Bart D. Ehrman,

uskonnoton Raamatun tutkija

DID JESUS EXIST?

Kirjoittajasta

Bart D. Ehrman on kirjoittanut noin parikymmentä kirjaa varhaisesta kristillisyydestä. Tätä nykyä hän on ”James A. Gray Distinguished Professor of Religious Studies at the University of North Carolina”, eli Chapel Hill yliopistossa. Tämä kirjoitukseni keskittyy Ehrmanin tutkielmaan Did Jesus Exist? (2012) sekä osittain hänen vielä tuoreempaan kirjaansa Forgery and Counterforgery (2013). Ehrman on siitä omituinen raamatuntutkija, että oltuaan nuoruudessaan vannoutunut fundamentalistinen kristitty (= Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa), päätyi lopulta uskonnottomaksi agnostikoksi liikaa teologiaa luettuaan. Eräänä syynä uskosta luopumiseensa hän mainitsee, ettei kukaan ole pystynyt selittämään, miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä, vaikka meillä on kaikkivaltias Jumala, joka sen kärsimyksen voisi poistaa hetkessä.

Millaista Jeesusta odotamme?

Ehrman kertoo alkavansa luentonsa Uuden Testamentin opintoja yliopistossaan aloitteleville opiskelijoille seuraavasti: ”Aion kertoa teille tärkeästä henkilöstä, joka eli 2000 vuotta sitten. Jo ennen hänen syntymäänsä tiedettiin hänestä tulevan jotain erikoisempaa. Yliluonnollinen olento ilmoitti hänen äidilleen, että hän tulisi synnyttämään ei kuolevaista, vaan jumalallisen olennon. Hän sai alkunsa ihmeestä, ja hänestä tuli varhaiskypsä nuori. Aikuisena hän lähti kodistaan profeettana ja julisti, ettei hänen kuulijansa pitäisi elää maallisiin asioihin nojaten, vaan siihen, mikä on hengellistä. Hän keräsi useita opetuslapsia ympärilleen, jotka vakuuttuivat hänen opetuksensa olevan jumalallista alkuperää - paljolti siitä johtuen, että hän itse oli jumalallinen. Hän todisti jumalallisen alkuperänsä tehden paljon ihmeitä, paransi sairaita, ajoi riivaajia pois ihmisistä ja herätti kuolleista. Elämänsä loppupuolella hän kohtasi kiivasta vastustusta, ja hänen vihollisensa toimittivat hänet roomalaisten käsiin tuomittavaksi. Hänen jätettyään tämän maallisen elämän hän palasi tapaamaan vielä seuraajiaan vakuuttaakseen heille, ettei hän ollut todella kuollut, vaan eli taivaissa. Myöhemmin hänen seuraajansa kirjoittivat kirjoituksia hänestä. Mutta, kuten kerron oppilailleni, epäilen, ettei kukaan teistä ole kuullut hänen nimeään. Hän oli Apollonios, kotoisin Tyanasta, pakanallinen filosofi, joka palvoi pakanallisia jumalia. Hänen tarinansa on kirjoittanut muistiin hänen seuraajansa Filostratos kirjassaan Apollonios tyanalaisen elämä, joka on vieläkin meidän saatavilla.”

Ongelmana Jeesus

Ehrman aikoi ottaa tämän kauan hautomansa ongelman, Did Jesus Exist?,  työn alle jo kauan sitten, mutta muut työt olivat vieneet ajan, ja vasta äskettäin kirja ilmestyi. Ongelman asettelu on Ehrmanilla yksinkertaisesti tämä: mitä on koviin todisteisiin nojaten historioitsijalla sanottavaa Jeesuksen olemassaolosta? Heti alussa hän sanoo, ettei muinaishistoriassa mitään ole varmaa, on vain todennäköisyyksiä.

Varmoja todistuksia esittävät vain myyttisyyteen ja salaliittoteorioihin nojaavat lukuisat eri kuppikunnat väittäen, ettei Jeesusta oikeasti ole ollut olemassakaan, vaan hänet keksittiin Alexandriassa Egyptissä, ja muun luonteensa Jeesus sai pakanallisilta jumalilta, joiden formaattina oli kuoleminen ja ylösnousemus kuoleman jälkeen. Valitettavasti myyttisiin uskovilla ei ole esittää yhtään dokumenttia, että tällaisia kuolleita-ylösnousseita jumalia olisi ollut koskaan mainittu missään Jeesuksen oletettua elinaikaa lähellä olevana ajankohtana tai edes missään mytologioissa. Tämäntapaisten hyvin äänekkäiden myyttiläisten moniin väitteisiin Ehrman puuttuu kirjassaan yksityiskohtaisesti ja hanakasti. Ehrmanin mukaan tämä väite (Jeesus on keksitty) syntyi ensimmäiseksi vasta noin 1700-luvun lopulla. Alkuaikoina, siis ensimmäisten vuosisatojen aikana CE (common era)  ei edes kristinuskoa tai Jeesusta verisesti vastustavien kirjoituksissa missään (näitä kristillisyyttä vastustavia kirjoituksia on säilynyt kymmenittäin) aseteta itse Jeesuksen fyysistä olemassaoloa kyseenalaiseksi. Tämä suhtautuminen Jeesukseen myyttisenä hahmona ja Jeesuksen oletettu olemassaolomattoisuus on siis hyvin tuore, meidän aikamme tuote.

Ketkä kirjoittivat Raamattuun otetut kirjoitukset?

Yksi osaongelma evankeliumeissa ja muissa Raamattuun otetuissa kirjoituksissa on (Ehrmanin mukaan), että ne on kirjoitettu kreikaksi, ja vieläpä kaunopuheisella kreikalla ja kreikan kielen sanontoja käyttäen (Matteuksen evankeliumin vanhin versio on tosin arameaksi kirjoitettu). Kanoniseen Raamattuun on otettu esimerkiksi kaksi Pietarin kirjettä. Ehrman pohtii kirjassaan Forgery, miten olisi ollut mahdollista, että Kapernaumin pikkukylästä kotoisin oleva kalastaja Pietari ensiksikin olisi osannut lukea, joka taito sen aikaisilla Palestiinalaisilla oli ehkä noin kolmella sadasta, ja nämä osaavaiset kuuluivat ensisijaisesti aristokraattisiin piireihin. Kansakouluja ei Palestiinassa ollut. Toiseksi tietenkin kirjoitustaito oli vielä paljon harvinaisempaa. Jos Pietari osasi  lukea ja olisi osannut kirjoittaa, niin ehkä hän osasi kirjoittaa jonkin hajanaisen lauseen, mutta jonkin niin pitkän kirjeen, kuin Pietarin 1. kirje on, tuottaminen kreikaksi olisi suoranainen ihme, jota kannattaisi pohdiskella lähes jumalallisena ihmeenä. Nykyaikana muutamia harvoja löytyy, jotka ovat kirjoittaneet romaanin ei äidinkielellään, esimerkkinä vaikkapa Vladimir Nabokov.

Raamatun layout antaa väärän mielikuvan kirjoitusten ajankohdasta: Uusi Testamentti alkaa neljällä Gospelilla, ja vieläpä Matteuksen nimiin pantu ensimmäisenä, mutta Paavalin kirjeet ja Apostolien teot ovat hyvin paljon varhaisempia; ensimmäiset niistä on kirjoitettu jo ehkä heti 10 vuotta (oletetun) Jeesuksen kuoleman jälkeen. Uuden testamentin kirjoitukset pitäisi lukea kronologisesti järjestyksessä: Apostolien teot, Paavalin kirjeet (ne seitsemän, jotka ilmeisesti ovat autenttisia), sitten Markuksen, Luukkaan, Matteuksen ja Johanneksen nimiin pannut evankeliumit.

Evankeliumeista on nähtävissä, että varhaisimmalle Markuksen kirjoittajalle Jeesus oli (vain) opettaja, mutta sitten toisessa ääripäässä, Johanneksen evankeliumissa, Jeesus oli jo jumala. Markuksen evankeliumissa ei missään sanota, että Jeesus olisi ollut jumala. Messias-sana silloisessa juutalaisessa yhteydessään ei suinkaan merkinnyt ”jumalaa”, vaan vain hänen valitsemaansa sanansaattajaa, joka voideltiin (Christ = voideltu = anointed) toimeensa. Varhaisimmissa kirjoituksissa ei koskaan mainita Jeesusta jumalana, puhumattakaan mitään jotain kolmiyhteisestä yhdelmästä, joka vasta yhdessä olisi ollut ”jumala”.

Ikuinen neitsyt, Maria

Vaikka Ehrman välttää tietoisesti teologisia näkemyksiä pitäytyen historioitsijan rooliin, ei hän malta  olla puuttumatta katolisen kirkon Maria-ikuinen-neitsyt-myyttiin. Monissa ensimmäisen ja toisen vuosisadan aikana kirjoitetuissa teksteissä mainitaan Jaakobin olleen Jeesuksen veli. Kuinka Jeesuksella voisi olla veli, jos Maria oli ikuinen neitsyt? Ehrmanin mukaan virallinen katolinen kirkko väittää tämän dilemman välttääkseen, ettei Jeesuksella ollut ensinkään veljiä. Se ei (siteeraan jatkuvasti Ehrmania) estä katolista kirkkoa toteamasta, että Jaakob ja muut veljet eivät olisi olleet olemassa. Katolisen kirkon mukaan kuitenkin nämä veljet eivät olleet Jeesuksen ”veriveljiä”, eli eivät olleet Marian ja Joosefin lapsia. Tämä näkemys ei kuitenkaan perustu mihinkään historialliseen tai raamatulliseen kirjoitukseen, vaan vain 400-luvulla katolisessa kirkossa kiteytyneeseen käsitykseen, että Maria oli ikuinen neitsyt, vaikka synnyttikin. Tämä häveliäisyys neitsyyden säilyttämisen suhteen johtui siitä, että seksuaalinen kanssakäyminen, oli se sitten aviopuolisoitten tai muitten kesken tapahtunutta, katsottiin syntiseksi – siinä vieraat, lähes paholaisesta kotoisin olevat voimat vaikuttivat, eikä jumaluus. Koska Maria oli määritelty synnittömäksi, ei hän voinut tällaisissa synnilliseksi luokitelluissa toimissa olla mukana. Katsomuksensa tueksi katoliset kehittelivät kaksi mihinkään kirjoituksiin tai historiaan perustumatonta näkemystä, joista edellinen selitys voitti. Vanhimmassa, nyt siis jo katolisten ammoin hylkäämässä näkemyksessä, ”veljet” olivat Josefin aikaisemmasta avioliitosta syntyneitä, siis velipuolia. Siispä jos katsoo Marian ja Josefin muotokuvia maalattuna tällä ajalla, Josef on vanha ja oletettavasti impotentti, kun taas Maria on hehkeä punaposkinen nuori nainen. Toinen näkemys oli, että ne Jeesuksen veljiksi kutsutut (monissa riippumattomissa dokumenteissa mainitut), olisivatkin olleet vain hänen serkkujaan. Kreikankielinen mahdollisimman alkuperäinen teksti kuitenkin sanoo yksioikoisesti, että ”Jaakob oli Jeesuksen veli”. Ei serkku, eikä velipuoli.

Historialliset viittaukset

Jeesuksen olemassaolon tutkimisessa Ehrman sivuuttaa ne kolme hyvin tunnettua kristillisten piirien ulkopuolella olevaa viittausta melkein arvottomina, lähes itse asiaan kuulumattomina. Palestiinassa asuneen, ja myöhemmin Roomaan muuttaneen historioitsija Josephuksen mainintaan Jeesuksesta on joku tehnyt myöhemmin kristillisiä lisäyksiä koskien Jeesuksen opetusta, mutta itse perusajatusta (Jeesus oli tunnettu opettaja eli rabbi Palestiinassa), ei Ehrman pane kyseenalaiseksi (jotkut tosin väittävät – ilman perusteita – että koko kappale, jossa Jeesus mainitaan, on myöhemmin lisätty johonkin alkuperäistä seuraaviin kopioihin; tämähän on paras opas kaikille vain omaa mieltä oleville: jos jokin lausahdus ei miellytä, niin se on lisätty siihen jälkeenpäin.). Ehrmanin mielestä tekstiä on ehkä vähän tuunattu, mutta alkuperäinen sanonta pätee: Jeesus oli olemassa Josephuksen mukaan.

Plinius nuorempi, ”vanhemman” Pliniuksen sisaren poika (Plinius vanhempi sai surmansa Vesuviuksen purkaantuessa) kirjeessään keisarille kertoo Vähä-Aasiassa olevista ryhmistä, jotka palvoivat Christusta jumalaan. Tämä ei Ehrmanin mielestä todista mitään Jeesuksesta, vaan on todiste siitä, että Vähä-Aasiassa (Turkki) oli tällaisia kristillisiä kokoontumisia.

Kolmas Ehrmanin siteeraama on historioitsija Suetonius, joka kertoo että keisari Claudius karkotti kaikki juutalaiset Rooman kaupungista, koska he palvelivat jumalaansa, jonka nimi oli Chrestus. Latinaksi kuitenkin tämän olisi pitänyt olla Christus eli arameaksi messias (öljyllä voideltu, jolla tavanomaisesti Israelin kuninkaat ja ylipapit voideltiin), joten epäselväksi jää, puhutaanko nyt edes samasta asiasta. Orjille annettiin usein nimi Chrestus (”hyvin käytettävissä oleva”). Vähäinen mahdollisuus on, että kyseessä on ollut Chrestus niminen juutalainen kiihottaja.

Sitaattien vähäisyys Jeesuksesta nykyaikaista ihmistä voi ihmetyttää, jos kyse oli uuden uskonnon perustajasta. (Tiedättekö te Suomen pienimmän kirkkokunnan – kolme jäsentä kai siinä oli – perustajan nimen?) Ehrman kuitenkin selittää, että vain muutamasta Palestiinassa ensimmäisellä vuosisadalla eläneestä muusta henkilöstä on mainintoja Raamatun kirjoitusten ulkopuolella: mm. Pontius Pilatus mainitaan pari kertaa ja historioitsija Josephus. Edes muista Palestiinan roomalaisista käskynhaltijoista ei ole paljon mainintoja. Lisäksi yksi maininta Pontius Pilatuksesta ilmeisen virheellisesti käyttää hänestä titteliä prokuraattori, vaikka hänet selvästikin mainitaan toisissa lähteissä olleen tittelillä kuvernööri eli Raamatun kielellä käskynhaltija, eikä Rooman lain tulkitsija tuomarin roolissa. Myytti siitä, että roomalaiset olisivat pitäneet tarkkaa kirjanpitoa kaikesta, on täysin vailla todistuspohjaa.

Raamatun kirjoitukset historiakirjoja?

Ehrman asettaa Raamattuun mukaan otetut tekstit, apokryfiset kirjoitukset ja maalliset tai pakanalliset kirjoitukset samalle viivalle. Toisin sanoen kaikki ovat jonkun kirjoittamia ja jotakin tarkoitusta varten, eikä Ehrman anna tunnustuksellisille kirjoituksille sen enempää enemmän kuin vähemmän arvostusta historiakirjoituksina. Siis vaikka kirjoitus on otettu Raamattuun mukaan, ei se väistämättä sulje pois mahdollisuutta, etteikö kirjoitus sisältäisi jotain historiallistakin.

Ehrman pitää luotettavina lähteinä ensiksikin niitä Paavalin seitsemää kirjettä, joita yleisesti pidetään aitoina (siis Paavalin kirjoittamina, alkuperäistä ei mistään kirjeestä ole tallella).  Sitten hän ottaa käsiteltäväkseen kolme synoptista evankeliumia, eli Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan. Nämä nimethän on näille kirjoituksille lisätty jälkeenpäin, kun haluttiin ne jotenkin luetteloida. Lähes täysin varmaa on, etteivät Matteus, Markus ja Luukas kirjoittaneet niitä. Markuksen nimiin pannun oletetaan olevan varhaisin. Vaikka Matteus ja Luukas lainaavat jopa sanatarkasti Markuksen joitakin kertomuksia, eroavat nämä evankeliumit (Johannes tietysti on aivan oma lukunsa eroavaisuuksissa) niin paljon toisistaan, etteivät Matteus ja Luukas voi olla pelkkiä kopioita alkuperäisestä Markuksen nimiin pannusta, vaan kullakin on ollut myös muita lähteitä. (Nyt ei siis puhuta ristiriidoista tai erilaisista tapahtumien kulun kuvauksista eri evankeliumeissa.) Ehrman tyylillisiin perusteihin nojaten päättelee (kuten myös moni muukin tutkija) että Apostolien teot ja Luukkaan evankeliumi ovat lähtöisin samalta kirjoittajalta

Jeesuksen seuraajat

Ehrmannin mukaan (hän ei vielä oleta mitään) oletetun Jeesuksen kuoleman jälkeen alkoi kierrellä paljon suullista tietoa noista oudoista tapahtumista. Jeesuksen kerrottiin tehneen ihmeitä. (Tämähän ei ollut ollenkaan epätavallista; vaikka ihmeistä kerrottiin, ei yhtään ihmettä tarvinnut olla todella tapahtunut, vaan vain kertomuksia, että hän teki ihmeitä. [Nykyaikaan sovellettuna pitää esimerkiksi lukea Pohjois-Korean johtajiin liitettyjä tarinoita tällä mielellä.]) Suullisen tiedon levitessä kertomukset muuttuivat ja niitä keksittiin lisää. Sitten jotkut kirjoitustaitoiset kiinnostuivat kirjoittamaan jotain muistiin näistä ehkä jo vuosikymmeniä (arameaksi) kiertäneistä tarinoista Kun sitten kristillisyys oli levinnyt kreikankieliselle alueelle, päättivät jotkut oppineisiin kreikkalaisiin piireihin kuuluvat kristilliset kirjoittaa näistä tarinoista kreikankielisen tekstin, joista teksteistä jotkut ovat (Ehrmanin ja muidenkin mielestä) loistavaa kreikankielistä kirjallisuutta – siis kirjoittaja on ollut kreikkalainen, joka on opiskellut retoriikkaa ja kirjoittamista. Jo 1800-luvun alussa oletettiin, että synoptisten evankeliumien yhtenä lähteenä on ollut nyt kokonaan hävinnyt kertomus tai kertomuksia Q (Quelle, lähde), jotka tai joka on ollut evankeliumien kirjoittajien käytettävissä. Esimerkiksi Luukkaan nimiin pantu evankeliumi alkaa (suomenkielisen raamatunkäännöksen mukaan): ”Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita”.

 Siis Luukkaan evankeliumin kirjoittajalla oli monia kirjallisia lähteitä käytettävänään sekä suusanallisena kierteleviä kertomuksia.

Salapoliisi Bart D. Ehrman

Pienenä yksityiskohtana Ehrmanin kirjasta paljastuu, kuinka Raamatun arkeologin pitää kuin salapoliisina lukea rivien väleistä enemmän kuin mitä pelkkä teksti sanoo. Markuksen nimiin pannussa evankeliumissa on kertomus opetuslasten sapattina tehdystä synnistä: nimittäin viljan tähkien poimimisesta. Suomalaisessa raamatunkäännöksessä on teksti  Mark.2:27-28: ”Ja Jeesus sanoi heille ” [fariseuksille]: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin herra”. Tämä on käännös kreikasta. Jälkimmäisen lauseen ”niinpä” ei tunnu mitenkään mielekkäältä. Miten jälkimmäinen lause voisi jotenkin johtua edellisestä? Ehrmanin mukaan kyseessä on merkitysvirhe, kun arameankielistä tekstiä kirjoitettiin kreikaksi. Arameankielinen sana on barnash, joka tarkoittaa ihmistä, mutta samalla myös ihmisen poikaa. Tätä sanaleikkiä ei kreikaksi kirjoittanut ollut Ehrmanin mielestä tajunnut; lauseen olisi pitänyt kuulua: ”Sabbath was made for barnash, not barnash for the sabbath. Therefore barnash is lord of the Sabbath”. Tässä muodossa lauseessa on mieltä. (Muuten, tämä on se kohta Raamatussa, jossa Jeesus muistaa väärin Davidin aikaisen Jerusalemin temppelin ylipapin nimen!)

Muitakin arameankieleen liittyviä viittauksia kreikankielisestä tekstistä löytyy. Monesti lauseen ydin esitetään arameaksi, ja sitten esitetään heti perään käännös kreikaksi. Näin esimerkiksi Markuksen 5. luvussa, jossa oletettu Jeesus herättää henkiin Jairoksen tyttären. Kreikankielisessä tekstissä Jeesus sanoo tytölle ”Talitha cumi” (arameaa), joka sitten heti käännetään kreikaksi (tässä tietenkin englanniksi!):  ”Little girl, I say to you, arise.”  Suomenkielisessä raamatussa aramean teksti on ”Talita kuum!” ja samoin käännös yhtäpitävästi edellisen kanssa: ”Tyttö, nouse”.

Toisenlaisiakin, vastakkaisia, tapauksia on, sellaisia, joissa kreikankielistä tekstiä ei saa mitenkään toimimaan arameaksi. Tästä esimerkkinä Ehrmanilla on Johanneksen evankeliumin 3. luvussa oleva kohta, jossa (oletettu) Jeesus puhuu opettaja (rabbi) Nikodemoksen kanssa. Jeesus kertoo ”Unless you are born anothen you will not be able to enter into kingdom of God”. Sanalla anothen on kreikankielessä kaksi merkitystä: joko se merkitsee ‘toisen kerran’ tai sitten ‘ylhäältä’. Nikodemos käsittää sanan merkitsevän menemistä uudelleen kohtuun syntymään, siis käsitti väärin, mutta Jeesus selittää sen merkitsevän ’ylhäältä’. Ehrmanin mukaan keskustelussa ei ole mieltä, ellei tällä sanalla olisi nämä kaksi merkitystä. Tällaista kaksoismerkitystä ei Ehrmanin mukaan voi ilmaista arameaksi. Kuitenkin aramea oli (oletetun) Jeesuksen käyttämä kieli. Johtopäätös: tällaista tapausta ei ole sattunut ainakaan arameaksi (siis keskustelua Nikodemoksen kanssa). [Suomenkielinen raamatunkäännöskään ei ole pystynyt selättämään tätä kreikankielistä kaksoismerkitystä vaan siitä on luettavissa sama kömpelyys: ”Jeesus vastasi hänelle: ’Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa’. Nikodemos kysyi: ’Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?’ ”.]

Oliko Jeesus olemassa?

Ehrmanin aikaisempi kirja kuvaili Jeesusta apokalyptisenä profeettana, joka ennusti, että ”loppu tulee ennen kuin kaikki te olette kuolleet”. Tämän sanomisen seuraamuksia Ehrman kuvailee. Varhaisimmissa kirjoituksissa (Apostolien teot, Paavalin kirjeet) tämä ilmaistaan sellaisenaan, mutta on lähes liudentunut päästessä myöhäisempään Johanneksen evankeliumiin, koska se sukupolvi, jonka aikana maailman piti muuttua, ehti jo kuolla Johanneksen evankeliumin kirjoitusajankohtana. Katolinen kirkko ei odota enää ensinkään uuden messiaan tulemista.

Merkille pantavaa on, että Ehrman sivuuttaa kokonaan evankeliumeihin liitetyt Jeesuksen ylösnousemuskertomukset liian ristiriitaisina ja vieläpä sellaisina kirjoituksina, jotka on alkuperäisiin liitetty paljon myöhemmin (kuten suomenkielisestä Raamatusta on myös luettavissa).

Mikä sitten oli Ehrmanin johtopäätös? Tämä uskonnoton päätyi 350-sivuisessa kirjassaan lopputulokseen, että Jeesus on ollut olemassa, mutta ihmisenä hän on ollut hyvin toisenlainen, kuin evankeliumit ja muut kirjoitukset hänestä antavat ymmärtää, ja vielä hyvin paljon erilaisempi kuin televisioprofeetat antavat nykypäivinä Amerikassa ymmärtää. Jeesus oli profeetta, joka eli 2000 vuotta sitten, eikä voinut siten mitenkään muovailla omaa filosofiaansa sopivaksi tuleville vuosisadoille, saatikka sitten meidän aikaamme koskevaksi, vaikka eettisinä ohjeina muutamat Jeesuksen suuhun pannut sanonnat toimivat vieläkin. Me emme elä Rooman vallan alaisessa Palestiinassa, Galilean pikkukylässä, Nasaretissa vuonna 30. Näille 2000 vuotta sitten eläneille Jeesuksella oli ilosanoma, Gospel, joka ei koskaan tullut toteen. Ehrman kirjoittaa: ”The Jesus you discover here may not be the Jesus you had hoped to meet – but he did exist, whether we like it or not” (”Jeesus, jonka tästä tulette löytämään, ei ehkä ole sama Jeesus, jonka olisitte toivoneet tapaavanne – mutta olemassa hän on ollut, pidimmepä siitä tai emme.”)

Ilmo Pärssinen

(käännökset englannista I.P.)

Kirjallisuutta (videoita Ehrmanista löytyy lukuisia: Googlella hakusana ”Bart D. Ehrman” antaa 475 000 tulosta)

Bart D. Ehrman

  • Lost Christianities. The Battles for Scripture and the Faiths We Never Knew. Oxford University Press 2003.

  • Lost Scriptures. Books that Did Not Make It into the New Testament. Oxford University Press 2003.

  • Misquoting Jesus. The Story Behind Who Changed the Bible and Why. HarperSanFrancisco. 2005.

  • God’s Problem. How the Bible Fails to Answer Our Most Important Question – Why We Suffer. Harper One 2008.

  • Jesus, Interrupted. Revealing the Hidden Contradictions in the Bible (and Why We Don’t Know About Them). Harper One 2009.

  • < > Writing in the Name of God – Why the Bible’s Authors Are Not Who We Think They Are. Harper One 2011

    Did Jesus Exist? The Historical Argument for Jesus of Nazareth. Harper One 2012.

Forgery and Counterforgery. The Use of Literary Deceit in Early Christian Polemics. Oxford University Press 2013