31. 1.  – 2.2.1942 Arvi Pärssisen päiväkirjasta

31.1.1942. Vihdoinkin on valjennut se päivä, jolloin luvattu lepo toteutuu! Ja nyt kun sitä lepoa päästäisiin nauttimaan, sille ei osatkaan antaa arvoa, sillä joudumme siirtymään lämpöisistä korsuista taas vetoisiin telttoihin Lähdemme liikkeelle yhdentoista aikaan.

Ilma oli lähtiessämme tuulinen ja lunta pyrytti. Hiihdin tämän kahdeksan kilometrin matkan lujasti. Huoltotie oli melkein kauttaaltaan soran peitossa ja paikka paikoin oli ammutun kiven siruja. Suurimman osan matkasta juoksin suksillani ja sivuutin tällä matkalla ainakin 50 hevosta. Saavuin perille aivan märkänä ja heitin paitani vähäksi aikaa kuivumaan teltan naruille. Kauan en ehtinyt sitä kuitenkaan kuivattelemaan, kun piti lähteä omaa telttaa rakentamaan. Märkä paita kuivui vähitellen iltaan mennessä.

Olemme siis nyt levossa Muurmanin radan varrella 1 kilometriä linjojen takana.

1.2.1942. Olipa kiusallinen lepoyö, sillä heräsin jo puolentoista tunnin nukkumisen jälkeen kylmän väristyksiin. Kipinävartiota ei ollut järjestetty, mistä syystä kamina oli aivan kylmä. Nousin siis laittamaan puita pesään. Sitten en ennättänytkään nukahtaa uudelleen, kun piti taas nousta puita lisäämään. Olimme kahdestaan uuden kokkimme kanssa, kun tohtori oli lomalla ja lääkintäaliupseerit jossakin teltassa kortilla. Kortinpeluu on verrattain yleinen tapa ja muutamat pelaavat sitä melkein läpi yön.

Puolenyön jälkeen alkoi aivan lähellä sijaitsevasta komentoteltasta kuulua juopuneiden surkeaa laulua. ”Elon mainingit” vavahduttivat kuutamoista yötä. Humalaisten mekastus jatkui aina neljään saakka. Kolmen aikaan heräsin taas ja tällä kertaa siihen, että katkera savu kirveli silmiäni: mutainen suo paloi kamiinan alla. Kävin ulkoa lunta ja sammutin tulen.

Olen tässä leirialueellamme kävellyt useiden komppanioiden teltoilla katselemassa, saisinko tilaisuuden sanan harjoittamiseen, mutta oikeaa paikka ei ole vielä löytynyt. Toiset parantelivat ja kunnostelivat telttojansa, toiset hakkasivat puita, jotkut pelasivat korttia ja muutamissa teltoissa laulettiin viinan kirvoittamin kielin.

Ilma on erittäin kaunis ja aurinko paistaa niin kirkkaasti, että aivan kuin ilmassa tuntuisi jo kevään henkäys. Lentokoneen surinaa on kuulunut useaan otteeseen ja kaksi kertaa on Poventsan tai Karhumäen suunnalta kuulunut ilmapommien aiheuttamia jyrähdyksiä. Tykin jyske kuuluu myös hyvin selvästi leirialueellemme.

2.2.1942. Lepopäivä sanan täydessä merkityksessä. Yö oli kylmä ja kolmesta filtistä huolimatta palelin kovasti.

3. 2. – 5.2.1942 Arvi Pärssisen päiväkirjasta

3.2.1942. Ja jälleen yöllä oli kylmä. Nousin jo kuuden aikaan. Kävin rykmentin huollossa pyytämässä taskulampun pattereita JSP:lle. Sain kolme. Öljyä emme saaneet ja petromaksissa poltamme nyt bentsiiniä, joka on tosin aika vaarallista.

Pidin iltahartauden viestimiesten teltassa.

Sain vaimoni 30.1. lähettämän kirjeen. Komentoteltassa juhlittiin taas viinan voimalla eilen illalla ja tänään ovat menneet juhlimaan esikuntakomppanian teltalle. Aina kun mies tulee lomalta, juodaan myöhään yöhön.

4.2.1942. Viime yönä uneni keskeytyi harvinaisella tavalla: Kahden aikaan pataljoonan komentaja ja kolme komppanian päällikköä kompuroi sikahumalassa telttaamme. Pataljoonan komentaja esitti sinunkauppoja enkä ilennyt kieltäytyä, vaikka mieleni teki. Yhdessä he sitten laulelivat puolitoista tuntia teltassamme, jonka jälkeen komppanian päälliköt lähtivät pois pataljoonan komentajan vielä jäädessä. Hän kertoi ainakin kymmeneen kertaan, kuinka he Paavo Piiroisen kanssa ovat luokkatovereita ja yhtä laiskoja. Molemmat kuulemma jäivät 7. luokalle, mutta läpäisivät kaikkien ihmeeksi kuitenkin ylioppilaskirjoituksissa. Viimein komentaja keksi, että hänen täytyy soittaa Paavolle kello neljä yöllä! Talutin hänet käsipuolesta omaan telttaansa, ja sieltä kuului ainakin tunnin verran mölinää, kun komentaja yritti epätoivoisesti saada Paavoa puhelimeen ja tietysti herätti sitä ennen useita toimistoja.

Tänään kuljin jokaisessa teltassa ja jaoin lahjatupakat. Samalla pyysin jokaisessa teltassa, että ehtoolliselle haluavat ilmoittautuisivat minulle saman päivän kuluessa. Epäilen kylläkin, ettei monikaan ilmaannu. Istuin pitkän aikaa puhelimella soitellen, kunnes sain torvisoittokunnan virkistämään poikia huomenna.

Päivällä hiihtelin yksin seitsemisen kilometriä. Lentokoneita lenteli muutaman kerran alueemme yli.

Öljy on loppunut ja nyt poltamme petromaksissa bentsiiniä.

Pidin iltahartauden eräässä 8. komppanian teltassa.

5.2.1942. Päivä meni pikaisesti. Torvisoittokunta saapui ja sen lisäksi divisioonan lähettämä nelihenkinen yhtye, joka esitti laulua, lausuntaa ja hanurin soittoa. Eräs laulu oli erittäin miellyttävä (Kodin kynttilät). Yksitoistamiehinen torvisoittokunta esitti monta sytyttävää marssia teltassa, johon oli laitettu istuimet. Sotilaat seisoivat teltan ulkopuolella 35 asteen pakkasessa kuunnellen tunnin verran. Soitto oli miellyttävää, mutta lauluesitykset heikonlaisia.

Illalla pyysin laulun harrastajia JSP:n teltalle pohtimaan, voitaisiinko perustaa mieskuoro. Se päätettiin tehdä. Harjoituksia pidetään joskus Karhumäessäkin, jos siellä on vain soittokoneita.

5.2.1942 Helena Kuisma Inkilästä Sylvi Pärssiselle Tuupovaaraan[Alkuperäinen käsin kirjoitettu kirje IP:n arkistossa.]

                                                                                      Päivölässä 5.2.42

Terveiseni täältä!

Eilen sain kirjeesi, kiitos siitä. Nyt laitan tässä sinun toisen pakettisi, vaan sitä kenkäpakettia en nyt tavannut käsiini, kuin löydän, lähetän sen. Kyllä se oli varmasti täällä, mutta mihin nyt lie sotkeutunut.

Isä ei ollut sairashuoneessa kuin kolme viikkoa, häneltä ottivat vettä pois vatsasta yht’aikaa 13 litraa. Nyt on hänellä taas hyvät ruoka ja elämän halut.

Myllyn Eino aikoo saada käyntiin, suorajauhatuspuolen, jo tällä viikolla, mutta vehnäpuoli oli ryssiltä jäänyt remontti kuntoon ja siinä voi mennä pitempää. Eino kävi tälläviikolla taas Jyväskylässä ja Muuramessa hakemassa lisäkoneita. Toinilla ei hän joutanut olemaan kuin ½ tuntia.

Sain eilen Ittiltäkin kirjeen kirjoitettu 29.1., hän sa[noi] olleen aikaisemmin jossain suolla, mutta nyt hän on järven rannalla, siis varmaan siinä jossa arvelit olevan. Asuvat korsuissa, telttoja oli ryssä ruvennut pommittamaan, joten heitä oli yksi lievästi haavoittunut. Sanoi olleen 5. ryssän lentokonetta heitä pommittamassa, vaan sillä kertaa kirjettä kirjoittaessa rauhallista. Oli sinä iltana saanut minun kirjeeni ja pakettini ja minulle kirjettä kirjoittaessaan [sanoi] korvikkeen kiehuvan, sitte juo pulla kahvit ja käy nukkumaan. Kirjoitan kaikista näistä myöhemmin.

Saa nähdä vielläkö Arvi näkee Ittiä, jos ei tulisi oikein pitkä matka.

29.1. sanoi Itti saaneensa minulta kirjeen ja Airalta paketin. Minä olen nykyään laittanut yhden ja kaksi pakettia viikossa Ittille ja toisille miten sattuu.

Hyvin vointia, terveyttä ja hyvää kevättä toivotan teille kaikille.

                                       Mamma

6. 12.  – 12.2.1942 Arvi Pärssisen päiväkirjasta

6.2.1942.  Suomalaisten hyökkäys uutena vuotena ryssien haltuun joutuneen Krivin rautatieristeyskohdan valloittamiseksi alkoi yöllä voimakkaalla tykkitulella. Illalla panssarijunakin ajoi sinne päin yhtyäkseen yöllä leikkiin. Muutaman tunnin tykistötuli oli voimakasta, mutta hiljeni sitten jatkuen kuitenkin koko päivän. Tuloksista en vielä tiedä.

Puolen päivän aikaan kävin pataljoonan komentajan ja muiden hiihdon harrastajien kanssa katsomassa kilpailulatua. Tämän päivän postissa odotin kirjettä vaimoltani, mutta murheekseni sitä ei vain tullut. Tämä on jo kolmas kirjeetön päivä. Olisi sen jo pitänyt joutua.

Huhujen mukaan viime yönä alkanut hyökkäys on onnistunut ja Krivin asema on saatu ryssiltä pois, minkä lisäksi meikäläiset ovat edenneet useita kilometrejä. Ovat kuitenkin kärsineet samalla huomattavia menetyksiä. Useilla autoilla on haavoittuneita kuljetettu kohti Karhumäkeä.

Illalla pidettiin sitten JSP:lla mieskuoroharjoitus, jossa osanottajia oli toistakymmentä. Emme aio kovin suureksi kuoroa muodostaakaan.

7.2.1942. Puolen päivän aikaan tapahtunut hiihtokilpailu oli päivän suurin tapahtuma. Ilmoittautuneita oli 80, mutta toistakymmentä taisi jäädä saapumatta kilpailupaikalle. Radan piti olla 10 kilometrin pituinen, mutta kun sitä ei mitattu, se jäi huomattavasti lyhyemmäksi. Parhaan hiihtäjän aika oli vähän alle 27 minuuttia, vaikka kilpailujen aikana pakkasta oli 30 astetta. Raaka ilma teki hengityksen vaikeaksi. Kilpailu suoritettiin kolmessa sarjassa: Alle 25-vuotiaat, alle 30-vuotiaat ja yli 30-vuotiaat. Otin osaa vanhimmassa sarjassa kuuluen kilpailijoiden vanhimpiin. Sain ajakseni 31.08, mutta sijoituksestani en tiedä. Olin kyllä hiihdon jälkeen aika poikki, mutta saunan jälkeen aloin virkistyä.

Illalla kaikki upseerit kokoontuivat pataljoonan komentajan telttaan hänen pyynnöstään iltaa istumaan. Siellä juotiin korviketta ja laulettiin laimeasti monelle tuntemattomia viisuja. Kymmenen aikaan illalla läksimme kukin telttoihimme nukkumaan.

8.2.1942. Tuskinpa koko sodan aikana minulla on ollut näin työntäyteistä päivää. Seitsemän aikaan nousimme puhdistamaan ja kunnostamaan telttaamme kirkoksi. Liiat tavarat raivattiin ulos ja uudet havut laitettiin lattialle. Tämän jälkeen tehtiin laudoista puoliympyrän muotoinen alttari ja se varustettiin tummilla huovilla. Näin temppeli oli valmis ottamaan vastaan ehtoollisvieraita. Minulla oli alttarikehän sisäpuolella arkku, jolla ehtoollisvälineet olivat.

Yhdentoista aikaan komppaniat kokoontuivat telttamme läheisyyteen pitkien kuusien varjoon Jumalanpalvelusta varten. Luutnantti Moberg ilmoitti joukot kapteeni Ryynäselle, joka ensiksi toimitti palkintojen jaon. Kunkin sarjan neljä ensimmäistä astui pataljoonan komentajan eteen sen jälkeen, kun asianomaisen nimi ja tulos oli mainittu. Kussakin sarjassa ensimmäisenä palkintona oli 20, toisena 16 ja kolmantena 14 vuorokauden ylimääräinen kotiloma. Pataljoonan komentaja onnitteli voittaneita kädestä pitäen ja heille kohotettiin kolminkertainen eläköönhuuto. Tämän jälkeen komentaja luovutti puheenvuoron minulle.

Puhuin pojille Jes. 6., 1-7 johdosta.

Puheen jälkeen oli synnintunnustus, synninpäästö, ehtoollisen asetussanat, Herran rukous ja Herran siunaus. Tämän jälkeen paikalle jäivät vain ne, jotka olivat ilmoittautuneet ehtoolliselle. Pojat odottivat jonossa ulkona vuoroaan ehtoolliselle päästäkseen. Kahdeksan miestä polvistui vuorollaan tuoksuville havuille. Urkuja ei soitettu. Hymniä ei veisattu. Vain kaukainen tykin jyske oli taustamusiikkina. Ehtoollisen jako kesti puolitoista tuntia, jonka aikana jaoin yhteensä 210 miehelle ehtoollista pikarilla, josta kerrallaan riitti vain kahdeksalle miehelle. Tästä erikoislaatuisesta tilaisuudesta otettiin useita valokuvia.

Neljäntoista aikaan lähdettiin kävelemään kuoroharjoituksiin Karhumäkeä kohti. Kolmen kilometrin kävelyn jälkeen pääsimme ohi ajaneen kuorma-auton lavalle. Karhumäen teatteritalossa lauleskeltiin kolme tuntia ja välillä käytiin sotilaskodissa mehua juomassa. Siellä oli yhtä kurjat sähkövalot kuin Tuupovaarassakin. Paluumatkalle lähdettiin yhdeksäntoista aikaan ja kaikki 20 äijää tultiin pienessä sairaankuljetusautossa takaisin.

Sain kirjeen vaimoltani.

Entisellä rintamalohkollamme on tuhottu loput siitä divisioonasta, joka uuden vuoden aikoihin aloitti sille suunnalle raivokkaan hyökkäyksensä. Paljon sotamateriaalia on vallattu.

9.2.1942. Minäkin sain neljäntenä palkintona 14 vuorokauden loman, jonka kuitenkin käytän vasta tämän kuun lopulla. Kolmanneksi tullut voitti minua 19 sekuntia ja toiseksi tullut vain 20. Harmillista! No, heillä olikin kiintositeet ja keveät hiihtokengät, jota vastoin minä hiihdin suurilla valtion suksilla, pieksuilla ja nahkamäystimillä. Loma on kuitenkin pääasia. Se on niin arvokas, etten sitä varmasti mihinkään vaihtaisi, en rahaan enkä tavaraan. Kunpa vain nämä viikot menisivät oikein nopeasti, että jälleen pääsisin oman rakkaani syliin, syliin, jota sitäkään en vaihtaisi mihinkään.

Kävin hiihtämällä 10 kilometrin päässä olevalta kanttiinilta ostamassa pojille kirjekuoria. Puhuin samalla kertaa rykmentin valistusupseerille siitä, että kanttiini tulisi vierailulle meidän luoksemme, mutta tuskin siitä mitään tulee.

Keli oli tavattoman huono. Sukset jäätyivät paksuun jäähän ja jalat tulivat aivan jäykäksi.

Kello 18 komppanian päälliköt ja minut oli pyydetty neuvotteluun pataljoonan komentajan teltalle, jossa menikin kahteenkymmeneen yhteen saakka.

10.2.1942. Rintamalta on koko päivän kuulunut voimakasta tykistötoimintaa. Onko suomalaisten vai ryssien hyökkäys käynnissä, en tiedä.

Mieskuoro kokoontui yhdeksäntoista aikaan teltallemme harjoittelemaan. Näissä oloissa kuoronkin toiminta on hankalaa ja kiusallista. Kolmattakymmentä miestä ahdettuna yhteen telttaan, jossa sitten niskat kyyryssä harjoitellaan ja lauletaan yhteen lauluja. Omaa sotaansa sekin on.

11.2.1942. Päivä on rauhallinen. Mieskuoro harjoitteli illalla huomista esiintymistä varten. Soittelin divisioonaan saadakseni torvisoittokunnan ja viihdytyskiertueen teatteritalolle. Sain kirjeen omalta rakkaalta vaimoltani.

12.2.1942. Tänään on pataljoonallemme koetettu antaa viihdytystä Karhumäessä. Kahdeksasta lähtien laiskimmat alkoivat tien poskessa kyttäillä autoja päästäkseen Karhumäkeen. Kuorokin oli pian tien päällä. Pari kilometriä käveltyämme pääsimme kuorma-auton lavalle, jossa sitten mukavasti tultiin Karhumäkeen.

Harjoittelimme jonkin aikaa. Laulut ”Ystäväänsä etsivät” ja ”Oi katso Suomi” tuntuivat harjoituksissa menevän niin hyvin, että päätimme uskaltautua esiintymään, vaikka harjoitteluaika olikin jäänyt lyhyeksi.

Tilaisuus alkoi torvisoittokunnan puhaltaessa pari kansanlaulua. Sitten kuusimiehinen viihdytyskiertue esiintyi. Heidän kappaleensa olivat mahdollisimman keveitä. Tämän jälkeen puhuin siitä, kuinka kuulumme kansaan, jonka historia on työn ja taistelun historiaa. Kuoromme lauloi, mutta bassot klikkasivat aika pahasti. Ainakin minusta tuntui, etteivät he jossakin paikassa muistaneet laulaa ollenkaan. No, ääntä oli kaiken kaikkiaan kuitenkin riittävästi, joten täydestä se kai meni.

Puheeni jälkeen luutnantti Pohjoinen ja Pohjola esittivät kirjeen tuntemattomalle sotilaalle. Pohjoinen oli puettu tytöksi, joka luki sotilaan kirjettä. Hänen tunteitaan Pohjola tulkitsi aina soveliaalla laululla.

Lopuksi lauloimme luutnantti Pohjolan, luutnantti Pohjoisen ja vänrikki Värrin laatiman laulun, joka kuvasi pataljoonamme vaiheita. Pohjola ja minä olimme esilaulajia ja kuoro lauloi aina kertosäkeet.

Kuulijoita oli omasta pataljoonastamme 300 miestä ja 200 miestä Karhumäestä sekä 20 – 30 lottaa. Tilaisuuden jälkeen mentiin Pohjolan, Pohjoisen ja Värrin kanssa pyhäjärveläisen lotta Tomperin asuntoon kahville.