotat hänet pieneen pimeään koppiin. Hän ei saanut mitään ruokaa, vain ohuen hurstin ympärilleen ja raskaat rautaketjut kaulaansa.”

[neljäs luku alkaa] Karvakuono tulee kaupunkiin yksinkertaisesti hyppäämällä portin yli, mutta ei löytänyt Luppakorvaa. Mutta aamulla asiat alkavat selvitä, kun kuninkaan henkivartija kolkutti pienen talon ovelle maidonhakumatkallaan ja Karvakuono kuuli keskustelun hiiren ja henkivartijan välillä: ”Palatsissa ovat mielet kauhean kuohuksissa? Kuulin että te olette saaneet kumman vangin”.  ”Kuohuksissa totta tosiaan, vastasi henkivartija. ”Ja koska huomenna on kuninkaan syntymäpäivä, aikoo hän syödä vankinsa päivällisekseen,”

”Syödä Luppakorvan” haukahti Karvakuono pistäen päänsä esiin pensaikosta. Eläimet katsoivat häneen suu auki, pelosta he eivät saaneet ääntä kurkustaan. ”Miksi ette kutsu minua sisään irvisteli Karvakuono. Ettepä ole liian kohteliaita.” ”Ja hän nosti talon selkäänsä ja pisti kuononsa ikkunasta ulos”.

[draama tiivistyy] Herra Hiiri alkoi soittaa hätäkelloa kaikin voimin, ja henkivartija juoksi henkensä edestä pakoon muistamattakaan kuninkaan maitoa. (kuva tapahtuneesta kellonsoitosta) Mutta Karvakuono huomasi herra Jäniksen laukkaavan mäen yli, ja hän laski talon maahan ja läksi häntä ajamaan takaa.” (kuva). 

[viides luku] ”Pian sen jälkeen Karvakuono keksi, missä Luppakorva istui vangittuna ja hän päätti vapauttaa hänet vielä samana yönä.” Vartijana oli Hipsuvarvas, joka pian vaipui uneen, joten Karvakuonolle ei ollut temppu eikä mikään päästä Luppakorvan sellin luokse. Ihmettä kerrakseen: Karvakuono puree sellin kalterit ja Luppakorvan kahleet poikki, niin että naps. Vartija kuuli jonkun kilahduksen, mutta Karvakuono pisti vuorostaan vartijan kahleisiin ja hurstin päälle.

Oli kuitenkin jo aamu valjennut ja väkeä oli paljon juhlimassa kuninkaan syntymäpäivää. Niinpä ei mennyt kauaa kun ”Tuossa hän on – tuossa hirviö on” huusivat kaikki. Mutta Karvakuono on kekseliäs ja tarjoutuu kuninkaan palvelukseen: ”Minä olen suuri ja voimakas, ja te näyttäisitte kovin komealta, jos ratsastaisitte juhlasaatossa minun selässäni.”. Kuningas selässään Karvakuono juoksi lujaa kaupungista, eikä kukaan pystynyt häntä ja kuningasta seuraamaan. Kaikki olivat kuitenkin lähteneet perään, vartijatkin portilta. Niinpä Luppakorva pääsi kaupungista poistumaan kenenkään estämättä.

Vastaan tuli tienviitta [Wegweiser], joka osoitti tien karhun pakeille, ja jossa luvattiin antaa neuvoja. Matkalla tuli kuitenkin tavatuksi norsu, joka lähti kumppaneita viemään karhun luo.

Karhun maja tavoitettiin ja karhu lupasi antaa neuvoja. Kuitenkin neuvojen sijaa oli tulossa komeampaa. ”Mesikämmen sanoi vakavasti: Tuolle itsekkäälle joukolle on annettava läksytys. Minä lähden sinun kanssasi sinne ja nimitän sinut heidän kuninkaakseen, Karvakuono.” Matkalla laatikossa mesikämmenen selässä, tuleva kuninkaallinen kuitenkin sortui: ”Karvakuono poltti piippua, sillä kuninkaathan aina tupakoivat”. (Kuva Karvakuono karhun selässä maissipiippua polttamassa.)

Kovin ikävästi kuningas sanottiin irti toimestaan. (Karhu:) ”Kuulehan”, sanoi hän ”Tässä minä tuon teille uuden kuninkaan, niin että sinun on parasta lähteä keittiöön kokin apulaiseksi”. – Ja kuningas pelästyi niin pahanpäiväisesti, että hän hyökkäsi heti portaita alas, sitoi esiliinan eteensä ja alkoi keittää riisiryynipuuroa.”.

Mesikämmen valistaa kaupunkilaisia siitä. että kuningas vaihtui, koska he olivat kohdelleet huonosti Karvakuonoa ja Luppakorvaa. Uhkauskin oli kovaa luokkaa: ”Ja jos joku teistä ei tottele häntä”, sanoi herra Mesikämmen, ”niin tulen tänne ja syön teidät kaikki suuhuni”.

Asiat tapahtuivat hyvässä järjestyksessä, ja vihdoin ”Karvakuono läksi palatsin katolle katsomaan kaupunkiaan. – Hän veti sauhuja piipustaan ja katseli taloja ja katuja alhaalla jalkojensa juuressa.” Lopulta ylellinen elämä alkoi kyllästyttää, ja Karvakuono kaiken lisäksi lihoikin. Niinpä kaverukset päättivät palata takaisin lähtöruutuun niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

-          - - - - - -¨

Opin lukemaan viisivuotiaana. Suurin saavutus oli kun sain luettua läpi Helmi Krohnin Karvakuonokirjan. Sen 65 sivua lopetettuani (päiväkausia tavattuani) tunsin uuden ajan koittaneen minulle. Voin lukea itse ja kuvitella kaiken tarvitsematta tulkkia. Tämä kirja oli hieman pelottava vähän liian naturalistisine koirankuvineen ja vankilaakin sivuttiin. Mutta kuten sanoin, kun lopetin viimeisellä sivulla, olin jo toinen ihminen, ja vieläpä tiesin olevani.

Helmi Krohn oli kirjailijan- ja kääntäjäntyönsä lisäksi merkittävä muutenkin. Hän perusti nimittäin Suomen spiritualistisen seuran vuonna 1946. Tämä henkimaailmoja selittävä uskomusaate (Suomessa ei uskonto) sai alkunsa huuhaasta Yhdysvalloissa 1850-luvulla. Silloin sitä kutsuttiin mm. pöytätanssiksi. Aluksi päätarkoituksena oli lohduttaa läheisensä menettäneitä ihmisiä olemalla yhteydessä tuonilmaisiin siirtyneiden kanssa. Keskeisiä opinkohtia olivat 1) Jumalan isyys, 2) henkien yhteys ja 3) enkelilähettiläät (enkeliusko), 4) ihmissielun jatkuva olemassaolo 5) henkilökohtainen vastuu, 6) hyvitys ja rangaistus seuraavat maan päällä tehtyjä hyviä ja pahoja tekoja, 7) ikuinen kehitys on avoin jokaiselle ihmissielulle, Kuoleman jälkeen välitön kommunikoitavuus.

Miten sitten spiritualismia käytetään?  Meediot tulkitsevat henkimaailman merkit ja sitten harrastetaan henkiparannusta. Meedioita löytyy (kymmenittäin?) TV:stä pornoelokuvien esitysten jälkeen noin kello 2 yöllä. Toinen toistaan vakuuttavampia (naisia), jotka käyttävät tarot kortteja, tähtiä, planeettoja tai kahvinporoja työvälineinään tulevaisuuden salaisuuden verhoa raottaakseen.

Suomessa on tällä hetkellä 9 suomenkielistä ja 1 ruotsinkielinen yhdistys spiritismin aatetta ylläpitämässä. Nuo ovat siis aatteellisia yhdistyksiä eikä spiritualisteja ole rekisteröitynyt uskontokunnaksi.

Useat itseään täysjärkisinä pitävät ihmisetkin ovat hurahtaneet spiritualismiin.. Merkittävimpiä ehkä presidentinrouva Ryti ja teoreettisen filosofian professori Grotenfelt, hännänhuippuna Minna Canth. Sanomattakin on selvää, että yhtään yliluonnollista selittämätöntä meedion tekemää ennustusta tai henkiparantumista ei ole tähän mennessä ole vielä todettu. Rukouksen voimaakin on sairaalatasolla testattu, mutta tulos oli, että ne, joidenka puolesta rukoiltiin voivat aivan yhtä huonosi kuin ne, joiden puolesta ei rukoiltu. Useitakin testejä on tehty: eräskin oli kaksoissokkotesti – ne, joiden puolesta rukoiltiin eivät tienneet sitä ja ne, jotka rukoilivat eivät tienneet kenen puolesta rukoilivat.  Enkeliuskovaisille on vielä painotettava, että kaikki Raamatussa esiintyvät enkelit ovat miespuolisia – ei yhtään naispuolista enkeliä mainita.

 

Spiritualismista on Tea Holm tehnyt väitöskirjan nimellä "Spiritualismin muotoutuminen Suomessa. Aatehistoriallinen tutkimus." Kun aihetta on ollut muuten vaikea lokeroida, niin alalokerona on "uskontotiede".