Kirjat. Bart D. Ehrman: Heaven and Hell. Oneworld 2020.

 

Helvetti on ikävä paikka, sen tiesin jo lapsena varsinkin sen takia, että isäni oli pappi ja puhui helvetistä. Pelkäsin tietenkin helvettiin joutumista, mutta enemmän pelkäsin joutumista koulukotiin. Jotenkin koulukotiin joutuminen tuntui varmemmalta kuin helvettiin joutuminen. Tosin minulla oli vain vähän edellytyksiä helvettiin, koska pikku näpistyksistä ja tupakanpoltosta selvisi välittömällä selkäsaunalla. Metsän polttaminen oli vähän vakavempaa kuin tupakan, mutta siitä selvisin ilman koulukotia, kun syy vieritettiin vanhempien poikien kontolle, nimittäin veljeni Eliaksen ja kaverimme Muna-Taiston syyksi. Minä olin vain hanslankarina ja kuusivuotias, eikä minulta palanut varpaat, kuten Eliaksella. Kuumaksi se palo kuitenkin metsän sai.

Helvetti on siis kuuma paikka. Tämän tiesi myös Pohjois-Carolinan yliopiston professori Bart Ehrman, koska hän teinipoikana oli tenniskerhon siistijä ja työpäivän päätteeksi pääsi oikeaan saunaan. Siellä lauteilla tuli tietenkin välittömästi mieleen helvetin kuumuus. Teininä hän ei vielä ollut professori, vaan vasta jälkeenpäin. Muistot kuitenkin suomalaisesta saunasta (englanniksi sauna) jäivät kytemään ja Raamatun eksegetiikkaa opettaessaan kypsyi hänellä ajatus kirjoittaa helvetistä. Tänä vuonna (2020) ilmestyi sitten hänen kirjansa Heaven and Hell, jossa Ehrman seikkaperäisesti käy läpi historialliset helvetin kuvaukset, mutta sivuaa myös taivasta.

Ehrmanin mukaan helvetin kuvaukset eri filosofeilla ovat aina laajempia ja yksityiskohtaisempia, kuin taivaan ilojen suurpiirteiset  ylistykset. Kuka voisi oikeastaan kovinkaan paljon hehkuttaa harpun soittoa vihreässä puutarhassa (paradiso) ikuisessa laiskistuttavassa lämmössä ruohoa syövien leijonien kanssa.

Olettamukset helvetistä liittyvät lähes kaikissa filosofoinneissa siihen, mitä ihminen on: erottamattomat ruumis ja sielu, vai erilliset ruumis ja sielu ja vielä autiompi vain ruumis. Toinen ajattelijoita edelleen vaivaava on se. mitä tapahtuu ensiksikin syntyessä, sitten kuollessa ja vihdoin kuoleman jälkeen. Kuoleman jälkeinen aika katkeaa vielä kristityillä siihen, tuleeko viimeinen tuomio ja missä ihminen viettää aikaansa kuoleman jälkeen viimeistä tuomiota odotellen, vai tuleeko tuomio välittömästi kuoleman jälkeen vai eikö tule mitään. Helvetin kärsimyksissäkin on ongelmansa – pitääkö ihmisen ruumis palauttaa, että se voi kärsiä vai riittääkö pelkkä sielu tuntemaan kärsimystä tarpeeksi. Lisätarkennusta sitten vielä vaatii, onko rangaistus hetkellinen vai ikuinen. Sitten tulee vielä Raamatun ristiriitaisuudet: Paavali kirjoittaa ikuisesta kärsimyksestä ja toinen Paavali hetkellisestä: kumpaa Paavalia pitäisi uskoa.

Ehrmanin kirja sisältää paljon yksityiskohtia eri kirjoituksista. Ehrman ei suinkaan pyri todistamaan ettei helvettiä ole tai että se on, vaan kuvaa mitä helvetistä (ja taivaasta) on eri kirjoituksissa sanottu. Tiedon murusia on vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi hyvin harva on kuullut Jeesuksen kaksoisveljestä. Hän alkoi esiintyä toisella vuosisadalla CE. Kaksoisveljen nimi oli Judas, mutta häntä alettiin myöhemmin kutsua nimellä Thomas (kaksonen). Hän on kuuluisa evankeliumistaan Acts of Thomas, jota ei kuitenkaan otettu Raamattuun, ehkä sen vuoksi,, että tapahtumapaikkana oli Intia. Thomas kehoitti myös aviopuolisoita välttämään ruumiillista kanssakäymistä.

Helvettiä kuvaellessaan oli filosofeilla ynnä muilla hiukan ongelmana ikuisen rangaistuksen keston lisäksi myös sen teho. Joku nerokas päätteli, että rikoksentekijää kärventävän liekin tehoa säädettiin teon vakavuuden mukaan: näpistys – pieni kuumuus, ryöstö – täysi liekki. Samoin rangaistuksen pituus oli ongelma: jos teko kesti vain hetken, kuinka siitä sitten sai ikuisen rangaistuksen. Taas muutamat oppineet menivät päättelemään, että ei niin jumala toimi, vaan ihminen joutuu kiirastuleen, jossa kärsimysten pituus ratkaistaan teon vakavuuden mukaan.

Kaikenlaista pohtimista tuo helvetti sitten aiheutti kautta aikain. Ehrmanin kirjasta kuitenkin selviää selkeästi, että helvetin ovat keksineet ihmiset. Raamatusta tai Jeesuksen sanonnoista ei oikein helvettiä pysty rakentamaan. Suurimpana helvetin keksijänä pidetään kirkkoisä Augustinusta, joka seikkaperäisesti kuvaili, kuinka ihmiset paratiisissa voivat huvitella kurkistelemalla lähimmäistensä tai vihollistensa kärsimyksiä helvetissä … ja ikuisesti. En oikein voi keksiä, mitä huvitusta tai hauskuutusta autuaalla on nähdessään esimerkiksi äitiänsä kiusattavan helvetissä ikuisesti.

Hiukan sivuraiteelle, mutta samassa junassa pysyen Ehrman johdattelee tutkimaan Jesajan kirjan lukua 53. Sehän on hurmahenkien julistama Vanhan testamentin ilmoitus muutaman sadan vuoden kuluttua tapahtuvasta Jeesuksen tulemisesta. Tai niin luulisi. Hurmahenget eivät paljon Raamatun sisällöstä välitä, vaan poimivat kirsikat kakusta vahvistamaan heidän omia ja oikeaksi mieltämiään mielipiteitä. Luvussa 53 sanotaan mm.: ”Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimm ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava”… jne. Kuka tämä ”hän” on? No tietenkin Jeesus, näkeehän sen kaikki. Jakeessa  11 sanotaan vielä ”Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet.” No, ilman muuta jeesus. Vähän samoin sanoi pikkupoika kansakoulussa, kun uskonnontarkastaja oli tullut kouluun ja kyseltyään kaiken näköistä uskonnoista, halusi keventää tilannetta ja kysyi: ”Mikä se on sellainen ruskea ja on puussa”. Pikkupoika viittasi ja vastasi ”Muuten sanoisin että orava, mutta olosuhteisiin nähden Jeesus”. Joku pappi oli lukenut kieli poskella tuon Jesajan luvun 53 ja korvannut kaikki persoonapronominit nimellä Jeesus. Siinä oli hänen mielestään todistus. Minäpä vastaavasti todistan, että Mooseksen veljen Aaronin ns. Herran siunaus tarkoittaa minua: ”Herra siunatkoon Ilmoa, herra kääntäköön kasvonsa Ilmon puoleen … ja antakoon Ilmolle rauhan”. MOT.

Jeesus / Jesaja 53 on ongelmainen tulkinta. Ensiksikin harvat ennustukset käyttävät mennyttä aikamuotoa eli imperfektiä. Ennusteessa olisi odottanut seuraavanlaista tekstiä: ”Hän kasvaa Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänelle tule vartta, ei kauneutta,”. Toisekseen koko Jesajan kirja puhuu Israelista ja sen kansasta: miksi Jesajan kirjoittaja yhtäkkiä olisi kääntänyt fokuksen johonkin satoja vuosia myöhemmin tulevaan henkilöön ja jatkaa sitten kuin muina miehinä Jerusalemin ja Israelin kohtaloitten kuvausta. Toiseksi ei missään muualla Raamatussa kuvata Jeesusta termillä ”vanhurskas palvelija” - Jeesu oli yhtä kuin Jumala ainakin Johanneksen evankeliumin mukaan. Nyt kuitenkin Jesajan kirjoittaja onneksi samassa tekstissä antaa vinkin, mikä on tämä ”palvelija”. Jesaja 49:3 selvitää: ”Hän sanoi minulle´:’Sinä olet minun palvelijani, Israel, sinussa minä osoitan kirkkauteni’ ”. Siinä se on: Israel on se palvelija. Ei mitään viittausta Jeesukseen henkilönä. Vain tekstin ottaminen irralleen asiayhteydestään, voi johtaa harhautumaan täysin väärään käsitykseen, että kyse olisi jostakin kaukaisesta Jeesuksesta. Teksti vielä selvennettynä: ”Hyljeksitty Israel oli, ihmisten torjuma, Kipujen Israel” jne.

Useilla ihmisillä on harhakuva siitä, että Israelin profeetat olisivat olleet povareita tai ennustajia. Tämä on täysin väärä käsitys. Profeetat puhuivat sille kansalle, joka sillä hetkellä oli elossa. Profeettojen katsottiin kuitenkin edustavan parempaa tietoa jumalan aikomuksista, jota tietoa kansan sieti kuunnella. Mihinkään vuosituhansien päähän ulottuvista ennusteista ei koskaan ole ollut kyse. (Kts. blogini Raamattu, lyhyt oppimäärä).