Älyköksi selvästi luettava Samuel Becket julkaisi vuonna 1962 kirjan Millaista on. Takakansi kertoo hiukan lähemmin: "Millaista on ei ole kysymys vaan vastaus - kertomus siitä millaista on Samuel Beckettin luomassa oudossa kaikkea tavanomaisuutta kaihtavassa maailmassa, jossa pyöveli muuttuu uhriksi ja uhri pyöveliksi ja jossa he sitten elävät yhdessä mittaamattoman pitkät ajat.” Ei olisi muuten tullut mieleen, mutta vuonna 1966 olin Helsingin Suurkirkossa kuuntelemassa serkkuni Jouko Linjaman sävellyksiä ja yksi oli sävelletty Becketin kirjan tekstiin. Matti Lehtinen lauloi englanniksi ja radion kamarikuoron kuusi mieslaulajaa ja yksi kamariorkesteri säesti. Sanoista en ymmärtänyt silloin muuta kuin sanan history, jonka Lehtinen lausui oxfordilaisittain,

Mitenkäs tämä liittyy parisuhdeoppaisiin? No hyvinkin. Useimmat parisuhdeoppaat eivät opasta vaan kertovat millaista on. Tällainenhan oli 1960-luvull Kinseyn raportti, joka kertoi, miten ihmiset toimivat vailla mitään osviittaa siihen, miten pitäisi toimia. Siksipä raporttia paheksuttin yleisesti. Niinpä Kari Suomalainenkin väänsi pilapiirroksen aiheesta. Muistaakseni siinä aviopari sanailee melko vahvasti ja heidän pikkupoika-lapsensa kysyy ”Mitä uutta Kinseyn raportista” kyllästyneenä vanhempiensa kinasteluun.

Parisuhde- tai paremminkin seksiopastusta voi lukea päivittäin iltalehdistä tyylin ”et ehkä tiennyt. mikä panee suun makeaksi” ja mikä kyllästyttävintä – aivan ikävystymisen partaalle. Vanhoina ja hyvin vanhoina aikoina oli hiukan toisin. Acta Diurna alkoi ilmestyä Roomassa noin 59 vuottaa ennen nykyisen ajanlaskun alkua, mutta parisuhdeopasta siitä ei tullut – kerrottiin kyllä kuka merkittävä henkilö on kuollut jne, joten se jotenkin muistutti sanomalehteä. Valitettavasti ehkä noin pari prosenttia roomalaisista osasi lukea. Puutetta oppaasta tarjoutui peittämään suorasukainen Intiassa kirjoitettu Kamasutra valistavine kuvineen. Kyllähän Pompeijissakin oli bordelleissa kuvia, joista satunnainen matkailija voi valita haluamansa tuotteen. Kamasutra ei ollut suinkaan pelkkää mekaniikkaa, vaan myös uskonnollinen ja filosofinen teos.

Varsinaista naisten läpimurtoa parisuhdealalle saatiin odottaa 1900-luvun alkuun, jolloin suffragettiliike alkoi nostaa päätään Englannissa. Uusi suometar 20.1.1888 kertoo huumorimielellä Englannin suffragettien toimista. Ehkä suffrageteille olisi ollut tilausta Suomen Suuriruhtinaskunnassakin. Nimittäin eräs ilmoitus samassa lehdessä ehdottaa, että ”Naiset ja Herrat! Hyvää ja voimakasta ruokaa tarjotaan siististi ja halvalla kerroittain ja kuukausittain Mikonkantu 22:ssa. Huom! Tarjoilu eri ruokasalissa naisille.” – Ilmoituksessa ei siis sanota, että ”tarjoilu eri ruokasalissa miehille”.

Englannin suffragetit pyrkivät saamaan naiset enemmän tasa-arvoisiksi miesten kanssa kaikilla aloilla. Tasa-arvossa parisuhteessa oli vielä hakemista. Muutamia tomeria naisia nousi ajamaan asiaa eteenpäin. Suomessa mm. Minna Canth, Juhani Aho ja kansanedustaja Hilja Pärssinen.  Kun ensimmäinen maailmansota oli sodittu ja 8,5 miljoonaa kaatunutta haudattu, sai Marie Stopes valmiiksi kirjansa Aviopuolisot.

Stopesin kirja on kovin häveliäs eikä mitenkään verrattavissa Kamasutraan. Koko ajan kirjan esittelylehdillä toistetaan ”tri” Stopes. Siinähän tavoitellaan uskottavuutta ja kirjan kirjoittamisen vakavuutta liittämällä kirjoittajaan arvoisa lääkärin titteli. Mutta voi – ei. Vähän samantapainen puute on hänellä kuin Jussi Halla-aholla. Halla-aho väitteli tohtoriksi kielitieteessä tutkimalla kirkkoslaavia. Se sitä kieltä, millä kirkoissa messutaan: hospotipomiluijjaa. Mitenkä gospodi pomiluij -sana etymologian tutkiminen pätevöittää politiikkaan, on jo nähty. Stopesis kirjan esittelyssä puhuessa muistetaan liittää aina hänen nimensä eteen ”tri”. No siinä on tietenkin jo tutkinto, joka pätevöittää lausumaan ihmissuhteista ja parisuhteista jotakin uutta. Mutta voi vehnänen: Stopes oli filosofian tohtori ja aiheenaan paleontologia. Siis tieteenhara, joka tutkii esimerkiksi vanhoista hiilikerroksista löytyviä eläinten ja kasvien jäänteitä. Kuinka paleontologia pätevöittää ihmissuhteiden ja parisuhteiden analysointiin, voi vain arvailla.

Esipuheessa alleviivataan kirjan arkaluontoisuutta: ”Tässä kirjassa on tri Marie Stopes puuttunut asiaan, jota ylisesti pidetään niin pyhänä, ettei siitä katsota voitavan puhua täysin avosydämisesti. Osa vakavista ja arkaluontoisista ihmisistä kauhistunee tällaista pienimpiin yksityisseikkoihinkin ulottuvaa avomielisyyttä ja pitävät sitä ’vaarallisena’ siksi, että se muka antaa vain ravintoa kevytmielisten luonteiden likaiselle mielikuvitukselle. Juuri tämä pelkoonkin syynä siihen, että aviolliset menot näin kauan on pidetty täydellisinä salaisuusina.”

Kirja julkaistiin Englannissa 1917 maailmansodan päätöksen ollessa vielä hämärän peitossa. Suomessa asiaan tarttui Satakunnan kirjateollisuus Porissa. Minulla on käsissäni kirjan toinen painos vuodelta 1925. Kun ämän kaltaiset opaskirjat olivat harvinaisia ja arvatenkin haluttuja, en epäile yhtään, eikö äitini silloin 16-vuotiaana Käkisalmen yhteiskoulun kuudesluokkalaisena olisi asiaan päässyt perehtymään. Pääsihän hän lukemaan (salaa) hyvin epämääräistä kirjaa nimeltä Kuningatar Dragan rakkausseikkailut, mutta sitä sentään vain riihessä ja kirja siellä piilossa.

Teksti siis löytyy internetistä suomeksi ”Stopes Aviopuolisot” google-haulla. Kirja on myös myynnissä antikvariaateissa lähtöhintaan 4 – 8 euroa. Teksti on kovin pyhäkoulumaista, jos sitä vertaa esimerkiksi Riitta Uosukaisen kuvaukseen kirjan ”Liehuva liekinhelma” tekstiin: (s. 171) ”Niin, nuorena. Meillä on ollut ihana elämä. Olemme naineet paljon, kerta kerralta olen ollut rintaa, reittä ja revää koko nainen”. Voi vain kysyä, oliko tuollainen kuvaaminen hänelle elämäkerrassaan niin kovin tärkeä asia– ilmeisesti oli. Niinpä joku koiranleuka kirjoitti, että kun osti kirjan, piti ostaa myös Jallu-lehti kääreeksi, etteivät ihmiset näe. Mutta kirjoittaahan saa mitä vain haluaa. Aviopuolissoitahan Uosukaiset olivat, eivätkä ilmeisestikään kaivanneet ensinkään Stopesin ohjeita.