Joulukuussa 1940 tiedetään, että Tuupovaaran pappilaan saadaan uusi lapsi noin 9.6.1941. Odotusajaksi saa Sylvi-äiti äitiysliivit lainaksi sisareltaan. Sisarukset tekevät lapsia sopivasti lomittain, joten lainaus onnistuu. Tuleva lapsi on perheen viides. Toini-sisar ehtii kaikkiaan tehdä 12 lasta, kun Sylvin on jääminen vain kahdeksaan. Ehkä tiheistä raskauksista johtuen Sylvin hampaat ovat niin huonossa kunnossa, että hän alle 32-vuotiaana tarvitsee proteesin kummallekin sivulle. Hammaslääkäri on Joensuussa ja maksaa paljon. Jo matka sinne on Sylville ikävä, koska hän tuli hyvin herkästi matkapahoinvoivaksi. Pahoinvointi vain paheni, kun häkäpöntöt tulivat siviiliautoihin pakollisiksi 15.2.1941. Häkää pääsi myös bensiininkatkun lisäksi auton sisäosiinkin.

Sylvin veljet Väinö, Itti, ja Eino ovat enemmän tai vähemmän tilapäistuntuisissa töissä ja majapaikoissa. Väinö ajaa puukaasuttimella varustettua kuorma-autoaan Petäjävedellä ja Eino haikailee ensin korvauksia ja sitten myllyn perustamista. Inkiläläisiä on paljon sijoitettuna Orimattilaan ja ensisijaiseksi myllyn paikaksi sopisi Orimattila. Korvauksia on evakoille päätetty maksaa, mutta maksaminen viivästyy eikä sitten paljon ehdi tapahtuakaan, kun jo uusi sota on alkanut. Korvaustiloja on kuitenkin saanut Orimattilassa jo käydä katselemassa.

18.1.1941 Ilmari huokailee Lemillä prikaatissaan, että vielä enää viisi kuukautta armeijaa jäljellä aavistamatta, että sitä on jäljellä vielä reilut kolme vuotta yhtä soittoa. Pääsiäiseksi Ilmari anoo lomaa, mutta ei saa, kun vääpeli lähtee silloin lomalle ja Ilmari on häntä kirjurina tuuraamassa. Vappuna voisi sitten saada 7 vuorokautta lomaa – puoli vuotta olisi silloin kulunut edellisestä lomasta.

Talvisodan kaikuja on vielä 10.3.1941. Sylvi Pärssinen kirjoittaa äidilleen: ”Meille tulee vielä yksi sankarihautaus: kuolleeksi julistettu kadonnut. Hänen vaimonsa uskoo kuitenkin lujasti miehensä olevan elossa ja se on juuri niin surkeaa, kun yleensä huhutaan suomalaisia vielä olevan Venäjällä vankeina.” Tarkemmin ei Sylvi-äiti kerro, miten ruumiiton siunaus käytännössä tehtiin.

Saippua katosi kortille. Niinpä omatoimisesti piti osata tehdä saippuaa. Tässä Helena Kuisman ohje tyttärelleen Sylville: ” Laitan sitä myrkkyä ja valkeaa vaatetta. Kyllä sinä osaat sen saippuan keittää, ei muuta kuin keität. Woit tietää saippuan keiton säännön 10. kg rasvoja (suolia) 1.kg. myrkkyä, olen laittanut vettä vain 2-3.litraa sitte keittää niin kauvan kuin tulee sakean vellin laista. Jos on oikein rasvaset suolet, niin olen laittanut myrkkyä vähän enemmän.” – ”myrkky” oli ilmeisesti lipeäkiveä eli hyvin emäksistä natriumhydroksidia.

Palvelijoiden kanssa ei aina onnistuttu. Seuraavassa epäonninen tarina Sylvin kirjeessä 15.3.1941: ” Minulle tulee taas palvelijanvaihto. Ei tämä koe onnistunut. Tyttö on hidas ja miten lie niin siivotonkin että haisee koko huone missä hän liikkuu töissään. Ne nyt kyllä kärsisi kun hän on muuten hiljainen ja nöyrä, mutta siitä minä suutuin kun hän – kuukauden meillä oltuaan, piti erästä miestä koko yön vinnikamarissaan, ja siitä oli heti alussa mainittu, ettei ensinkään miesvieraita saa viedä sinne. Tämä oli vielä melkein tuntematon mies, ei edes sulhanen.”  Aika oli kuitenkin sellainen, että Karjalaisessa olleeseen ilmoitukseen kotiapulaisen paikasta tuli parikymmentä hakemusta.

Välirauhan aikainen ruokalista Sylvin kirjeestä 27.3.1941 sisarelleen Toinille: ” Meillä on vielä paljon kuivattuja ja suolattuja kaloja. Kasveja paleltui kellarissa ja marjoja pilaantui, mutta perunoita on tarpeeksi. Täältäkään ei saa ryynejä mielin määrin, mutta me ostimme kortilla silloin kun oli vielä jauhoja ostamattakin. Saatteko herneitä? Meillä tehdään pöytäjuomaksi mietoa kaljaa. Ruuan syömme – milloin on liharuokaa – joskus voitta. Joka viikko teen potattikakkaroita. Kahvipöydässä on grahamleipää. Lihat ostan aina hyvin rasvaista paikkaa ja rasvat sulatan uunissa ja suolaan ruukkuun käytettäväksi kastikkeina. Kyllä näillä eväillä vielä pärjää. Sitten kun on syöty silakkaa, perunaa ja ruispuuroa, teen taas joskus oikein rasvaisen aterian jälkiruokineen perheen mielen hyväksi ja tyytyväisiä ollaan. Niin meillä syödään.”

Kari ja Aarno käyvät kansakoulua ja samaa toista luokkaa. Aina ei mene putkeen. Sylvi kirjoittaa 20.2.1941: ” Kari oli eilen arestissa, kun oli harjalla lyönyt erästä tyttöä. Muuten kai ovat kilttejä.” Molemmille pojille määrätään silmälasit koulun tarkastuksessa havaitun likinäköisyyden takia. Laseja ei kuitenkaan hankita kummallekaan. Kevätjuhlien esiintymisiin molemmilla on tunkua. Sylvi-äiti kirjoittaa 21.5. äidilleen: ” Jo kauan oli Aarno harjoitellut runon lausuntaa juhlaa varten. Koko talo tiesi, että ”Kaarinan vuode on kova, polttava pieluskin - - - - herkut kun salaa söi hän - - ” ja että hän sai rauhan vasta pyydettyään pahan tekonsa anteeksi äidiltä. Se runo on Koitossa. Aarno ihastui lausumiseensa niin että pyysi saada kaksi runoa yhden sijasta! Karia harmitti Aarnon menestys niin että hänkin oli pyytänyt ohjelmaa tutkintoon ja opettaja antoi hänelle myös runon. Ja Kari heilui kateederin takana koko ajan edestakaisin kutsuessaan kaikkia Suomen lapsia raittiustaisteluun pitkässä runossa.”

21.5. tulee tuomiokapitulista kehotus, että laatikot pitää olla valmiina mahdollista kirkonkirjojen evakuointia varten. Arvin sijoitus sodan aikana tulisi olemaan piirikenttäpappi Joensuussa. Arvin veljet Simo ja Tapani ovat rajalla linnoitustöissä, Simo Kuusamossa ja Tapani Lemillä.

Suomen sotilasvaltuuskunta yleisesikunnan päällikön kenraali Heinrichsin johtamana lentää 24.5.1941 Salzburgiin Saksaan tai oikeammin Itävaltaan neuvotteluihin. (Kenraali) Jodl kuvaili Saksan suunnitelmia pohjoisessa. Kaksi divisioona lähtisi sieltä tavoittelemaan Kantalahtea, sehän on Venäjän puolella. Saksalaisten pääpaikkana tuli olemaan Rovaniemi. Kaakkoisella Leningradin rintamalla suomalaisten päätoimena piti olla neuvostovoimien sitominen. Jodl antoi myös saksalaisten kuljetusten aikataulun: ensimmäiset kuljetukset saapuisivat Suomeen 8.6. ja panssarit olisivat perillä 10. – 15. 6.   

Suomeen valtuuskunta palasi 30.5., jolloin alkoivat hallituksen sisäpiirin neuvottelut. Suomen tavoitteena syttyvässä sodassa oli vanhojen rajojen palauttaminen. Liikekannallepanon aikataulu oli: suojajoukot 10.6., Hangon puolustukseen tarkoitettu divisioona 15.6 – Hankohan oli venäläisillä, ja samana päivänä Sallan-Kuusamon seudulle sijoitettava III AK. Yleinen liikekannallepano aloitettaisiin tilanteen mukaan aikaisintaan 16.6. ja viimeistään 22. 6.

Ensimmäiset saksalaiset joukot marssivat Norjasta Suomeen 7.6. ja seuraavan päivänä joukkojenkuljetusalukset Saksasta saapuivat Kaskisiin ja Vaasaan. Rovaniemelle syntyy 50000 saksalaisen sotilaan keskittymä. Päämajoitusmestari Airolla on tarkka käsitys sotimisesta Lapissa: ”Ei tule venäläinen eikä mene saksalainen”.

Arvin isä, ”ukko” lähtee kenellekään mitään sanomatta 8.6.1941 pappilasta, eikä kukaan tiedä minne. Jos hän olisi lähtenyt vasta seuraavana päivänä, olisi hän nähnyt uuden lapsenlapsensa.

Vauvansa syntymän 9.6.1941 tienoon tunnelmia muistelee Sylvi-äitimme seuraavasti (muisteltu noin vuonna 1986): ”Ja minun töitäni leimasi odotus, joka päättyi, kun vauva syntyi kesäkuun 9 päivänä 1941. Mutta juuri tällöin, kun jouduin olemaan vuoteessa, alkoivat tapahtumat kehittyä oudosti. Vuoteeni oli nostettu saliimme. Ihmettelin siinä loikoessani maantieltä kuuluvaa outoa ja alinomaista ajoneuvojen ja marssivien joukkojen aiheuttamaa melua, mutta kätilö ja Arvi koettivat kääntää huomioni pois siitä, antamatta minulle selvitystä siihen. Olimmehan jo tottuneet siihen, että oli hiljaista, lukuunottamatta joitakin metsissä leiriytyneitä pieniä miesjoukkoja. Kun luokseni tuli joitakin ystäviä katsomaan vauvaani, heidät vietiin heti erilleen, ja vasta kuiskuttelun jälkeen laskettiin luokseni, ja näin, että heissä oli jotain omituista salailevaa. Sitten eräänä vartioimattomana hetkenä seisoi salin ovella asepuvussa ystävämme opettaja Vilho Rautakorpi kysyen minulta: ”Joko Arvi on lähtenyt?”. Vasta tällöin minulle selvisi, että sota on nyt tulossa toden teolla.”

10.6. Ilmari ennakoi Lemillä, että paketteja ei nyt pidä lähetellä koska ”muutamme ehkä paikkakuntaa”.

Kevät 1941 jatkui pitkään kylmänä. Muuramessa eivät Päijänteen jäät lähteneet vasta kun 5.6. ja lunta satoi vielä 6.6. maan aivan valkoiseksi.

17.6.1941 näytti Tuupovaarassa seuraavanlaiselta (Sylvi P:n kirje): ”Eihän täällä nyt mitään hätää ole ryssien puolesta, sellaista on vain elämä kuin ennenmuinoin YH:n aikana, paitsi että olemme nyt vielä lähempänä rajaa. Rajakomppania on siellä pitkin rajaa, samoin muitakin, mitä lie. Täällä kertoivat, että ”Marokon kauhu” on pataljoonansa kanssa tässä naapurikylässä, Koverossa. Tykistöpattereita myös siirtävät tännepäin Kontiolahdesta. Saa nähdä, eiköhän vain Marikin ”poikineen” ilmestyne näille maille! – Ei sentään, eivät kai ne lottia tuo. Huhuavat lehdessä, että saksalaisia olisi rajoilla, mutta täällä ei ainakaan ole eikä Joensuussakaan. Ihmiset elävät rauhassa paikoillaan, vain ne saarivaaralaiset ja hoilolalaiset ovat pakanneet valmiiksi tavaransa. Sehän onkin kuin Hyrsylän  mutka. Ei meilläkään ole mitään pakattu, Arvi sanoi, että emme me esimerkillämme hermostuta muita.”

27.6. alkaa sitten tapahtua; Sylvi Pärssisen kirjeen mukaan: ”Vihollisen lentokoneita kulkee monta kertaa päivässä, mutta vasta tänään ensi kerran pitäjäämme häirittiin, pudottivat pommin ja ampuivat konekivääreillä. Tietääkseni ei mitään vahinkoja sattunut.”

Sylvi Pärssisen päiväkirjasta sunnuntaina 29.6.1941

Saimme tänään tuntea sodan esimakua, kun meitä tulitettiin konekivääreillä lentokoneesta. Olin päivälevolla vauvan kanssa, kun Kari syöksyi Raunon kanssa ulkoa huutaen: ”Ampuvat konekivääreillä”. Tempasin vauvan syliini ja menin hetken perästä ulos katsomaan ja kuuntelemaan viholliskoneiden kulkusuuntaa. Ne lensivät nyt hyvin korkealla. Minusta koneet näyttivät palaavan takaisin. Silloin juoksimme kellariin, jossa oli lujat betoniseinät. Koneet loittonivat kuitenkin ja hetken perästä palasimme takaisin.

Kauheaa: olin unohtanut Helenan, joka nukkui koko ajan lastenhuoneessa. Aarno oli ollut metsässä. Hänestä tuntui, niinkuin kuulat olisivat rapisseet aivan lähellä risujen katkeillessa. Miten lienee ollut? Tapaus järkytti kylää, mutta mitään vahinkoja ei sattunut, vaikka maantiellä liikkui kolonnia – aina vain rajalle päin.

 30.6.1941

Arvi tuli tänään kotiin rajaretkeltään ja sai kuulla uutisemme. Ja nyt seurasi jatkoa edelliseen: pommeja. Osa putosi pappilan riihen taa. Ikkunat helisivät, mutta mitään vahinkoa ei nytkään tullut.