Niin pientä asiaa, kuin velipuoleni kuolemaa, ei kukaan vaivautunut minulle erikseen kertomaan. Asia selvisi vasta vähän myöhemmin. Velipuoleni oli kotoisin isäni toisesta avioliitosta – siitä nimi, velipuoli. En hänen kanssaan ollut enemmän tekemisissä, kuin vuonna 1961 Hämeenkyrössä kuukauden ajan isäni mökillä. Osmo eleli siellä, mutta oli vielä kovin pieni, eikä kommunikoinut. Ei hän kommunikoinut paljon myöhemminkään. Hän jäi kehityksessään noin 4-5-vuotiaan tasolle (en ole tässä, kuten en monessa muussakaan asiassa, asiantuntija). Puhumaan hän oppi kovin viivästyneesti, mutta lukeminen ja kirjoittaminen jäivät hänen ulottumattomuuksiinsa

Osmoon suhtautui hänen välitön perheensä (vanha isä, nuori äiti ja pari vuotta vanhempi veli) kuin ruplaa lompakossa markkojen seassa. Rahaahan se oli, mutt vähän toisenlaista, ja vaati vähän toisenlaisen suhtautumisen.

Silloin vuonna 1961 osmolla oli vielä vaipat, kun ei ollut valjennut, että voisi pissaa joskus pidätelläkin. Vaivihkaa puhuttiin, että Osmo vähän kehittyy myöhässä. Ei hän kehittynyt. Osmon kansakoulunkäynti tyssäsi, eikä hän tainnut käydä mitään erityiskouluakaan, mitä veljentyttäreni Maarit  (nykyisin varhaiskasvatuksen professori Jyväskylässä) hieman ihmetti. Osmo oli hyväluontoinen, eiktä helposti kiivastunut saati ärhennellyt.

Joskus myöhemmin, kun kävin isäni Arvin luona, huomasin, että Osmolla on aivan terävä muisti. Kun tulin Lahteen, hän ensitöikseen ilmitti minulle: ”Ilmo on köyhä”. Oli ilmeisesti ollut puhetta siitä, miksi en ollut maksanut 3000 markan velkaa isälleni. Velka tuli otetuksi, kun ostettiin arava-asunto Kivenlahdesta.

Osmolle olivat tietenkin hänen monet asiansa tärkeitä. Hänellä oli Lahden Tanssimärn (isäni oli nuoruudessaan innokas tanssija, sanoopa jopa päiväkirjassa vuodelta 1928 ”tanssin orja”). Osmolla oli isossa asunnossa oma huone, jossa oli leikkipuhelin ja lappuja, joilla oli Osmon piirtämiä hieroglyfejä. Osmo minulle ilmoitti: ”Nämä ovat vain tämmöisiä” – siis hyvin vakavasti otettavia, mutta tarkoitus ei tullut selville.

Osmo oli normaalin vahva, joten moottoripyörän ottaminen käyttöön Viinijärvellä ei ollut mitään. Käyntiin hän ei sitä saanut, mutta kaatuminen onnistui. Luita rikki ja kipsi jalkaan pariki kuukaudeksi.

Osmo oli melko suruton muiden omaisuuksien suhteen. Kun siskoni meni naimisiin  isänsä Arvi Pärssisen vihkimänä (Arvi lauloin vihkikaavan), niin Osmo oli saanut käyttöönsä sulhasen kultaisen täytekynän. Kun lopputulos näytti harakanvarpailta, oli Aervi sanonut Olofille, että peri Osmolta, jos haluat. Lisäksi Arvi nuukana miehenä ehdotti Olofille, että ”kun hän on tutkinut Jyväskylän hotellien hintoja, niin kaksi yötä siellä maksaisi niin ja niin paljon”. Ehkä siinä vaiheess Olofille alkoi selvitä, mihin helkkarin sukuun hän oli sekaantunut. Ei siinä kuitenkaan mitään, Olofin äiti lopetti puhumisen muutama vuosi aikaisemmin, joten ei se toinenkaan suku ollut aivan rikkeetön.

Tämä on Osmon muistokirjoitus. Osmo ei koskaan sanonut pahaa sanaa kenestäkään ja yleensä aina hymyili. Kaikki vaan eivät aina tietäneet, mille.