Näin kun varsinainen palkkatyöelämä on takanpäin, on tullut mieleen hiukan pohdiskelua sellaisesta aiheesta, kuin että paljonko tiedän työtovereistani. Otanpa esille muutaman tapauksen.
CASE 1. Työtoverini – mies - kanssa tehtiin joskus tiivistäkin yhteistyötä 24 vuoden ajan. Mitäpä tiedän hänestä? Tiedän, että hän on naimisissa ja tiedän hänen vaimonsa ammatin, mutta hänen vaimonsa nimeä en tiedä. En tiedä, onko heillä lapsia – yhdestäkään ei ole ollut puhetta. En tiedä hänen (työkaverini) harrastuksista mitään – mistä hän on kiinnostunut. Sen tiedän, että hän käy joka aamu ja ilta suihkussa (hyi! likainen). Senkin tiedän, että hän kuvailee tiedettä magisteriaksi, jossa ollaan aina 100%:sti oikeassa. Steven Hawking on haamu, jonka kirjoituksista kuvastuu vain hänen ympäristönsä: kun joku kysyy Hawkingilta, onko asia näin ja Hawking nyökkää, saadaan siitä artikkeli Science-lehteen. Ehkä Case ykkösen uskonnollinen ympäristö on vaikuttanut siihen, että hän ei keskustele mistään vaihtoehdoista, vaan absoluutista olipa sitten kyse tieteestä tai politiikasta. Case 1:n kanssa en 24:n vuoteen sattunut yhtään kertaa kaljalle, eikä minua kutsuttu käymään hänen luonaan yhtä usein kuin minäkään kutsuin häntä. En tiedä, mitä Case 1 vanhemmat tekivät, vai oliko heitä olemassakaan. Tiedän että hänellä on tohtorin tutkinnon suorittanut sisko, mutta sen nimeä en tiedä. Positiivinen asia on, että kotikasvatuksesta johtuen CASE 1 tervehti joka päivä aamulla. Soittoja minulle tai e-mailia työn jälkeen ei ole tullut, enkä minäkään ole häntä lähestynyt. Taitaa olla nylyään varhaiseläkkeellä.
CASE 2. Mies, työtoveri 24 vuoden ajan, joskus samoissa hommissakin. Sattumoisin tiedän hänen vanhempansa – olin jopa laulamassa hänen äitinsä hautajaisissa kirkossa. Samoin hänen isästään ja veljistään tiedän samoin kuin kahdesta tyttärestä. Olen käynyt hänen luonaan ja hän on käynyt vaimonsa kanssa meillä kerran. Kaikki näyttää hyvältä. Ainoa asia, joka hiukan jäytää on, että hän ei koskaan missään tilanteessa tervehdi – ei minua, eikä asiakkaitakaan. Joskus ruokakaupassa satutaan yhteen, eikä hän sielläkään tervehdi, vaan aloittaa puheen ihan tuosta vaan, ikään kuin olisi jo sinä päivänä tavattu. Hänen elämästään tiedän paljonkin. Siinä keskikohtana on, että hän työtovereista välittämättä aina pitää loman heinäkuussa – se aiheutti joskus hankaluutta muille työtovereille. Hän käy parturissa, jota en voi suositella kenellekään. Yli 24-vuoden yhteisen työuramme aikana hänelle ei ole tullut koskaan mieleen kävellä 200 metriä tätä samaa asuttamaamme katua ja tulla vastavuoroisesti käymään (kun minäkin kävin heillä).
CASE 3. Keskitason esimies. En tiedä onko hänellä vaimoa. En tiedä onko hänellä lapsia. En tiedä hänen vanhemmistaan mitään. En tiedä edes, missä hän asuu. Hänen harrastuksistaan tiedän yhden – mäenlasku. Hänen muusta ajatusmaailmasta en tiedä mitään: onko hän uskonnollinen, ateisti, anarkisti tai nihilisti. Yleensä ottaen hän ei puhunut mitään omasta ympäristöstään. Ehkä hänen maalainen lähtökohtansa paljastuu siitä, miten hän puhutteli minua. Hän ei koskaan sanonut Ilmo tai sinä, vaan korvasi sanan kummallisella teikäläinen käsitteellä. Teki mieli mennä vessaan nauramaan aina teikäläisen jälkeen, mutta se ei olisi huvittumistani peittänyt, koska vessaan oli työpaikaltani kolmen metrin matka. Oppineisuuttaan hän ei kuitenkaan kaihtanut olla esittämättä asiakkaiden kanssa käymisässän puhelinkeskusteluissa: kun tuli yhteenvedon aika, lausui hän aina (pitkästymiseeni saakka) ”summa summarum” ja kiteytti puhelun pääkohdat. En tiedä, oliko hänellä latinistin tausta. Vestigia terrent. Tämä keskitason esimies jätti jotenkin kummallisen vaikutelman: kun asiat menivät muodollisesti oiken, oli kaikki hyvin. Hänen noin neljänvuoden esimieskaudeltaan en muista hänen esittäneen yhtään itsenäistä ideaa tai edes repliikkiä missään tilaisuudessa. Ehkä hänellä oli vaimo.
CASE 3. Pitkän linjan sähkömies oli vaihtanut IT-hommiin. Hän oli niin vaitonainen (poliisitermi) omasta elämästään, että verokalenteri kertoi enemmän. En tiedä taaskaan, missä hän asui, oliko vaimoa, oliko lapsia ja mitä hän muuten harrasti kuin työntekoa. Tiedän että hänen koulutuspohjansa oli ainakin sähköasentajan luokkaa. Samoin tiedän, ettei hän hallinnut suomen kielen yhdyssanoja, koska pyysi minua korjaamaan hänen kirjoituksiaan. Vanhemmistaan hän ei sanonut halaistua sanaa. En tiedä hänen muustakaan mieltymyksestä: ainakaan mitään kulttuuriin liittyvää siinä ei tullut ilmi. Lapsista ei tietenkään mainittu mitään – mitäs pienistä.
CASE 4. Oli mielenkiintoinen Molierin näytelmän ylittävä itaruus. Hän toi roskapussitkin firman roskikseen, kun ei raaskinut maksaa jätekuljetusmaksuja (nyt ne pitää maksaa tulipa jätteitä tai ei). Hänestä tiedän paljonkin. Hän on ollut naimisissa, mutta vaimo muutti pois, kun päähenkilö piti taloa talvella niin kylmillään, että ulkovaatteet piti olla sisälläkin päällä. Hänen parista tyttärestään tiedän, jopa ammatinkin (yksi oli lentoemäntä). Mutta vaimon nimi jää pimentoon. Tämä sankari sanoi, että juhannuksen jälkeen hän kerää ulkomaisetkin oluttölkit ja liimaa niihin kotimaiset saadakseen tölkistä kierrätysmaksun. Tyttärien nimi ei tiedossa. Kaveri kokosi joskus työpaikaltakin tyhjät pullot palauttaakseen ne sitten kotikonnuillaan omaan kauppaan. Hänen vanhemmistaan en tiedä mitään, enkä hänen harrastuksistaan.
Annetaanpa vihdoin naisillekin puheenvuoro. CASE 5 nainen, oikein sorean näköinen. En tiedä onko hän sinkku vai naimisissa, tai onko lapsia. En tiedä hänen harrastuksistaan mitään. Sen tiedän, että hän polttaa tupakkaa ikään kuin salaa. En tiedä hänen mieltymyksistään mitään. Hän on kuin postimerkki: tutun näköinen, mutta taustoja en tiedä. Varmaan tervehtisimme, jos tavattaisiin.
Kummallista, että suurin osa työtovereistani, joiden kanssa olen ollut töissä yli 20 vuotta, on jäänyt täysin tuntemattomiksi. Ehkä näin onkin hyvä. ,
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.