Rautatiehistorioitsijan pistekammo

 

Entisaikaan, siis yli 100 vuotta sitten, katsottiin oppineeksi ja asialliseksi kirjoitukseksi sellainen, jossa oli mahdollisimman vähän pisteitä ja joka muistuttaa kaikkine koukeroineen lakitekstiä sillä erotuksella, että kyseessä on lakitekstistä poiketen reaalitapahtuman kuvaus, eikä tulevan tapahtuman ennakointi, josta mainitusta tulevasta tapahtumasta johtuen kukin voi saada tekstissä ilmoitetun rangaistuksen, jos tapauksen tunnusmerkistö täyttyy ja vastaajan katsotaan suorittanen lakitekstin mukaisen siinä kielletyn aktin täysivaltaisena ja mieleltään terveenä täysi-ikäisenä oikeushenkilönä.

1.10.1892 valmistuu rautatie Kouvolasta Kymintehtaalle. Myöhemmin Kymintehdas kasvaa ja saa nimen Kuusankoski. Radan pituus on vain 5 kilometriä, mutta Kymijoen yli piti tehdä kuitenkin silta, kun tehdas oli toisella puolella. Suomen rautateiden historiikissa on hauskasti sanottu kaikki tästä radasta yhdessä virkkeessä:

”Armollisessa kirjeessä kesäkuun 19 p:ltä 1891 ilmoitettiin rautatiehallitukselle, että sittenkun Kymin ja Kuusankosken osakeyhtiö, kahden Kymijoen varrelle rakennetun puuhiomon omistaja, oli anonut, että 3,8 km pituinen haararata rakennettaisiin – valtion laskuun – Savon radalta Kouvolan aseman pohjoispuolelta Kymintehtaalle, jolloin hakijat sitoutuivat 59,000 markalla avustamaan radan 136,400 mk:ksi laskettuja rakennuskustannuksia ja sittenkun keisarillinen senaatti, joka ei pitänyt valtiolle edullisena ottaa osaa mainitun radan rakentamiseen oli ehdottanut äskenmainitulle yhtiölle, että tämä itse ottaisi suorittaakseen kaikki radan rakentamisesta johtuvat kustannukset, jolloin valtionrautateiltä voitaisiin tarkoitusta varten – ilmaiseksi – luovuttaa vanhoja ratakiskoja tarpeineen, sekä kun hakijat olivat siihen suostuneet, oli Hänen Majesteettinsa suvainnut armossa sallia, että kysymyksessä oleva haararata saadaan valtion laskuun rakentaa ja liikennöidä sekä tarvittava maa pakkoluovutuksella lunastaa, kuitenkin sillä ehdolla, että edellä mainittu osakeyhtiö suorittaa ei ainoastaan rataa varten tarvittavien töiden kustannukset, vaan myöskin hankkii tarpeelliset työkalut ja tarveaineet, paitsi vanhoja kiskoja, mikäli sellaisia voidaan ratarakennuksella käyttää.” [S.V.R. II osa, sivu 73.]   

Jos olisin keväällä 1964 ainekirjoituksen ylioppilaskirjoituksissa viljellyt edellä mainitun tapaisia virkkeitä,  jää kysymysmerkiksi, olisinko saanut ylioppilasaineestani approbaturin sijaan cumlauden, koska historiaansa ei kukaan voi toistaa.