Kesäkuu 1941, Sylvi Pärssisen muistelemaa

Jälkeenpäin saimme tietää, että sittenkin vuosi sitten olimme vaarassa joutua sodan jalkoihin, mutta oli kai onni, ettemme sitä tietäneet. Historia sen kerran kertoo. Silloin säästyimme. Talvi kului rauhan töissä. Lapset kävivät koulua ja siirrettiin nyt yläkansakouluun. Ja minun töitäni leimasi odotus, joka päättyi, kun vauva syntyi kesäkuun 9 päivänä 1941.

Mutta juuri tällöin, kun jouduin olemaan vuoteessa, alkoivat tapahtumat kehittyä oudosti. Vuoteeni oli nostettu saliimme. Ihmettelin siinä loikoessani maantieltä kuuluvaa outoa ja alinomaista ajoneuvojen ja marssivien joukkojen aiheuttamaa melua, mutta kätilö ja Arvi koettivat kääntää huomioni pois siitä, antamatta minulle selvitystä siihen. Olimmehan jo tottuneet siihen, että oli hiljaista, lukuunottamatta joitakin metsissä leiriytyneitä pieniä miesjoukkoja. Kun luokseni tuli joitakin ystäviä katsomaan vauvaani, heidät vietiin heti erilleen, ja vasta kuiskuttelun jälkeen laskettiin luokseni, ja näin, että heissä oli jotain omituista salailevaa. Sitten eräänä vartioimattomana hetkenä seisoi salin ovella asepuvussa ystävämme opettaja Vilho Rautakorpi kysyen minulta: ”Joko Arvi on lähtenyt?”. Vasta tällöin minulle selvisi, että sota on nyt tulossa toden teolla.

Näistä synnytykseni jälkeisistä päivistä on myös mainittava myös eräs asia. Kerran Arvi ja kaikki lapset peräkanaa ja tavattoman iloisina marssivat huoneeseen ja toivat minulle harvinaisen herkun: makkaravoileivän. Vieläkin muistan, miten hyvältä se minusta maistui, vaikka makkara oli sitä paksua epämääräistä halpaa Suomi-makkaraa. Eikä voitakaan ollut leivän päällä liiemmälti.

Edellinen talvi kilpaili kylmyydellään edellisen sotatalven kanssa. Lunta satoi ja pakkasta oli hyvin myöhään, ja alettiin jo puhua katovuodesta. Helluntaikin [1. – 2. 6.] kului miltei turkkien merkeissä. Vielä 7. päivänä kesäkuuta satoi lumiräntää, ja lapset pyörittivät pihalla lumipalloja. Mamma kirjoitti, että Päijänteessä näkyi jäätä vielä kesäkuun 5. päivänä. Kätilö otti jääpussiini talven lunta halkoliiterimme takaa vielä 9. ja 10. päivänä kesäkuuta. Tuomet kukkivat ihan ennen juhannusta, ja siihen mennessä ilmat lämpenivätkin. Ihmisten mieliin virisi toivo edes jonkinlaisesta sadosta, mutta juurihan oli tapahtumassa sellaista, joka jälleen taisi riistää Karjalan kansa elämäntoivon. Tuli samanlainen aika kuin vuonna 1939.

[Osan edellisistä kappaleista lienee Sylvi Pärssinen kirjoittanut vasta noin 1980]

Kesäkuun loppu 1941, Sylvi Pärssisen päiväkirjasta

Evakuointi rajalta on nyt täydessä käynnissä. Korpiselkäläiset, jotka vähän aikaa saivat taas asua kodeissaan, joutuivat jälleen lähtemään. Juhannusaattona tuli evakuointimääräys. Viime yönä ja tänään, ja yhä edelleen suuret puukaasutinlinja-autot vievät väkeä pois rajalta. Olen vauvan takia väsynyt ja uupunut, mutta kävin illansuussa tuolla tienvierellä tervehtimässä noita raukkoja, jotka melkein kaikki ovat tuttuja. Lapsia, äitejä, vanhuksia – väsyneitä, alakuloisia, hiljaisia ja alistuvia. Suuri joukko istuskeli koko päivän maantien laidalla odotellen autoja. Useilla oli neljä-viisi lasta, toisilla useampikin. Pyysin koko joukkoa meille pappilaan, mutta sain vastaukseksi, että autojen pitäisi heti tulla viemään heidät Enon pitäjän puolelle, eivätkä he uskaltaneet lähteä. Ihmiset eivät saa ottaa mukaansa paljon mitään. Sinne piti jättää koteihin kaikki, mikä taas vuoden aikana oli onnistuttu hankkimaan. Meitä kirkonkyläläisiä ei vielä tällä hetkellä uhkaa evakuoiminen.

Juhannusaattona Arvi kastoi lapsemme. Sylikummina oli Aune Vatanen. Nimeksi tuli Ilkka Elias. Kummeiksi tulivat vielä kaupanhoitaja Erkki Tukiainen rouvansa Hiljan kanssa.

26.6.41

Entinen Karttulan kirkkoherra Simojoki kävi meillä matkalle rajalle pataljoonan pastorina. Odotimme, että kirkkoherra Arvi Simojoki olisi tullut illalla saunaan, mutta hän soitti tuolta metsästä, että heille tulee heti lähtö rajalle, eikä hän pääse tulemaan. Eilen illalla hän istui täällä pitkään ja oli paljon ystävällisempi kuin silloin talvella 1940, jolloin minä olisin lasten kanssa Karttulassa tarvinnut asuntoa ja vieraanvaraisuutta. Kävin kyllä silloin pappilassa, mutta sain koko ajan kuulla, miten ahdasta ja vaikeaa heillä oli suuressa pappilassaan, kun pari vanhaa tätiä oli tullut heille pommituksia pakoon Helsingistä. Eikä pappi nyt muistanut silloista verrattain ynseätä käytöstään. Minä ainakin passasin häntä täällä parhaani mukaan.

Täällä on viety paljon tykkejä rajalle naamioituina. Autot ovat myös vihreän peitossa. Hyökkäysvaunujakin olen nähnyt.

VI AK valmiina

 Tuupovaaran seuduille sotatoimiin oli määrätty VI AK johtajanaan kenraali Talvela. Sen vastuualue oli raja Värtsilästä Korpiselän pohjoispuolelle. VI AK käsitti kaksi divisioonaa (11.D ja 5.D) sekä yhden prikaatin (1. Jääkäriprikaati). Tämä joukko tulisi etenemään Äänislinnaan ja lopulta Karhumäelle ja Poventsaan. Siinä mukana kulki mm. Väinö Linna, joka muistiinpanoihinsa nojaten sitten kirjoitti kirjansa ”Sotaromaani”. Hyökkäyksen ajankohdasta ei vielä voitu sopia, koska se riippui saksalaisten menestyksestä Väinäjoella, siellä venäläisten vastarinta murtui 7.7. Suomalaisten piti olla valmiina hyökkäykseen kahden päivän varoitusajalla milloin tahansa 4.7. jälkeen. Karjalan armeijan yleishyökkäys määrättiin sitten alkavaksi 10.7. kello 15

1.7.1941 Sylvi Pärssisen päiväkirjasta

1.7.41. Vieraita käy kovasti, etenkin sotilaspappeja, sekä tunnettuja että tuntemattomia.

5.7.41. Ensimmäinen tuupovaaralainen kaatunut on Pekka Heinonen Kinnasniemestä. Yhteishauta tämän lohkon vainajille tulee entisen sankarihaudan viereen.

3.7.1941 Simo Pärssinen rintamalta Arvi Pärssiselle Tuupovaaraan

[Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa.]

                                                                         Siellä vaan 3/7 41

Veli hyvä!

Noniin, sitä taas ollaan siellä sotapolulla, vaikka ei nyt viellä ihan tulilinjoilla ollakaan, vaan eiköhän sitä aikanaan taas joutune sinnekin. En tiedä oletko Sinä kotisilla, vai oletko mennyt sotahommiin, enkä ole varma oletko siellä kotipuolillasi ensinkään, jos se on evakoitu, kun se on aika lähellä rajaa. Mitenkä muuten olette jaksaneet, onko Isäukko siellä jo, ja missä kunnossa hän on. Kirjoitin Kuusamosta kevättalvella sinne Tuupovaaraan, vaan en kyllä saannut vastatusta siihen lieköhän mennyt perille ensinkään. Minä olin siellä pohjoisessa kuuventeen päivään kesäkuuta, tulin lomalle käymään, vaan ei ehtinyt enää sinne lähtemään, kun piti taas vaihtaa pukua ja ruveta taas näihin savotta hommiin, kuinka kauvan he sitten taas kestävät, näyttää tulevaisuus.

Jos saat tämän kirjeen, niin lykkäähän muutama rivi vastaukseksi, että miten Isä voi, ja vielläkö hän asustaa luonasi ja sano paljon terveisiä Isälle sekää omalle perheellesi, vaan otahan itse ensin päältä.

Osoite on 0706

5. K.p.k.

4.7.1941 Sylvi Pärssinen Tuupovaarasta Toini Linjamalle Muurameen

[Alkuperäinen mustekynällä kirjoitettu kirje IP:n arkistossa. Teksti palautettu alkuperäisaen mukaiseksi 12.7.2015 ]

                                                                         Tuupovaarassa 4.7.1941

Toini hyvä!

Nyt meillä on siis jälleen sota – keskellä kesän herttaisinta aikaa. Sitäpä sitä odotettiinkin kuin päivännousua ja pelättiin kuin kuolemaa. Kyllähän nyt uskotaan, että Karjala saadaan takaisin, mutta hyökkäyssota vie varmaan enemmän uhreja. Mitäpä tuosta sentään kritikoimaan, turhaa suunpieksämistä miedän kohdallamme.

Tiedän että te olette muuttaneet koululta ja asutte kahdessa huoneessa osalla keittiöön jossain Niemelän talossa. Onpa erittäin hyvä, että Jaakkokin saa olla kotona. Hänhän voi auttaa Sinua – esim. olemalla kuin ei olisikaan olemassa. Tarkoitan, että hän voi suurempien lasten kanssa painua luontoon eväineen päiväkausiksi ja Sinä saat olla vapaana kaikkien lasten hoidosta, ja kuitenkin saat aurinkoa ja hiukan hiljaisuutta viemällä lapset myös ulos siihen lähelle asuntoanne.Tarvitsisit oikein täyshoitoa Sinäkin, mutta kuulin mammalta, ettei Sinulla ollut edes kotiapulaista. Seppoa minulla on ikävä ja ajattelin muistaa häntä vaatteilla t.m.s., mutta enpä ole kyennyt hyvästä halustani huolimatta tekemään hänelle enempää kuin toisillekaan mitään. Sano terveisiä lapsille meiltä, minulta ja lapsilta. Pojat usein haastavat, että he lähettäisivät hylsyjä, joita meillä on kyllin, Joukolle, Eskolle, mutta en ole oikein siihen suostunut, ajatellen, että tuollainen lahja voisi johdattaa lapsemme kiusauksen käydä täyttelemään panoksia. Kari olisi mielellään lähtenyt Muurameen sodan alettua, mutta eihän siitä tietysti olisi tullut mitään. Olemme nyt kaikki kotona, ukkikaan ei halunnut lähteä Keski-Suomeen. Onhan tästä vielä yli 20 km linnuntietä rajalle. 15 km rajalta on evakuoitu.  Me asumme oikeastaan entiseen tapaan vain kahdessa huoneessa, sillä kirkkoherranvirastokin muutettiin ruokasaliin, ja keittiössä työskentelevät myös upseerien lähetit ja lotat silloin tällöin teen ja kahvinkeitossa. Täällä on yhtmittaista kolinaa ja räminää, niin että vauva kyllä tottuu ääniä kuulemaan. Vieraita käy ”yhellään”. Viikon sisällä on pappejakin käynyt ainakin 10, melkein kaikki tuntemattomia ennestään. Siro Laatikainen pistäytyi pari päivää sitten, nukkui pari tuntia ja lähti sitten taas edelleen. Lienee nyt rajalla. Hän sanoi, että Salme saa syksyllä vauvan, siis kolmannen. Hän asuu nyt Vesilahdella. Siro on kappalainen.

Kuten olet mamman kirjeestä  saanut tietää, ovat ryssän koneet ovat muistaneet meitä pari kertaa. Nyt ovat lentäneet pienissä ryhmissä ja hyvin ylhäällä. Eikä niiden olisi nyt enää hyvä alemmaksi tullakaan, saisivat tervehdyksiä täältä ylöspäin. Eipä niistä voi enempää []. Kyllä muuten tuntuu ilkeältä kk:n papatus. Kuulin taas eräänä aamuna, mutta taisi tulla omasta kk:sta. Eipä niistä voi tarkemmin kertoilla, sitten joskus jälkeenpäin. Elämme täällä kuin sotaleirissä. Minä kaapasin aina vauvan syliini kun jotain tapahtui. Enkä malta olla sanomatta, että n. minuutti sitten tässä kirjoitukseni välissä, putosi eräs ryssän lentokone ammuttuna palavana maahan tuolla järven takana, ja miehet näkyivät laskuvarjoilla hyppäävän myös alas. Toiset hyrräsivät tästä ohitse ja - papattivat hiukan. Me olimme portailla katsomassa, everstikin. Se pudonnut kone löi kovasti volttia ilmassa, ja nyt nousee paksu savu tuolta metsän takaa. Ihme, ettei meitä nyt pelota. Suomal. hävittäjä pudotti sen koneen ja ajoi tästä takaa toisia.

Nyt meillä on kaksi vainajaakin on täällä kirkolla. Toinen on Ilomantsin poika, toinen tästä läheltä [SP:n huomatus konekirjoitetussa tekstissä: Heinosen] eräs perheen isä. Jäi 4 pientä lasta [SP:n huomatus konekirjoitetussa tekstissä: joiden yhden kummi olen.] Taisivat saada kuoleman tuolla Syrjässä päin. - Ukki tapasi tänä aamuna meidän pihassamme Läylölän opettajan Valtosen. Täällä on hiitolalaisiakin, mutta kirvulaisia en ole tavannut ketään.

Pari tuntia myöhemmin. Kone putosi Loitimon luo. Yhden lentäjistä ampuivat, kun yritti vastarintaa, hänen ruumiinsa on leikkuuhuoneen kellarissa. [SP:n huomatus konekirjoitetussa, ei alkuperäisesä kirjeessä: Toinen on vankina tuossa naapurissa.]

Kyllä minä haluaisin kovasti tietää, missä veljet ovat, ja saada heidän osoitteensa. Sano mammalle, että ilmoittaa minullekin, kun saavat tietää. Ja jos olet kunnon ihminen, niin pyydä mammaa laittamaan minulle kilon kahvia näillä korteilla ihan heti, sillätäätltä ei saa ensinkään. Ja laittakoon heti jos sieltäkään saa, ja samoin 2 kiloa palasokeria. Kun tyhjentelee liiat paperit, niin saa tulemaan kilon postipakettina. [jatkuu normaalisti] Rahaa laitan tässä kirjeessä 10 mk, eikä tarvitse olla kallista kahvia. - Täällä kuulutaan rajalla oltavan melkein rauhassa. Niin että älkää pelätkö meidän puolestamme. Ryssiäkään ei kuulu näkyvän. Kirjoittele Sinäkin tännepäin, että olisi rattoisampaa. (- tässä yksitoikkoisuudessa!!) Sano Jennylle, mammalle, Isälle, Jaakolle y.m. paljon terveisiä! Helmikuussa Arvi sanoi minun palatessani Joensuusta, etten saa nyt matkustaa ennenkuin mennään Inkilään, ja niin se taisi käydäkin, että nähdään Inkilässä. Hyvästi nyt täällä kertaa!

Sylvi.

Myöhemmin. Kahvikuponkeja olikin 5. Ostakaa niillä kaikilla.

Arvi tuli juuri rajalta ja kertoi seuraavan inhottavan tapauksen mikä on ehdottomasti totta. Ryssät olivat Ruhovaaassa tulleet yli rajan ja huutaneet suomeksi ”älkää ampuko omia miehiä!”. Suomalaiset eivät ampuneet, mutta silloin  ryssät heittivät käsikranaatin heitä kohti. Neljä miestä - keskisuomalaisia, kuoli. – Siellä on siis hiljaista kahinaa tällaisista jutuista päätellen. – Yksi niistä äskeisiä laskuvarjolentäjiä on täällä naapurissa vankina.

Kolme ryssää kapusi katsomaan kun Saarivaaran mummot huutelivat lehmiensä kanssa, lähtiessään evakuointimatkalle.

Heinäkuun 1941 alussa Sylvi Pärssisen päiväkirjasta

Meidän vierashuoneemme on eversti Kraemerin huoneena. Sen viereinen makuuhuoneemme on omassa käytössämme. Siinä minä hoitelen Ilkka-Eliasta, ja pakosta joudun kuulemaan asioita seinän takaa. Ja ne eivät ole rauhallisimpia. Kuulen, miten järjestellään hyökkäystä, sen vahvistamiseksi tykistötulta jne.

Sunnuntaina 6.7. sotilaspastori Niininen saarnasi kirkossa. Arvi oli alttarilla.

Maanantaina 7.7. Arvi lähti liikekannallepanon määräyksen mukaan Joensuuhun suojeluskuntapiirin kenttäpapiksi, ja seuraavana päivänä saapui tänne hänen sijaisekseen Ilomantsista pastori Jaakko Turunen. Aitassamme on valokuvaamon laboratorio, jossa hallitsevat Laaksovirran veljekset. Toinen on Eero. He ovat iloisia ja reippaita TK-kuvaajia. Pihan valkoruusut alkavat aueta näihin aikoihin.