Talvisota päättyi 13.3.1940 kello 11 Suomen aikaa. Tuupovaaran pappila vapautuu kokonaan seurakunnan käyttöön vasta 20.4., kun jokin siellä majaillut esikunta kapteeninsa johdolla muuttaa pois – minne, sitä ei kerrota. Sitä ennen ovat karjalaiset saaneet muuttaa myös pois Karjalasta ja samoin ties minne. 26.5. Tuupovaara on rauhoittunut niin, että sinne lähetettävää postia ei tarvitse leimata ”KENTTÄPOSTIA” leimalla ja kenttäpostikonttoreiden numerot saa unohtaa. Tavallinen osoite Tuupovaara pappila saa riittää. Sodan päätyttyä alkaa siviilissä oleville pula-aika. Äitini Sylvi Pärssinen päätyy sokerin osalta siihen, että kukin saa osansa sokeria ja kun se on lopussa, niin sokeria ei sitten enää ole. Korttipeli elintarvikkeilla ja muilla tavaroilla on laajaa. Tässä äitini ostoslista 11.6.1940 hänen kirjeessään äidilleen Helena Kuismalle Muurameen:

Eihän sitä kangasta toimita ostaa, kun saisi vain huonoa, oli hyvä että säästitte vielä sitä rahaa. Lähetän teille nyt 400 mk lisää ja pyydän, että kävisitten Toinin kanssa ostamassa minulle kesätakin J:kylästä. Entistä olen pitänyt 4 kesää, se on ostettu K:selässä ollessa, ja nyt apteekin palvelija osti itselleen juuri samallaisen! Nyt minä haluaisin mustan, ohuen takin, ei kuitenkaan erikoista malliltaan vaan sellaisen, jota kelpaa pitää 4-10 vuotta. Minulle käy Toinin mitat. Hattu on minulla ruskea, mutta se on vaikea vieraiden ostaa. Sensijaan, jos saisitte ostetuksi takkiin sopivan kaulaliinan ja hansikkaat niin hyvä olisi. Käsineet eivät ole välttämättömät.

Vai on Ittikin jo toisten luona. Hyvä, kun saa nyt levätä.  

Vapaa huolto teettää töitä. Kun tavaraa saa ilmaiseksi, niin siitä tulee tietysti joillekin kateutta ja riitaa. Niinpä äitini jättää tuon homman ja jää vain Kotilieden kummikerhon avustusten jakajaksi. [Vapaasta huollosta olen kirjoittanut jo aikaisemmin.] Samaisessa kirjeessä 11.6. Sylvi kertoo avustusten jakamisesta:

Täällä on jaettu myös 3-4000 kg tavaraa evakuoiduille ja köyhille. Meidän on aitan edus on ruohoton suuresta liikenteestä.  Ajatella miten mukavaa, että te ette mene pyytämään mitään, kun täällä kaikki kerjäävät kuin mustalaiset, rikkaatkin. Sanovat Albin Kettusenkin vaimon pyytäneen Hankasalmella takin! Pari viikkoa sitten tuli m.m. 500 kg tanskalaista voita, samoin satoja kiloja turskaa, tynnyreittäin marmeladia j.n.e.. Nyt on J:suussa rasvaa, margariinia, voita ja vaatteita kuorma-autollinen. Ja kaikki käy vähäksi. Kaikki riitelevät ja haluavat aina enemmän. Minä olen sanoutunut  jo irti koko jakohommasta, siinä ovat nyt Arvi, tohtorinna, apteekkari ym. Toimitan vain Kotilieden kummikerhon paketit perille.

Lehmät ja isäni Arvin sisar Mari löytävät tiensä perille Tuupovaaraan. Äitini päiväkirjaa 20.6.:

Torstai 20.6.40. Mari tuli Tuupovaaraan kahden väsyneen lehmänsä kanssa. Nämä lehmät olivat kulkeneet maaliskuusta asti seuraavan reitin: Inkilä – Kouvola – Riihimäki – Tampere – Teuva – Seinäjoki – Jyväskylä – Joensuu – Tohmajärvi – Öllölä – Tuupovaara. Ne ovat Arvin isän lehmät.

Juhannuksena 1940 pastori Huima perheineen asuttaa pappilan vierashuonetta. Aivan ilman konfliktia eivät lapset keskenään tule toimeen. 25.6. Sylvi-äitini kirjoittaa päiväkirjaansa:

Maanantai 25.6.40. Kaunis päivä. Pyykkiä. Aarno poika on sanonut, ettei maailmassa ole mukavaa tyttöä. Tellervo Huima on suruissaan, koska Aarno ja Kari eivät välitä tytöistä. Telle heilutti luutaa ja se sattui vahingossa Aarnoon. Äiti kehoitti Telleä pyytämään anteeksi Aarnolta, mutta silloin poika pakeni ulos, ja Telle, joka mielellään olisi sopinut, tuli jonkun ajan perästä suruissaan äitinsä luo kertoen, että oli mahdotonta pyytää anteeksi, kun Aarno oli aina niin kaukana. – Aarno tuo minulle kukkia rantaretkiltään. Rauno leikkii kyllä tyttöjenkin kanssa. Helena on muuttunut huutajaksi. Hän tekee pahaa minkä ennättää. Hän haluaisi kyllä auttaa minua paljossa. ”Äiti” hänkin haluaisi olla. – Juoksi rinnallani tukka hulmuten. Yhtäkkiä käänsi sinisilmänsä minuun päin taluttaessani häntä. – ”Ollanhan muo poikien äitejä?” – ”Ollaanhan myö”, vastasin.

Juhlavia tilaisuuksiakin järjestettiin. Vasta taannoin antoi armeijan soittokunta konsertin Ipatoffin kulmalla ja nyt sitten samoin armeijan järjestämä kirkkokonsertti tarjosi merkittävän urkurin Tauno Äikään esityksiä. Hän soitti Bachin Toccatan, joka lienee ollut Toccata ja fuuga d-molli ja sitten melko varmasti Tuupovaaran kirkossa vain tämän ainoan kerran Sibeliuksen Finlandian uruilla.

Puutteiden kanssa pitää tulla toimeen, mutta kun suku on laaja, niin kortteja vaihdeltiin niin, että suurimmilta puutteilta vältyttiin. Surkeaksi muodostui kuitenkin Saarivaaran ihmisten kohtalo, joiden kodissa majailivat vieraat, mutta joka koti lopulta jäi Suomen puolelle. 14.9. Sylvi Pärssisen kirje äidilleen ”mammalle”.

Tänään kävi vaatteita pyytämässä Saarivaaran majatalon emäntä. Hänen kodissaan asuivat ryssät, mutta rajankäynnissä joutuivat siitä siirtymään ja särkivät kaikki mitä saivat irti. Keittoastiatkin heittivät kaivoon. Emäntä kertoi että heidän ruispeltonsa halki käy raja. Toisen puolen peltoa saivat leikata aina 5 m. rajasta, toisen puolen saavat ryssät. Ja muutaman kymmenen metriä rajasta ryssänpuolella on heillä piilopaikka, mihin hautasivat 3:n talon vaatteet, eikä niitä saa pois. Siellä on m.m. 35 lakanaa heidän, 3 tus. pyyheliinoja, 5:det pellavaiset koulussa kudotut verhot y.m., tuhansien markkojen arvosta. Ja itse ovat nyt tyhjillä. He käyvät välillä katsomassa, ovatko ryssät löytäneet sen, kun se hyvin näkyy Suomenpuolelle, mutta tähän asti ne ovat olleet paikoillaan. Sen ohi kulkee ryssien vartiotie, jolla on vilkas liikenne. – Kuuluvat kyllä syksyn aikana yrittävän saada tavaransa pois sieltä. Hänkin sanoi, että vielä hän uskoo ryssien sieltä kaikkoavan. Ryssät kuuluvat kyntävän heidän peltojaan – kivääri selässä. – Ei ole mukavaa hänelläkään.

Kuisman veljekset Eino, Itti ja Ilmari alkavat kaavailla myllyn perustamista ja hoitamista kolmistaan. Ilmari on asiaa hieman vastaan, koska hän arvaa, että Eino ottaa johtopaikan ja muut ovat vain renkejä. Ilmarin ennustus toiminnan laadusta osuikin sitten oikeaan kun jatkosodan jälkeen Eino perusti myllyn Joroisiin ja Itti tuli apumieheksi. Itti lähti pian pois tästä epäsuhdasta yhteisöstä.

Koulunkäynti vanhimmilla pojilla, Aarnolla ja Karilla, jatkuu kansakoulun toisella luokalla. Ei ole oikein tietoa, miten ensimmäinen luokka sujui, kun suurin osa siitä ajasta vietettiin Karttulassa evakossa edellisenä vuonna.

Ilmari-enoni lomat ovat vielä 29.10 oikein tiukassa. Hän joutuu viettämään joulunkin Lemillä ja saa ”tuntemattoman sotilaan” paketin ja kieltää kotiväkeä ja Sylviä lähettämästä muuta.

Vaikka sota loppui jo aikoja sitten, niin sankarihautauksen saa esimerkiksi 4.12.1940 Eino Piitulainen, joka haavoittui Kuhmossa jo saman vuoden helmikuussa.

Kansakoulu käy täysiään ja molemmat pappilan pojat Aarno ja Kari saavat esittää runonsa joulujuhlassa. Oliko Aarnon runo Terveydenhoitolehdestä, jota hän halusi luettavan äitinsä Sylvin harjoitellessa runoa suojeluskuntajuhliin, emme tiedä. Kuitenkin Aarno paljon myöhemmin lienee kirjoittanut runon ihastukselleen ja pikkuserkulleen Raija Junnalle. Sitä hän katuu seuraavassa kirjeessään, sitä kirjoittamistaan. Runo ei valitettavasti ole jäänyt talteen. On vielä täsmennettävä, että Rauno samanaikaisesti vuonna 1950 kirjoitti kirjeitä pikkuserkulleen Raija Junnalle, mutta molemmat Don Juanit olivat tietämättömiä toisistaan. Rauno ei tosin runoillut, vaan kertoi luonnosta ja linnuista suurella innostuksella.

Joulu 1940 vietettiin kaikesta huolimatta. Pappilassa lahjoja jaeltiin, mutta Rauno jäi kuitenkin paitsi haluamaansa moottoripyörää. Äitini kirjeessä 27.12.1940 kerrotaan joulun vietosta

Lapset eivät muita leikkikaluja saaneetkaan kuin ne pienet autot ja Helena sain nuken. Tohtorin väki lahjoitti kyllä Helenalle vahakankaisen pikku laukun. Mainitsen muut lahjat. Kari sai hiihtohousut (Teidän vanhasta takista), sukset, rukkaset, keksiä ja karamellia. Rauno sai mummon paketin ja harmaat lapaset. Hän oli toivonut moottoripyörää. Helena toivoi naisten polkupyörää, mutta sai mekon, kengät, mummon paketin, lapaset, housut ja laamapaidan.  Minulle toi pukki pullon hyvää hajua, alusvaatekerran ja – pöytälampun, mikä kyllä muutenkin olisi ostettu meille. Arville tuli Marin neuloma pujoliivi, kauluri ja pullo ”leukavettä” sekä tikkukaramellejä. Ukko sai alushousut, tupakkaa ja apteekkarilta lasisen poroastian. Minäkin sain apteekkarilta pienen maljakon. Useat sukulaiset muistivat joulukorteilla, mutta me emme tänä jouluna lähettäneet kuin aniharvoille.

Ilmari Kuisman vapaaehtoinen armeija-aika venyy ja venyy. Alkuvuoden 1940 hänen joukko-osastonsa on 2.Pst.tykkiK, jossa hänestä koulutetaan panssarintorjuntatykkimiestä. Hän saa siirron 12.2.1941 kirjuriksi, jossa toimessa hän on koko tulevan sodan ajan. Itse asiassa kirjurin tointa hän hoiti jo pitkään ennen virallista nimitystä. Kantakortissa tosin lukee toimenkuvauksena tst.läh (taistelulähetti), mutta ei hän sitä virkaa ensinkään hoitanut. Palvelusaika piteni ensin 350 päivästä 18 kuukauteen, sitten kahteen vuoteen ja lopulliseksi palvelusajaksi tuli puolitoista kuukautta vajaa viisi vuotta.

Myöhemmin historioitsijoiden tarjoama ns. ”ajopuuteoria” saa tukkiinsa peräsimen ja moottorin. Saksan ja Suomen suhteita lämmitellään edelleen. Kenraalimajuri Paavo Talvela (reservissä) tapaa Saksan maavoimien esikuntapäällikön kenraalieversti Franz Halderin joulukuun 16. päivänä. Alkaa valmistautuminen seuraavaan sotaan. Luvataan saksalaisille kulkuoikeus Suomen läpi Norjaan ja saadaan Saksalta aseita. Vuoden 1940 inflaatioprosentti on 20.