sunnuntai, 22. lokakuu 2017

Syntymäpäivä äidin 26.2.1909

Helsingin sanomat 26.2.1909 ilmoittaa olevansa ”kuudesti viikossa ilmestyvä aamulehti" - taival on alussaan, koska kyseessä on vasta kuudes vuosikerta. Lehden konttori on osoitteissa Ludviginkatu 4 ja 6. Päätoimittaja-nimikettä ei vielä tunnettu, mutta Eero Erkko on ”Vastaava toimittaja”. Erkko ”tavataan toimistossa 11-3”. Eero Erkko oli Helsingin sanomien edeltäjän, Päivälehden, perustajana vuonna 1889. Lehden ilmestyminen lakkautettiin kuitenkin venäläisten hallitsijoiden toimesta vuonna 1904, koska lehti ei tuominnut tarpeeksi kirkkaasti Bobrikovin murhaa. Eero Erkolla jo vuonna 1909 oli värikäs historia takanaan. Hän syntyi 18.5.1860 ja jo vuonna 1894 oli nuorsuomalaisten edustajana valtiopäivillä ja eduskunnan syntymisen jälkeen 1907-1919 kansanedustajana. Hänet tuomittiin jostakin syystä vuosiksi 1903-1905 maanpakoon. Tuon ajan hän vietti Yhdysvalloissa ja Kuubassa. Eero Erkko kuoli 14.10.1927, siis vain 67-vuotiaana. Hänen työtään jatkoi hänen poikansa Eljas Erkko 1895-1965 ja viimein viimeinen Erkko-niminen Aatos Erkko (1932 – 2012). Aatokseen loppuikin Erkko sukunimenä, koska Aatoksen avioliitosta ei lapsia tullut. Naispuolista toimittajauraa jatkoi kuitenkin Eljas E:n tytär Patricia Seppälä (1924 – 2001) ja taas hänen tyttärensä Rafaela Seppälä. Aatos Erkko oli aikoinaan Suomen varakkaimpia, josta varakkuudesta suvun jäsenille jäi melkoinen pesämuna kullekin.

Lehden tilaushinta on koko vuodelta Helsingissä on 15 markkaa (vuoden 2017 euroina 59,51 euroa rahamuseon laskurin mukaan – aika kova hinta nelisivuisesta lehdykäisestä). Venäjälle lehden saa seitsemällä ruplalla ja Amerikkaan kahdeksalla dollarilla per vuosi. Jos lehden sai toimitetuksi aamulla yhdeksän junalle Pietariin oli se jo saman päivän iltana noin kello 22 Pietarissa.

Kokouskutsuja on tähän perjantain lehteen tullut runsaasti. Ilmeisesti ilmoitus Hesarissa ei ollut läheskään niin kallis kuin nykyisin. ”Kuolemailmoituksista” veloitetaan ”vähintään 4 markkaa (2017: 15,87 euroa). Tekstin edellä ilmoitushinta on 10 penniä palstamillimetri. mutta määrätty paikka korottaa hintaa neljänneksen. Pysyvistä ilmoituksista myönnetään alennusta – ei kerrota kuinka paljon. Erkon työpäivään verrattu toimituksen avoinnaoloaika on pitkä, klo 9-7. Tuo seiska ei tietenkään tarkoita seuraavaa aamua, vaan iltaa. ”Yksityisnumero” maksaa Helsingissä 10 p., mutta maaseudulla 15 p (eli euroina n. 40 ja 60 senttiä).

Kirjailijaliitto kokoontuu perjantaina t. k. 26 p:nä kello ½7 i.p. Catanin kahvilaan. Käsittelyssä on ilmeisesti ”Vuositili.” Lainopillisen yhdistyksen Keskusosasto ”Kokoontuu perjantain 26 p:nä helmikuuta 1909 klo ½8 i.p. Seurahuoneella. Keskusteluaineita vuosiohjelmaan otetut kysymyksen N:o 1 ja 2.

N. M. K. Y. kokoontuu Vuorikatu 17:ssa ”Perjantaina klo ½ 6 i. p. Kaikkien ylioppilasten läsnäolo varsin toivottava”.

N. P. Y:n ilmoitus on lakoninen: ”tänään klo 8 illalla.”

V.P.K. lähestyy urheilijoita: ”Luistinkilpailut sunnuntai-aamuna klo 9 Pohjoissataman  luistinradalla / Urheilukomitea.”

Erilaiset yhdistykset pitävät harjoittelusta.  Kokous-otsikon alla on luettavissa ”Akateminen Orkesteri. Harjoitus tänään klo 7 i. p. /Johtaja.” Asunto-osakeyhtiötkin kokoontuvat: ”Osakeyhtiö Korkeavuoren osakkaat suvaitkoot kokoontua varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään Kansallisklubin huoneistossa.” Kiitoksia annetaan: ”Kukista ja laulusta tohtorinna Emila Jahnssonin haudalla sekä kaikesta osanotosta syvään suruumme lausumme täten sydämmelliset kiitoksemme. / Omaiset.”

Uutta aikaa edustaa ilmoitus: ”Kihloissa. Aino Karppila Armas Ahonen Orivesi, Vilppula”. Että miten niin uutta? Vielä muutamia vuosia aikaisemmin paikkakunnan nimi oli Orihvesi. Miten lie Ainon ja Armaan tiet olivat kohdanneet, kun sentään Orivedeltä Vilppulaan on 47 kilometriä?

Kieltolakiin on aikaa vielä 8 vuotta, joten on pakko opiskella. ”S. O. N. R:n Raittiusluentokurssit Perjantaina t. k. 26 p:nä klo 7 i. p. luennoi suom. normaalilyseolla maist. Heino A. Aulanko ja tiistaina, maalisk. 2 p:nä klo 7 i. p. samassa paikassa neiti Elli Tavastähti. Pääsy vapaa.” SONR on suomeksi Suomen Opiskelevan Nuorison Raittiusliitto. Elli Tavastähti (aikaisemmin Tawaststjerna, myöhemmin Hiidenheimo) oli laaja-alainen vaikuttaja muuallakin kuin vain raittiutta ajamassa. Hän valmistui aluksi kansakoulunopettajaksi ja sitten fil.maisteriksi. Sosiaaliministeriössä Tavastähti sai lopulta köyhäinhoidon apulaistarkastajan viran, valittiin eduskuntaan vv. 1917, 1919-21, 1924-26, toimi Kokoomuksen naisten puheenjohtajana ym. Tavastähti oli syntynyt vuonna 11883 ja kuoli 1950.

Vuosikokouksia lisää: Psyykillinen Tutlkimusseura kokoontuu ”Kem.lab. luentosalissa, sisäänkäynti Hallitusk. 5 klo 7 i.p. helmikuun 28 p:nä”.

Sähkövirran käyttäjille ilmoitetaan: ”Saamme täten ilmoittaa arvoisalle yleisölle, että me niihinkin taloihin, jotka eivät aikaisemmin ole olleet johtoverkkomme yhteydessä, ilmoittamisajasta riippumatta toimitamme maksuttomasti yhdistyksiä keskustauluun”. Uutisessa ei kerrota, mitä yhdistyksiä toimitetaan – kuitenkin selvennetään: ”Katuverkkoon yhdistämisen toimitamme maksutta sekä asetamme ensi valmistuskauden alusta sähkömittarit kundiemme vapaasti käytettäviksi.” Ilmeisesti ei sanoja asiakas tai tilaaja oltu vielä keksitty. Ilmoittaja allekirjoittaa uutisensa nimellä Helsingin Sähkö Valaistus Osakeyhtiö. Kehuupa osakeyhtiö ilmoituksessa vielä: ”Valaistusvirran hintaan nähden ilmoitetaan etukäteen, kunnes tariffi yksityiskohdittain vahvistetaan, että hinta tulee halvemmaksi kuin minkään muun virranhankkijan.”

Kilpaileva sähköyritys on kuin tilauksesta samalla etusivulla. Helsingin kaupungin sähkölaitos ilmoittaa, että se ”tulee ensi valaiskauden alusta (elokuusta 1909) antamaan tasavirtaa kaikenkokoisiin valaistus- ja voimatarpeisiin. Virtaa käyttävän yleisön tiedoksi ilmoitetaan täten, että kaupungin valtuusto on oikeuttanut sähkölaitoksen: ilmaiseksi tekemään talojohdot maanalaisesta johtoverkostaan sen läheisyydessä oleviin taloihin, joista ilmoitus talojohdon hankkimisesta tehdään ennen maaliskuun 1 päivää 1909; ilmaiseksi tai määrätystä korvauksesta, riippuen johtojen tilasta uusimaan sähkölaitoksen johtoverkkoon yhdistettävät  vanhat, ohjesääntöjenvastaiset sisäjohdot. Ilmaiseksi tai kussakin tapauksessa harkinnan mukaan määrätystä korvauksesta vaihtamaan sähkölaitoksen johtoverkkoon yhdistettävät muuta järjestelmää olevat moottorit tasavirtamoottoreiksi. (IP:n huom.: tänä tasavirta/vaihtovirta-taistelua käytiin jopa USA:ssa. Edison oli tasavirran kannalla, mutta vaihtovirta sielläkin lopulta voitti. Jännitteen muuntelu on tasavirralla paljon vaikeampaa  kuin vaihtovirralla.)

Sivulla 2 alkavat sitten huvit ja muutama mainostaja: Osakeyhtiö Mercantile mainostaa ”Vettä säästäviä Turpiineja”. Aili Sorvali ”antaa Oskar Merikannon suosiollisella avulla konsertin Yliopiston Juhlasalissa.” (IP:n huom.: Ali Sorvalista ei ole jäänyt merkintöjä Googleen – Oskar Merikannon nyt kaikki tietävät.) Ravintola Princess mainostaa: ”Ensi kerran esiintyy: Neiti Ella Marietta. Moderni Humoristi.” Hänen lisäksi esiintyy ”Neiti Melissa Tomery Ital. Koloratuurilaulajatar.” ja vielä ”Neiti Adele Miska. Vieniläinen soubretti” (IP:n huom.: soubretti tarkoittaa eloisaa ja flirttailevaa roolia oopperassa tai näytelmässä.) Ja lisää esiintyjiä: ”Sisarukset Petra Lilly. Tanssiduetisteja”. Musiikkia vielä ravintolassa: ”Signor Goria Achille. Italialainen Barytonilaulaja” ja vielä ”Sisarukset Malmström. Ruotsal. duettisteja.” Kaivohuoneelta ei tarvitse paljon poistua, koska ”Kaivohuoneella joka päivä Aamiais-, Päivällis- ja Illallistarjoilua.” Vain soitto puhelinnumeroon 25 07, niin asia on selvä. Radion tuloon oli vielä 17 vuotta.

Venäjään viittaava on ”Rossijan Henkivak. toimisto Korkeavuorenkatu 28, Telef. 2789”. Rossijaan soitetaan siis ruotsiksi, muihin on vain Puhelin. Etusivulla teksti oli modernein kirjasimin, mutta sitten yhtäkkiä sivulta 3 lähtien (uutiset) kirjasintyyppi muuttuu fraktuuraksi. (IP: joillekin se tuottaa ehkä vaikeuksia, mutta ei minulle, koska olen lukenut niin paljon fraktuuratekstejä. Saksalainen asiakas ihmetteli jossakin vaiheessa, kun luin aivan sujuvasti saksaksi ja fraktuuralla kirjoitettuja tekstejä, kirkon ulko-ovien yläpuolella).

Arvi A. Karisto mainostaa myyvänsä ”M. F. Dostojewsky, Vieras rouva ja mies vuoteen alla. Kertomus.” Hintaan 75 penniä. Kirjoja ”Myydään yksittäin ja paljottain kaikissa kirjakaupoissa ja kustantajalla”.

Suomen pankki antaa kuukausittaisen tilailmoituksen: ”Suomen Bankin tila 15 p. helmik. 1909” (fraktuuralla). ”Ne pienet muutokset, jotka ovat havaittavissa, osottavat kumminkin jatkuvaa taipumusta pankin tilan heikkenemisessä siihen nähden, että kotimainen lainaus on lisääntynyt puolisen miljoonaa ja metallivarat alentuneet saman verran.” (IP: milloinkahan Suomen pankki on antanut lausunnon, että kaikki menee pirun hyvin. Esimerkiksi vuoden 1909 inflaatioprosentti oli käytännössä nolla.)

PS. Näihin Helsingin sanomien vanhoihin numeroihin pääsee käsiksi, jos on tilaaja ja lisäksi ottaa digilehden. Digilehti ei tilaajalle paljoa lisää maksa.

Äitini siis syntyi 26.2.1909 Karjalassa Kirvun pitäjässä ja Inkilän kylässä Israel ja Helena Kuisman toisena lapsena. Kellonajasta ei ole tietoa. Hänen äitinsä oli silloin 27-vuotias. Yhteensä sisaruksia tuli kuusi, enkä tiedä yhdenkään kuolleen ennenaikaisesti (paitsi yksi omaehtoisesti), mikä tuohon aikaan oli epätavallista. Helena Kuisma (syntyjään Rantalainen) oli Israelin kanssa naimisissa 7 vuotta ennen kuin lapsia alkoi tulla. Äitini syntymätalostakaan ei ole (minulla) varmaa tietoa. Äitini kertoi neiti-ikään tullessaan asuneensa yli kymmenessä paikassa – kerran jopa Kaukolassa saakka.

maanantai, 16. lokakuu 2017

Kalaretki

Kalaretki

 

Aurinko kurkistaa pappilan yläkerran ikkunasta sisään Siellä se huomaa kolme nuorta poikaa nukkumassa. Se aikoo herättää heidät ja lähettää säteitään nukkuvien nuorukaisten silmiin. Mutta pojat ovat sik[e]ässä unessa eikä aurinko näytä saavan heitä hereille. Vihdoin eräs pojista siristelee silmiään. Hän huomaa olevan vielä varhaisen ja vilkaisee sitten ulos. Kas, kun tulee kaunis ilma eilisen ukkossateen jäljiltä hän huomaa. Aarno ja Rauno näkyvät nukkuvan vielä. Jospa lähtesin yksin ongelle, tuumaa Kari ja nousee ylös, vetää housut jalkaansa ja laskeutu[u] varovasti etteivät vain toiset pojat heräisi – rappusia alas, käy keittiössä hakemassa repun ja haukkaamassa hiukan eilen paistettua kukkoa. Sitten hän menee repun kanssa eteiseen, ottaa nurkasta matopurkin  ja astuu ulos. Pihakuusissa kukkuu käki ja koivuissa laulurastaat ja kottaraiset pitävät kaunista aamukonserttiaan. Aurinko ei ole vielä ehtinyt kuivattaa aamukastetta ja siksi ruohikko kimaltelee kuin siinä olisi puhtoisimpia timantteja ja jalokiviä. Koko luonto tuntuu ylistävän tänä varhaisena aamuhetkenä Luojaansa. - - Poika käy kellarin nurkalta ottamassa onkivavan siimoineen ja alkaa laskeutua rinnettä alas metsään. Lammelle vievä polku oli vielä kylmä yön jäljiltä ja se pani pojan (yliviivattu: juoksemaan pysyäkseen) lämpimänä pysyäkseen juoksemaan keveästi hän hyppää yli piikkilanka-aidan ja tien yli kaatuneen hongan ja vähän aikaa juostuaan alkaa lampi häämöttää edessä puiden seasta. Poika hiljentää juoksunsa kävelyksi ja pian hän on pienen vihreävetisen lammen rannalla. Hän ottaa purkista pitkän madon ja panee sen onkeen. Matopurkin hän panee maahan sammalmättäälle ja heittää siiman kuultavaan veteen. Koho hänen ongessaan kyllä on, mutta sitä ei tarvita tässä lammessa, sillä kaikki kalojen liikkeet näkee kirkkaassa vedessä selvästi. – Heti madon painuttua veden alle näkyy risukon laidasta pujahtavan muutamia ahvenia matoa kohti ja eräs iskee matoon kiinni ja lähtee viemään sitä hiljaa syvemmälle. Silloin pitää poika varansa ja vetää sen kalan ylös vedestä. Reppu auki vain ja ensimmäinen kala on siellä. Poika korjaa madon ja heittää sen uudelleen veteen. Hän heiluttaa hiukan vapaa koettaen saada madon liikkumaan. [epäselvää]

että taas yksi kyrmyniska repussa. Näin hän jatkaa kunnes syönti lakkaa. Silloin ei auta muu kuin siirtyä toiseen paikkaan ja pysähtyä siinä missä syö, kunnes koko lampi on tullut kierretyksi. Silloin muututaan toiselle lammelle ja sieltä kotiin. Repussa onkin silloin jo hyvin runsas 2 kg ahvenia ja silloin ilo mennä kotiin ja näyttää saalistaan vasta heränneille talon väelle.

[em. kertomus kalaretkestä on veljeni K<rin Käsialaa. Veikkaisin vuodeksi noin 1947-]

 

sunnuntai, 15. lokakuu 2017

Viinakortti

Viinan kauhistelulla on ikivanhat perinteet Suomessa. Raittiusmiehistä ensimmäinen oli vanhempiensa uskonnon hylännyt Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa, joka Ruotsin sivussa hallitsi Suomeakin vähemmillä valtuutuksilla kuin tällä hetkellä (15.10.2017) ministereinä istuvat uuden sinertävän puolueen edustajat. Kustaa alkaa karsastaa sahtikuppiloita joita oli virallisten tavernojen lisäksi ilmaantunut varsinkin Hämeen härkätien varrelle yhteensä 238 kappaletta. Ehkä uususkovaista Kustaa Vaasaa kirkon päänä vihastutti näiden yksityisten kuppiloitten tapa mennä kaupittelemaan tuotteitaan kirkonmäelle kirkonmenojen jälkeen. Kirkonkäynti oli varmaan arkisen aherruksen vastapainona ainakin miesten puolella silloin hyvin suosittua.

Iso tietosanakirja vuodelta 1931 kertoo viinan kauhistuksesta ja viinasta peräti yhdellätoista palstallaan, joten aihe oli rakas. Tieosankirjan mukaan viina on terveydelle ja siveydelle haitallista tarkemmin määrittelemättä esimerkiksi minkälaisiin epäsiveellisiin suorituksiin juoppo joutui. (Iso tietosanakirja on muuallakin aika suurpiirteinen. Se kertoo mm. että ”Afrikassa puhutaan neekereitten kieliä”.) Vuonna 1931 oli voimassa kieltolaki, joten jos lakiin on uskominen, viinaa ei voinut juoda, koska sitä lain mukaan ei Suomessa ollut.

Nuori syntymässä oleva valtio ei malttanut odottaa edes itsenäistymistä, kun sääti kieltolain 29.5.1917. Sen seurauksen koko Suomen poliisivoimien enimmät resurssit jouduttiin suuntaamaan kieltolain valvomiseen ja salakuljettajien kiinniottoon – muut rikkeet ja rikokset saivat enimmiltään olla. Kieltolaki eli laki juoppouden ehkäisemiseksi sai jopa kannattajakseen Kieltolakiliiton (1919), joka julkaisi lehteäkin. Valitettavasti salakuljetus tuli niin yleiseksi, että selväpäisimmätkin tulivat 9.2.1932 tulokseen, että kieltolaki on aikansa elänyt – samalla lakkasi kieltolakiliitonkin toiminta.

Piikkinä alkoholissa oli ennen kieltolakia ollut se, ettei minkäänlaista lainsäädäntöä ollut rajoittamassa sen enempää aineen myyntiä kuin sen nauttimistakaan.

Sitten tuli talvisota ja jatkosota. Monet miehet oppivat rintamalla ryyppäämään. Sodan loppuvaiheessa ilmeisesti ryyppääminen meni ylettömyyksiin. Suomen taistellessa olemassaolostaan sen aikaiset kukkahattutätilobbarit saivat eduskunnassa läpi lain, jossa alkoholin ostamiseen tarvittiin viinakortti. Käytön valvojaksi tuli viranomaisen tehtävän ottanut Oy Alkoholiliike Ab, jolla oli diktaattorin valtuudet valvoa yksityisen kansalaisen viinan ostoja ostoksen tarkkuudella. Taasen tämä käytäntö tuli valmiina Ruotsista, jossa oli viinan ostoissa käytössä Motbok,  johon ostokset valvonnan takia kirjattiin, Vuoden 1944 alussa toisena päivänä tammikuuta viinakortti otettiin käyttöön Haagan kauppalassa. Oli tarkoitus, että viinan kuluttaja sai valvonnan helpottamiseksi ostaa viinaa vain yhdestä liikkeestä. Alkoholiliikkeestä tuli siis valtio valtiossa, joka perustuslaista välittämättä valvoi kansalaisiaan ryypyn tarkkuudella.

Kun ilmeisesti kulutus oli valvonnasta riippumatta kova, alkoi kentältä tulla pyyntöjä, että sentään viinien ja oluiden ostoja ei tarvitsisi kirjaan merkitä – tämä viinien ja oluiden vapautus tuli voimaan vuonna 1949, jonka jälkeen viiniä ja olutta sai ostaa vapaasti ilman kortille merkitsemistä. Myöhemmin alettiin kortille merkitä vain käynnit alkoholiliikkeessä. Jos väärinkäytöksiä ilmeni – ja niitä tosiaan ilmeni – voitiin kortti ottaa kuivumaan. Erääseen aikaan noin 50 000 korttia oli kuivumassa (Sinänsä kohtuullisen vähän, koska kortteja oli kulumassa pari miljoonaa). Ostojen estämisestä ei voinut valittaa mihinkään, vaan alkoholiliikkeen myyjä oli tässä suhteessa kuningas: hänen sanansa riitti, eikä myymälää voinut vaihtaa.

Minulla on sattumoisin kopio veljeni viinakortista vuodelta 1963, myönnetty 17.7.1963  – veljeni oli silloin täyttämässä kolmekymppiä, joten paikkakuntansa ainoan kaupan kortin hän sai, kun oli maksanut (Alkon leimamerkeillä) kolme markkaa. Seuraavina vuosina kortti oli voimassa, kun vain joka vuosi maksoi markan lisää.

Mikään vapaakortti ei Alkon kortti ollut. Se voitiin ottaa pois: ”1) päihtyneeltä, 2) henkilöltä, joka myy tai korvausta vastaan hankkii toiselle väkijuomia tai korvauksettakin hankkii niitä myyntikiellon saaneelle tai sille, jolle lain mukaan väkijuomia ei saa myydä 4) todistukseen tehtyjen merkintöjen muuttamisen tai poistamisen takia 5) muissa tapauksissa, joissa on otaksuttava väkijuomien väärinkäyttöä tai niiden lainvastaista käsittelyä.” On siis huomattava, että pelkkä ”otaksuma” riitti – ei tarvittu mitään todisteita. Ei siis ihme, että alkoholiliikkeeseen astuttiin kuin muinaiskirkkoon: hiljaa, hurskaana ja kainona, ettei vain myyjä otaksu mitään.

Määrättömästi ei vuonna 1963 voinut juomia ostaa. Rajoitukset olivat selvät, täsmälliset ja mittatarkat: ”Alkoholiyhtiön hallintoneuvoston päätöksen nojalla saadaan samalle ostajalle kerrallaan myydä väkeviä alkoholijuomia enintään 2 litraa, josta kuitenkin kotimaista maustamatonta viinaa – Dry Vodkaa lukuunottamatta – enintään 1 litra ja henkilötodistukseen sidottuja väkeviä viinejä enintään 4 litraa. Muiden mietojen alkoholijuomien kerrallaan myytäviä määriä ei sensijaan ole rajoitettu. – Myymäläkohtaisista aukioloajoista ja niihin mahdollisesti tehtävistä muutoksista tiedotetaan myymälöihin sijoitetuilla ilmoituksilla. – Myymälät pidetään suljettuina joulu- ja uudenvuodenpäivän, pitkäperjantain, pääsiäis-, helluntai- ja juhannuspäivän edellisenä päivänä, itsenäisyyspäivänä sekä toukokuun 1 päivänä.” Rajoituksena kerrotaan: ”Arvoisa asiakas. Vieraspaikkakuntalaisten asiakaspalvelua ja myynninvalvonnan yksinkertaistamista silmälläpitäen on Helsingissä varattu vieraspaikkakuntalaisten asiointia varten 1.1.1964 alkaen alla mainitut 4 myymälää. 1. 3. 1964 jälkeen ei vieraspaikkakuntalaisille asiakkaille myydä henkilötodistukseen sidottuja juomia Helsingin muista myymälöistä. Myymälä Hki 2 City kauppakuja lähellä Rautatieasemaa, Hki 8 Pitkänsillanranta 3, lähellä Hakaniemen toria, Hki 9 Museokatu 10 lähellä Aeron lentotoimistoa, Hki 15 Et. Rautatiekatu 10, lähellä Linja-autoasemaa. – Uudistus rajoittuu Helsinkiin, eikä koske asiointia muilla paikkakunnilla.”

Noista rajoituksista olisi varsinkin pinnakireä kristitty Päivi Räsänen ollut vielä nytkin mielissään, kun keskustelua herättää, saako 0,5 prosenttia enemmän alkoholia sisältäviä oluita myydä ruokakaupassa. (Päivi ei tiedä, että Saksassa viinaa myydään vapaasti missä tahansa myymälässä. Siinä on heti viskit vasemmalla, kun Lidliin astuu.) Kiertokeinohan oli halpa ja kätevä. Piti olla hakumies. Niinpä kun kesällä 1963 tehtiin pieni kesäretki Imatralta Keski-Suomeen, niin täysi-ikäinen veljeni kävi lastin Savonlinnasta kaikille. Minä olin jo 18-vuotias, mutta sen hetkinen tyttöystävä vasta 17, joten hänen ei olisi pitänyt viinaa vielä nähdäkään. Amerikassa oli ostokielto voimassa vuonna 1965 alle 21-vuotiaille ja on nytkin, mutta minä en sitä silloin 20-vuotiaana tiennyt, vaan luulin, että olutta ainakin saa ostaa vapaasti.

Jopa Alkon myyjätkin 1950-luvulla tuntuivat häpeävän toimintaansa. Kun Esko-serkkuni hyvin varttuneessa iässä kävi hakemassa Alkon viinakortin Varkaudesta (Joroisissa ei viinakauppaa ollut) tuli hänen siinä asioidessaan vaimonsa muilta asioilta myös Alkoon. Myyjä oli suihkaissut Eskolle: ”passaako kirjoittaa?”. Esko oli sitten valistanut, että passaa, vaikka vaimokin oli läsnä!

 

 

perjantai, 18. elokuu 2017

Huuhaata dieetin varjossa

Huuhaata dieetin varjossa

Hyvinvointipaussi kertoo: Kehon puhdistaminen kuona-aineista on välttämätöntä erilaisten tautien ja terveyshäiriöiden ehkäisemiseen. Säännöllinen syvälämmön saaminen on tehokasta ja helppoa. Haitallisia kuona-aineita kehossa ovat mm. rasva ja kolesteroli, jotka pääsevät kehoomme ruoasta, jotka syvälämmön avulla voidaan hikoilun seurauksena poistaa kehosta.

IP huom.: Jos kehosta poistetaan rasva ja kolesteroli, ihminen kuolee. Puhdistaminen kuona-aineista on täyttä huuhaata. Ihmisellä ei ole kehossaan mitään kuona-aineita, joita pitäisi hikoilla pois. Miljardit ihmiset ovat pärjänneet kehdosta hautaan poistamatta erityisesti yhtään mitään kuona-aineita kuin ulostamalla puhumattakaan hikoilusta syvälämmössä.

yle

Professori arvioi personal trainerin ruokalistan: "Outoa ettei näitä kyseenalaisteta enempää"

Fogelholm, professori

– Kookosöljy ei edistä terveyttä, tämä on aivan urbaania legendaa. Kookoksen enimmäkseen keskipitkäketjuiset rasvahapot eivät kylläkään ole tyydyttyneistä rasvoista kovin pahoja sydäntautien kannalta, mutta mitään hyötyä niistä ei ole. Sama koskee MCT-öljyjä, jotka ovat myös näitä keskipitkiä rasvoja.
– Voin ja MCT-öljyjen lisääminen kahviin on minusta kahvin väärinkäyttöä (no, tämä nyt on mielipide) ilman mitään terveydellistä perustaa.

Kokko, personal trainer

– Kookos- sekä MCT-öljyt ovat parhaimpia tyydyttyneen rasvan lähteitä, jotka antavat tasaista energiaa keholle sekä aivoille ja auttavat painon­hallinnassa. Jokainen voi kokea tämän itse ilman tieteellisiä tutkimuksia. Myös sokerinhimot saada usein kuriin näiden hyvien rasvojen kautta. Itse en edes kutsuisi meidän rakasta Juhla Mokkaa kahviksi, sen maun ja laadun takia, joten sen nauttiminen se vasta pahinta kahvin väärinkäyttöä on!

[IP:n huomautus: tässä on huuhaauskontojen perusta kerrottu: ”jokainen voi kokea tämän itse ilman tieteellisiä tutkimuksia”. Siis ravinnonsaantia ei pitäisi tieteellisesti tutkia, koska jokainen voi mutu-menetelmällä tunnistaa terveellisen ja ravitsevan ravinnon. Oi pyhä personal trainer – mikä viisaus! Siis: mikä typerys. Jos kummin kaimakin parantui, niin miksipä et sinä syömällä sontaa.]

 

Tomi söi suositusten mukaan ja lihoi 6 kiloa - professori tyrmää testin

Tiistai 1.3.2016 klo 06.05

Iltalehti 1.3.2016: Personal trainer söi ravitsemussuositusten mukaan 30 päivää ja lihoi 6 kiloa. Professori tyrmää testin. 

Personal trainer Tomi Kokko söi 30 päivää virallisten ravitsemussuositusten mukaisesti ja teki kokeilustaan dokumenttielokuvan.

Kokko on päähenkilö lauantaina ensi-iltansa saavassa dokumenttielokuvassaan 30 päivän ihmiskoe - viralliset ravintosuositukset puntarissa.

Kokko kertoo, että virallisten ravintosuositusten mukaisesti eläminen sai hänet voimaan huonommin kuin aiemmin.

Kokon mukaan hänen painonsa nousi 30 päivän kokeilun aikana 6 kiloa. Myös rasvaprosentti kohosi 2,5 prosenttia. Lisäksi Kokko koki, että hänen vireystasonsa laski huomattavasti ja verikokeissa oli havaittavissa 30 prosentin romahdus d-vitamiinitasoissa. Kokko ei halua vielä ennen dokumenttinsa ensi-iltaa paljastaa enempää kokeilunsa sisällöstä ja tuloksista.

Mieheltä otettiin ennen ja jälkeen kokeilun Helsingin antioksidanttiklinikalla kattavat verikokeet ja mitattiin kehonkoostumus. Lisäksi hän suoritti kuntotestin maksimaalisen hapenoton mittaamiseksi.

IP:n huom.: se että Kokolta otettiin ennen ja jälkeen koetta kattavat verikokeet sekä mitattiin kehonkoostumus ja testattiin hapenotto, ei verifioi yhtäkään Kokon johtopäätöstä koskien amatöörimäisestä kokeilustaan. Argumentti on yhtä vahva, kuin että Kokko opetteli ennen koetta johtamaan toisen asteen yhtälön ratkaisukaavan ja kokeen jälkeen ynnälaskun.

Kokko on tullut tunnetuksi voimakkaasta virallisten ravintosuositusten vastaisesta linjastaan. Hän itse on suosinut jo 10 vuoden ajan hyvin erilaista ruokavaliota, ja on huomannut sen toimivaksi myös tuhansille asiakkailleen. Kokko karsastaa muun muassa viljoja ja maitotuotteita. (IP:n huomautus: vain pajunköysi puuttuu ruokavaliosta.)

- Ruokavalioni koostuu pääasiassa rasvoista, jopa 60-70 prosenttia on rasvaa. Syön paljon tyydyttyneitä rasvoja, kookosöljyä ja eläinrasvoja. Isoin ero tässä kokeilussa oli, että energianlähde vaihtui rasvoista hiilihydraatteihin: viljaan, kauraan, perunaan ja leipään, Kokko kertoo.

(IP:n huom. Ei ole olemassa viranomaista, jonka tehtävänä on antaa virallinen ravintosuositus. Ihmisille ei tule sakkoja, jos hän syö ravintosuosituksesta poikkeavan ruokavalion mukaan. Varsinkin suomalaiset ovat rakastuneita ”viralliseen”: urheilukilpailuista voi olla olemassa virallinen tuloslista, vaikka mikään viranomaistaho ei kilpailua järjestänytkään. Itse asiassa artikkelin osa yllä herättää kysymyksen, kuinka monen ravintosuosituksen mukaan Kokko dieettinsä vei läpi?)

Professori tyrmää

Dokumentissa nähdään ravintoalan asiantuntijoina professorit Pekka Puska ja Kari Salminen. Mukana ovat myös lääkärit Olli Sovijärvi ja Taija Somppi ja lisäksi näkemyksiään esittelevät Karita Tykkä, Jaakko Halmetoja, Olli Posti ja Teemu Arina.

Haastateltavaksi on päässyt myös valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäsen, professori Mikael Fogelhom. Hän tyrmää täysin Kokon kokeilun ja dokumentin.

Fogelholm ei ole nähnyt dokumenttia, mutta pitää sen koko lähtöajatusta vääränä.

- Tomi Kokko ei lähde vilpittömästi kokeilemaan ravintosuositusten mukaista ruokavaliota vaan hän lähtee osoittamaan, että niistä ei ole mitään iloa. Lisäksi se on hänen tulkintansa ravitsemussuosituksista, ja mitä olen käsittänyt, niitä on tulkittu ehkä hieman kärjistäen, Fogelholm sanoo.

- Toivon, että ihmiset pystyvät näkemään, miten tyhmä ja järjetön temppu tuo on. Toiset ihmiset kyllä varmasti ovat innoissaan, kun joku sanoo, että oikein onkin väärin, hän harmittelee.

Kokko kertoo, että hän haluaa herättää dokumentillaan ajatuksia.

- Haluan avata ihmisten silmät ja parantaa suomalaisten terveyttä. Meillä on tosi paljon pinttyneitä käsityksiä ruokavaliosta. Moni syö sillä tavalla kuin on aina syönyt eikä uskalla kokeilla mitään uutta, Kokko sanoo.

- En yritä tällä todistaa, että minun tyylini on oikea ja jonkun muun väärä. Mutta olen tuhansia asiakkaita seuraamalla nähnyt, kuinka kokeilemalla uutta paino putoaa, vireystaso paranee ja kaikenlaisista haittavaikutuksista pääsee eroon. Minulle se oli ihan tarpeeksi pitkä kokeilu. Erot olivat valtavat testituloksissa, mutta myös jaksamisessa, Kokko summaa.

(IP: Näin väittää Kokko esittämättä yhtään kokeilun tulosta tilastona. Kuinka mitataan esimerkiksi vireystila, se olisi hauska tietää. Kuinka mitataan jaksaminen: siihenkin tarvitaan varmaan jokin uusi mittari. Siis tulokset ovat pelkkää mutu-tietoa ilman faktoja.)

Riittämätön testi

Fogelholm muistuttaa, että ravintosuositusten ideana on etsiä yhdistelmiä, jotka todennäköisimmin edistäisivät yleisesti ihmisten terveyttä. Suosituksissa on otettu huomioon laaja tutkimustieto ravintoaineiden vaikutuksesta sairauksien ehkäisyssä ja terveyden edistämisessä.

- En kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään, että mitä hän tällä dokumentilla pystyy todistamaan muuta kuin sen, että hänen mielestään ravitsemussuositukset ovat jostain syvältä. Miten ihmeessä yhden ihmisen tulos voisi jollain tavalla kumota jonkun sellaisen tuloksen, joka on saatu sadoillatuhansilla ihmisillä, Fogelholm ihmettelee.

Fogelholmin mukaan Kokon 30 päivän kokeilu on aivan liian lyhyt ja osallistujia liian vähän.

- Jos haluttaisiin oikeasti jotain saada selville, pitäisi kokeen kestää vähintään kolme kuukautta, mieluummin vaikka vuosi ja osallistujia olla tuhat.

Fogelholmin mielestä ruokavalion äkillinen muuttaminen voi sinänsä jo aiheuttaa vaivoja.

- Kun on tottunut syömään tietyllä tavalla ja muuttaa ruokavaliota, voi vaikka olla niin, että kuidun saannin lisääntyminen tuottaa aluksi suolistovaivoja.

- Uskon, että Kokko keskittyy tässä dokumentissa siihen, miltä hänestä itsestä tuntuu. Ravitsemussuositukset eivät perustu siihen, että miltä ihmisistä tuntuu vaan ne perustuvat sairauksiin, Fogelholm huomauttaa.

Kokko kertoo, että virallisten ravintosuositusten mukaisesti eläminen sai hänet voimaan huonommin kuin aiemmin.

Kokon mukaan hänen painonsa nousi 30 päivän kokeilun aikana 6 kiloa. Myös rasvaprosentti kohosi 2,5 prosenttia. Lisäksi Kokko koki, että hänen vireystasonsa laski huomattavasti ja verikokeissa oli havaittavissa 30 prosentin romahdus d-vitamiinitasoissa. Kokko ei halua vielä ennen dokumenttinsa ensi-iltaa paljastaa enempää kokeilunsa sisällöstä ja tuloksista.

Mieheltä otettiin ennen ja jälkeen kokeilun Helsingin antioksidanttiklinikalla kattavat verikokeet ja mitattiin kehonkoostumus. Lisäksi hän suoritti kuntotestin maksimaalisen hapenoton mittaamiseksi.

Kokko on tullut tunnetuksi voimakkaasta virallisten ravintosuositusten vastaisesta linjastaan. Hän itse on suosinut jo 10 vuoden ajan hyvin erilaista ruokavaliota, ja on huomannut sen toimivaksi myös tuhansille asiakkailleen. Kokko karsastaa muun muassa viljoja ja maitotuotteita.

Trainer 4u blogi

Kokemustarinat eivät korvaa tiedettä

Kokemustarinat ovat kiinnostavia, mutta ne eivät korvaa tieteellistä tutkimusta. Uskomukset eivät voi toimia perustana suosituksille tai valmennukselle.

Me ihmiset olemme taipuvaisia puoltamaan omia ennakkokäsityksiämme tukevaa tietoa. Keräämme todisteita ja muistamme asioita valikoivasti, jotta käsityksemme säilyisi ehjänä riippumatta siitä, onko käsitys totta vai ei. Tätä kognitiivista vinoumaa kutsutaan nimellä vahvistusvinouma, ja sorrumme siihen jatkuvasti, huomaamattamme, täysin tiedostamatta.

Vahvistusvinouma on yksi kymmenistä ellei jopa sadoista tunnetuista kognitiivisista harhoista. Vastaavista virhepäätelmistä löytyy pitkä lista Wikipediasta. Aiheesta on kirjoitettu myös useita kirjoja, kuten vuonna 2002 Nobel-palkitun käyttäytymistieteiden tutkijan, Daniel Kahnemanin, erinomainen teos Thinking, Fast and Slow. Kirja avaa hyvin sitä, miksi yksilön kokemuksista kumpuava intuitiivinen päättely tuottaa huonosti luotettavaa tietoa. Päättelykykymme kätkee sisälleen lukemattomia sudenkuoppia ja sokeita pisteitä. Tämä tiedetään, koska asiaa on tutkittu.

Kahnemanin sanat palasivat mieleeni eilen, kun silmäni osuivat päivän lööppeihin. Iltalehdessä personal trainer Tomi Kokko kertoo syöneensä virallisten ravitsemussuositusten mukaisesti kuukauden ajan ja lihoneensa 6 kiloa. Jutun mukaan suositusten mukaisesti eläminen sai hänet voimaan huonosti.

Kokko tuli alunperin julkisuuteen toukokuussa 2015, kun Yle kirjoitti hänen poikkeuksellisista ruokasuosituksistaan. ”Ruokavalioni koostuu pääasiassa rasvoista, jopa 60–70 prosenttia on rasvaa. Syön paljon tyydyttyneitä rasvoja, kookosöljyä ja eläinrasvoja”, Kokko sanoo. Hänen mielestään viralliset ravitsemussuositukset pitäisi kääntää ylösalaisin. Esimerkiksi punainen liha, jota suosituksissa neuvotaan vähentämään, on Kokon sanoin ”yksi terveellisimmistä ruoista maan päällä”. Viljatuotteet hän puolestaan heittäsi roskakoriin, ja hedelmissäkin on liikaa sokeria. Suosituksensa Tomi Kokko perustaa omiina kokemuksiinsa sekä asiakkailtaan samaansa palautteeseen.

Ennen kuin upotan kinttuni yhtään syvemmälle ravitsemuskeskustelun suohon, tehdään yksi asia selväksi. Tomi Kokko ei edusta kaikkia Suomen personal trainereita eikä suomalaista personal training -alaa. Hän ei ole tyyppiesimerkki siitä, miten liikunta-alalla toimitaan, mitä personal trainer -koulutuksissa opetetaan tai miten asioita yleensäkään lähestytään. Tomi Kokko edustaa vain ja ainoastaan itseään.

Meillä Trainer4Youlla on kristallinkirkas näkemys siitä, mitä hyvä valmentaminen tarkoittaa. Mielestämme valmennuksen ei tule perustua valmentajan omiin kokemuksiin tai uskomuksiin, vaan vertaisarvioituun tieteelliseen näyttöön ja luotettavien asiantuntijatahojen suosituksiin. Kokemusperäisellä tiedolla on aikansa ja paikkansa, mutta se ei kelpaa valmennuksen perustaksi.

Ravitsemussuositukset puntarissa?

Tomi Kokon tempaus oli osa hänen tähdittämäänsä dokumenttielokuvaa 30 päivän ihmiskoe – viralliset ravintosuositukset puntarissa. Elokuva saa ensi-iltansa tulevana lauantaina. Luonnollisestikaan en ole vielä nähnyt dokumenttia, mutta jo sen mainos herättää kysymyksiä.

Julisteessa Kokko poseeraa kuin Suomen Morgan Spurlock kannatellen sylissään ruisleipää, rasvatonta maitoa, margariinia ja lenkkimakkaraa. Edustaako tämä valikoima hyvin ravitsemussuosituksia? Mielestäni ei. Jos ravitsemussuosituksia oltaisi testaamassa, sylissä kuuluisi olla paremminkin vihanneksia, marjoja, hedelmiä, papuja ja linssejä, kalaa ja pähkinöitä. Ihmettelenkin onko Kokko lainkaan lukenut virallisia ravitsemussuosituksia?

Lähde: Valtion ravitsemusneuvottelukunta

Yllä näet Valtion ravitsemusneuvottelukunnan laatiman ruokakolmion – siis sen saman kolmion, joka Tomi Kokon mukaan pitäisi kääntää päälaelleen. Näin ollen eniten kuuluisi syödä sipsejä, limsaa, makkaraa ja leivonnaisia ja kaikkein vähinten kasviksia, hedelmiä ja marjoja – sitäkö Kokko suosittelee? Tuskinpa kuitenkaan. Edelleen ihmettelen onkohan Kokko tarkistanut, mitä suosituksissa todella sanotaan?

Tietääkseni Tomi Kokolla ei ole ravitsemustieteellistä taustaa, eikä hän ole suorittanut personal trainer -koulutusta. Sen sijaan hänellä on markkinoinnin tutkinto australialaisesta oppilaitoksesta. Ehkäpä markkinoinnin asiantuntijana Kokko onkin valinnut sanansa mediakohu mielessään? Ehkäpä myös julisteeseen valittiin maitoa, margariinia, ruisleipää ja makkaraa juuri siksi, että ne jakavat mielipiteitä, eikä siksi, että ne edustaisivat ravitsemussuosituksia?

Ihmettelen myös mainittua painon nousua – 6 kiloa kuukaudessa on paljon. On hyvin epätodennäköistä, että liikunnallinen, terve mies lihoisi vahingossa näin hälyttävästi. Kuten ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm toteaa MTV:n sivulla, se edellyttäisi yli 1000 kilokalorin päivittäistä energiaylimäärää. Herää väistämättä epäilys, että lihottiko Kokko itseään tarkoituksella, joko tiedostaen tai tiedostamattaan?

Oli miten oli, nyt seuraa tärkeä huomio. Vaikka Tomi Kokko olisi syönyt prikulleen suositusten mukaisesti, hänen kokeensa ei siltikään riittäisi kumoamaan suosituksia – eikä sen kummemmin todistamaan niitä oikeiksi. Ja juuri se on asian ydin. Suosituksia ei perusteta yksittäisten ihmisten kokemuksiin vaan tieteelliseen näyttöön. Tomi Kokon kokeilu on vain yksi lyhytkestoinen, tuhansille sekoittaville tekijöille ja kognitiivisille vinoumille altis henkilötarina. Sen pohjalta ei voida yleistää mitään.

Suurimmalle osalle teistä tämä on varmasti selvää pässinlihaa. Voin silti kuvitella, että ne henkilöt, jotka jo valmiiksi pitävät ravitsemussuosituksia huonoina, näkevät Kokon tempauksen vahvistuksena ajatuksilleen. Fakta kuitenkin on, että suomalaiset eivät sairastu ravitsemussuositusten takia. Vain aniharva noudattaa suosituksia, ja nimenomaan se on ongelma. Yhdeksästä ravitsemussuosituksesta miehet saavuttavat keskimäärin 3 ja naiset 3,8 suositusta. Puoli kiloa kasviksia, marjoja ja hedelmiä käyttää vain joka viides miehistä ja naisista. Se on ongelma, ja se tiedetään, koska asiaa on tutkittu.


Jos kaipaat tietoa siitä, miten ruokavalion terveysvaikutuksia tutkitaan, suosittelen lukemaan Trainer4You-kouluttajan ja ravitsemustieteen tohtorin Reija Männikön mainion artikkelisarjan aiheesta. Kurkkaa samalla Iltalehdestä, mitä Trainer4You Personal trainer Antti Rossi tuumaa ravitsemussuosituksista.

IP huomautus. Kun joku puhuu tai kirjoittaa ”virallisista ravintosuosituksista”, on hän jo lähtökohtaisesti ns. ULA:lla aiheestaan. Suomessa ei ole mitään viranomaisia, jotka voisivat antaa ”virallisia” ravintosuosituksia. Siis ei ole kerta kaikkiaan olemassa mitään virallisia suosituksia. Virallisten suositusten metsästäjät ovat salaliittoteoreetikkoja, jota metsästävät sellaista mitä ei ole. Samaan kastiin lukeutuvat vesijohtoveden fluoraamista (fluoridioksidi) vastustavat huuhailijat, jotka eivät huomanneet, että fluori(-dioksidin) lisääminen veteen lopetettiin jo 18 vuotta sitten. Personal trainer ei ole suojattu ammattinimike – kuka tahansa voi julistautua olevansa personal trainer (minun personal trainer on tietenkin vaimoni, ilman julistustakin).

(IP) Omat luulot voittavat faktat

Jopa entisellä työpaikallani törmäsin ihmisiin, joilla oli kummallisia ja harhaisia käsityksiä tieteestä ja tieteellisestä metodista. Jopa yliopistossa jotain koulutusta saaneilla oli käsitys: ”tiede ei tiedä kaikkea”. Sanonta on aivan yhtä mielipuolinen kuin että ynnälasku ei tiedä kaikkea. Tiede sinänsä ei tiedä mitään: vain jotkut yksittäisten kokeiden tai koesarjojen tulokset voivat ”tietää jotain”. Erään työkaverin kanssa jouduin tuloksettomaan juupas/eipäs väittelyyn, kun hän sanoi, että ”tiede sanoo aina lopullisen sanan ja on 100-prosenttisesti oikeassa”. Eipä voisi enää paljon enemmän väärin sanoa tieteellisistä kokeista. Nehän määrityksensä mukaisesti sisältävät poikkeuksetta ja aina epävarmuustekijän – milloin isomman milloin pienemmän. Mistään tieteellisestä kirjallisuudesta ei löydy sanontaa: tämä koe antoi vuorenvarman todistuksen siitä ja siitä. Se on itse asiassa jo tieteellisen koetuloksen ominaisuus, että siihen liittyy aina jokin epävarmuus. Mutta tämä kaveri oli sataprosenttisesti vakuuttunut siitä, että tiede sanoo aina 100-prosenttisen viimeisen sanan. Mikään todiste ei saanut hänen päätänsä kääntymään tai edes miettimään, oliko hänen sanomansa sittenkään 100-prosenttisesti oikein,  vai pitäisikö vielä vähän miettiä. Ehkä kaverin uskonnollinen körttiläistausta antoi hänen väitteelleen ylimääräisen ja tukevan selkänojan.

Jos faktat eivät miellytä, sanotaan esimerkiksi, että salaliittolaiset ovat väärentäneet oikeat tulokset. Entisen työpaikan ruokalan pöydässä kerran tokaisin, että Irakin sodan aikana kuoli vähemmän amerikkalaissotilaita, kuin rauhantilan aikana. Irakissa oli niin paljon vähemmän liikennettä jossa kuolla, sotatoimissa oleminen oli turvallisempaa kuin auton ajaminen highwaylla. Yksi Pelle peloton hihkaisi heti: ”tuosta en kyllä usko sanaakaan”. Hän siis oman mutu-tuntemuksensa perusteella julisti Yhdysvaltain kongressin julkaisemat tilastot salaliitoksi, jota ei kukaan USA:ssa ymmärtänyt paljastaa, vaan se tilasto meni kansaan kuin vanhaan ihmiseen.

Varsinkin liikenne on sellainen pyhän lehmän jätös, josta jokaisella on mutu-tietonsa, jota ei poliisin tai Liikenneturvan väärentämät tilastot kumoa. Hirvikolarithan ovat tosi vahingollisia ja niitä sattuu tuhkatiheään. Kyllä hirviä pitäisi vähentää, että kuolonkolarit vähenisivät. Jos vuonna 2012 hirvikolareissa kuolleet palautettaisiin henkiin, niin montahan niitä olisi. Vastaus on nolla: vuonna 2012 hirvieläinkolareissa ei kuollut yhtään henkilöä. Koko liikenteessä kuolleiden määrä oli silloin 255 ihmistä. Suomessa on neljä vuodenaikaa, kuten hyvin tiedetään. Mikähän niistä on onnettomuusalttein, kun tarkastellaan pelkästään tieltä suistumisia. No, tietenkin talvi, silloinhan niitä onnettomuuksia vasta sattuukin. Kuitenkin tilastojen mukaan kolmas osa suistumisonnettomuuksista sattuu kesällä. Yleisin onnettomuustyyppi kesällä on kuiva keli yön aikana (73 prosenttia), kuljettaja alle kaksikymppinen mies, puolet ajajista humalaisia, lähes puolet ilman turvavöitä ja autolla liikaa nopeutta – joko tilannenopeus tai yleinen nopeusrajoitus ylitetty (lentääkö auto 80 kilometrin tuntivauhdissa 50 metrin matkan metsään?).

Salamat ovat tosi vaarallisia ihmisen päähän osuessaan. Kuinkahan vaarallisia ne oikein ovatkaan. Salamaniskuihin kuolee keskimäärin yksi ihminen kahdessa vuodessa.

Mutta mutu on niin paljon tehokkaampi kuin vaivalloinen tilastojen selaaminen (jotka tilastot on tuntematon salaliitto väärentänyt), että eletään vain mutu-tiedoilla. Ei se nyt niin pahaakaan ole, ellei mutu-tiedon vakuuttamana kielletä rokotusta tuhkarokkoa vastaan pieniltä lapsilta tai verensiirtoja uskontoperusteisesti. Narkolepsia on viimeinen niitti, joka estää rokotukset. Tässä tulee mukaan kausaliteetti: rokotus ensin sitten narkolepsia. Kuitenkin tilastollista yhteyttä on melko vaikea johtaa, koska tuo rokotus annetaan juuri siinä iässä, jonka jälkeen narkolepsia voi syntyä jos on syntyäkseen. Nuo syy-seuraussuhteet eivät ole aina niin selviä kuin luulisi. Hirvieläinkolaritutkimuksessa päästiin johtopäätökseen, että ihmiset ajoivat useimmiten hirvikolarin kotinsa lähellä. Tästähän voisi vetää johtopäätöksen, että kotiseudun hirvet ovat ärhäkämpiä laukkaamaan tielle, kuin vieraspaikkakunnalla ajellessa. Syy lienee melko selvä: enimmät ajot omalla autolla ajetaan oman kodin läheisyydessä.

 

sunnuntai, 13. elokuu 2017

Pekka ja Pätkä Vuolijoella

Jo Vuolijoella olin tutustunut elokuvissakäyntiin. Kävimme (Eliaksen kanssa) katsomassa siellä enimmäkseen Pekka ja Pätkä elokuvia. Nimet olivat kovin houkuttelevia: Pekka ja Pätkä puistotäteinä ja vaikkapa Pekka ja Pätkä Suezilla. Minua nauratti varsinkin Masa Niemi Pätkänä heti kun vaan hän ilmaantui valkokankaalle: ”asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta”. Kerran varttuneempana erehdyin menemään johonkin Uuno Turhapuro-formaatilla tehtyyn elokuvaan. Takanani istui vielä minuakin varttuneempi mies, jolle riitti rajuun naurunräkätykseen jo Loirin tulkitseman (tarvittiinko edes tulkintaa) Uunon astuminen näyttämölle. Justiina Pekan isäntänä oli tietenkin kaulimineen vertaansa vailla. Nämä olivat erittäinkin yhdeksänvuotiaalle sopivia elokuvia. Filmejä näytettiin jollakin seurojentalolla. Siellä haisi jotenkin kuivan jauhomaiselta, ja penkit olivat aitoja tuoleja, eivätkä kiinni toisissaan. Eliaksen kanssa, kuten sanottu, siellä käytiin. Aina tuntui juhlavalta, kun oli poistuttu näytöksestä, kävellä se sataviisikymmentä metriä pappilaan takaisin. Ei Arvi eikä Sylvi Pärssinenkään käynyt koskaan katsomassa Pekka ja Pätkä elokuvia. Ei se kyllä meitä ihmetyttänytkään, olivat ne filmit sen verran meistäkin huonoja, mutta eivät niin huonoja, kuin myöhemmin nuo mainitut Uuno Turhapuro elokuvat.

Vaikuttavin elokuva oli tietenkin ”Pekan” päärooli elokuvassa ”Lentävä kalakukko”, jossa ei ollut varsinaisesti ”Pätkää”, kuin jossakin sivuosassa. Siinä oli junaa ja vetureita, roistoja ja junaetsivä. Lisäksi sävelmänä oli tietenkin, ”Lentävä kalakukko”, jonka sävelet vieläkin kirskuvat korvissani. Se oli suomalaisen filmiteollisuuden (se oli tuottajafirman nimi, SF) suuri saavutus. Pieksämäen asema on vieläkin paikallaan, mutta vain syrjässä oikealta asemalta. Sieltä starttasimme vaimoni Eevan kanssa toukokuun viimeisenä viikonloppuna vuonna 2010 trumpetin säestyksellä kahden päivän museojunamatkalle Joensuuhun ja toista kautta takaisin. ”Pätkä” eli Masa Niemi teki itse lopun päivistään, vaikka olikin valkokankaalla ainakin toiseksi suosittu.

Vuolijokea aikaisemmin olin Joensuussa päässyt elokuvien makuun. Siltalan pehtoori tuli nähdyksi, joka pehtoori sitten paljastui oppineeksi yliopistomieheksi lopussa. Agronomi oli kova sana silloin, jopa Siltalassakin. Tuskin kukaan silloin olisi lotkauttanut korvaansakaan astrologille, mutta agronomi tunnettiin maalaisessa Suomessa hyvin ja hänen arvokas toimenkuvansa. Kuopion hautausmaalla lähellä Eevan sukulaisten hautoja, on tittelin mukaan Meijerikonsulentin hauta. Ei mikään tyhjä mies ollut sellaisenkaan ammatin harjoittaja. Elokuvateatteri oli upea, ja vaikka seuralaisille – Vuohelaisen tytöille – paikka oli tuttu, oli kovasti katsottava, ettei nolaisi itseään jollakin oudolla käytöksellä, kun kaikki muut näyttivät olevan niin varmoja siitä, kuinka elokuvia pitää katsoa. Olihan siinä Pehtoori-elokuvassa kaikenlaisia omituisia lapsia ja perinnön tahallista kadottamista, joten jännitystä riitti loppuun saakka, kunnes pehtoori paljasti varsinaset karvansa ollenkin oikea akroloogi.

Elokuvissa käytyäni tuli aina vähän paha mieli, koska elokuvat olivat syntiä. Ei sitä syntiä kotona niin korostettukaan, mutta enpä muista kummankaan vanhemman ehdotelleen, että menkääpä Elias ja Ilmo elokuviin. Raha piti mankua, koska meillä kummallakaan ei ollut tuloja, kun kaikenlaisten vappumerkkien myynnit olivat jo aikaa sitten menneet, eikä niitä keräysrahoja siten ollut kavallettavaksi. Kaikki kotona irtonainen raha katosi tietysti välittömästi taskuihimme. Lattialta oli turha etsiskellä lantteja, ei niitä siellä enää ollut. Taisipa jonkun takin taskutkin tulla tyhjennetyksi tarpeettomista 10 ja 20 markan kolikoista. Niin nuukaa meillä oli, että takin taskuista ei koskaan löytynyt setelin seteliä Vuolijoella.

Kajaanissa (10-14-vuotiaana) en tietenkään päässyt näkemään kuin muutaman jännittävämmän elokuvan ja nekin vain pitkäjalkaisemman veljeni Eliaksen seurassa. Jännittävät Tyynen meren sukellusvene-elokuvat olivat huippu. Miesten ylähuulista valui hiki, ja laivoja luotaavan sonarin tikittävä piip-piip-pii tai kiihtyvä pip-pip-pi kun oletettu vastapuolen hävittäjä läheni, tuli aina vain läpitunkevammaksi, kunnes sukellusveneen yläpuolella kulkeva hävittäjä alkoi pudottaa syvyyspommeja. Monesti ne osuivatkin, koska veneen saumakohdat falskasivat ja hitsauspillin liekin terävänä vesisuihku halkaisi miehen kuin miehen, vaikka tämä kuinka rääkyi. Tähän sukellusveneen johtajan rooliin oli urakoitunut merkittävä näyttelijä, jonka ilmevarustus oli niukka: aina yrmeä ja huolestunut. (Nimen etsin kohta googlella.) Jotenkin portsarit tai lipuntarkastajat katselivat vain Eliasta ja minä pääsin mukaan katsomaan meiltä lapsilta kiellettyä kuvakerrontaa ja taittamaan pääsylipun sanoista Pääsymaksu Intredes Avgift sanan Paksu Esa, kun esitettiin tylsiä alkukuvia tai uutiskatsauksia, joiden selostajalla oli aina teennäinen nuotti telineellään.

Elokuvahuvia verotettiin epäoikeudenmukaisesti. Ne elokuvat, jotka olivat halutuimpia katsoa, saivat rangaistusveron, jos ne yleensä pääsivät ennakkosensuurista lävitse. Pyhäkoululaiselokuvien pääsymaksusta tarvitsi veroa maksaa vähemmän. Rangaistavuuden yläpäässä olivat paljaat pinnat. Niistä verokertymistä varmaan Suomen vauraus sitten viime kädessä rakentui. Esimerkiksi Kino Otavassa näytettiin kiehtovaa filmiä, jonka nimi oli raflaava: ”Ruumiisi on sinun”. Kumma kyllä se pääsi ennakkosensuurista läpi, mutta sitä esitettiin eri iltoina miehille ja toisina iltoina naisille. Kun en päässyt sitä katsomaan, en tiedä, kummassako illassa oli enemmän katsojia. Mainoksessa oli alastomia ihmisiä, mutta niin häveliäästi, ettei oikein tiennyt oliko heillä vaatteita tai ei. Tähänhän aikaan pelkkä naisen rinnan näyttäminen elokuvissa oli jo rangaistusveroon oikeuttava symptomi.

Tuntematon sotilas jäi katsomatta, kun ikää oli viisi vuotta liian vähän. Sen sijaan Ryysyrannan Jooseppi tuli katsotuksi, ja jopa harvinaisen vieraan, Arvi Pärssisen kanssa. Vähän aina vilkaisin isääni, kun kankaan taakse piilotetuista mikrofoneista tuli kiroilua. Sitä ei oltu kovinkaan sensuroitu, mutta ”vittua” ei tietenkään kuultu, vaan tavanomaisempaa ärrävikaisten tavoittamattomissa olevaa sanastoa. Olihan siellä Ryysyrannassa kovinkin ikävää, ja kaiketi se taide-elokuvasta kävi. Olin silloin noin 11-vuotias, mutta en minä oikein tajunnut, mitä siellä Ryysyrannassa oikein puuhattiin vaikka kaikki olivat niin hikiotsaisia.