Joskus minusta, Pontius Pilatuksesta, tuntuu siltä, että minua on petetty. Tässä minä olen prefektinä kaikkein luotaantyöntävimmässä kolkassa Rooman valtakuntaa. Tämä lämpäre täällä on epätoivotuin prefektuuri. Seneca melkein virne suupielessään senaatissa sanoi, kun kuuli minun komennuksestani: Menestystä, ettei käy niinbkuin Brutukselle. En tiedä miten Brutukselle kävi, mutta minulle kävi huonosti. Caersarilla on joskus huono huumori. Olin toivonut sijoitusta Parisiumiin, jossa tiedän ihmisten olevan jotenkin sivistyneitä, mutta että Israeliin. Sieltä ei ole kukaan palannut ryvettymättä. Menin keisarin hommiin hyvän sukuni ansiosta ja maksettuani melkoiset kynnysrahat. Varsinkin Seneca oli kallis. Jos joku sanoo, että filosofit liitelevät pilvissä, niin minä sanon, että sanoja on sienistä sekaisin. Seneca tietää joka sanansa arvon ja kohtelee vertaisiaan kuin tallipoikia. Senecasta puheen ollen pahemminkin - kuin kakkapökäleitä tallissaan. Kukin ajaa niillä hevosilla, jotka kulkee. 

Helkkarin pitkä matka keikkuvassa kaleerissa Roomasta Kesareaan ansaitsee sekin lukunsa. Aina piti asettua laivassa siihen paikkaan, minne ei ulosteiden haju niin herkästi ulotu. Taistelulaivassa ei ole mitään mukavuuksia, mutta matka taittuu pari päivää nopeammin jos tyytyy telttakankaan alla nukkumaan. Tuuli oli vastainen Colossaan saakka, sitten melko tyyntä ja vasta Cypruksesta myötäinen, joten purje saatiin loppumatkaa jouduttamaan.. Meitä oli peräti kaksi prefektiä samassa laivassa. Quirilinus matkasi Kesareasta Syyriaan ja minä Israeliin – Jupiterin hylkäämiä paikkoja kaikki. Kovin hellää ei ollut matkanteko Quirilinuksen kanssa: mokoma oli saanut komennettavakseen Syyriaan kokonaisen VIII legioonan, kun taas minun piti tulla toimeen muutaman kohortin kanssa tuossa kalliokyykäärmeitten pesässä. Quirilinius jatkuvasti vitsaili nimestäni: kyllä sinun pitää tosiaan olla ylhäinen ja suosiossa, kun sinulla on peräti kaksi nimeä vaikka keisarikin saa tulla toimeen yhdellä. Sammukoon pontisiin soihin mokoma kerskailija, josta ei varmaan mitään hyvää enää kuulla. Kesarea oli moderni kaupunki: hyvä satama ja paljon uusia taloja. Herodes Antipas oli tehnyt hyvää jälkeä. Valitettavasti hän on nyt kuollut. Egyptiläisten kanssa oli niin mukava tapella. Herodeksen suku kuitenkin jatkuu. Oikeastaan Herodekset ovat Ptolemaiuksia.

Quirinius jatkoi Syyriaan ja minä Jerusalemiin. Emme paljon mieltyneet toisiimme. Jerusalemiin ei tarvinnut heittää legioonia, koska Quiriniuksen VIII oli niin lähellä – parin päivämatkan päässä. Kapinat eivät paljoa ehtineet parissa päivässä levitä. Onneksi armeijauudistus oli jakanut jäykät asetelmat kevyt- ja raskasaseisiin jalkamiehiin. Kevyet pääsivät paikalle pikaisesti ja lopullisen tuomion antoivat raskasaseiset.

En ole tosin mikään strategi. Minulle riittää Caesarin mukamas kirjoittamat Gallian sota ja muut kuvitellut kertomukset, joissa Caesarilla on aina loistava pääosa. Täällä viheliäisen kuumassa Israelissa ei tarvitse sotia kuvitella. Aina vain nuo kikkelinsä silponeet jaksavat mesota. Jopa niinkin kuumasta asiasta, kuin tähkäpäiden nyppimisestä vehnäpelolla sapattina jaksavat supattaa. Ei voisi vähemmän kiinnostaa. Ylipappi Kaifas käy melkein joka päivä antamassa minulle ohjeita. Näin se on. Täällä on mukamas Rooman valta, ja piskuinen valtio pistää hanttiin aina kun voi – ja se voi. Kyllä tämä on sitten pesä – kalliokyitten pesä kuten sanoin. Täällä ei kyykäärmeetkään ole aitoja, niin kuin Roomassa.

Oletin juutalaisen pääsiäisen sujuvan tavallisesti – toisin sanoen tappelujen merkeissä - ja komensin vain kaksi kohorttia Kesareasta Jerusalemiin. Olisi pitänyt hankkia seitsemän ja yksi legioona lisää Quiriniuksen Syyriasta. Mutta ei ne tähän ehdi. Oltiin kyllä varauduttu pääsiäisen viettoon. Happamatonta leipää on vain tarjolla. Siitä vaan. Sitten tulee joku ratsumies aasin selässä kaupunkiin, ja häntä kaikki tervehtivät ja juhliminen alkaa. Aasi ei nyt puhunut kuten Torassa Bileamin omistama, vaan ratsumies. Kansa tuli aika levottomaksi. Sen verran joukkoja pidin kaupungilla, ettei suurempia kahinoita syntyisi. Kaukana siitä, että nämä Juudean maan asukkaat olisivat jokin yhtenäinen joukko. On kaikenlaista fariseusta, publikaania ja mitä liehuhelmaa lieneekin, jotka ovat erimielisiä melkein siitäkin, tuuleeko nyt Assyria suunnalta vai Siinailta.

Nämä juutalaiset ovat niin herkkiä loukkaantumaan, Tulomatkalla tänne ei tarvinnut kuitenkaan kuin kolmen kaleeriorjan kaulat katkaista, niin vene kulki vikkelämmin. Täällä jos jonkun kaulan katkaisee, niin kohta on kotkotus, että mediapeliä. Miten se voisi olla, kun Acta diurna ei ilmesty täällä. Ylipappi Kaifas luulee, että hän hallitsee Israelia vaikka, jos katsoisi ympärilleen, me roomalaisethan täällä hallitsemme. Kaifas levittää kaikenlaista epätietoa meistä. Viimeisin ultimaattumi oli hänen levittämänsä huhu, että olisin pyyhkinyt nenäni temppelin esirippuun siellä käydessäni – ei niin, halusin vain nuuhkaista, miltä satoja vuosia vanha vaate haisee. Olisin mieluummin ollut Kesareassa, mutta näin pääsiäisenä täällä Jerusalemissa on aina rettelöitä. Jolleivät eri juutalaislahkot tappele keskenään synagoogassa tai harhaoppisten areiolaisten kanssa, niin sitten roomalaisten kanssa. Rahoistakin pitäisi peittää keisarin kuva ja joukko-osastojen kilvet verhoilla, etteivät vain ottaisi nokkiinsa. Yksinään ei roomalaisen kannata mennä mihinkään kulkemaan – varsinkin temppelialue on no-go-aluetta.

Tulkki Juudas Iskariot tuli paikalle. En tosin pidä hänen galilean leimaamasta latinastaan, mutta parempaakaan ei ole, kun Josephus ei ole paikalla, vaan tällä kertaa tyrmässä.

Näin pääsiäisen aikaan pitää olla kansalle mieliksi ja päästää yksi pahantekijä vapaaksi, mitä minä en kyllä mielelläni tee. Nyt on kuitenkin ensin yhden tuomion aika. Joku kahju on huudellut kaduilla olevansa voideltu juutalaisten kuningas ja vielä jumalan poika. Kaifas ei tuota mielellään kuuntele, koska hän on mielestään kuningas – ei kuitenkaan jumalan poika. Vaikkei ennakkoon saisikaan mitään päättää, olen päättänyt, että pannaan kansan mieliksi muutama kärvistelemään ristille. Täällä kun ei ole amfiteatteria niin kuin Kesareassa, pitää keksiä muita huveja.

Kaksi sankaria tulee vartijoitten kanssa valmiiksi ruoskittuina. Hengissä ovat sentään. Esittelijä kertoo tulkille mitä ovat tehneet. Tulkki taas minulle: ”Nämä ovat muantierosvoja, jäivät kiinni Getsemanessa ryöstöpuuhien ollessa parraimmillaan. Ei tapettu heti, vuan tuotiin tänne tuomarille.” No, siinäpä ei nokka paljoa tuhissut, kun sain sanotuksi: ”huomenna ristille molemmat”. Rosvot taisivat tietää ilman tulkkiakin mitä sanoin. Sitten tuli se jumalan poika ja kuningas. Kaifas oli ollut niin raivona, että tiesin mitä piti tehdä. Pyysin tulkkia kysymään miksi hän väittää olevansa juutalaisten kuningas, kun kuningasta ei ole ollut Israelissa Jupiterin aikoihin. Tulkki ei saanut rikollisen vastauksesta mitään selvää tai järkeä, vaan sanoi. ”Vähän sekaisin se on, väettää olleensa olemassa jo ennen Uaprahammia ja tuomitsevansa vielä kaikki. Sotaväkkeekin on takamailla vaekka kuinka.” Tuomittava mulkaisi Juudas Iskariotia kuin olisi hänet tuntenut, mutta eihän se tietenkään osannut latinaa. Melkein teki mieli sanoa Kaifaalle, ett hoitakaa itse hullunne – ei siihen roomalaisia tarvita. Kaifas tulisi kuitenkin melko vihaiseksi, jos en tuomitsisi niin kuin hän haluaa. Kokemusta oli. Se kastemies Johanneskin piti tappaa, vaikkei tehnyt muuta kuin upotti ihmisiä veteen. Pääsiäisen aikaan piti kuitenkin varautua kaikenlaiseen mellakointiin. Sanoin kirjurille, etten mielellään tuomitsisi tätä rikollista, koska hän ei kuitenkaan ollut päässyt kuninkaaksi. Komensin centuriota, että ottaa neljänneskohortin mukaan ja vie nämä rikolliset ristiin riippumaan ja käskin lähettiä viemään sanan Kaifaalle, että hänen tahtonsa on minun lakini. Centurio kysyi: ”kumpaan paikkaan viedään”. Kaivelin vähän muistiani ja sanoin: ”Golgatalla taitaa olla nyt tilaa”.

Tulkki sai lähteä. Päivän työ on päättynyt. Kirjuri kysyi, mitä kirjoitetaan diaariin. Sanoin, happamattoman leivän päivä – ei erikoista.

Vaimo odotti jo malttamattoman lounaspöytään – siitä ei passannut myöhästyä. Oli taas sitä iänikuista lammasta.