Kirvun Inkilän viimeisenä asemapäällikkönä toimi Toivo Anders Pekurinen (1883-1971). Toivo Pekurinen syntyi Hamissa ja myös siellä kuoli. Aseman johtamisen lisäksi hänellä oli rautateitä pehmeämpi harrastus: hän kirjoitti näytelmiä. Pekurinen oli myös sukuni puolesta tuttu: hänen Aira-tyttärensä oli naimisissa Väinö-enoni kanssa. Vietin kesän 1956 Elimäen Raussilassa Väinön ja Airan hoidossa. Sitten törmäsin Airaan vuonna 1972 Haminan sotilaskodissa, jossa hän oli kassalla. Aira ja Väinö Kuismalla oli yksi poika, Raimo ja vielä lapsenlapsi Simo. Raimo asuu Poitsilassa Haminan lähellä.

Toivo Pekurisen harrastus kesti ainakin 20 vuotta. Karisto julkaisi hänen näytelmiään sarjassa Seuranäytelmiä. Niitä esitetään vieläkin kesäteattereissa. Näytelmäluettelosta selviää, mihin genreen Pekurisen näytelmät kuuluvat: ”Me emme koskaan mene naimisiin” (yksinäytöksinen pila, Karisto 1915), ”Akkavalta” (yksinäytöksinen pila, Karisto 1916), ”Viidenkymmenen villlitys” (yksinäytöksinen pila Karisto 1926), ”Konstaapeli Koukku: kesäinen kertomus Savikummun kaupungin pienestä poliisista.” (Kirja 1929), ”Laatokan luodoilla” (yksinäytöksinen näytelmä WSOY 1936). Näytelmät Pekurinen kirjoitti nimimerkillä T.P.Voikoski. Olisivatko matkustajat tunteneet olonsa epävarmaksi, jos junalle vihreää lippua heiluttava olisi paljastunut huvinäytelmäkirjailijaksi?

Toivo Pekurisen tyttären pojanpojalla Simo Kuismalla oli Toivo Pekurisen kaikki painetut tuotteet. Minä sain hankituksi ”Yksinäytöksisen pilan” Akkavalta kirja-antikvariaatista hintaan 8 euroa ynnä postikulut. Muita näytelmiä ja kirjoituksia pitää vielä metsästää.

Kävin tapaamassa Airaa (samalla näin hänen veljensäkin, Kaukon) Haminassa vuonna 2005. Aira kuoli vuonna 2010. Olin hänen hautajaisissaan.

Inkilän asemapäällikön virka lakkasi 1944. Sen jälkeen Toivo Pekurinen asetettiin Pulsan asemapäälliköksi. Pulsa oli pieni pysäkintapainen sema Raiposta Kouvolaan päin. Pulsa hiljeni sitten melkein kokonaan, kun oikorata Luumäestä Lappeenrantaan valmistui 1960-luvun alussa. Toivo Pekurinen jäi eläkkeelle loppiaisena 1949 ja muutti Haminaan.

Huumorin- ja tilannetajua ei Toivo Pekuriselta puuttunut arkisemmassakin elämässä. Kun hän jatkosodan aikana oli Kantalan asemapäällikkönä ja vävypoikansa Väinö oli sotilasjunan kyydissä, seisautti hän junaa Kantalan asemalla niin pitkään, että vävyllä oli rattoisa laatuhetki asemalla vaimonsa Airan kanssa. Sitten vasta Pekurinen antoi sotilasjunalle lähtöluvan.

Akkavalta-näytelmä koostuu tavanomaisista farssin aineksista. Kantavana voimana oli aviovaimon tossun alla oleva mies, joka siihen suffragettien aikaan Suomessa 1916 oli hiukan naurettavaa. (Jopa niin naurettavaa, että minulla oleva eksemplaari näytelmästä on peräti neljäs painos vuodelta 1932). Tavanomainen huvinäytelmässä esiintyvä kommellus oli tietenkin Liisalle osoitettu kirje, joka ei ollutkaan sille Liisalle, joka luuli  olevansa se oikea Liisa, vaan toiselle Liisalle. Näytelmässä on vain viisihenkilöä, joten sen voi esittää pienessäkin piirissä. Välttämätön huvitus on juoruileva kuppari. Kirjeessä, jota siis ei saanut oikea Liisa, vaan väärä, sulhasmies Amerikasta on kohta saapuva kosimaan. Näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan isäntämies tulee suutarilta peräämään saappaitaan, jotka suutari on pantannut puotimaksua vastaan, eikä siten ole tilaisuudessa antamaan.

Jaakko: Mitäpä tässä auttaa kieroileminen: minä onneton panttasin ne juuri kauppiaalle, kun Kaisa vaati ostamaan kahvia ja sokeria. Älä hyvä isäntä, toimita tästä rumaa juttua. Vien heti ostokseni takaisin ja tuon saappaasi.

Kuppari-Rissu: Varkaita! Varastavat ihmisten tavaroita! Thyi sentään! (Sykäisee.) Hommatkaa, hyvä isäntä, ne linnaan joka sorkka. Teitäkin tuo Kaisa äsken niin soimasi. Sanoi että …

Kiiskilä (jyrkästi). Pitäköön Rissu asuunsa kiinni. Minä hoidan yksin asiani. EI niihin tarvitse toisten nokkaansa pistää.

Kaisa. Ähä, senkin kuppari. Miltäs maistuu! Itsehän sinä Kiiskilän joukkoa soimasit.

jne.

 

29 sivua tähän näytelmään tarvittiin. En ole ensinkään näytelmien asiantuntija enkä varsinkaan kesäteattereiden näytelmien, joten en pysty oikein arvostelemaan, mihin tämä Akkavalta näytelmänä asettuu. Kun painoksia on kuitenkin otettu peräti neljä, niin kyse on ilmeisen onnistuneesta tuotoksesta.

Kuten sanottu, teos on ilmestynyt  Arvi A. Karisto Osakeyhtiön  numerona 196 sarjassa Seuranäytelmiä.