Toukokuun 3. päivä vuonna 1945 valkeni Tuupovaaran seudulla jo hyvin varhain. Päivä oli elämässäni järjestyksessä toinen, kun siis näin päivänvalon. Silmiä tietenkin kipristeli ja vaatteet päällä olivat epämukavat yhdeksän kuukautta tasalämpöisessä vedessä kelluttuani hengittämättä. Saksalaiset aseveljet oli poistettu viikkoa ennen Suomesta, 25.4. Lapin sodassa oli aktiivisesti mukana vielä Väinö-enoni ajaen armeijaan otettua kuorma-autoaan, vaikka oli jo edellisenä vuonna kirjoittanut riemuisen tiedon päiväkirjaansa: rauha. Tuupovaarassa oli vielä pitkään muistissa tykkien kumu ilomantsin suunnalta, kun venäläiset divisioonat 176 ja 289 tuhottiin korpimetsiin. Venäläiset menettivät kaatuneina noin 3200 miestä ja suomalaiset 277 miestä. Taistelut olivat päättyneet 13,8,1944.  Tuo päivämäärä on hyvin lähellä minun ”oikeaa” syntymääni eli hetkeä, jolloin minut sisältävä munasolu alkoi jakaantua. Vapun 1945 aikoihin tapahtui muualla Euroopassa suuria: 30.4. Hitler poistuu oman käden kautta näyttämöltä, Mussolini on ammuttu jo 28, huhtikuuta ja Saksa antautuu ehdoitta eri puolilla sotatantereita. Vaikka sota oli jo sodittu, niin sodan jälkiä ei tarvinnut etsiä. Tuupovaaran kirkonkylä keskustassa oli kahden lentopommin kaivamat kuopat – taloihin ei osunut, kun asutus oli niin harvaa. Pappilan ikkunoissa oli vielä mustat pimennysverhot paikallaan ja jossakin vintin kätköissä isäni tuoma venäläinen pikakivääri, jota myöhemmin käytettiin metsästysaseena – salaapa tietenkin. Joku vanha kypäräkin oli rekvisiittana muutaman vuoden, kunnes hävisi. Ihmisten puheissa oli sota ja kaatuneet esillä vielä vuosikausia. Lähimpänä meitä oli Hakalan Anni, jonka ainoa poika kaatui sodassa. Sitä hän itki aina meillä käydessään. Sankarihauta oli täynnä puuristejä – vasta myöhemmin saatiin kivet jokaisen kaatuneen haudalle. Pappilan kanslian pöytälaatikossa oli kammottava kirja, johon oli valokuvattu tunnistamattomia rintamalla kaatuneita – jos nyt joku puolesta päästä pystyisi kadonneen omaisensa vielä tunnistamaan. Tuntolevyt oli tietenkin sotilailla, mutta tarpeeksi kovan paukun sattuessa sellaiset helyt lensivät taivaan tuuliin. Syntymäpäivääni juhlistettiin muuallakin. Työelämässä jouduin aika usein käymään Wismarissa (Mecklenburg-Vorpommern). Wismarin raatihuoneen seinässä on laatta ”2.51945 vapauttivat kanadalaiset joukot Wismarin” (eipäs viisastella, tietenkin saksaksi),

Kun haluaa perehtyä ajankuvaan, pitää tietenkin lukea päivän lehti, tässä tapauksessa Helsingin sanomat, joka ilmestyi torstaina 3. päivänä toukokuuta. Heti etusivulla niinkin pienestä tiedonmurusta, kuin lehden mainitsemista tilaushinnoista, voi huomata missä mennään. Tilaushinta Helsingissä kotiin kannettuna on kokovuosikerta 330 markkaa ja maaseudulle sama hinta. Maaseudun kotiinkantoa ei ilmeisesti suoriteta. Helsingin vinkkelistä Suomessa on siis kaksi osaa: Helsinki ja maaseutu. (Tämä samankaltainen ajatteluhan on vallalla vielä nytkin, mutta Helsinki on laajentunut kolmoskehätielle saakka.)

Etusivu on pyhitetty ilmoittajille ja mainostajille. Tämän tyylin Hesari on pitänyt tähän päivään saakka. Vappu on mennyt, mutta juhlat muistetaan. Helsingin Uusi Pukutehdas aloittaa arkipäivän työntekijöiden kiitoksella: ”Sydämellinen kiitoksemme johtaja A. Hertig`ille suurenmoisesta vappu-juhlasta. Helsingin Uuusi Pukutehdas Oy:n myymälän ja tehtaan henkilökunta ja Vaate-Teollisuus Oy:n henkilökunta.” Mikäpäs on johtaja Hertigillä johtaa näin suurenmoista henkilökuntaa!

Konekirjoitus on päivän sana. Siinä tarjotaan laajalti opetusta tai sitten konekirjoitusta. Ehkä hiukan harmillisesti Liikkeenharjoittajain konttorioppilaitos Uudenmaan kadulla tarjoaa puhtaaksikirjoitusta sekä monistusta nopeasti. Tarjous on varmaan aivan vilpittömällä mielellä tehty, mutta ilmoituksen otsikko ”Konekirjoitutöitä” saa varmaan monen tarvitsijan mietteliääksi.

Ei varkaus venettä kaada, jos siihen on varauduttu. Autoilijoille tarkoitettu ilmoitus kertoo: ”Varkaat vainoavat renkaitanne, asennuttakaa autoonne  hälytyslaite, joka estää varkaiden viemästä rengastanne.” Asennuttaja on ilmeisesti liike nimeltä Radio-Mainos.

Erehdyksiä sattuu kaikkialla, niin maalla, merellä kuin liike-elämässä. Ilmoitus etusivulla ”HRA JÄÄSKELÄINEN Olkaa ystäväll. ja tulkaa korjaamaan erehdys, joka tapahtui 28/4-45 Oy Americano Ab:n myymälässä, Siltasaarenkatu 55”. Erehdyksen laadun tietävät vain Americano ja hra Jääskeläinen. Ilmeisesti erehdys ei ole aivan pieni, koska tuo parin sentin mittainen ilmoituskin maksaa – mutta jospa hra Jääskeläinen korjaa myös tuon osan ja sitten oman erehdyksensä.

Vähän erikoisempia artikkeleita, nimittääin limonaadipulloja, haluaa joku ostaa käyttötarkoitusta ilmoittamatta. Onkohan kyseessä patenttikorkeilla varustetut, ei selviä ilmoituksesta. Jos olisi, niin käyttötarkoitus olisi tietenkin pontikkaerän pilkkominen pienempiin annoksiin.

Vapun jälkimaininkeina kaikenlainen materiaali on vaihtanut olinpaikkansa tietämättömäksi. Ilmoitus etusivulla: ”Hyvä palkkio tiedoista, joilla saan takaisin naisten mustan välitakin  (kangas, rosopint., kaulukseton) joka katosi 1.5. illalla satak. O:n naulakosta.” Olisikohan ollut kuitenkin aika kylmä vappu. Hyviä takkeja ei kasva joka oksalla. Satakuntalaiset nyt tarkkana, onko oma takki päällä.