Alkuvuosi 1945

 

Pappilan vieraskirja täyttyy kovaa tahtia. Uudenvuodenpäivänä kirjaan on kirjoittanut nimensä 25 henkilöä. Tietysti muutakin väkeä kävi, mutta joilta ei nimeä pyydetty tai jotka eivät ehkä osanneet kirjoittaakaan, kuten esimerkiksi Topi Tanskanen. Tarjoilua piti olla. Se oli yleensä (tähän aikaan) korvike, tee ja jotain suurusta. Oikeaa kahvia saatiin odottaa niin kauan, että kansan kielessä saako olla ”korviketta” tai lähetäänkö ”korvikkeelle”, säilyi vielä kauan sen jälkeen kun ”korvike” oli korvattu alkuperäisellä tuotteella. Pulla oli melko harvinainen, mutta seksiä harrastettiin, kuten Helena Kuismankin kirjeistä voidaan lukea, Helena-mummo lähetti lapsille joskus ”seksirahaa” tarkoittaen tietenkin keksin ostamista. Sotaa käytiin täysiään Tyynen meren saarilla päivittäisten kuolleiden lukumäärän lähennellessä tuhatta, ja kulminaatiopisteenä tuli sitten amerikkalaisten pudottama atomipommi elokuussa, joka sitten veti parisataatuhatta siviiliä kunkin uskontokunnan edustamaan taivaaseen tai uudelleensyntymiseen. Lapin sota oli laantunut jo saksalaisten hiljaiseen ja melkein hiljaiseksi sovittuun vetäytymiseen: älkää ampuko meitä, niin mekään emme ammu teitä. Vähän samanlaisen sopimuksen tekivät Savonlinnan liepeillä Laitaatsillassa suomalaiset venäläisten kanssa Suomen sodassa: jos ette ammu meidän veneitä, niin emme mekään ammu teidän veneitä. Sopimus oli sovittu ihan neuvottelemalla valkoisten lippujen alla. Laitaatsillan taistelun muistomerkkiin päin osoittavaan viittaan oli tietämättä asiansa oikeellisuudesta joku veijari spreijaamalla valistanut: Laitaatsillan Pallon muistomerkki. Se pysyi siinä, se maali, monta vuotta. Vasta tänä vuonna (2004) huomasin, että se oli siivottu pois. Jotain taistelua tietysti aluksi käytiin, mutta Laitaatsilta ei jäänyt kovinkaan monen hengen lähetysalustaksi, kuten joku Kollaa tai Taipale -niminen saman kansakunnan vihollisvoimien kanssa 130 vuotta myöhemmin. Tosin samat miehet tuskin silloin myöhemmin olivat enää vastatusten. Silloin myöhemmin vihollinen oli rekrytoinut myös naisia ampumaan suomalaisia.

Koska tämä vuosi 1945 on omalta kannaltani melko merkittävä, on tässä ikään kuin hengähtämisen paikka ja voidaan kerrata kertomukseen osallistujat, vaikka ne muuten ovatkin hyvin tiedossa.

Tuupovaaran pappilassa asuvat vanhempani Arvi ja Sylvi. Vuoden alussa minä olen tuloillaan. Minut tehtiin edellisenä vuonna Loitimolla meidän kalastusmajamme olkipatjoilla, ja saman järven vedellä isäni kastoi minut minun tietämättäni ja tahtomattani jäseneksi evankelisluterilaiseen seurakuntaan. Arvi on vuoden alussa 37-vuotias ja Sylvi 35. Lapset vastaavasti Aarno 12, Kari 11, Rauno 10, Helena 7, Elias 3 ja Sanerva 2 vuotta saaden kukin tänä vuonna omana syntymäpäivänään vuoden lisää ikiinsä, Aarno ensimmäisenä 13.1. ja Rauno viimeisenä 15.12. Koska Aarno ja Kari käyvät jo kouluansa Joensuussa, on arkipäivien (jälkipolville tiedoksi: vain sunnuntai ei ollut arkipäivä) miehitys vanhemmat + 4 lasta ja sitten minä, joka synnyn sitten 2.5. kello 1.50 suurten ikäluokkien ensiaaltoon kuuluvana, mutta kuin osoittaakseni maailmalle paikkansa, takapuoli edellä. Kesäaika ei ollut käytössä, joten tuo em. aika on tähtitieteellinen aika. Sodan aikana pimeän siirtoa tunnilla harrastettiin, mutta se peruttiin pian. Tosin näin idässä Tuupovaarassa tähtitieteellinen aika on jo kymmeniä minuutteja edellä Helsingin aikaa. Kansakoulua Tuupovaarassa käyvät Rauno neljättä luokkaa ja Helena ensimmäistä, ja pimennysverhot jäivät pappilan ikkunoihin talon remonttiin saakka.

Arvi Pärssisen isä Simo Pärssinen kärsii korvasyövästä. Hän käy helmikuun lopulla Helsingissä sitä hoidattamassa. Hoidon sanotaan kuitenkin olevan ”valohoitoa”, joten sen tehosta ei tiedetä. Kesäkuun alussa Simo ja tyttärensä Mari muuttavat Kytäjälle

Arvi Pärssinen on Kokoomuksen kansanedustajaehdokas, mutta ei tule valituksi, vaikka vaimonsa Sylvi kirjoittaa hänelle puheita.

Pappilan oppikoululaiset Aarno ja Kari ovat toisella luokalla Joensuun lyseossa, ja siirretään kesän tultua suoraan kolmannelle luokalle. Aarnon keskiarvo oli 7,4 ja Karin 7,2. He asuvat kaksistaan kauppaneuvos Aaltosen talossa. Rauno pyrkii oppikouluun Joensuuhun toukokuussa ja pääsee, kunhan suorittaa pääsykokeen paljastamat puutteet matemaattisissa aineissa, joita puutteita ei kansakoulussa havaittu. Helena Pärssinen on kansakoulun ensimmäisellä luokalla Tuupovaarassa. Kaikki olivat silloin Pärssisiäa, ja vain äidilläni oli ”oma suku” Kuisma. Tuupovaarassa ei ollut sama tapa kuin naapurikunnassa Korpiselässä, jossa naimisiin menneet ja virallisesti miehensä sukunimen ottaneet naiset kutsuivat itseään esimerkiksi ”Tyrväätär”, jos oma suku oli Tyrväinen, eikä miehen nimellä – joka oli joku Tahvanainen, Huovinen, Vatanen jne.

 

Olot Suomessa.

 

Suomi on lähes täyttä sotaa käyvä maa toukokuun alkuun saakka. Silloin vasta viimeiset saksalaiset poistuvat maasta Kilpisjärvellä. Edellisenä syksynä hiukan taisteltiinkin, mutta keväällä oli melko hiljaista. Jopa yksittäiset laukaustenvaihdot noteerattiin suureksi taisteluksi. Tosin vielä sodan viimeisenä päivänä, kun saksalaiset olivat vielä Suomen alueella, sattui valitettava suomalaisen kaatuminen: saksalainen taistelupartio kävi Kilpisjärvellä piipahtamassa Norjan puolelta ja tappoi. Ehkä minun historiatietoni on vajavainen, mutta Suomi ei ole vieläkään tehnyt rauhansopimusta Saksan kanssa. Siitä johtuen ei myöskään korvauksia palaneista taloista ole kuulunut. Sen sijaan luontoäidin vokottelemana monet suomalaiset äidit haikailevat (ehkä jo viimeisinä vuosinaan) lastensa isiä Saksasta. Moni onkin sellaisen löytänyt. Jos suomalaiset miehet ovat rintamalla, naiset kotona ja saksalaiset aitoissa, niin tietäähän sen, mitä tapahtuu. Kun Amerikkaankin rahdattiin Afrikasta melko mustia orjiksi, niin jälkeläisissä on sitten kaikenvärisiä sekoituksia, eikä kyseessä ole mikään yksipuolinen nais-mies tai mies-nais suhde, vaan molempiin suuntiin kävivät sympatiat.

Olot ovat ankeat. Tanssikielto tosin kumottiin tammikuun alussa, paitsi anniskeluravintoloissa. Tiedettiin hyvin, mikä vaara uhkasi, jos vähänkin nauttineet pääsisivät tanssimaan. Tavaraa ei ole ja sotakorvausten maksaminen alkaa venäläisille voittajille, jotka sen lisäksi ovat ottaneet parhaita paloja Suomesta, nimittäin Karjalan kannaksen, Petsamon ja Porkkalan. 400000 ihmistä etsiskelee uusia juuria, mutta jäävät pysyvästi evakoiksi, ja oikea koti jää ainaiseksi Karjalaan. Niihin ihmisiin kuuluvat mummoni, molemmat ukkini, setäni, enoni ja lukuisat serkkuni ja vielä monet muut kaukaisemmat sukulaiset. Asuttamisen onnistuminen niissä oloissa on Veikko Vennamon mestarinäyte. Veikko Vennamolle ei myönnetty Nobelin rauhanpalkintoa, vaikka hän sen olisi hyvin ansainnut.

Neuvostoliiton mahdille mahdollisesti vahingollisia yhdistyksiä lakkautetaan yhdeksänkymmentä kappaletta. Neuvostoliitto pelkäsi näiden piskuisen Suomen vaatimattomien seurojen kaatavan Neuvostoliiton koko yhteiskuntajärjestelmän, jos niiden sallittaisiin jatkaa. Ajatelkaamme vain Martta-seuroja. Niiden sukankutimien kilinän voimalla olisi suuri ja mahtava taivutettu ja alistettu. Mutta Neuvostoliitto ei tällaisen sukankutimien uhkan edessä taipunut, vaan taisteli. Martta järjestö tosin jäi henkiin, mutta suojeluskunnat ja Lotta Svärd järjestö oli lakkautettu jo edellisenä vuonna, mutta Suomen Aseveljien liitto sai lakkautuskäskyn vasta 25.1.1945. Kommunistien sanomalehti Totuuden torvi alkaa ilmestyä. Luultavasti sisarlehtensä Pravdan (Totuus) kanssa se tulee nimensä mukaisesti jäämään historiaan melkein kaikkein eniten valheita sisältäneenä lehtenä Suomessa Kansanuutisten jälkeen, nykyajan Iltasanomia ja Iltalehteä lukuunottamatta. (Näissä viimeksi mainituissa lehdissä lähes jokainen uutisotsikko on erehdyttävä ja tarkemmin tutkittua täysin väärä. Yleensä aiheena on mistä ”kohistaan”, tai ”kohistiin”, ”skandaalit”, En minä ”kohise” mistään missikisoista, enkä vaalirahasotkuista. Yleensä en kohise mistään. Myöskin kovin kulunut sana ”kiistelty” on melko helppoheikkistä, jos jokin missi on leikkauttanut rintansa isommaksi/pienemmäksi, en varmasti ”kiistele” siitä olisiko hänen pitänyt leikkauttaa rintansa a) pienemmäksi b) isommaksi c) antaa olla sillään.) 

Venäläisille on korvattava ylimääräisesti kaikki koneet ja laitteet, jotka suomalaiset Karjalasta veivät mukanaan. Kiskojakin piti purkaa rautateiltä sotakorvauksiksi, vaikka niistä oli huutava pula Suomessa muutenkin. Toinen raide purettiin väleiltä Kaipiainen-Taavetti ja Huopalahti-Espoo, ja lähetettiin Venäjälle.

Talolliset evakot saavat yleensä jonkinlaisen tilan asuttavakseen. Rintamamiehille järjestetään kylmiä tiloja. Helena Kuisman pojista vanhin, Eino, saa korvauksen menettämästään kahdesta myllystä ja sahasta, mutta myös muut pojat – Ismo, Väinö saavat korvauksia. Sen sijaan Ilmarilla ei ollut omaisuutta Karjalassa, eikä niinmuodoin tullut korvauksiakaan. Nuorempien veljesten paras nuoruus ja miehuus olivat menneet taistellessa. Eino oli sen verran vanhempi, että hänen ei tarvinnut olla kuin reilu puoli vuotta sodassa ja pääsi sitten myllyään hoitamaan. Väinö ehti naimisiin ennen sotaa. 1945 täyttää Väinö 32 vuotta, Ismo 29 vuotta ja Ilmari 26 vuotta. Sotaan mennessään siis iät heillä olivat vastaavasti 26, 23 ja 20 vuotta.

Kun ihmiset yleensä eivät voi valita vanhempiaan, en minäkään sellaiseen pystynyt. (Toissapäivänä Newsweek räväytti: maavertailussa Suomi Sveitsin kanssa luettiin niihin toivemaihin, johon kannattaisi tänään syntyä. Mikähän olisi ollut se toivemaa, johon minun olisi vuonna 1945 kannattanut syntyä. Ajatus on ratkaisematon, koska emme voi, me joita synnytetään, sille mitään.).

 

Mummoni ja ukkini Helena ja Israel Kuisma.

 

Vielä tammikuun joutuvat Helena ja Israel Kuisma asumaan hyvin epäystävällisen ja epäinhimillisen Jaakko Linjaman taloudessa, kunnes heidät ajetaan helmikuun alussa Nuppulinnaan. Jaakko kuuluu tässä vaiheessa niihin vanhoillislestadiolaisiin, joiden tarkoituksena on täyttää maa, ja viis välittämättä muusta mitään. Käskyn mukaan naidaan ja siitetään niin paljon kuin keritään. Jos Jaakko ei olisi harrastuksenaan pitänyt säveltämistä, niin voisin sanoa häntä autistiksi. Säveltäminen sen sijaan on aivan päinvastainen toiminto: halutaan, että ihmiset liikuttuvat tämän ihmisen säveltämistä äänistä. Täysin julma Jaakko kuitenkin on, eikä hänen omatuntonsa missään vaiheessa piipannut, että pitäisi suhtautua inhimillisesti vaimonsa äitiin. Ei myöskään piipannut Jaakon tyttärellä Pirkolla, kun hän silotteli Helenan lähdön Muuramesta kirjassaan isästään ”muuttivat” verbiin, kun todellisuudessa ”Jaakko pakotti anoppinsa muuttamaan”.

Tässä vaiheessa Hyvinkää on kirvulaisten ainakin tilapäinen sijoituspaikka. Asunnoksi varmistuu Helena-mummolle ja Israel-ukille pienehkö vinnikamari, jonne he heti saavat ostaa uuden hellan, että ruokaakin voisi valmistaa. Helena-mummon mielestä tämä on nimenomaan asunto, mitään muuta kuin Inkilän kotia ei Helena-mummo enää edes vahingossakaan sano kodikseen. Israel Kuisman vaivat jatkuvat. Hän joutuu taas – ties monennenko kerran – otattamaan vettä pois vatsaontelostaan, tällä kertaa Kellokosken sairaalassa, joka oikeastaan jo silloin oli mielisairaala, mutta yleislääketiedehän on kaikkien tohtoreitten opittava.

 

Enot.

 

Ilmari-enoni-kummini etsii töitä savotasta. Hän käy Tuupovaarassa loppiaisen tienoilla ja sitten menee Lieksan seutuville. Rahan arvon heikkeneminen pitää palkat pieninä vaikka ei menoja olisikaan. Savotan jälkeen Ilmari menee Nuppulinnaan 28.3. ja saa töitä radanrakennuksilta Jokelan asemalla. Voin nähdä mielessäni Ilmarin savottatöissä: hän paita huuruten sahaa honkia poikki, ja tahtoo päästä sodan ajatuksistaan eroon. Ilmari tosin tietää, että tämä on väliaikaista, mutta jollakin pitää saada poikki tuo viisi vuotta tappamista ja kuoleman pelossa oloa. Ilmari sen eron teki savotassa, kun oli vielä mitä parhaassa ruumiin voimissaan. Sitten pian alkoi mieleen tulla, että haluanko olla savotassa loppuikäni. En tiedä oikein, mistä Ilmari sai ajatuksen mennä mielisairaanhoitajan oppiin. Sitä ne muutkin ihmettelivät. Ansiot tuosta ammatista olivat kohtalaisen pieniä, mutta niin oli vähäinen eläkeikäkin. Ilmari pääsi aikoinaan eläkkeelle samana vuonna kuin häntä 9 vuotta vanhempi siskonsa. Ja kun ei Ilmari käyttänyt enää tupakkaa eikä viinaakaan, niin vaatimattomillakin tuloilla pärjäsi.

Maaliskuussa Väinö Kuisma saa autonsa takaisin armeijalta hyvässä kunnossa. Hän suunnittelee syksyllä menevänsä Pohjois-Suomeen ajamaan muuttokuormia, mutta siitä ei tule mitään.. Edellisenä syksynä hän ajoi vielä Lapissa autoaan muutaman kuukauden armeijan laskuun. Väinö ja Aira asuvat edelleen Muuramessa, samoin Eino ja Jenny.

5.2.  Ismo ei ole vielä saanut mitään töitä. Huhtikuussa hän on Muuramessa Väinön auton hommissa, Eino Kuisman poika Esko on apumiehenä. Autoista oli pulaa, joten on luultavaa, että kaikenlaista ajamista riitti. Eino, Väinö ja Ismo käyvät toukokuussa työmatkalla Nuppulinnassa ja samalla tervehtimässä pikaisesti vanhempiaan Helenaa ja Israelia. Esko Kuisma alkaa kesäkuun alussa valmistautua seminaarin pääsykokeisiin.

 

9.1.1945 Sylvi Pärssinen Tuupovaarasta sisarelleen Toini Linjamalle Muurameen.

 

… Ilmari oli täällä loppiaisena ja kaulaan menin kun hän tuli. Hauskaa oli, sen arvaat, ja lapset tykkäsivät kovin enosta. Hän on kovasti kaino, ihan liikaa. Hän auttoi minua pyytämättä missä voi, jopa saunan lämmityksessäkin meidän uuden kanttorin kanssa, joka on jouluk. 30 p:stä asunut myös meillä. Luulen, että Ilmarille oli toisaalta hauskaa käydä täällä, mutta ikävä oli toiselta puolen. Hän istui pitkät ajat ihan toimettomana ajatellen vain omia asioitaan, ja hän söi hirveän vähän. Poikaparka! Hän lähti loppiaisen jälkeen maanantaina yhtaikaa Aarnon ja Karin kanssa Joensuuhun aikoen matkustaa edelleen Lieksaan. Pyysimme jäämään tänne, mutta ei hän suostunut siihen. Hevosella saatettiin Koveroon ja siitä jatkoivat Ilomantsin autossa.

. . . Minunkin nykyinen tilani alkaa käydä jo vaikeaksi, mutta mitään erityistä sairautta ei ole, ja kun minun ei nyt ole pakko tehdä enää raskaampia töitä, niin kyllä tässä selvitään. ”Aikani” tulee kai ihan toukokuun alussa. Olen itse jo vähän sekaisin tarkasta ajan laskusta. Oikeassa jalassa ja reidessä on minullakin suonikohjuja, mutta vasen on ihan sileä.

jtk. 14.1.

Sinä pyysit lähettämään sinne voita, mutta en tiedä, miten siihen kykenen, sillä pojille täytyy meidän kuukaudessa lähettää 4-5 kiloa, sopimuksemme mukaan, ja me itse olemme myös melkein ilman voita. Saa nähdä sitten myöhemmällä kevättalvella, kun ihmisten lehmät poikivat. Nyt tuntuu joka paikassa olevan kovin tiukka voista.

 

24.1.1945 Sylvi Pärssinen Tuupovaarasta äidilleen Helena Kuismalle Muurameen.

 

. . .Onko Toini jo tullut pois sairaalasta?  Entä miten on mamman jakselemiset? Minä olen sitä mieltä, että mitä pikemmin lähdette pois Muuramesta, sen parempi, helpotus teille jokaiselle – päätellen myös Ilmarin kertomuksesta.

. . . Pojat ovat koulussa hiukan laiskoja, tuntuu minusta. Nuorimmista tulee ainakin ahkeria koululaisia, sillä ne pyrkivät aina kouluun. ”Santtukin” eilen illalla leuhki tytöille, että ”mie kun ennen olin alakoulutta..:” . Hän on nyt oikein vitsikäs, kehityksessään aivan samalla tasolla kuin Elias. Leikkasi taas hiuksensa päälaelta pois, ja kun kielsin: ”Älä leikkaa!” hän sanoin vaan: ”Leikkaampat”. Nyt on taas kuin poika. Olemme nyt tottuneet niin kotiapulaiseen, että lapsetkin odottavat paljon suurempaa passaamista. Kun hän on päivisin saanut juosta tenavien perässä hakemassa niitä ulkoa sisään, etteivät liian kauan viipyisi kylmässä, ei Elias tänään tullut sisälle, vaikka kuinka paleli, mutta vihdoin alkoi koputella paraatiovelle, ja kun avattiin, hän sanoi väristen ja moittivasti: ”Ei mikkään tullut minua hakemaan”.