Kaikissa teologisissa tiedekunnissa Raamatun historiallis-kriittinen tutkimus on pakollisena aineena. Pohjois-Carolinan teologisen tiedekunnan dekaanin, Bart D. Ehrmanin, monikymmenvuotinen Raamatun eri käsikirjoitusten tutkiminen ja hänen siinä yhteydessä uudelleen esiin nostamansa ristiriidat (ne pääosin ”löydettiin” jo 1700-luvulla Baselin yliopistossa toimineen Wettsteinin ansiosta) ja ilmeiset käsikirjoitusten ”korjaamiset” oikeammaksi eivät vieneet hänen uskoaan, vaan se, että miksi Jumala sallii maailmassa niin paljon kärsimystä. Esimerkiksi lähes kaikkien eläinten viimeisenä kohtalona on tulla syödyksi elävältä mitä suurimpia tuskia tuntien. (Ehrman tarkoittaa edellä siis sitä toista Raamatun jumalaa, eikä niitä muiden 10.000 uskontokunnan jumalia. Ensimmäinenhän on Vanhan testamentin kostonhimoinen Jumala, ja toinen Uuden testamentin vähän mutta ei paljon armollisempi Jumala.)

Uskon puute ei Ehrmania estä tutkimasta, kuten hän itse sanoo ”salapoliisina”, vanhoja kirjoituksia ja etsimästä aidointa. Aitous ei aina riipu siitä, onko kirjoitus vanhin olemassa oleva. Yleensäkään ei ole saatavilla yhdestäkään Raamatun kirjoituksista alkuperäistä, vaan vain kopioitten kopioita, joiden kopioijat aluksi olivat aluksi täysin amatöörejä, ja muuttivat joskus kirjoituksia ”selvemmäksi” omien käsitystensä mukaan ja hyvää tarkoittaen ja tehden tahtomattomia virheitäkin. Ehrmanin tulkinnat, mikä on alkuperäistä ja mikä ei, ovat tietenkin polemiikin aiheita; mitään sellaista yhtenäistä, yleisesti hyväksyttävää käsitystä ei ole olemassa, mitkä tuhansista käsikirjoituksista olisi katsottava etevimmiksi. (Wettstein joutui muuten omien kirjoitustensa takia karkotetuksi Baselin yliopistosta jo silloin vapaamielisempään Amsterdamiin, jossa jatkoi samaa työtä.)

Ehrman kertoo laajasti tekstivertailun periaatteista. Tutkittaessa eri tekstejä ja pääteltäessä, mikä olisi alkuperäinen, yksi sellainen periaate on, että ”vaikeampi” ja epätavallisempi ilmaisu on luultavasti alkuperäinen. ”Helpompi” ja käsitettävämpi voi olla kopioijan omaa tulkintaa. Hyvin harvoin teksti on muuttunut helposta vaikeammin tajuttavaksi tai vaikeammin selitettäväksi. Tietysti myös täytyy ottaa huomioon koko evankeliumin tyyli ja tekijän (kuka se sitten lieneekin) rivien välistä luettavat tarkoitusperät.

Esimerkiksi Markuksen evankeliumissa 1:41 suomenkielinen Raamattu kertoo ”(40) Jeesuksen luo tuli spitaalinen, joka lankesi polvilleen, pyysi häneltä apua ja sanoi: ’Jos vain tahdot, sinä voit puhdistaa minut.’ (41) Jeesuksen kävi häntä sääliksi. Hän ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: ’Minä tahdon. Tule puhtaaksi.’ ” Kreikankielessä tuntea sääliä on SPLANGNISTHEIS. Toisissa teksteissä sama kohta on kirjoitettu sanalla ORGISTHEIS, eli tuntea suuttumusta. Ehrman toteaa, että useimmat tekstit käyttävät sanaa ”tuntea sääliä”; sehän sopii aivan mainiosti tuohon kohtaan, että Jeesusta säälitti. ORGISTHEIS (vihastua) on kuitenkin teksti, joka esiintyy vanhimmissa kreikankielisissä käsikirjoituksissa. Matteuksen ja Luukaksen evankeliumiin on tämä kohta kopioitu Markukselta. Merkittävää on, että kummassakaan näissä ei mainita Jeesuksen suuttumuksesta mitään (suomenkielinen Raamattu Matt. 8:2, Luuk. 5:12), mutta kaikkein merkittävintä on, ettei mainita myöskään Jeesuksen säälineen spitaalista. Näistä poisjätöistä (miksi olisi pitänyt jättää pois sääliminen, jos Markus kerran siitä kirjoitti) Ehrman päättelee, että Markuksella on nimenomaan ollut tuo sanonta ”Jeesus tuli vihaiseksi”.

Toinen samantapainen poisjättö on Ehrmanin mukaan Mark. 3:4-5, jossa keskustellaan, saako sapattina parantaa: ”… ja kysyi sitten fariseuksilta: ’Kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tappaa ihminen?’ He eivät vastanneet mitään. Jeesus loi heihin vihaisen katseen, Hän oli murheissaan heidän sydämensä kovuudesta. Hän sanoi miehelle: ’Ojenna kätesi.’ Mies ojensi kätensä, ja se tuli ennalleen…”. Luukkaalla vastaava teksti menee (Luuk. 6:7-10) ”Lainopettajat ja fariseukset pitivät silmällä, parantaisiko Jeesus sapattina, sillä he etsivät tilaisuutta nostaakseen syytteen häntä vastaan. Mutta Jeesus tiesi, mitä heillä oli mielessä. Hän sanoi miehelle, jonka käsi oli surkastunut: ’Nouse, tule tänne eteen.’ Mies nousi paikaltaan ja astui esiin. Jeesus sanoi: ’Vastatkaa minulle: kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tuhota ihminen?’ Hän katsoi heitä kaikkia ja sanoi miehelle: ’Ojenna kätesi’.  Mies teki niin, ja hänen kätensä tuli ennalleen.”.

Niinpä näiden kahden poisjätön samankaltaisuus ehdottaa, että tuo ”Jeesus tuli vihaiseksi” on alkuperäinen, ja ”Jeesusta säälitti” on myöhempi ”parannus” (joka on siis suomenkielisessäkin Raamatussa).

Lyhyesti sanottuna Ehrmanin mukaan näistä evankeliumeista: Markus on varhaisin, ja Matteus sekä Luukas kopioivat monet kohdat Markukselta. Johannes on ainoa, jossa puhutaan Jeesuksesta jumaluutena, muut eivät Jeesuksen jumaluutta mainitse. Täytyy muistaa, että Jeesuksen aikana ja aikaisemminkin Jumalan poikia olivat mm. kaikki Israelin kuninkaat. Se oli arvo- ja arvostusnimi, eikä kertonut esimerkiksi sitä, että olisiko Jumala tämän nimenomaisen pojan siittänyt. (Jumalan tyttäriä ei ollut yhtään.)

Kirjassaan nimeltään Misquoting Jesus (The Story Behind Who Changed the Bible and Why.) Ehrman jatkaa asiallista kirjoitusten analysointia ja erojen vertailua. Ehkä pienenä yksityiskohtana on mainittava tämä meillä legendana kiertävä sanonta, että Jeesus oli ”kirvesmiehen poika” tai ”puusepän poika”. Meidän uudessa raamatunkäännöksessämme (Mark.6:3) on selvästi sanottu ”Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat meidän keskuudessamme”. (Sinne meni muuten ortodoksien ”ikuinen neitsyt”, vaikka Marian neitsyys näyttää olevan tärkeä seikka säilyttää edelleenkin ortodoksien uskomuksissa, kuin myös evankelis-luterilaisen kirkon uskontunnustuksessa.) Myös vanhempi suomenkielinen raamatunkäännös sanoo selvästi (sama paikka kuin edellä) ”Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin ja Jooseen ja Juudaan ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?”.

Kirkkoisä Origenes 300-luvulla ei Ehrmanin mukaan tätä rakentajatietoa sulattanut, vaan vastauksena Celsukselle (Origeneen mielestä harhaoppinen) kirjoittaa, ettei Jeesus kutsunut koskaan itseään kirvesmieheksi. Niinpä monissa myöhemmissä Markuksen evankeliumin käännöksissä on tämä kohta muunnettu ”eikö tämä ole se kirvesmiehen poika”. Luontevaa tietenkin on, että poika perii isänsä ammatin, ja on melko epätodennäköistä, että Jeesus noin 30-vuotiaaksi olisi asunut kotonaan tekemättä mitään. Siis Jeesus oli ”kirvesmies” tai ”rakennusmies” aikaisemmalta ammatiltaan. Kreikankielisissä kirjoituksissa ammattisanaksi on kirjoitettu TEKTON (O:n päällä yläviiva), joka voi tarkoittaa kirvesmiestä tai rakennusmiestä tai ylipäätään käsillään työtä tekevää (englanniksi joko carpenter tai constructor). Kuinka tällainen mies voisi olla Jumalan poika?

Luukkaan evankeliumi on Ehrmanin mielestä sisäisessä ristiriidassa koskien Jeesuksen joko jumalallista tai Joosefiin perustuvaa alkuperää. Alussa niin komeasti enkeli sanoo Marian tulevan raskaaksi, vaikka Maria väittää olevansa koskematon, mutta Pyhä Henki sen sitten tekee, sen Marian raskauden, ilman yhdyntää kuitenkin; jokin säädyllisyys pitää säilyttää. Vaikuttaa siltä, kuin tämä alku olisi lisätty jälkeenpäin vahvistamaan Jeesuksen neitseellistä syntymää, eikä muistettu korjata myöhempää, samassa Luukkaan evankeliumissa olevaa sanontaa. Nimittäin kun Jeesus oli temppelissä 12-vuotiaana ja kadoksissa Marialta ja Joosefilta, löysivät he viimein hänet sieltä keskustelemassa viisaitten kanssa (keskustelun sisällöstä ei ole tietoa). Siinä yhteydessä viitataan Joosefiin ja Mariaan sanonnalla ”vanhemmat”, joka suomeksi tarkoittanee isää ja äitiä. Suomenkielisen viimeisen raamatunkäännöksen mukaan: (Luuk.2:33) ”Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin”. Myöhemmät kirjoitusten kopioijat huomasivat ristiriidan vuosisatoja sitten ja muuttivat sanonnaksi ”Jeesuksen äiti ja Joosef”. Suomenkielinen Raamattu pitää pintansa näiden väännösten suhteen; kirjoitettu, mikä kirjoitettu.

Ehrman oli lapsesta saakka ollut fundamentalistinen Raamatun erehtymättömyyteen uskova, jopa Princeton Theological Seminary’n alkuun saakka. Tätä uskoaan hän oli silloin lupautunut mielessään puolustamaan ja pitämään elämänsä loppuun saakka. Lopun alku alkoi kuitenkin jo opintojen alussa. Ehrman valitsi erään esseensä aiheeksi Markuksen evankeliumin 2. luvun. Siinä Jeesusta syytetään sapatin rikkomisesta, koska opetus”lapset” söivät pellolta poimimiaan tähkäpäitä, vaikka oli sapatti. Jeesus sanoo, että kuningas Davidkin söi temppelin uhrileipiä, kun hänen joukkonsa oli nälkäinen. Sitten tulee Jeesuksen sanomana lipsaus: ”silloin kun Abiathar oli ylipappina”. Nyt kuitenkin tulee ongelma. Kun katsoo vanhan testamentin tuohon siteerattua kohtaa, niin pappina olikin Ahimelech, Abiatharin isä. (Nimet ovat englanninkielisen tekstin mukaisia.) Tämä sekoitti nuoren Ehrmanin esseen tekemisen, ja hän meni ohjaajansa professori Story’n (sic!) luo kysymään neuvoa tämän ristiriidan ratkaisemiseksi. Professorin ajatuksesta, ”Maybe Mark did make a mistake”, alkoivat sitten padot avautua. Raamattu ei ollutkaan virheetön. Sitten niitä virheitä alkoi paljastua lisää. Tähän mennessä Ehrman on ehtinyt kirjoittaa lähes kymmenen kirjaa noista asioista.

Tarkoitukseni oli vain sanoa, etten millään muotoa pilkkaa uskovia. Yritän osaltani levittää tietoa, että Raamatun voi selittää erehtymättömäksi vasta kun löydetään se alkuperäinen erehtymätön kirjoitus. Sitä meillä ei ole, eikä luultavasti tule olemaankaan. Ristiriitojen kieltäminen on fundamentalismia, sitä pahinta lajia. Raamattu sinänsä on mitä hienoin teos ja hienojen kirjoittajien kirjoittama. Ei sen filosofiaakaan pidä väheksyä. Monia hyviä ja kuuntelemisen arvoisia ajatelmia näiden kirjoittajien päässä pyöri. Mutta mitään (tai kenenkään) jumalansanaa se ei ole. Kun työpaikkani lounaspöydässä joku alkaa keskustella työasioista (me olemme yhteistuumin sopineet, ettei lounaalla puhuta työasioista; puolen tunnin lounastauko ei virallisestikaan kuulu työaikaan), esitän heti uhkauksen, että ”ruvetaampa puhumaan Raamatun tulkinnoista”.  

Ehrman on täysin kiihkoton ateisti. Hän vain selittää, että näin on. Niinpä kun Googlella etsin hänen kirjoistaan kirjoitettuja kommentteja, en voinut olla ihmettelemättä (en kuitenkaan ollut ymmällään) raamattu-uskovaisten argumentteja. Eikö parempaa, kuin vain väittää Ehrmanin olevan väärässä, olisi ollut näyttää, missä hän on väärässä. Sellaisia lausumia noissa kirjoituksissa ei ole; on vain, fundamentalistiseen tyyliin, että ”Ehrman erehtyy”.

Aiheeseen liittyen satuin kuuntelemaan suomalaisen Luther-seurakunnan jotakin ylimielistä ja röyhkeää pappia radiosta. Heidän netissä luettavissa olevaan kirjoitettuun uskontunnustukseen liittyvät sanonnat, että Raamattu on erehtymätöntä jumalansanaa. Tässä yhteydessä he eivät kuitenkaan kerro, mikä Raamattu on heidän mielestään se erehtymätön.

 Luther-kirkko on ehdottomasti vastaan sitä, että naiset saisivat olla pappeja. ”Kyllä se vaan niin on, että papilla pitää olla munat.” Tähänkin kysymykseen Ehrman puuttuu. Siinä Paavalin kirjeessä, johon usein tässä yhteydessä viitataan, ovat ne kuuluisat sanat ”nainen vaietkoon seurakunnassa”. Ehrmanin mielestä tämä osuus tuosta kirjeestä on väärennös. Nimittäin aikaisemmin samassa kirjeessä Paavali puhuu Juniasta, joka Paavalin mielestä on ”apostolien korkeinta laatua”. Samantapainen sanonta löytyy myös suomenkielisestä Raamatusta. Kuinka Paavali olisi samassa kirjeessä ylistänyt naispuolista apostolia ja sitten kieltänyt naisia puhumasta muualla kuin kotonaan? Fundamentalistit, joilla on kieroja tapoja välttää Raamatun ristiriitaisuuksia, selittävät että Junia olisikin ollut miehen nimi. Rooman aikakirjoista ei kuitenkaan mieheen viittauksia tällä nimellä löydy. Sen sijaan, jos Paavali olisi ollut maininnut apostolin nimeltä ”Kari”, olisi jouduttu vaikeuksiin. Kari eittämättä on Norjassa erittäin suosittu naisen nimi.

Luomiskertomuksiakin on Raamatussa kaksi. Ensimmäinen luomiskertomus on Mooseksen ensimmäisen kirjan ensimmäisessä luvussa, jossa Aatami ja Eeva luotiin yhtaikaa maan tomusta, ja toinen Mooseksen ensimmäisen kirjan toisessa luvussa, jossa Eeva luotiin Aatamin kylkiluusta. Pitäisi Raamattuun uskovien ainakin joskus lukea Raamattua. Fundamentalistit kiertävät tämä epäselvyyden Aatamista selittäen, että Jumalan ensimmäinen ihmisen luominen epäonnistui (Kuinka Jumala voi epäonnistua, sitä eivät fundamentalistit sentään osaa selittää!), ja vasta toinen, kun Eva luotiin Adamin kylkiluusta, onnistui. Heillä on aina selitys kaikkeen, joka on ainakin potenssiin n (aina suuri luku) kummallisempi kuin esimerkiksi selitys, että on kaksi muistiinmerkittyä perimätietoa ihmisen luomisesta, jotka kaksi eri ihmistä ovat kirjoittaneet.

Referoin vielä erästä toista, myös uskomuksiin liittyvää, kirjaa. Kirjan nimi on “Why People Believe Weird Things. Pseudoscience, Superstition, and other confusions of our time”; sen kirjoittaja on Michael Shermer, amerikkalaisen skeptikkolehden pitkäaikainen päätoimittaja ja tohtorin tutkinnon psykologiassa tehnyt hyvin tunnettu mediaihminen (TV, radio, luennot, väittelyt). Siinä kirjassa (peräti yli 300-sivuinen) hän tarkastelee yksityiskohtaisesti kaikenlaisia kummallisuuksia, mitä maailmalla liikkuu: UFOja, vainajien tapaamisia, kreationismia, holokaustin kieltäjiä, evoluution kieltäjiä, telepatiaa, ennalta näkemistä, salaliittoteorioita ja kaikkea muuta, mikä ei kestä tieteellistä tutkimista tai – niihin uskovien suusta kuultuna – joiden tutkiminen ei onnistu tieteellisin menetelmin. Menemättä tarkemmin kirjan yksityiskohtiin, Shermer sanoo, että näihin uskovat eivät suinkaan kaikki ole tyhmiä: esimerkiksi jumalalliseen luomiseen ja kirjaimellisesti Raamattuun uskovalla Dembskillä on tohtorin tutkinto sekä matematiikassa että biologiassa, ja master tutkinto jossakin muussa (en nyt juuri muista missä), ja monet muut ovat kunnioitettavien yliopistojen professoreita. Siis tyhmyys ilmeisestikään ei selitä kummallisiin asioihin uskomista. Päinvastoin, terävillä ihmisillä on paljon teräviä argumentteja uskonsa puolustamiseksi, joiden kumoamisessa tyhmemmillä on tehtävää. Yleensäkin lukuisissa tutkimuksissa psykologian alueella ei ole havaittu älykkyydellä olevan paljonkaan tekemistä sen kanssa, mitä ihmiset uskovat. Älykkyydellä ja luonnottomiin asioihin uskomisella ei ole korrelaatiota suuntaan tai toiseen. Sukupuolella sen sijaan on: miehet uskovat herkemmin siihen, että maapallolla on vieraillut älyllisiä olentoja ulkomaailmasta, kun taas naiset uskovat miehiä ottavammin ennalta näkemiseen (”etiäisiin”).

Uskontoa on tutkittu myös psykologian keinoin. Jos ihmisiltä kysytään, miksi juuri hän uskoo (esimerkiksi jumaliin), niin uskon perustana sanotaan olevan järkisyyt – siis rationaalinen toiminta. Kun taas samoilta ihmisiltä kysytään, miksi luulevat he toisten uskovan, niin ensimmäisenä mainitaan tunnesyyt ja rationaalisuus on viimeisenä listalla.

Kretionistit yrittivät ja yrittävät saada ns. Intelligent Design ajattelulle tieteen kaavun ilman tieteen vaivalloista sisältöä. Itse asiassa he eivät tutki mitään, eikä tämän tiedekunnan edustajilla ole (yhtä artikkelia lukuun ottamatta) yhtään tieteellistä paperia julkaistu missään vertaisarviointia (peer review) harrastavassa tieteen julkaisuissa. Sen sijaan he koettavat saada biologian tieteenä kokonaan kaadetuksi. No, tästä riittäisi juttua muutama kymmenen sivua hyvin helpostikin, mutta jääköön toiseen kertaan.

Tai ehkä vitsinä kerron erään lukemani (en nyt muista mistä kirjasta) kreationismin soveltamisen matematiikan alaan. Opiskelijalle annetaan alkuasetelma, teoreemat ja premissit, ja pitäisi johtaa lopputulema sitten näistä. Kreationismiin uskova opiskelija aloittaa todistelun ja sitten kuittaa välivaiheen sillä, että ”tässä kohti Jumala astuu esiin ja johtaa lopputuloksen oikein” M.O.T. Professori arvostelee suoritusta ja sanoo: ”Alku ja loppu olivat kyllä oikein, mutta voisitteko kehittelyssä olla vähän täsmällisempi”.

David Deutsch esitti eräässä teoksessaan varteenotettavan ajatuksen tieteestä ja sen olemuksesta. Oikeastaan ajatus koski enemmänkin pseudotieteitä ja eritoten kreationismia. Nämä kreationismia paasaavat veijarithan sanovat, että evoluutioteoria ei pidä paikkaansa, ja Raamattu pitää. Tieteen ja pseudotieteen erotus on Deutschin mukaan siinä, että tiede asettaa aina kysymyksiä tai probleemeja yrittäen etsiä niihin vastauksia, mutta pseudotiede aloittaa heti asettamalla valmiita vastauksia.

Kuinka valmiita vastauksia esimerkiksi amerikkalainen The Creation Research Society antaa selviää seuraavasta. Jokaisen joka aikoo työskennellä Institute for Creation Research –nimisessä ”tutkimus”laitoksessa, pitää ensiksi allekirjoittaa seuraava paperi:

”. . . The Bible is the written Word of God, and . . . all of its assertions are historically and scientifically true in all of the original autographs . . . This means that the account of origins in Genesis is a factual presentation of simple historical truths. All basic types of living things, including man, were made by direct creative acts of God during Creation Week as described in Genesis . . . The Great Flood described in Genesis . . . the Noachian Deluge, was an historical event, worldwide . . . Finally, we are an organization of Christian men of science, who accept . . . salvation can come only thru accepting Jesus Christ as our Savior. (Kirjasta Scientists Confront Intelligent Design, sivu 390). [Raamattu on kirjoitettua jumalansanaa ... kaikki siinä esitetty on historiallisesti totta kaikissa alkuperäisissä käsikirjoituksissa. Tämä tarkoittaa sitä, että Mooseksen ensimmäisen kirjan luomiskertomus on tieteellinen esitys yksinkertaisesta historiallisesta totuudesta. Kaikki lajit ihminen mukaan lukien on Jumalan suoran toiminnan seurausta luomisviikon aikana kuten Mooseksen kirjassa on kuvattu. … Suuri  vedenpaisumus .. Noakin tulva, oli maailmanlaajuinen historiallinen tapahtuma… Lopuksi … me olemme kristillisten tiedemiesten yhteisö jotka hyväksyvät … että pelastus tulee vain kun Jeesus hyväksytään meidän Vapahtajaksemme.]”

Ehkäpä edellisen paperin allekirjoittaja joutuu heti kättelyssä geometriaa opiskellessaan vaikeuksiin, koska Raamatussa selvästi sanotaan, että ympyrän kehän pituus on kolme kertaa halkaisijan pituus. En luultavasti menisi sellaiseen lentolaitteeseen, joka olisi rakennettu tähän ”scientifically true” asiaan perustuen. (Lentokoneethan yritetään yleensä tehdä mahdollisimman halvalla, että tuottaisivat mahdollisimman paljon voittoa. Olisi hienoa, jos koneen kapteeni lennon alkaessa kuuluttaisi mainoslauseena; ”Muuten, tämän lentokoneen kaikki osat on ostettu halvimman tarjouksen tehneeltä yritykseltä”.)

 

Kirjallisuutta Bart D. Ehrman

      Jesus, Interrupted. Revealing the Hidden Contradictions in the Bible (and                   WhyWe  Don’t Know About Them). Harper One 2009. 242 p

Misquoting Jesus. The Story Behind Who Changed the Bible and Why. HarperSanFrancisco. 2005. 242 p.

God’s Problem. How the Bible Fails to Answer Our Most Important Question – Why We Suffer. Harper One  2009. 294 p.

Lost Christianities. The Battles for Scripture and the Faiths We Never Knew. Oxford University Press 2003. (tämä pianos 2005). 294 p.

Lost Scriptures. Books that Did Not Make It into the New Testament. Oxford University Press 2003. 342 p.

Forged. Writing in the Name of God – Why the Bible’s Authors Are Not Who We Think They Are. Harper One 2011. 307 p.

Did Jesus Exist? The Historical Argument for Jesus of Nazareth. Harper One 2012. 361 p.

Forgery and Counterforgery. The Use of Literary Deceit in Early Christian Polemics. Oxford University Press 2013. 628 p.

How Jesus Became God. The Exaltation of a Jewis Preacher from Galilee. Harper One. 2014. 404 p.