14.9.1944. Pappilan vieraskirja

Parhaat kiitokseni herttaiselle isäntäväelle

Luutn. V. Saarela
Ev.luutn. E Iivonen
Terttu Ilona Nousiainen
Pentti Virtaranta
Ev.luutn. Y.A.Järvinen 14.9.44
Maj. T. Ahtimo            -  ”  -

Sot.past. Mauno Mäkinen – ” –

Sot.past.A.Heikkala      -  ”  -

Siirtyessämme tänään pappilan yläkerroksesta telttamajoitukseen, pyydämme tuoda ilmi syvän kiitollisuutemme pappilan isäntäväelle siitä ystävällisyydestä ja hyväntahtoisuudesta, josta täällä asuessamme olemme niin runsaasti tulleet osallisiksi.

 

Enoni Väinö Kuisman pieni päiväkirja vuodelta 1944. [Joitakin lehtiä on revitty pois. Alkuperäinen päiväkirja: IP:n arkist]

 

1.2. Kirje kotiin

10.6. Lähtö 10.6.33 Suurlahdesta

11.6.44 Tulo Äänislinnaan

13.6. Boberg H:ki Arabia Rantakortt. 9 B 2

21.6. 10 Kpk 8260

25.6. U:lle 8392/2

29.6. 3956/1 Kpk. Lähtö Näätälästä klo 21.30. Tulo [epäselvää] Hannilasta klo 23.15.

30.6. Pullilan kylän laidassa. Olin Aholan kanssa yötä vanhassa mökissä kylän laidassa. Aurinkoinen päivä.

4.7. Lähdin klo 16.30 ajamaan pyörällä kotiin.

5.7. Palasin klo 6.30

4.9. Välirauha solmitaan tänään klo 7.00, viellä 35 minuuttia. Pojat hurraavat, rauhan tupakoita tarjoillaan. Panokset pois kivääreistä. --- Välirauha klo 7.00 juuri tällä hetkellä.

7.9. 3174/1.

20.9. Lähtö Inkilästä klo 8.00, Kirvun-Virokylän tienhaarasta klo 9.05. Kirvun pitäjän raja klo 10.10 Jääskessä klo 10.40

14.10. Helmi Rautiainen 2539/2

19.10. Muutto tänään täältä L:rannassa lentokentän laidasta.

26.10. Postisäästöpankki Säästökirja N:o 427971

Laskelma joulukuun 31 päivän kohdalla [päivärahoja]

1.8.43 – 15.1.44 165p. a) 7,50 = 1237,5

16.1.44 – 6.10 261 pv a) 9 mk = 2349:-

 

17.10.1944 Ismo Kuisma armeijasta  Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan

[Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa.]

 

                                                                                 17.10.44.

Heipä taas Sylvi sisko!

Parhaat kiitokset Sinulle kirjeestäsi, sain sen tänäaamuna. Ryhdyin nyt heti vastaamaan tähän, kun on niin hyvää aikaa ja hieman rauhallistakin tällä hetkellä.

Täällä tämä aika menee tässä odotellessa, saa sitten nähdä, pääsemmekö kotiin vai joudummeko vielä tuonne Pohjolaan. Minä en kuitenkaan enää haluaisi lähteä mihinkään muualle kuin siviiliin, väsyttää tämä sotatouhu jo niin tavattomasti. Työ ei tunnu enää maistuvan ollenkaan.

Me olemme nykyisin täällä L:rannan läheisyydessä. Ei tämä elämä täälläkään ole mukavaa, mutta virkistävämpäähän täälläkin on kuin jossakin tuolla korvessa. Olen käynyt muutaman kerran elokuvissa ja pari kertaa ravintolassa syömässä ja siinähän ne minun virkistysretkeni onkin. Miten kauan mahdetaan vain olla tässä paikassa, epäilen, että joudumme pian taas muuttamaan.

Sinä kävit siis Muuramessa. Kyllä minä olen kanssa arvellut, ettei siellä Muuramen puolessa ole se elämä aivan niinkuin pitäisi olla. kunhan pääsisi siviiliin, niin sittenhän saisi järjestellä mamman ja isän asumaan siitä koululta muuanne, helpoittaisihan se sitten vähän Toiniakin.

Minä en ole vielä oikein ajatellut, mitä kävisin siviilissä sitten tekemään. Kun olisi Inkilä viellä meillä, niin siellä olisin muutaman viikon levännyt aivan tarpeekseni, sillä kaikki tuntuu niin väsyttävältä, mutta nyt ei auta muu kuin painua heti töihin käsiksi ja oikein ajatellen, siinähän sitä saakin parhainta lepoa hermostolle. Kunhan vain pääsisi täältä pian pois, sillä tämä elämä vie kohta aivan loppuun.

Te siis jäättekin sinne Tuupovaaraan edelleen asustelemaan.  Mikäs siinä, onhan siellä viellä niin pitkä matka rajalle, ettei se peloita – ja samahan se nykyisin on, missä kolkassa Suomea sitä nykyisin asustelee.

Oletko Sinä saanut Ilmarilta kirjeitä nykyisin.  Minulle hän ei ole kirjoittanut enää moneen kuukauteen, enkä sen vuoksi tiedä hänestä juuri mitään. Eiköhän sentään hyvin voine, ainakin hän sodasta on tähän mennessä elävänä säilynyt.

Mutta nyt minä taidan taas lopettaa tämän kirjoittamisen, kirjoitan pian taas uudelleen, kun ilmestyy elämääni jotain uutta tai mainittavaa.

Kirjoitahan taas tännepäin, kun Sinulle tulee sellaista aikaa.

Syd. terveisin.

                                       Itti

5.11.1944 Sylvi Pärssinen Tuupovaarasta  Helena Kuismalle Muurameen

[Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa. Tämä on vain osa kirjeestä.]

 

                                                                                Tuupovaarassa 5.11.44.

Mamma hyvä!

Alkoi jo marraskuu, mutta Aarno ja Kari eivät vieläkään päässeet aloittamaan kouluaan J:ssa, eikä ole tietoakaan, milloin koulut alkaisivat. – Sot. majoituksien syy. Kotona ei heitä saa lukemaan oikein ensinkään, sen kun juoksentelisivat metsissä ”leireissä” ja he harrastavat kaiken paukahtavan kokeilua. Sotilaat ovat jättäneet metsiin kaikkia ampuma-aineita, dynamiittinalleista alkaen. Tuolla tien vieressä on lentokoneen ”raato”, ja eivätkös pojat sieltäkin kantaneet kotiin räjähtämättömän pikatykin paukun. On siinä minulla hirmua tarpeekseen, mutta eivät ne pojat pelkää. ja onneksi ei ole tapahtunut mitään vahinkoa. Ja kaiken lisäksi Arvi on näissä asioissa juuri yhtä poikamainen kuin toisetkin hulluset pojat. Sain eräänä päivänä kuulla keittiön uunissa eri paukun, polttaessani puulaatikon pohjaroskia. Uunista löytyi sitten joku hylsy, ja pojat ihmetellen näyttivät sitä isälleen, että ”miks’ se nyt paukahti, kun siellä Loitimonrannalla ei lekossa räjähtänyt”. Kyllä minä annoin mitä kuuluu ja kuka käski koko tottelemattomalle miessakillemme.

Olen ollut yhä ilman palvelustyttöä ja tullut hyvin toimeen. Arvi kantaa vedet ja pojat puut ja he auttavat vielä paljossa muussakin. (Sanerva kaasi musteen ja jatkan lyijykynällä).

Myöhään sunnuntai-iltana klo 22.

Luulin jo kirjeen kirjoittamisen loppuneen tältä illalta, kun väsytti ja Sanerva leikki luonani, mutta tuli ”tuuria” vielä. Kävimme tänään Värtsilän Kenraalinkylässä  vihkiäisissä – erä autokomppanian mies ja K-selän aikainen tuttava, sotaleski, -. saimme  kyydin tietysti ilmaisilla sotilasautoilla, ja samaa kyytiä käytti autonkuljettaja Arvin päinvastaisella taholla Sonkajanrannalla hartausseuroissa. Luulin Arvin jäävän yöksi ja minäkin kävin nukkumaan kun Arvi herätti minut klo 20.30 laittamaan ruokaa kyytimiehilleen, joita oli kolme. He olivat olleet koko päivän syömättä. Muistellen Väinöä, joka usein on varmasti ollut samassa pulassa, nousin auliisti kestitsemään heitä, ja niin virkistyin taas. Nyt  nukkuvat jo kaikki toiset ja autopojat ovat tipotiessään.

Tänään olivat J:ssa suuret sankarihautajaiset, mutta ei Inkisen Kaunon ruumista ollut siellä. Palatessani sieltä M:sta soitin sk-piiriin ja pastori sanoi, että varmasti ei ole siellä.

Sanerva ja Elias ovat keskenään kuin kissa ja koira, aina kiistassa. Jos toinen tulee minun luokseni, niin jo on toinen  nykimässä pois: ”Minun äiti on tämä, ei ole tinun äiti” Sängyistään, kengistään, tuoleista, kaikesta on aina niillä sama juttu: ”Minun on tämä, ei ole tinun!” – Kyllä he sentään leikkivät keskenään kiltistikin, matkustavat puulaatikossa ”kovoleen” (= Koveroon) tai Inkilään, eikä Elias usko, vaikka kuinka sanotaan, että siellä on ryssiä. Hän sanoo vain että ”tiellä on ukki ja mummo”.

Terveisiä!

                 Sylvi.

7.11.1944 N.H. Kokinvaarasta Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan [Alkuperäinen kirje Sini Kouvosen hallussa. ]                                                                              

Kokinvaara 7 11 44

Rouva Pärssinen

Päivää teilen sinne olettekos jaksaneet entistä myöten mee täällä on vaan rutistu niin kun ennenkin sen rutinan kansa minäkin olen tämän joukon kansa yksin  nainen niin pistaa aina harmiksi kun en jaksa kaikista kohti yksi huolehtia kun tämä aika menetaitaa niin tiukaksi että ei saa kaupoistakin mitää vaate laatua. Siksipä tulen teitä kiusaamaan että jos teillä olisi jotakin järjestystä että voisitte auttaa näin suurta perhettä kun en saana äitiysavustakin niin en ole monee aikaa näin tarkalla vaate menolla hoitanut lastani enkä kaupastakaa ole metriäkää saanut moniin aikoihin niin on aivan pakko tulla teitä kiusaamaan vaikka ei teilläkään mitään auttamismahtollisuutta liene ei sillen mitää osaa se on sillä autettu jos ei ole. Meinasin että laitan nuon kaksi poikaa Ruotsiin ei taiteta nyt ottaa kun seillakin on olijoita ennen en uskaltanut enka raskinut luopua lapsista vaan tämä aika on se joka tekee kaltaisekseen tämä on <epäselvää> aina vaan kun teen uutta ja uutta, alkaa meillskin olla jo auttajiakin poikia vaan tämä aika vetää kaikki rupesivat äyrittämää niin kovasti meitäkin että ei saa suuri perhe avustakin eikä äitiys avustakaa oli vähän surku mielestäni vaan olenhan minä oppinut kärsimää monta vastusta elämässäni ei tämä ole enimäinen

Vaan säälin vielä noita lapsiani joilla ei ole paljon mitään vaatteita köyhä ihminen joka koita yksin käsin toista kymmentä lasta niin sen arvaatte että olen oppinut kärsimää olette olleet tekin mua auttamassa monella vate paketilla vikka olen ollut kiittämätön

Sydämellinen tervehtys teille sinne ja toivon että ette loukkaantuisi vaan ymmärtäisitten vielä minua Palkitkaa teitän vaivanne jumala monin kertaisena

Toivoo tervehtien N.H.

10.11.1944 Ismo Kuisma Muuramesta Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan [Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa.]

                                           10.11.44.

Hei, hei!

Terveisiä paljon nyt täältä siviilistä! Niin, olen jo 1.11 lähtien ollut siviilissä ja nykyisin täällä Muuramessa. Ilmari pääsi myöskin pois tässä pari päivää sitten, nyt ei ole enää kuin Väinö siellä ”jossakin”.

Eipä tämä elämä näytä kovin valoisalta täälläkään, jos ei ollut hyvä olla armeijassakaan. Minä olen ollut täällä Airan asunnossa nyt 1:stä päivästä lähtien, Aira meni nimittäin käymään tuolla kotonaan Pulsassa. Ilmari on ollut Einon luona ja mamma ja isä asuvat edelleen tuolla koululla. - Ei tämä elämä ole herkkua tällä tavallakaan, mutta asuntoa ei Muuramesta saa vaikka minä olen kuinka yrittänyt ja samoin mamma ja Toini. Minusta tuntuu, että isän vuoksi meitä ei kukaan ota vuokralaisiksi, sillä täällä  Muuramessa kaikki tuntevat jo meidän isän, hänhän on niin kauhean siivotonkin ja muutenkin niin epämiellyttävä vieraista ihmisistä.

Eikä täällä päin ole työpaikkojakaan saatavana. En tiedä oikein, mitä tässä kävisi hommailemaan – kai se on parasta kun menee johonkin tehtaan töihin, eihän tässä muuta osaa ajatellakaan.

Ilmari sanoi maanantaina (nyt on perjantai) lähtevänsä vähän ajelemaan ja sitten kun hän on palannut pois, niin sitten minä lähden kiertämään maailmaa, jos hän ei saa mitään erikoisempaa ”kiikariinsa”. Minun mieleni tekee johonkin tuonne Savon puoleen asustelemaan. Savolaiset taitaisivat olla mukavampaa väkeä kuin nämä Keski-Suomalaiset. Täällä jo neuvoivatkin minua, että täällä  ei auta muu kuin röyhkeys – ja niin se kait olisikin parasta. Ikävä vain että meikäläinen ei viellä osaa olla röyhkeä, mutta eiköhän tuohon aikaa myöten oppine tuohonkin.

Niin, enpähän minä tässä osaakaan nyt muuta kertoilla. Elämämme on tällä kertaa vähän synkkää, mutta eiköhän tämä tästä selvinne.

Kirjoittelen sitten lisää, kun uutta ilmestyy.

Terveisiä vain paljon teille kaikille ja hyvää vointia.

                                       Itti.

Sota loppuu Euroopassa 1945

 

Sota Suomessa ja muualla Euroopassa loppuu sitten toukokuussa 1945 – viimeiset saksalaiset vihollisiksi muuttuneina poistuivat hyvässä järjestyksessä Kilpisjärveltä Norjaan huhtikuun lopussa, suomalaisten pahemmin ahdistelematta. Japani sotii vielä atomipommin pudottamiseen saakka, elokuuhun. Tosin jotkut japanilaiset sotilaat piilottautuvat viidakoihin ja viimeisiä heistä palaa kotiin vasta 1960-luvun lopulla.

Olot ovat ankeat. Tavaraa ei ole ja sotakorvausten maksaminen jatkuu venäläisille voittajille, jotka sen lisäksi ovat ottaneet parhaita paloja Suomesta, nimittäin Karjalan kannaksen, Petsamon ja Porkkalan. 400000 ihmistä etsiskelee uusia juuria, mutta jäävät pysyvästi evakoiksi, ja oikea koti jäi ainaiseksi Karjalaan. Niihin ihmisiin kuuluvat mummoni, molemmat ukkini, setäni, enoni ja lukuisat serkkuni ja vielä muut kaukaisemmat sukulaiset. Asuttamisen onnistuminen niissä oloissa on Veikko Vennamon mestarinäyte.  Venäläisille on korvattava ylimääräisesti kaikki koneet ja laitteet, jotka suomalaiset Karjalasta veivät mukanaan. Venäläiset osaavat varastamisen taidon – niin osasivat silloin kuin vielä tänäänkin. Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais. Kiskojakin piti purkaa rautateiltä sotakorvauksiksi, vaikka niistä oli huutava pula Suomessa muutenkin. Toinen raide purettiin väleiltä Kaipiainen-Taavetti ja Huopalahti-Espoo, ja lähetettiin Venäjälle.

Talolliset evakot saavat yleensä jonkinlaisen tilan asuttavakseen. Rintamamiehille järjestetään kylmiä tiloja. Helena Kuisman pojista vanhin, Eino, saa korvauksen menettämästään kahdesta myllystä ja sahasta, mutta myös muut pojat – Ismo, Väinö saavat korvauksia. Sen sijaan Ilmarilla ei ollut omaisuutta Karjalassa, eikä niin muodoin tullut korvauksiakaan. Nuorempien veljesten paras nuoruus ja miehuus oli mennyt taistellessa. Eino oli sen verran vanhempi, että hänen ei tarvinnut olla kuin reilu puoli vuotta sodassa ja pääsi sitten myllyään hoitamaan. Väinö ehti naimisiin ennen sotaa. 1945 täyttää Väinö 32 vuotta, Ismo 29 vuotta ja Ilmari 26 vuotta. Sotaan mennessään siis iät heillä olivat vastaavasti 26, 23 ja 20 vuotta.

 

 

Helena ja Israel Kuisma lapsineen 1945

 

Helena ja Israel Kuisma asuvat vielä tammikuun hyvin epäystävällisen Jaakko Linjaman taloudessa, kunnes pääsevät muuttamaan 3.–5.2. Jokelaan ja Nuppulinnaan. Israel käy Kellokosken sairaalassa otattamassa jällen vettä pois vatsaontelostaan. Vinnikamari on heidän asuntonsa. Helena Kuisma ei sano koskaan mitään muuta paikkaa kodikseen, kuin Inkilän Päivölää. Hyvinkään koti on ”asunto” ja myöhemmin ”evakkokoti”.

Ilmari etsii töitä savotasta. Hän menee Pohjois-Karjalaan Vuonislahteen savottatöihin, pistäytyy mennessään loppiaisena Tuupovaarassa. Rahan arvon heikkeneminen pitää palkat pieninä vaikka ei menoja olisikaan. Ilmari menee Nuppulinnaan 28.3.  ja saa töitä radanrakennuksilta Hyvinkäältä.

11.3. Väinö Kuisma saa autonsa takaisin armeijalta hyvässä kunnossa. Hän suunnittelee menevänsä Pohjois-Suomeen ajamaan muuttokuormia, mutta siitä ei tule mitään. Väinö ja Aira asuvat edelleen Muuramessa, samoin Eino ja Jenny.

5.2.  Ismo (Itti) ei ole vielä saanut mitään töitä. Huhtikuussa hän on Muuramessa Väinön auton hommissa. Samoin Eino Kuisman poika Esko on apumiehenä. Autoista oli pulaa, joten on luultavaa, että kaikenlaista ajamista riitti. Eino, Väinö ja Ismo käyvät toukokuussa työmatkalla Nuppulinnassa ja samalla tervehtimässä pikaisesti vanhempiaan Helenaa ja Israelia. Esko Kuisma alkaa kesäkuun alussa valmistautua seminaarin pääsykokeisiin.