Kalaretki

 

Aurinko kurkistaa pappilan yläkerran ikkunasta sisään Siellä se huomaa kolme nuorta poikaa nukkumassa. Se aikoo herättää heidät ja lähettää säteitään nukkuvien nuorukaisten silmiin. Mutta pojat ovat sik[e]ässä unessa eikä aurinko näytä saavan heitä hereille. Vihdoin eräs pojista siristelee silmiään. Hän huomaa olevan vielä varhaisen ja vilkaisee sitten ulos. Kas, kun tulee kaunis ilma eilisen ukkossateen jäljiltä hän huomaa. Aarno ja Rauno näkyvät nukkuvan vielä. Jospa lähtesin yksin ongelle, tuumaa Kari ja nousee ylös, vetää housut jalkaansa ja laskeutu[u] varovasti etteivät vain toiset pojat heräisi – rappusia alas, käy keittiössä hakemassa repun ja haukkaamassa hiukan eilen paistettua kukkoa. Sitten hän menee repun kanssa eteiseen, ottaa nurkasta matopurkin  ja astuu ulos. Pihakuusissa kukkuu käki ja koivuissa laulurastaat ja kottaraiset pitävät kaunista aamukonserttiaan. Aurinko ei ole vielä ehtinyt kuivattaa aamukastetta ja siksi ruohikko kimaltelee kuin siinä olisi puhtoisimpia timantteja ja jalokiviä. Koko luonto tuntuu ylistävän tänä varhaisena aamuhetkenä Luojaansa. - - Poika käy kellarin nurkalta ottamassa onkivavan siimoineen ja alkaa laskeutua rinnettä alas metsään. Lammelle vievä polku oli vielä kylmä yön jäljiltä ja se pani pojan (yliviivattu: juoksemaan pysyäkseen) lämpimänä pysyäkseen juoksemaan keveästi hän hyppää yli piikkilanka-aidan ja tien yli kaatuneen hongan ja vähän aikaa juostuaan alkaa lampi häämöttää edessä puiden seasta. Poika hiljentää juoksunsa kävelyksi ja pian hän on pienen vihreävetisen lammen rannalla. Hän ottaa purkista pitkän madon ja panee sen onkeen. Matopurkin hän panee maahan sammalmättäälle ja heittää siiman kuultavaan veteen. Koho hänen ongessaan kyllä on, mutta sitä ei tarvita tässä lammessa, sillä kaikki kalojen liikkeet näkee kirkkaassa vedessä selvästi. – Heti madon painuttua veden alle näkyy risukon laidasta pujahtavan muutamia ahvenia matoa kohti ja eräs iskee matoon kiinni ja lähtee viemään sitä hiljaa syvemmälle. Silloin pitää poika varansa ja vetää sen kalan ylös vedestä. Reppu auki vain ja ensimmäinen kala on siellä. Poika korjaa madon ja heittää sen uudelleen veteen. Hän heiluttaa hiukan vapaa koettaen saada madon liikkumaan. [epäselvää]

että taas yksi kyrmyniska repussa. Näin hän jatkaa kunnes syönti lakkaa. Silloin ei auta muu kuin siirtyä toiseen paikkaan ja pysähtyä siinä missä syö, kunnes koko lampi on tullut kierretyksi. Silloin muututaan toiselle lammelle ja sieltä kotiin. Repussa onkin silloin jo hyvin runsas 2 kg ahvenia ja silloin ilo mennä kotiin ja näyttää saalistaan vasta heränneille talon väelle.

[em. kertomus kalaretkestä on veljeni K<rin Käsialaa. Veikkaisin vuodeksi noin 1947-]