Arvi Pärssisen päiväkirjasta  19.6.1927 – 30.12.1927

19 päivä

Tänään on ollut erittäin kaunis päivä. Olen ollut ulkona melkein koko päivän. Kävin junilla, jonka jälkeen menin uimaan. Vesi oli jo kohtalaisen lämmin, mutta kun ui pitemmän matkan, niin tuntui jo hyvin kylmältä. Illalla kävin kävelemässä kaupungilla pitkin katuja aivan yksin. Olisin kyllä voinut mennä kävelemään jonkun tytön kanssa, mutta en tällä kertaa kuitenkaan halunnut sitä. Kurssit olivat tavallista kuivemmat, mutta täytyy näillä vain kuitenkin olla.

23 päivä

Juhannusaatto on kesän kauneimpia hetkiä, jolloin olen tavallisesti ollut kotona, mutta tänä juhannusaattona olen pakotettu viettämään juhannukseni täällä. Koko päivän olimme vielä koulussa, mutta kun oli juhannusaatto, niin lopetimme kahdelta kurssit. Kello kahdeksalta menin kalliosaareen, jossa jo tanssi oli täydessä käynnissä. Menimme kello yhdeksältä eräälle kalliolle ja lauloimme muutamia lauluja. Tämän jälkeen kokoonnuimme kokon luo, joka sytytettiin klo 10. Torvisoittokunta puhalsi muutamia kappaleita, jonka jälkeen taas suojeluskunnan mieskuoro lauloi muutamia lauluja. Kun vielä torvisoittokunta puhalsi muutamia kappaleita, siirtyi tanssia rakastava yleisö kasinoille, jossa tanssi jatkui klo 12 yöllä. Minä en haluttanut tanssia, joten käveltyäni yksikseni jonkun aikaa läksin astelemaan kotia kohden. Näin oli ensimmäinen juhannus aattoni kulunut, jonka olin ollut pois kotoa, aivan hiljalleen. Vähän pyrki mieli katkeroitumaan, kun ajattelin, että aivan yksin tässä täytyy taivaltaa juhannusaattonakin, vaikka toiset kaikki riemuitsevat Kasinoilla, mutta kun ei ole sallittu minulle maallista mammonaa, niin täytyy elää ilman. Vaikka olisinhan saanut seuraa, mutta olin sellaisella tuulella, etten oikein kyennyt. Kotiin tultuani menin vielä saunaan, vaikka jo päivällä olin jo kerran käynytkin.

25 päivä [? 24:s]

Tänään nukuin klo 8, koska olin vähän väsynyt illallisesta riennosta, vaikka nukkuminen olikin vähän rauhatonta, sillä näin kaiken karvaisia unia. Kävin 10 junilla, jonka jälkeen olin jonkun aikaa Kokolla. On ensimmäinen Johanneksen päivä, jolloin syön vain voita ja leipääkin, sillä en saanut eväitä tänä aamuna.

Illalla kävin soutelemassa Kokon kanssa Vuoksella, jonka jälkeen olin heidän luonansa jonkun aikaa.

25 päivä

Lauantaina valmistauduin Kiviniemen matkaa varten. Siellä on nimittäin Viipurin S.k ja lottien kesäjuhla, jossa meidän täytyi myös laulaa. Matka kului pikku hiljalleen laulaessamme iloisia lauluja. Meidän täytyi mennä suoraa päätä kentälle, sillä urheilut alkoivat aivan heti. Ensiksi seurasi sadan metrin juoksu, jota jatkui pitkät ajat, sillä juoksijoita oli kolmatta sataa. Pitkin iltaa jatkuivat kilpailut, kunnes yhdeksältä siirryimme nuorisoseuran talolle illan viettoon. Ohjelmaa oli runsaasti, mutta pääasia oli tanssi sillä saihan silloin tutustua neitosiin. Tapasinkin yhden tytön, kotoisin Viipurista, jota kävin saatilla mutta en mitään sen lähempää tuttavuutta muodostanut. Yötä olin Männiköllä.

26 päivä

Tavattoman kuumuuden vallitessa jatkettiin urheilu kilpailuja. Jännittävin oli kolmen tuhannen metrin juoksu, jossa oli paljon hyviä menijöitä. Illalla oli iltajuhla, josta meidän täytyi lähteä kesken pois, sillä juna läksi Kiviniemestä 2,30 ap. Matka kului hauskasti.

3 päivä

Tänään on taas pyhäpäivä. Kuuma on kuin saunassa. Kävin kerran uimassa, mutta aina vain oli kuuma. Uidessa kävi suontakin vetämään kun menin Kalliosaareen. Illalla olin puistossa kuuntelemassa musiikkia, jonka jälkeen vielä kävelin jonkun aikaa.

4 päivä

Olen juuri palannut rehtorin pakinoilta. Kaikki alkavat nyt keljuilla. Rehtorikin aikoo jättää minut luokalle aineen vuoksi, joka on sula vääryys, sillä menen valalle, että läpäsen aineen ylioppilaskirjoituksissa, vaikka rehtori moukkuilee, etten minä ole oikein pystyvä, mutta toiselta päin taas puhuu, että kyllä näillä aineilla vain olisi läpäissyt. Mutta ei auta, jos heittävät, niin heittäkööt.

7 päivä

Tänään olivat matematiikan loppukokeet, joista riippui ehtojen läpäisy. Yksin en olisi vieläkään läpäissyt näitä kokeita, ellei Vuorelainen [kts. sivu 352] olisi jelpannut. Nyt ovat ne kuitenkin suoritetut, olivatpa ne sitten miten tahansa, pääasia on kun ne vain ovat selvät.

20 päivä

Olen ollut Pyhäjärvellä kohta parisen viikkoa. Koko ajan olen ollut innokkaasti heinän teossa. Olen aina silloin tällöin kirjoittanut aineitakin, joita oli tänä aamuna konseptilla kaksi. Päätin viedä ne rehtorin kouraan. Tunnin kestäneen kuuman ajon perästä olin K:salmessa. Menin suoraa päätä uimaan. Erittäin suloiselta tuntuikin taas pitkästä aikaa hypätä ylimmästä kerroksesta pää edellä veteen ja painua syvälle veden syleiltäväksi.

En malttanut kauan olla siellä, sillä aineet yhä polttivat povellani. Menin ensin kuitenkin toimittamaan pieniä ostoksia ennen kuin menin tapaamaan holhoojaani. Hän ei ollut kuitenkaan kotona, joten täytyi viimein lähteä rehtorin luo.

Rehtorin lukiessa aineitani, olin hyvin hermostunut, mutta ilokseni huomasin, ettei siinä juuri virheitä ollutkaan. Kaikkena yllätyksenä tuli sitten ettei minun enää tarvitsekaan kirjoittaa aineita, vaan olen jo täysin pätevä menemään kahdeksannelle luokalle. Joimme lähtökahvit, jonkajälkeen lähdin.

[lehti revitty pois]

… Olin nimittäin päättänyt mennä marjaan.

Kovin uhkaavia pilviä oli taivaalla, mutta niistä huolimatta astelin ripeästi metsää kohden.

Kävin ensin vaapukoita poimimassa eräästä korvesta, jossa oli tavattoman pitkä heinä, niin että kastuin kauttaaltani  märäksi. Tullessa poimin vielä pari litraa mustikoita.

Kotiin tultuani kävin kahden junilla viemässä kirjeen postiin, jonka jälkeen olen ollut tähän hetkeen saakka kotona. Mieleni tekisi johonkin juhliin, sillä kesäjuhlia on neljässä paikassa aivan lähekkäin, mutta täytynee minun olla yksin koko pyhäilta, kun ei ole pyörää eikä hevosta jolla menisi.

Täytyy tästä nyt lähteä vaikka kylän kujasille kävelemään.

Tästä kävelymatkastani muodostui kuitenkin pitkänlainen. Menin ensin kankaalle, jossa juoksin 3000 m. Aikaa meni 11 min ja 55 sekunttia, joka on paras tähänastisista ennätyksistäni. Kun sitten ei näkynyt ketään kylänkujilla, päätin lähteä Montrualle kesäjuhliin. Saavuin sinne noin 10 tienoissa. Ohjelma oli jo jokseenkin kaikki…

[lehti revitty pois, liekö lunttauksen kuvaus jälkeenpäin ollut liian rankkaa]

… Kun olin antanut merkin kiikkui 6 konseptia tarvitsevien käteen ja niin olivat toverimme pelastetut. Saman tempun täytyi tehdä myöskin VI:n luokan kääntäjille.

 

Päiväkirjan toiseksi viimeinen vihko päättyy ja alkaa viimeinen vihko otsikolla ”Arvi Pärssinen / Muistiinpanoja / VIII lk”

[lehti revitty pois]

… sekään kodilta. Ehken kuluu kuukausia ennen kuin menen taas Pyhäjärvelle.

27. 11. 27.

Eilen illalla kävin Toverikunnan illanvietossa, jossa oli tavallisen hauska, jonka jälkeen menimme kaikki pojat V.P.K:n talolle jossa oli ampumaseuran iltamat. En viihtynyt täälläkään kuin 10 saakka, vaikka tanssia olisikin kestänyt 2 saakka. Kaikki alkaa käydä kuivaksi.

Koulussa ovat opettajat hyvin pahoja.

Minä olen saanut noitua jo monia kertoja heitä alimmaiseen kattilaan. Tänä aamuna menin kirkkoon pitkästä aikaa, kun piti laulaa Hoosianna.

Nyt saan jonkun aikaa olla kotona, mutta illalla täytyisi taas mennä rukous huoneelle laulamaan.

6. 12. 27.

Kirjoittamiseni näkyy harvenevan harvenemistaan.

Pyhä meni pikkuhiljalleen.

Kävin kävelemässä Pärnän sillalla naapurin tyttöjen kanssa. Olen melkein yksin eläjä nykyään. Olen kadottanut kaikki ystävät ja tuttavat, mutta en juuri paljo kadu kun ovat menneet, niin olkoot vain kyllä niitä kai joskus löytyy. Tänään olimme viettämässä Suomen itsenäiseksi julistautumisen 10-vuotismuisto juhlaa. Lukemiset menevät tavallista latuaan, vaikka vähän tahtookin laiskuus vaivata. Parin viikon perästä tästä jo pääseekin joululomallekin.

10. 12. 27.

Täytynee pakista seikasta sellaisesta kuin Toverikuntamme yleisestä musiikki illan vietosta. Ohjelmaa oli paljon ja hyvää. Minäkin sain kunnian pitää huonon ja kuivan esitelmän. Lopuksi oli tanssia, joka kesti aina kolmeen saakka.

Minä en ole enää entisessä vireessä. En käy enää saatilla, en rakasta tyttöjä kaikki on kylmää kuin ijäisyys.

Nämä pyhät ovat myös hyvin pitkiä. Yksin täytyy istua vain. Mutta

ei se mitään.

16. 12. 27.

Tänään vietimme puurojuhlaa, jotka alkoivat kello 7. Iloinen tunnelma vallitsi koko illan, joka nousi huippuunsa puuroa syötäessä, jolloin hilpeys oli korkeimmillaan. Puuro maistui erittäin hyvältä jota edistivät sokeri maito ja kanelijauhot.

Tämän jälkeen seurasi iloinen karkelo, jota kesti aina kahteen toista.

17. 12. 27.

Tänään olimme vielä koulussa kymmeneen saakka, jolloin saimme nelosliput, jotka eivät oikein loistavat olleetkaan. Neljän junassa läksin sitten Inkilään ja olen nyt täällä.

30. 12. 27.

Olen jo hautunut kirvussa melkein kaksi viikkoa. Joulu meni pikku hiljalleen. Ihmisiä kävi paljon vieraina. Kävin myöskin Tepon päivän iltamissa, jossa tutustuin muutamiin neitosiin. Kävin lantusta ajamassa Kuismalla, jossa sai jutella vähän kouluasioista pitkästä aikaa [Sylvi Kuisman kanssa]. Joskus tuntuu vähän ikävältä, mutta kai siihen tottuu.

 

Sylvi Pärssisen muistelmia kouluajoistaan [Rauno Pärssisen kirjasta Vanhempieni nuoruus]

Läksyissä – niissä minä kyllä tulin toimeen, jopa luokan parhaimpiin joskus lukeutuvana. Varsinkin matemaattiset aineet olivat minulle suurta huvia. Joskus kuitenkin tunnilla tuntui aivan hävettävältä, että minä aina – sananmukaisesti aina – tiesin ja viittasin, vaikka luokassa saattoi muuten olla suuri enemmistö osaamatta. Hävetti todella nostaa käsi viittaamaan. Opettajamme tuntui pitävän melkein loukkauksena, että minä osasin matematiikkaa. Lukiossa ollessani minulla aina oli sellainen tunne, että se oli jotenkin hävettävää. Opettaja ei koskaan antanut sanallakaan siitä tunnustusta, ei rohkaisua, ei kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että osasin. Kovin happamesti muistan hänen joskus sanoneen jakaessaan koepapereita: ”Kuismakin sai kiitettävän”, jolloin minä häveten hain paperini. Olihan luokassa toisiakin, jotka kyllä olivat perillä matematiikasta. Sen sijaan kotona sekä isä että mamma olivat iloisia matematiikan numeroistani. Isä tutki ja tarkasteli todistusnumeroitani usein iltamyöhällä istuessaan kirjoituspöytänsä vihreän lampun valossa.

Lukioon tultuani [1925 syksyllä] sain myös ensimmäiset poikaystäväni. Miten toisenlaiset ovatkaan nykyään tavat nuorten ja koululaisten välisissä seurusteluissa. Kaikki on nyt paljon vapaampaa, rehellisempää ja avoimempaa. Silloin hävetti niin tavattomasti, jos oli ”rakastunut”, sitä piti niin tavattomasti salata, kaikessa oli jotain hävettävää, salattavaa, ja aina piti muistaa, mitä toiset sanoivat ja elää sen mukaan. Oltiin niin tavattoman romanttisia, esikuvina olivat Amerikan filmitähdet, Mary Pickford, Colleen Moore, Constance Talmadge ja monet muut, puhumattakaan sellaisista kuin Pola Negri, ja sankarien puolella olivat Ramon Navarro, Rudolf Valentino jne. Hassuja sankareita olivat Charles Chaplin, Harold Lloyd, Buster Keaton, ja kaikkien pikku-ihastus Shirley Temple. Romanttisuutta tyrkyttivät myös haaveelliset kirjat joita Runa ja Courts-Mahler  tuottivat kuin nauhalta. Sitten piti itseään tarkastella noiden esikuvien mukaan, ja aina piti koettaa ”att göra ett gott intryck”. Kaiken seurustelunkin leimasi tavaton arkuus, olkoonkin että kuuluin siihen ns. sodanjälkeiseen villiin 20-luvun nuorisoon, jazzin, ”poikatytön”, polkkatukan kauteen, jolloin hameetkin kutistuivat sangen lyhyiksi. Kyllähän sentään mielessä pysyvät ensi suudelmat keväisillä salamyhkäisillä kävelyretkillä Käkisalmen ympäristössä, Laatokan rannoilla, romanttisissa porttikäytävissä tuoksuvien virheiden vaahteroiden alla.