26.12. – 30.12.1941 Arvi Pärssisen päiväkirjasta

 

26.12.1941. Ryssä antoi tänään joulutervehdyksen minuutilleen samaan aikaan kuin eilenkin. Varttia vaille kymmenen kolme pommikonetta hävittäjien suojaamina pommitti järein pommein Krivin seutua. Tuloksista en tiedä. Jouluyönä ryssä oli pommittanut Karhumäkeä viisi kertaa, mutta vähäisin tuloksin.

Pakkasta on ollut yli 47 astetta! Joulut ovat ohi. Todellista joulutunnetta en täällä saanut. Ruoaksi saatiin tänään pohjaan palanutta hernesoppaa ja illalla ruispuuroa.

27.12.1941. Illalla valvoimme tavallista myöhemmin ja vasta puolen yön paikkeilla kävimme nukkumaan. Siitä huolimatta olin aamulla kuudelta ylhäällä. Maha on ollut koko päivän huonossa kunnossa, minkä vuoksi en ole käynyt missään. Olen tässä ajankuluksi lukenut ja jakanut pojille 5000 kappaletta lahjatupakoita.

Sain surullisen ilmoituksen Tapani-veljeltäni: Hän on haavoittunut 14.12. Poventsan lähistöllä ja on nyt Seinäjoen sotasairaalassa hoidettavana. Hän oli saanut viholliskranaatista sirpaleita käteensä, kasvoihinsa ja lonkkaansa, mutta haavat eivät ole hengenvaarallisia. Kirjoitin hänelle kirjeen.

Joulunpyhät ovat auttamattomasti ohi. Tässä vain hämmästellen ajattelen, oliko todella joulu. Entisissä jouluissa on ollut aina jotain erikoista ja onpa tuntunut siltäkin, että on voinut olla ihmisille jonkinlaiseksi virkistykseksi, mutta mitään sellaista tunnetta ei nyt ollut. Seitsemässä eri paikassa pidin kyllä hartauspuheen, mutta sittenkin minusta tuntuu, ettei tämä joulu voinut antaa meille sitä, mitä sen olisi pitänyt. Miehet istuvat yksikantaisina ja totisina ajatusten liidellessä varmaankin kaukana rakkaitten parissa. Hajamielisten joulu!

Sain tänään vaimoni 16. päivänä lähettämän kirjeen. Almanakan mukaan on lauantai-ilta. Kävin pitämässä iltahartauden eräässä konekiväärijoukkueen teltassa.

28.12.1941. Herran pyhäpäivä on jälleen illassa. Lähdin aamulla etsimään lankomiestäni Pärmin poppoosta. Ensin hiihdin yksi parin kilometrin päässä olevalle Pärmin JSP:lle, josta pastori Nevanko liittyi seuraani. Kiemurteleva latu johti huurteisen metsien halki kaakkoa kohti. Pastori Nevanko jäi neljä-viisi kilometriä hiihdettyämme pataljoonansa 2. komppaniaan. Loput viisi kilometriä hiihdin yksin.

Loppumatkalla hiihtelin Hiisjärven poikki, jonka ylittäminen oli jokaisen omalla vastuulla, sillä ryssä on puolentoista kilometrin päässä asemissa ja voi milloin tahansa tulittaa kiväärein ja suorasuuntaustykillä järvelle. Huoltotie kiertää järven. Tavallista vinhempaa vauhtia ylitin tuon kilometrin levyisen järven ja odottelin koko ajan, yrittääkö ryssä ampua. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Loppumatkan hiihdin Pärmin linjoja pitkin huonoa latua. Se kulki yleensä vartiopaikalta toiselle, ja miehet seisoivat tuliaseittensa takana pieni lumivalli suojanaan. Joskus latu pistäytyi ei-kenenkään maalle.

Saavuin Voljärven luoteispäähän, ja sieltä pienestä vankilakylästä löysin Itin. Poika oli kovin hämmästynyt, kun näki minut huurteisena ja märkänä edessään. Kuivattelin itseäni hellan äärellä ja juttelimme kuulumisia. Pian Itti kiehautti Toinin lähettämästä kahvipaketista kahvia, ja kyllä se hiihdon jälkeen maistuikin. Vein pojalle puolitoista laatikkoa Saimaata.

Paluumatkalla hän hiihteli muutaman kilometrin mukanani palaten sitten takaisin. Yksin hiihdeltyäni hämärän metsän halki saavuin takaisin lähellä kuuttatoista. Muutin puhtaat vaatteet päälleni ja pesin kastuneet uutta käyttöä varten.