15.5.1943 Arvi Pärssisen päiväkirjasta

 

15.5.1943. Varhain tänä lauantaiaamuna astuin täyteen pakattu sotamatkalaukku mukanani sotilaskuorma-autoon Koverossa, jonne Mikko Kuusaro oli minut autollaan kuljettanut. Auton lavalla ensimmäinen taival alkoi ja päättyi Joensuuhun. Piirissä paperit pian järjestyivät kuntoon. Minulle jäi kokonainen päivä aikaa Joensuussa oleskeluun.

Kun olin toimittanut asiani kaupungilla, menin istuskelemaan pastoorska Mannisen luo. Siellä nukuin päiväunet ja söin päivällisen. Kello 18 jälkeen menin asemalle järjestelemään tavaroita ja leimauttamaan litteroita. Muutaman tunnin odottelin sitten junaa VR:n ravintolassa ja lueskelin lehtiä. Kello 22 istuin pohjoiseen lähtevässä junassa lähimpänä tavoitteenani Lieksa.

 

Mikko Kuusaro oli toinen Tuupovaaran poliisikonstaapeleista. Vuoden 1943 alun rautatieaikataulussa junan numero oli 807. Junassa oli vain kolmas luokka. Lähtöaika aikataulun mukaan Joensuusta oli klo 22.10 ja perillä piti olla Lieksassa 0.55. (Jatkoyhteys Lieksasta pohjoiseen olisi lähtenyt aamulla klo 5.38 ja Oulussa muutaman junanvaihdon jälkeen olisi oltu klo 16.01, jos sinne saakka olisi ollut matka.)

 

16.5.1943. Juna pysähtyi Lieksan asemalle hämyisenä kevätyönä puoli kahden aikaan. Toisenlainen oli saapumiseni ensimmäisenä sotasyksynä tälle samalle asemalle. Silloin saavuimme sysipimeänä marraskuun yönä tuntemattomalle asemalle, jossa alkoi junan purkaminen. Emme silloin tienneet, mitä on edessä. Kesken purkamista sireenit alkoivat ulvoa, ja niiden ääni kantautui vihlovana ja vavahduttavana niiden korviin, jotka eivät ennen olleet sellaista kuulleet.

Nyt asemalla oli rauhallista. Vain muutamat sotilaat olivat lomalta palaavia tovereitaan vastassa. Jokainen tiesi päämääränsä. KEK:sta kersantti Pietilä oli minua ja erästä toista sotilaspastoria vastassa kuorma-autolla. Toinen sotilaspastori jäi Lieksaan, ja sieltä hän pääsi aamulla neljän aikaan jatkamaan matkaansa. Koska minulle ei oltu järjestetty paikkaa lähteviin autoihin, jäin yötä viettämään muutaman kilometrin päässä Lieksasta sijaitsevalle kansakoululle KEK:een. Yöni nukuin lomalla olleen KEK:n päällikön sotilaspastori Hakulisen huoneessa ja hänen vuoteessaan.

Sankarivainajien muistopäivä valkeni kirkkaana, mutta kylmänä. Suurimman osan päivästä vietin pastorin huoneessa sielunhoidon oppikirjaa lukien. Ruokaa sain KEK:n pöydässä vääpelin ja kolmen vanhahkon lotan seurassa.

Kello 18.45 istuin kuorma-auton hytissä suuntana ja tavoitteena Repola. Partiovaaran vuoksi autot kulkevat Lieksasta Rukajärvelle vain suurissa kolonnissa ja tavallisesti konekiväärein varustettu taisteluauto on kolonnan edessä ja takana. Tällaisessa kulkueessa lähdimme vanhaa rajaa kohti. Maisemat rajalle saakka olivat tuttuja talvisodan ajoilta. Tie on tavattoman mutkainen, mutta muuten verrattain hyvään kuntoon laitettu. Vanhan rajan seutuvilla oli monin paikoin maantien ojassa paksuja kinoksia, jopa metsässäkin näkyi lunta, mitä Tuupovaarassa ei enää ollenkaan ollut.

Saavuimme kello 22.30 Repolaan, jota suomalaiset ovat aina itselleen kaivanneet. Ennen kenties suurestakin kylästä ei nyt ole paljon mitään jäljellä. Toinen toistansa upeampia parakkeja on sensijaan noussut hiekkaisille niemille. 15 auton tyhjentäessä lastinsa tielle tuli vilinää. Kanttiinista tapasin Piipposen Ainon, joka pääemäntänä toimien mahtavana määräili nuorempia lottia. Puolen yön aikaan menin upseerien parakille, jossa ei ollut muita yöpyjiä. Sitä ei oltu lämmitetty, joten se vaikutti kylmältä. Vedin manttelin päälleni ja heittäydyin kovalle lavitsalle toivoen saavani unta.

17.5.1943. Yöllä heräsin kovaan viluun. Minulla ei ollut tulitikkuja. Miten saisin tulen kaminaan? Lähdin ulos pyytämään vartiomieheltä tulitikkuja, mutta ulkona heti parakin viereltä löysin puolillaan olevan tulitikkulaatikon ja niin pääsin lämmityspuuhiin. Uunia täytyi vielä toisen kerran yön aikana lämmittää, sillä ilma oli hyvin viileä.

Puoli seitsemältä olin lopullisesti jalkeilla. Kävin kersantti Käyhkön kanssa Ainon luona aamukorvikkeella ja yhdeksän aikaan kolonna lähti Rukajärvelle. Sain taas koppipaikan. Jos maasto Lieksasta Repolaan oli karua ja kivistä, on se Repolasta Rukajärvelle karua ja hiekkaista. Kaikkialla on yhtäjaksoisia hiekkakankaita ja loputtomia soita. Tulvaveden vallassa olevat joet ja järvet olivat monessa paikassa katkaisseet tiet, johon oli pitänyt laittaa tilapäisiä siltoja. Tällä yli sadan kilometrin matkalla ei ole yhtään ehjänä säilynyttä kylää. Rauhan aikana tällä välillä ei ole ollutkaan kuin kolme, neljä kylää.

Kun Fiksjärvi oli jäänyt taakse – siellä sijaitsee suomalaisten lentokenttä – ja Omelian kylä, jossa oli ollut se kuuluisa Omelian motti, saavuin divisioonan portaaseen puoli kahdelta. Siellä vietin koko iltapäivän divisioonan pastorin Eino Ojajärven vieraana. Illan kuluessa kävimme järven rannalla sijaitsevassa saunassa.

18.5.1943. Minua tultiin hakemaan kuorma-autolla pioneeripataljoonaan, jonka pastoriksi minut oli määrätty. Yksikön varsinainen sijoituspaikka on Rukavaaralla. Tästä on matkaa Rukajärvelle, jonka liepeillä rintamalinjat kulkevat, 10 kilometriä. Majoituspaikan välittömässä läheisyydessä ei ole järveä, joka lisäisi ainakin näin kesäaikaan viihtyisyyttä. Alue on porokuivaa, auringon polttamaa hietakangasta, jolla ei kasva yhtään lehtipuuta eikä kuusta.

Tutustuin leirialueeseen luutnantti Karppisen opastamana. Kello 15 lähdimme kuorma-autolla noin 30 kilometrin päässä pioneeritöissä olevan pataljoonan luo. Täällä Rukavaaralla, jossa pataljoonamme varsinainen leirialue sijaitsee ja jossa miehistölläkin on hirsistä rakennetut asumukset, on tällä kertaa vain 50 miestä leirialueen vartijoina suurimman osan pataljoonasta ollessa kaukana korvessa.

Kiimasjärven tie, jota meidän on mentävä työssä olevan pataljoonan luo, on mitä kurjimmassa kunnossa. Auton maha kynti kuravellissä ja usein se juuttui liejuun, niin että pyörien alle oli survottava suuria kuusen runkoja, että päästiin taas eteenpäin. Puolimatkassa oli suuri ja kaunis Kuolankajärvi. Tämä kulkemamme Kiimasjärven tie on ollut edellisenä kesänä ja päättyneenä talvena hyvin vaarallinen, koska ryssän partiot ovat sen varsilla usein vaanineet yksinäisiä autoja ja miehiä. Siellä täällä petäjän kyljessä näkyy risti tai jonkun nimi kertomassa sillä paikalla päättyneestä miehen elämästä ryssän partion ansiosta. Eräässä tienmutkassa näkyy kasa ryysyjä. Kun pysähdymme katsomaan tarkemmin, näemme siinä hylättyjä ryssän talvilakkeja ja muita sotilasvausteita. Niiden keskellä näkyy paljon ihmisen luita ja pari luurankoa on säilynyt hyvin, sillä ehjinä ovat selkäranka, lonkka, reisiluut ja sääriluut saappaiden sisällä. Näyttää koomilliselta, kun luurangolla on saappaat jalassa. Korpit ovat syöneet kaiken, minkä ovat irti saaneet. Siihen on päättynyt viiden-kuuden syntisen vaellus. Mistä löytynevät viimeisellä tuomiolla ne luuta ja lihat, jotka siinä ovat metsäneläinten ruuaksi menneet?

Myöhään illalla saavuimme pataljoonan komentopaikalle, joka sijaitsee Koutajärven eteläpäässä kuivan kankaan painanteessa. Kymmenen metriä leveän teltan oviaukosta näkyy vaaran alla auringossa kylpevä Koutajärvi, joka on monta kilometriä pitkä. Sitä sanotaan kalarikkaaksi.

Sain pitkästä aikaa nukkua teltassa. Yö oli kylläkin kylmä.

19.5.1943. Tämä keskiviikkopäivä valkeni tavattoman kylmänä ja tuulisena. Yöllä oli satanut lumiräntää, joka nyt peitti maan pinnan. Talousupseeri luutnantti Karppisen kanssa kävin heti kokemassa katiskat. Käsiä kylmi kovasti, kun minulle ei löytynyt minkäänlaisia käsineitä.

Makailimme koko päivän teltassa. Pioneerikomentaja everstiluutnantti Harlahti kävi meitä katsomassa. Hän on tanakkatekoinen, paljon kirosanoja käyttävä, jo keski-iän ylittänyt kaaderiupseeri.

Illalla pidin ensimmäisen hartaustilaisuuteni suuressa teltassamme, johon esikuntakomppaniasta oli kokoontunut nelisenkymmentä miestä. Puhuin Paav. 1. Kor. 2, 1-5 johdosta. En omasta mielestäni osaa puhua täällä niin sydämestä kuin kirkossa tai jossain seuroissa.

- - -

Kirjeessään korinttolaisille Paavali toivottelee heille armoa ja rauhaa. Toisen luvun 1-5 kohdissa Paavali selittelee oloaan korinttolaisten luona ja perustelee huonoja puheitaan siellä tilapäisellä heikkoudellaan, mutta sanoo kuitenkin, että Henki se puhui eikä hän.

- - -

20.5.1943. Päivä oli vielä kylmä, mutta tuuli oli hellittänyt. Kävin pataljoonan vt. komentajan kapteeni Nisulan ja II komppanian päällikön kapteeni Kemppaisen kanssa katsomassa miehiä heidän työmaallaan.  Illalla pidin ulkona iltahartauden toiselle komppanialle ja puhuin 1 Moos. 28, 15 pohjalta.

- - -

Mooseksen ensimmäisen kirjan 28. luku käsittelee aiheita ”Iisak lähettää Jaakobin Mesopotamiaan. Jaakobin uni ja lupaus Beetelissä”. Lähemmin 15. jae kuuluu näin:  ”Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennenkuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhut”. - Näin siis puhui Herra Jaakobille unessa. Tämän unen nähtyään Jaakob öljysi kiven, joka oli ollut hänen nukkuessaan päänalusena ja nimesi paikan Beeteliksi. Niinpä nykyäänkin Beetel-seurakunta saa kiittää nimestään tätä Jaakobin yhtä unta nähtynä yhdessä yössä tässä Jaakobin nimeämässä paikassa. Kivi päänalustana ei tosin ole niitä parhaita jos ei mitään pehmusteita ole käsillä.

- - -

21.5.1943. Aurinko on saanut tänään jo aivan toisenlaiset kasvot kuin mitä sillä vielä eilen oli. Sen katse on hellä ja lämmittävä. Menin luutnantti Karppisen kanssa kalalle puoli kahdeksan. Kaloja saimme 73 kappaletta, isoja ahvenen vonkaleita. Kyllä tämä järvi on parempi kuin Loitimo antamaan kaloja.

Päivällä autoin poikia saunan montun kaivamisessa. Illalla lähdin talousupseerin kanssa Rukavaaralle. Matkan teko oli nyt paljon helpompaa kuin tiistaina. Auton lavalla oli puolenkymmentä lomalle menevää poikaa. Talousupseerikaan ei enää istunut koko aikaa käsi liipasimella. Ikävää, ettei minulla ole minkäänlaista asetta. Pyysin vääpeli Piipposta lähettämään minulle pistoolin. Saa nähdä, lähettääkö.

Olen nyt Rukavaaralla, jonne saavuimme kello 21. Myöhäisestä ajankohdasta huolimatta kävin vielä talousupseerin kanssa saunassa.

22.5.1943. Tämä lauantaipäivä on vieläkin herttaisempi kuin eilinen. Aamutoimien jälkeen kävin kirjoittelemaan näitä matkamuistelmia tähän vihkoseen, jonka sain vasta eilen illalla. Yhdeksän jälkeen lähdin kahden automiehen kanssa kalalle seitsemän kilometrin päähän. Ensin ajettiin autolla viisi kilometriä ja sitten loppumatka käveltiin. Menimme tavattoman korkean Rukavaaran yli. Sen rinteillä oli varoituslappuja miinoituksista. Pojat sanoivat, ettei siellä paljoa miinoja ole; vain pari miestä oli viime kesänä mennyt tällä polulla miinoihin. Tuskinpa niitä enää tuossa kalamiesten pienellä polulla on, vaikka syrjässä olisikin. Paikka on nimittäin ollut ryssien vahvasti miehittämä ja puolustama. Monen suomalaisen miehen veri on kostuttanut tuon vaaran rinteitä, ennenkuin ryssä on saatu sieltä lähtemään.

Pojilla oli suon ympäröimässä pienessä lammessa kaksi verkkoa ja katiskaa. Saimme niistä nelisen kiloa särkeä.

Iltapäivän käytin lueskeluun. Kirjoitin myöskin kirjeen kotiin. Pidin iltahartauden ETP:llä puhuen 1. Moos 28, 15 pohjalta. 60 miestä oli läsnä. Vielä myöhemmin pidin iltahartauden kanttiinilla 50 miehelle.

[Jo aikaisemmin samasta aiheesta tuli pidettyä puhe.]

23.5.1943.  Aamupäivällä järjestin auton, jolla kanttiini pääsee käymään kaukana työssä olevien poikien luona. Itse lähdin samassa autossa korpeen. Lotat istuivat kuorma-auton kopissa ja minä kahden miehen kanssa lavalla. Sain matkalle lähtiessämme konepistoolin kaiken varalta mukaani. Matkan puolivälissä tarjottiin korviketta Kuolankajärven rannalla työssä olevalle komppanialle.

Päästyämme perille kävin ruokailun jälkeen järvellä katsastamassa katiskoja ja uistelemassa. Kylläpä antoi mukavan säväyksen, kun uistimeeni tarttui parikiloinen hauki. Vedin sen suoraan veneeseen, niin että kumahti, kun ei ollut haavia. Kello 19.30 lotat tarjosivat pojille korviketta. Itse olin teltalla.

Yhdeksän aikaan pidin iltahartauden. Sen jälkeen kokkimme keitti vielä kahvia, ja sitä join lottien kanssa teltassamme. Vuoteiksi on rakennettu kaksikerroksiset lavitsat, joten kaksi miestä nukkuu aina yhdessä. Lotille luovutettiin yksi lavitsa. Minä nukun tavallisesti yksin, mutta nyt sain kaverikseni luutnantti Karjalaisen.

24.5.1943. Vaikka illalla kävimmekin nukkumaan vasta puoli kahdeltatoista, nousin jo kuudelta ylös ja menin katiskoja katsomaan. Sain kymmenen kiloa ahvenia. Me syömme kalaa kovasti. Koko minun täällä oloni ajan aamiaiseksi ja usein myös päivälliseksi on syöty kalaa, jota kokkimme eri muodoissa tarjoaa syötäväksi. Keittiöllä ei ole tarvinnut käydä.

Bentsiiniä ei täällä säästellä. Autoupseeri käy usein tapaamassa tyttöänsä divisioonaportaassa autolla kymmenen kilometrin päässä.

Lotat lähtivät kello 12. Illalla kävin vielä katsomassa katiskoja. Yhdessä oli kaksi puolitoistakiloista haukea. Kivaa! Illalla minun oli määrä mennä ensimmäiseen komppaniaan pitämään iltahartautta, mutta sateen vuoksi se oli siirrettävä seuraavaan iltaan.

25.5.1943. Yön nukuin hyvin ja aamulla lähetin luutnantti Koukkarin kanssa katiskoille. Saimme sankollisen ahvenia. Eilen illalla sain ensimmäisen kirjeen Sylviltäni.

Illalla uudistimme valmistuneen saunamme. Se sijaitsee aivan Koutajärven rannalla ja siitä on mukava pulahtaa uimaan. Saunasta käsin kävinkin uimassa, joten talviturkki tuli heitetyksi pois.

Pidin iltahartauden ensimmäisessä komppaniassa.

 

26.5.1943. Komppanian päällikön puhuttelu oli illalla, joten nukkumaanmeno siirtyi 23:een saakka. Aamulla kävin yksin katiskoilla ja sain kaksi yli kaksikiloista haukea.

Täällä ollaan vähän jännittyneitä sen vuoksi, kun on saatu tietää ryssien partion olevan liikkeellä. Kun sellainen ennenkin on kulkenut näiden korpien kautta, sen pelätään nyt ilmestyvän tänne.

Illalla kävin luutnantti Palmusen kanssa kalanpyydyksiä kokemassa. Järven takaa luultavasti ryssän partio ampui puolenkymmentä laukausta venettämme kohti. Yksi luodeista sattui lähelle venettä, josta kimmoten se vonkui ohitsemme.

27.5.1943. Kuudelta lähdin luutnantti Karppisen kanssa kalastamaan, mutta kaloja saimme vähän. Kymmeneltä ryssä kävi pommittamassa Tiiksjärveä.

Aamupäivällä raivosi ankara ukonilma, minkä jälkeen ilma muuttui illalla kylmemmäksi ja tuulisemmaksi. Pataljoonan komentaja kapteeni Björklund saapui lomaltaan.

28.5.1943. Yö oli kylmä, ja kolmen aikaan heräsin viluun. Tein kamiinaan tulen. Puolen tunnin kuluttua teltta oli jälleen lämmin, ja saimme jatkaa keskeytynyttä untamme.

Seitsemältä lähdin komentajan kanssa kalastamaan. Saimme viisi haukea.

Ilma on edelleen viileä ja tuuli pohjoisessa. Yhdeksääntoista saakka makailimme teltassamme. Senjälkeen läksin kuorma-autolla Rukavaaralle. Välillä pidin iltahartauden kolmannessa komppaniassa kello 20. Rukavaaralle tulimme kello 21.20. Täällä minua oli odottamassa puolisenkymmentä kirjettä. Yksi oli päämajasta, toinen divisioonasta ja loput kotoa. Yötä sain olla komentajan huoneessa, sillä minun petini oli viikoksi valloittanut täällä kursseja pitävä lääkintävääpeli.

29.5.1943. Aamulla kirjoittelin pitkän aikaa ja aamiaisen jälkeen ajoin Rukajärvelle rykmentin sairaalaan, jossa pidin hartaustilaisuuden potilaille puhuen Luuk. 18. 18. johdosta. Kello 20.30 oli vielä iltahartaus ETP:llä. Siellä sain nyt, niinkuin edellisenäkin lauantaina, tuoreet pullakahvit. ETP:n päällikkö kapteeni Kääriä tuntuu olevan miellyttävä persoonallisuus.

- - -

Jeesuksen elämänkuvauksessa Luukas luvussa 18 kertoo Jeesuksen valistaneen kansaa vertausten avulla. Juutalaiseen tapaan kysymyksiä tuli Jeesuksen puheen perusteella: (18 jakeessa) ”Ja eräs hallitusmies kysyi häneltä sanoen: ’Mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?’ ” – kysyminen sanomatta jotain on aika outoa. Niinpä uusi raamatunkäännös on tässä kohden sanonut kysymyksen  selvemmin ilman sanomista: ”Muuan korkeassa asemassa oleva mies kysyi Jeesukselta: ’Mitä minun pitää tehdä, hyvä opettaja, että perisin iankaikkisen elämän?’ ”

- - -

30.5.1943. Aamulla nousin jo kuudelta nukkumasta, vaikka meninkin sänkyyn vasta kello 23. Ennen korpeen lähtöäni järjestin autokyydin divisioonan torvisoittokunnalle, jonka piti saapua pataljoonaan soittelemaan. Palattuani tänne korpeen oli kenttäjumalanpalvelus, jossa torvisoittokunta soitti virret. Senjälkeen soittajille tarjottiin korviketta. He soittelivat vielä kuuteentoista saakka.

Päivällisen jälkeen menin järvelle kalastamaan. Kaunis ilta johdatti ajatukseni kaipaavina kotiin.

31.5.1943. Kalassa käynti aamulla ja illalla muodosti koko tämän päivän ohjelman. Ilma alkoi osoittaa lämpenemisen merkkejä, minkä vuoksi sain olla auringossakin tunnin verran.

Ryssän koneet kävivät jälleen pommittamassa Tiiksjärven lentokenttää.

1.6.1943. Päivä alkoi samalla ohjelmalla kuin kakki muutkin: Kävin komentajan kanssa pyydyksiä kokemassa ja saimme kolme haukea ja useita kiloja kookkaita ahvenia. Kotoa saamastani verkosta sain kaksi siikaa. Kiva juttu!

Aamupäivällä leirialueellamme sattui ikävä onnettomuus, kun eräs korpraali oli kaminapuita kaatamassa. Jostain syystä hän kompastui käsillensä, jolloin ryssän joskus asettama polkumiina räjähti sillä seurauksella, että vasemman käden sormet silpoutuivat kokonaan. Vein hänet henkilöautolla 30 kilometrin päässä sijaitsevaan kenttäsairaalaan. Poika valitti koko ajan huonoa onneaan. Hän on talon vanhin poika ja isä sekä äiti ovat kuolleet, mutta nuoremmat veljet ovat vielä kotona.

Illemmalla tulin kapteenin kanssa tänne Rukavaaralle ja upseerit kävivät ryyppäämään. Kävimme saunassa. Lähetti toi vaa’an, ja jokainen nousi vuorollaan toteamaan painonsa. Minä painoin täsmälleen saman verran kuin komentajammekin eli 73 kiloa. Upseerit jatkoivat ryyppäämistä kello 24 saakka.

Kello 19 pidin iltahartauden autokorjaamolla puhuen 1. Moos. 28. pohjalta. [Tämä on jo kolmas iltahartaus samaan Raamatun kohtaan perustuen.]

2.6.1943. Leuto kesäinen päivä kului vähäisiä kirjallisia tehtäviä suoritellessani. Kello 20.30 pidin iltahartauden kanttiinilla puhuen Luuk. 18, 1-8 johdosta. Ilta tuntui ikävältä ja pitkältä.

- - -

Luukkaan kertomuksen ko. kohdat sisältävät Jeesuksen kertomuksen tuomarista ja leskestä, joka ei saa asiaansa hoidettua jumalattoman tuomarin luona, kunnes perusteena sitten asian hoitamiselle on, että ”… niin kuitenkaan, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi silmilleni”. – Uusi raamatunkäännös on reippaampi: ”… mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä autan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.”.

- - -

3.6.1943. Kaunis kesäinen aamu tekee mielen kovin kaihoisaksi. Istun kuorma-auton kopissa pioneerien varastolla. Parhaillaan lavalle lastataan puolitoistatuhatta kiloa räjähdysaineita sinne korpeen vietäväksi. Lähden kohta kaksin autonkuljettajan kanssa ajelemaan Koutajärveä kohti.

Istuin koko matkan ajan räjähdysainekuorman päällä pidellen kiinni laatikoita, etteivät pääsisi putoamaan. Lähellä kolmeatoista saavuttiin Koutajärven rannalle. Hyttysiä oli niin paljon, ettei ulkona olemisesta tahtonut tulla mitään. Olo teltassakin muodostui tuskalliseksi, sillä auringon paahtaessa tumman telttakanakaan aivan polttavaksi sisällä on aivan liian kuumaa. Olin uimahousuissa, mutta sittenkin sai hikoilla kovasti.

Päivällisen jälkeen menin järvelle katiskoja kokemaan ja tulin pois vasta yhdeksäksi. Tarjouduin pitämään iltahartauden 1. komppaniassa, mutta ei otettu vastaan. Tänään tulivat nimittäin Marskin syntymäpäiväviinat, joiden nauttiminen on tärkeämpää kuin iltahartauden pito. Huomena sopii, sanottiin Kuinka turhaan meneekään täällä papin aika.

Kello on pian 22, minkä vuoksi pitäisi käydä pian nukkumaan. Olemme laittaneet telttaamme pintalaudoista lattian, koska muussa tapauksessa tulee kauheasti tomua. Alla on vain puhdasta hiekkaa. Lähellä olevasta suosta kävin lavitsani pehmukkeeksi sammalta, joten vuode on mukiinmenevä.